Hylätyt

Punaiset kynttilänjalat

2011-09-05T20:47:00.008+03:00

Sunnuntaiajelulle, ja kohti tuntematonta. Tai no, olihan ne mestat jo aiemmin tiedossa, eli vihiä oli saatu ja Karttapaikkaa pengottu, ja viimeiseksi suunniteltu oli roikkunut listalla jo pitkään.Kohti siis maaseutua, ja melkein heti väärään suuntaan. Kartturille kannattaisi tietysti kertoa mihin mennään, kun ei kerran itsekään ilman karttaa muista. Vikasuunnasta löytyi kyllä yksi hiljainen talo, eli todella suuri vanha notkollaan oleva hirsitalo. Talon ulkopuolella oli puisia rakennustelineitä, ja selkeästi ulkopuolen kunnostusta oli aloiteltu. Kurkistus sisälle osoitti, että remontissa on, mutta ilmeisesti sillä "hiljaa hyvä tulee" -metodilla. Käännös takaisin ja oikeaan suuntaan...vaan remontissa oli sekin talo, jota paikalta haimme.

Hyvä niin, kuvista päätellen se olikin vielä kunnostettavissa.

Matka jatkuu, ja metsätaipaleella tien varrella nukkuu eläin. Mäyrähän se siihen on käynyt pötkölleen...

Mäyrästä vesistölle ja vesistön yli. Jokusia pikkumökkejä ohitellaan, mutta ne ovat jo liian kaatuneita kiinnostaakseen. Punainen vilahdus vasemmalla puolella saa painamaan jarrua, vaikka kartturi väittääkin sen olleen myös joku pieni pahanen. Sitkeästi käännyn ja palaan takaisin, ja eihän se nyt niin pieni olekaan, etteikö sitä voisi vilkaista.

Avoimesta ovesta sisään ja kappas - mummo on jättänyt pääosan tavaroistaan jälkeensä. Mökillä vierähtääkin siis hyvä tovi...mökin pöydällä nakottaa punainen, kolmihaarainen puinen kynttilänjalka, jollaisen muistan nähneeni taannoin jo "Valkoisessa". Lapsuudenkodissakin sellainen oli, mutta aika vähän sitä käytettiin. Kukaan ei kuitenkaan olisi muistanut vahtia, ettei jalka pala kynttilöiden mukana.

Sitten se pitkään odotettu...siellähän se oli missä pitikin, ja edelleen siinä kuosissa kun pitikin.

Sisällä tavarat paikallaan ja keräilyromut kasoissa. Sanomalehtiä siististi niputettuina useammassa nurkassa ja hyvät määrät, pirtissä pinossa kananmunakennoja ja margariinirasioita. Kuivauskaapissa järjetön rivi tyhjiä jogurttipurkkeja. Kirjahyllyssä kuminauhalla niputettuna tyhjiä Burana-pahvipakkauksia...ja pisteenä i:n päällä...tyhjiin puristetut peräpukamavoidetuubitkin on säästetty. Talon sisustus on pääosin lastulevyä, joka on kehittänyt melkoisen tuoksun kosteudessa, ja katon pienistä repeämistä kasvaa sieniä. Sisustuksessa tökkää silmään vain keittiön todella uuden näköinen vuolukivitakka, ja pirtin saman ikäisen näköinen vuolukivihella. Ilmeisesti ne on teetetty juuri ennen talon tyhjenemistä, koska niissä ei ole montaa kertaa tulta pidetty. Ja mikäs se siellä pirtin pöydällä...punainen kolmihaarainen puukynttilänjalka.

Kuvaraporttia näistä ja joistakin vanhemmistakin jutuista tulollaan, kunhan sivuston uudistus valmistuu. Tällä hetkellä vanhat galleriat on tehty uusiksi, ja jokaiseen kohteeseen on lisätty vierailuaika. Seuraavaksi pitäisi koodata, kunhan saan koodausapurin lassottua.

Haiseva, haisevampi, haisevin, ja hänen naapurinsa

2011-08-11T20:17:00.003+03:00

Aiemmin joskus muistelin enemmän tai vähemmän pahalta haisseita työkohteita, ja silloin voittajaksi nousi asunto, jossa oli palanut vaahtomuovisohva. Vaan ei niin pahaa hajua, ettei olisi sen ylittäjää...

Meitä varoiteltiin jo taannoin purkukatselmuksen jälkeen, että siinä x-rapussa on sitten vaikka mitä kummallista. On tavaraa keräävä pariskunta, jonka asunnossa kuljetaan kujia tavara- ja lehtikasojen välissä. On joku perhe, joka heti laputti ulko-oveaan, että heille ei saa tulla ennen kellonaikaa x. On joku taiteilija, jonka asunto on vähintäänkin kummallisesti sisustettu...ja on sitten mummo, joka HAISEE.

Jo purkukatselmuksessa olleet miehet kakoivat hajua, ja kauhistelivat mummon sotkuisia nurkkia ja ennenkaikkea liesituulettimen päällä ollutta kärpäsmattoa. Tässä vaiheessa asialle ja hajulle kuitenkin vielä enemmänkin naureskeltiin, että onpa noita nähty, ei kai siinä nyt mitään uutta ole. Vaan kun tuli aika mennä asuntoon oikeasti töihin, niin eipä enää naurattanut. Haju oli jotain sanoinkuvaamatonta, ja se tunki joka huokoseen ja rakoseen ja jäi nenään roikkumaan. Pääasiallisesti haju oli jollain lääkeaineella marinoitua kusta, mutta siihen sekoittui toki ne "normaalit" roskikset ja paskat ja muut. Joku käytti hajua vastaan eteerisiä öljyjä, joku pidätti hengitystä asunnossa ja kävi rapun puolella haukkaamassa happea. Itse totesin parhaaksi aseeksi kemiallisen suodatinmaskin höystettynä Vicks Vaporubilla. Mummosta oltiin yhteydessä isännöitsijään, koska toki moisessa hajussa asuminen (ja jokseenkin kaikkien tuotoksien housuun laskeminen) viittaa jo siihen, ettei elämänhallinta enää ole oikein kohdallaan ja asuinpaikka olisi kenties jossain muualla. Aika paljon päivittelyä ja yhteydenottoja tarvittiin, kunnes mummo kiikutettiin pariksi viikoksi, siis vain väliaikaisesti, jonnekin muualle asumaan. Asunnossa kävi kyllä siivoojakin kuuraamassa paikkoja kloorilla, mutta sen verran oli muovimatto jo marinoitunut, ettei se juurikaan auttanut asiaa. Mummo muutti työn valmistuttua takaisin, ja kieltämättä surku tuli, sillä johonkin nämä ihmiset pitäisi saada asumaan, mutta kun ei ole sosiaalitoimella resursseja niin ei kai sitten ole.

Ei se samainen x-rappu muutenkaan ihan putkeen mennyt. Purkuvaiheessa piti putkien olla jo tyhjät, ja purkumies päästettiin niitä sitten puukkosahaamaan poikki ja kantamaan pihalle. Pari siinä menikin hienosti, seuraavassa linjassa alkoi hetken matkaa sahattuaan vesi lentää. Lensi sitten siihen malliin, että pariin asuntoon päästiin tekemään eteis- ja keittiöremontteja. Romunkerääjäpariskunta veteli hemapaa nenään, kun tavaroita jouduttiin siirtelemään uusien antennijohtojen tieltä, ja taiteilijalla oli ihan omia näkemyksiään monesta asiasta. Ja mitäpä keksi sen perheen isukki, joka niitä aikarajoja yritti asetella heti alkuunsa...vietti erästä viikonloppua ilmeisesti hiukan nestemäisissä merkeissä, ja kun vessa oli jo purettu eikä kellariinkaan jaksanut aina hoippua niitä nesteitä tyhjentämään, niin kusaisipa sitten runsaat määrät keittiön nurkkaan, auki purettuun putkihormiin. Josta ne liemet valuivat alakerran keittiöön, kaappeihin, työtasoille jne, sekä myös saman kämpän eteiseen ja jopa eteismaton alle. Onneksi alakertaan oli muutenkin alkamassa keittiöremontti, joten kusija sai hiukan lievennystä toimistaan, mutta ei desinfiointifirman lasku silti mikään pieni ollut, ja kaikkea muutakin "pientä" herran maksettavaksi päätyi. Kallista kusemista.

Sivuston uudistusta

2011-08-04T00:27:00.002+03:00

Retkeilyä ei ole niin järisti tullut harrastettua, sopivien paikkojen tutkailua kyllä jonkin verran. Sivusto on laahannut silti jäljessä jo jonkin aikaa, lähinnä parin koneen- ja ohjelmistonvaihtojen takia ei vaan ole tullut tehtyä uusia gallerioita. Nyt päätin lopulta tekaista homman uusiksi.

Gallerioiden uudistuksen aloitin jo, ja hidastahan se tietysti on, vaikken järisti jaksa kuvia käsitelläkään. Uusiin gallerioihin kuvat tulevat huomattavasti isompina, ensimmäiset versiot kun tuli tehtyä läppärillä jossa oli postimerkin kokoinen näyttö, ja sovitin kuvat silloin sen mukaan. Gallerioihin pääsi myös pesiytymään troijalaisia jossain vaiheessa erään koneen virustorjunnan tiltattua (eipä ole muuten sen jälkeen taloudessa winkkarikoneita nähtykään), ja näistäkin toivottavasti viimeinkin päästään tällä operaatiolla eroon.

Muuten sivut pitäisi saada toimimaan kaikilla näytöillä oikein ja linkityksiä kai pitäisi parantaa. Nythän eri linkkilaatikot hyppivät minne sattuu ja saattavat mennä päällekkäinkin, riippuen koneesta, selaimesta ja näytöstä. Näitä juttuja, joita itsekseen asioita opiskeleva aloitteleva koodaaja ei osaa ottaa huomioon....

Eloisaa elokuuta

2011-08-02T19:39:00.005+03:00

Edellisellä kerralla olen näemmä valitellut lunta. Ja sään ääripäitä. Ja nythän on menty toista ääripäätä jo jonkin aikaa, tosin sopivasti loman alkuun lämpötilat putosivat parinkympin pintaan. Tässä sopisi pysyä, toki sadettakin saisi välillä tulla. Kotipuutarhurille kuivuus ei ole kiva juttu, ja kun omat viljelysysteemit ovat vieläkin puolitekoisina, niin kasvihuoneessa ainakin vähän nuupahdellaan ja nuokutaan.

Rakensin kasvimaan keväällä ja alkukesästä kokonaan uusiksi, ja osin istuttelut jäivätkin sitten liian myöhäiseen tai kokonaan tekemättä. Nyt on laatikot kasveille, jotteivat hukkuisi rikkaruohoihin, vaan kun tilasin maajussilta niihin multaa sain jotain seulomatonta pellonpohjaa, ja kitkemistä on edelleen riittänyt. Toki laatikosta lähtee paremmin, ja ainakaan pihan pirulainen eli niittyleinikki ei ole laatikoihin kiipeämässä. Kaalikasvit söi pääasiallisesti kirpat, jokunen parsa vielä sinnittelee. Olivat harsotettuina kyllä, mutta jostain ne sinne väliin tuppasivat. Ensi vuonna kokeilen vielä, mutta laitan runsaammin kiinankaalia syötiksi. Purjot ovat poikkeuksellisen komeita, ja porkkanaakin näyttäisi tulevan hyvin. Paria lajia sipulia taitaa myös ilmaantua, ja keräsalaatitkin varmaan ehtivät vielä. Herne ei itänyt kovin hyvin, mutta samaa olen kuullut muidenkin valittavan.

Kasvihuoneessa tosiaan kuivuutta, ensi vuodeksi täytyy hankkia parempaa varjostusta ja tehostaa kastelua. Tomaatteja ja kurkkuja on silti jo jokunen syöty, ja niitä varmasti vielä jonkin verran tulee. Pari pientä paprikapensasta yrittää lykätä yhtä paprikaa kumpikin, katsotaan nyt saako niistä mitään syötäväksi asti. Marjapuolella mansikkaa tuli ihan hyvin, kun sain keväällä mansikkanälvikkäät myrkytettyä, mutta mesimarja ei edelleenkään tehnyt yhtään marjaa. Kukki kyllä runsaasti, mutta kaikki kukat kuivuivat kasaan. Jos ensi vuonnakaan ei tee marjoja täytyy varmaan vaihtaa puskat uusiin. Kaikkitietävä googlekaan ei kertonut minulle missä voisi olla vika. Vattuja kävin tänään juuri marjatilalta keräämässä viitisen kiloa, koska pihan valtavat vattupuskat paleltuivat melkein totaalisesti viime talvena. Ovat kyllä kasvaneet hienosti takaisin, mutta marjoja ei tietenkään tullut, koska ne tulevat vasta vanhempiin versoihin. Nuoret herukkapensaat tekevät mitä tekevät, vanhemmat mustat vähän paremmin, ja tällä hetkellä odotan kieli pitkällä ensimmäisten karhunvatukoiden kypsymistä. Niitä on pensaassa sen verran, että pitäisi niistä jonkun kypsäksikin asti päästä. Karhunvatukkapensas on lisäksi kasvanut kiitettävästi, eli eiköhän sekin ensi vuonna paranna satoaan.

Noin muuten koirat ja koiranäyttelyt vievät aikaa, tosin nyt päätin laittaa näyttelyt tauolle ja odottaa, josko tuo teinikoira aikuistuisi vielä vähän. Muita harrasteita sen kanssa voi toki puuhailla...Marsuja taloudessa enää valitettavasti kuusi, Armi-matroona tuli tiensä päähän heinäkuisena päivänä 8 vuoden 1 kuukauden ja 1 päivän ikäisenä. Kunnioitettava ikä pötkylälle. "Linnustus" on edelleen ollut jäissä, vaikka veri keväällä vetikin lintupaikoille, niin valitettavan monena vapaapäivänä se vaan jäi. Aina olevinaan jotain tärkeämpää...

Hetken biisi: Mohombi - Bumpy Ride

Hämä-hämä-häkki

2011-01-13T19:14:00.003+02:00

Ulos katsoessa tulee mieleen ote turkulaisen päiväkirjasta..."ain vaa tota valkkost paska". Sinänsä mieluummin lunta ja pakkasta kun loskaa ja nollakeliä, mutta rajansa kaikella. Puhuvat jostain ilmastonmuutoksesta, ja jotenkin tuntuu, että se muutos tämän maan säihin on iskenyt, että mennään ääripäästä toiseen ja sama keli kestää ja kestää. Kesällä joko paahtaa monta viikkoa tai sataa kaatamalla vaikka kuinka kauan. Nyt nautitaan maksimaalisesta lumentulosta.

Vuodenvaihde toi seuduille taas perinteisesti lomailevat ryss.. anteeksi, venäläiset, ja se näkyy ja kuuluu. Jos kylän isommassa marketissa laittaa silmät kiinni voisi luulla olevansa Moskovan torilla. Käytöksestä, tai paremminkin käytöksen puutteesta moititaan monesti suomalaisia etelänmatkaajia, mutta ei itänaapurin turistitkaan ihan parhaita arvosanoja saa. Ylimielisyys on valitettavan yleistä, kaupan jonoissa etuilu onnistuu kielimuurin voimin ja autoillessa noita saa tosissaan varoa. Rahaa tietysti tuovat ja tuhlaavat surutta, pari kukkurakärryllistä tavaraa ei ole outo näky.

Töissä viime vuoden puolella säädettiin saunaosastot kuntoon joulusaunojia varten, ja tämän vuoden puolella alkoi sitten asuntojen räjäyttäminen. Pari päivää kului mukavasti muovittaessa ja teipatessa, lattiaan laitettiin suojaa ja tehtiin muoviseiniä eteisen ja olohuoneen välille. Samalla purkuryhmä jo aloitteli kalusteiden poisviennillä, ja muilla pienemmillä ei-niin-pölyisillä hommilla. Eräässä asunnossa oli pienehkö terraario olohuoneen hyllyllä, ja toki se herätti eläinihmisten kiinnostuksen. Terraariossa ei kuitenkaan ollut valoja eikä siellä näkynyt mitään, joten asukki jäi epäselväksi. Kun parin tunnin päästä kylppäristä repäistiin amme paikaltaan kuului sieltä tokaisu: "Onpas iso hämähäkki". Huikkasin takaisin, että kai se on tuolta terraariosta karannut. Kommenttini aiheutti sen suuntaisen mulkaisun, että oli pakko mennä kurkkaamaan ammeen taakse. Siellä nakotti kymmensenttinen musta hämis, selässä hiukan vaaleaa kuviota. Lopulta meitä kolme silmäparia tuijotti otusta miettien, että mahtaako olla oikea vai ei. Käteen muovinen putkenpätkä ja varovaista tönimistä, ei liiku. Vähän reippaampi runttaisu, jos joskus olikin liikkunut niin ei liiku enää. Amme vietiin ulos asunnosta ja lähempi tarkastelu osoitti hämiksen olevan kuminen leluversio, mutta harvinaisen hyvin tehty sellainen. Myöhemmin iltapäivällä terraarioon ilmestyi valo, ja pakkohan sinne oli käydä salaa kurkkaamassa. Oranssi onkimato siellä asustaa.

Tänään kollegan kanssa nautittiin taas Litokolin saumausaineesta. Tiedä sitten onko vika meissä vai tavarassa, mutta ei viehätä. Valkoinen kuivuu melkein käsiin, harmaa ei kuivu ensin millään, mutta kun se kuivuu se alkaa pyöriä murusina laattojen pinnalla. Mikä herättikin hupaisia mielleyhtymiä radiossa sopivasti soineen biisin kanssa.

Hetken biisi: Jenni Vartiainen - Missä muruseni on

2010-11-12T19:52:00.002+02:00

Töissä tuli vietettyä pari viikkoa kypäräpäiden valtakunnassa, kunnes tänään kävi käsky toisaalle. Tosin välissä suoritin paikkuuta, kun kahvipannu loiskahtaa tapettiseinään ei asiasta selvitä kuin uusimalla tapetti. Onneksi oli viime keväänä remontoimani kämppä, ja tapettia oli jäljellä.

Tuo kypäränpito on yksi näitä älyttömiä säädöksiä, joita rakennusalalle on tullut. Toki tarpeellinen niissä kohteissa, joissa on nosturi paikalla, tai muuten työskennellään useammalla tasolla. Mutta putkiremontissa, jota pääosin tehdään asunnoissa...no, ehkä siinä purkuvaiheessa kyllä, mutta muuten...tiellä se on, ja sen ansiosta etenkin pidemmät hemmot kopauttelevat päätään joka paikkaan. Mutta turvallisuusmääräysten suhteenhan tästä maasta tulee yhä enemmän ja enemmän pikkuamerikka.

Väänsin äsken pari leipomusta isänpäivää varten, jota meillä vietetään jo huomenna lauantaina. Sunnuntaina kun kutsuu taas koiranäyttely. Itse en juurikaan jaksa innostua moisista pakkopullapäivistä, mutta kun muut niitä niin tärkeinä pitävät, niin ei viitsi iloa pilata. Ja kalenteriin kun vilkaisee, niin lisää pakkopullaa tulossa, sillä kohtahan on aika taas aloittaa se jokavuotinen "kai te nyt ennen joulua vielä tulette käymään" -saaga. Enkä tänäkään vuonna usko maailmanloppuun joulun jälkeen.

Hetken biisi: Leevi and the leavings - Onnelliset

108. Pajulintu

2010-10-20T22:00:00.002+03:00

Jokunen viikko takaperin silmään osui parvekkeella pyörähtänyt harmaa pieni lintu. Ei näyttänyt yleisimmiltä pihavierailtamme, ja jäin hetkeksi odottamaan sen uudelleen ilmestymistä. Tulihan se näkösälle, ja arvelin sen olevan joku näistä yleisimmistä lintulajeista, jotka eivät yleensä pihaan eksy. Tarkistus kirjasta: pajulintu. Eli se yleisin laji.

Back in business

2010-10-20T19:40:00.002+03:00

Jaaha, onpa ollut hiljaista. Pari pitkäkoipista pikkuriiviötä on pitäneet ajatukset tehokkaasti kaikkialla muualla kuin bloggauksessa. Pari, niin, ensinhän sitä mietitään kymmenen vuotta sen yhdenkin ottoa, ja sitten otetaan heti perään toinen. Onpahan seuraa toisilleen ja pysyy tosiaan isäntäväki aktiivisena. Kaikki 7 marsua voivat edelleen paksusti.

Lintubonguulistaan on yksi lisättävä, jopa. Vaikka maastossa on tullut liikuttua enemmän kuin ennen, ei kahden poukkopoukon kanssa juuri ympärilleen katsella. Kaipa ne tuosta rauhoittuvat aikuistuttuaan.

Nykyisessä duunipaikassa on nyt viihdytty vuosi, ja eteenpäin mennään. Taas yksi projekti eli taloyhtiön putkiremontti päättymässä, ja loppukiireetkin melkein ohi. Ja aina kun luulee löytäneensä sen idiooteimman ja hulluimman asukkaan, joka kaikkein parhaiten häiritsee putkiremonttia on seuraavalla mestalla vielä pahempi. Mitähän siis seuraavalla on odotettavissa. Tai seuraavilla, kaksi isoa taloyhtiötä edessä, ja oma hommani todennäköisesti sisältää siirtymistä paikasta toiseen.

Tämän päivän hulvattomiin havaintoihin töissä kuului mm. se, että noin persreiän kokoiseksi mitoitetun "saunan" kiukaan säätönappi on lauteiden alla. Hohdokasta siirtää astinjakkara pois tieltä ja kontata alalauteen alle laittamaan sauna päälle. Samassa kämpässä sekä kylppärin että vessan valaistus on kuin majakassa, kylppärissä neljää erilaista valoa, jotka kaikki saa erikseen tai yhtä aikaa pois ja päälle ja osaa saa vielä himmennettyä. No, mikäs siinä jos on rahaa, vaan kun olisi edes hiukan tolkkua ja käytöstapoja.

Ajattelin lisäillä näihin sattumanvaraisesti "hetken" biisejä, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet soimaan päähän. Syytä ei välttämättä kerrota.

Hetken biisi: Sandra - Maria Magdalena

107. Kivitasku

2010-05-09T22:26:00.002+03:00

Kivitaskuja on pesinyt vanhempieni mökillä "aina", ja onhan niitä siellä "nähty". Mutta kuten olen aiemminkin todennut, niin en ole halunnut listata mitään nähtyä, jos en ole varmaksi sitä nähdessäni tunnistanut. Tänään käväisin paikalla, ja räksien ja peippojen seurasta matkaan joen toiselle puolelle singahti myös kivitaskupari. Nyt siis varmasti. :)

106. Sinisuohaukka

2010-04-18T20:20:00.002+03:00

Läksimme Metun kanssa kevään ensimmäiselle autiotaloretkelle, tarkoitus pysytellä vähän lähempänä kotiseutuja ja vilkaista jokunen vanha tuttu uudestaan, sekä jokunen bongaus. Eli ei kummempia tavoitteita, eikä mitään mullistavaa sillä saralla löytynytkään.

Sen sijaan ajellessamme peltotietä Metu havaitsi pellon päällä kaartelevan valkoisen linnun, jolla oli mustat siivenkärjet. Minä tivasin sitä ensin lokiksi, mutta onneksi Metu piti päänsä, ja pysähdyttiin tarkemmin katsomaan. Sinisuohaukkahan se. Seurasimme pitkään sen saalislentoa matalalla pellon yllä, ja välillä haukka säikytteli pellolla aurinkoa ottaneita kuovejakin pienelle pakolennolle. Hauska liituri.

105. Järripeippo

2010-04-17T19:06:00.002+03:00

Taaskin pihasta havaittu "uutuus", eli pikapikaa ruokinnalla pyörähtänyt paluumuuttaja. Kerrankin niin, että tunnistin uuden lajin ilman kirjaa, olin kai sitä tarpeeksi monta kertaa tullut katsoneeksi jo etukäteen, ja toki tuo muistuttaa tavan peippoa muodoltaan, vaan ei väreiltään. Kaksi koirasta viihtyi hetken aikaa nokkimassa maahan pudonneita murusia.

Paluumuuttajia on tullut jo muitakin, västäräkkiä myöten. Naaraspeipot ovat vielä havaitsematta, koiraita liikkuu pihassa päivittäin. Punarinta pyörähti pihassa kerran, vihervarpuset taas käyvät syömässä päivittäin. Töyhtöhyypät ja kurjet on myös tullut nähtyä. Tästä se kevät ja linturetket taas alkavat.

Päivän mietelauseet

2010-02-16T16:18:00.001+02:00

Mina olla Hussein. Mina tulla tuolta kauka toinen maa, ensin menna ita ja sitten etela ja sitten tulla minun maa. Mina olla taalla purkamassa kylpyhuone, mina piikkaa kaikki pois. Sitte mina aina huuta putkimies: "Tule tanne akkia, vesi lenta!"

Pikkubisnestä

2010-02-14T20:09:00.002+02:00

Suoritin eilen reippaan kierroksen lähimaastojen kirpputoreilla. Mitään ei suoranaisesti ollut hakusessa, vaikka toki jokunen sarja onkin keräilyssä, ja niitä on hyvä samalla bongailla. Ja satunnaisestihan jotain muutakin mielenkiintoista aina löytyy, vaikka koitankin turhan krääsän keräämistä välttää viimeiseen asti.

Siinä pyöriessä osui silmään muutama mainio liikeidea. Pikkurahoista puhutaan, mutta voittoprosentit toki huimia. Tai no, todennäköisesti näissä mennään kuitenkin linjalle "ei se ole tyhmä joka pyytää vaan..."

1. Viinipullot. Oikeasti vanhat pullot ovat usein mielenkiintoisia ja jokunen meiltäkin löytyy. Samoin Happy cat- pullot ovat keräyksen alla. Mutta sitä näemmä voisi irrotella jokaisesta juomastaan viinipullosta etiketin ja kiikuttaa ne kirppispöytään. Hinnaksi toki vähintään euro, mielellään enemmän. Ainakin jos kyseessä on sininen tai vihreä pullo, niin kaksi euroa on sopiva vähimmäishinta. Sekin hymyilytti Happy cat-pulloissa, että Alkossa tällä hetkellä myynnissä olevaa väriä myytiin kirppiksellä jokseenkin samaan hintaan tai jopa kalliimmalla kuin Alkon hinnasto tuolle määrää. Toisaalta se viini on kyllä niin pahaa, että ehkä siitä voi vähän maksaakin, että joku muu juo sen pois.

2. Muumimukit. Vanhat mukit ovat keräilytavaraa ja sen hintaisiakin, mutta jos mukeja noin huvikseen ja hetken mielijohteesta ostaa, niin kannattaa ensin tsekata tarjonta jostain halpaketjusta. Tämän hetken tuotannon mukeilla tuntui pyynti olevan järjestään enemmän kuin kaupassa, joten tässäkin voisi olla kokeilun paikka....

3. Peltipurkit. Tässäkin pätee se, että vanhat ovat keräilytavaraa ja saattavat maksaa. Mutta tokihan sitä voi laivaristeilyiltä ostella niitä peltipurkkikarkkeja, syödä karkit ja pistää tyhjän purkin myyntiin jokseenkin samalla hinnalla, kun mitä siitä on laivalla maksanut täytenä. Se on sitten eri asia käykö kauppa.

4. Palapelit. Ostaako joku oikeasti normi tuhannen palan palapelejä kirppikseltä kalliimpaan hintaan kun niitä saa vaikkapa Tiimarista tai muista vastaavista kaupoista? Toki kai, jos kuva on just joku tietty hieno, mutta muuten...etenkin kun pääsääntöisesti kirppispalapeleistä ei ole takeita, että löytyykö kaikki palat. Ja se jos mikä syö miestä tai naista kun pala puuttuu.

Pitäisi itsekin yrittää taas välillä saada aikaiseksi pöytä varata, mutta ajattelin nyt kuitenkin välttää ylihinnoittelua ja turhan pienen krääsän kantamista myyntiin. Jos sitten ei vaikka tarvisi kantaa niin paljon tavaraa takaisin.

Onnellinen perhe ja konkurssi

2010-02-12T19:55:00.002+02:00

Kaupassa käynti ei kuulu muutenkaan lempipuuhiini, ja kanssa-asiakkaat (tai kenties aasiakkaat) tekevät toisinaan toimituksesta yhtä tuskaa. Tukitaan väylät kun jaaritellaan makkaran ja perunan laadusta, jälkikasvu juoksee hyllyn takaa kärryjen eteen tai alle ja aina joku parkkeeraa juuri sen tarvitsemani tavaran eteen tunniksi miettimään ottaisko tätä vai tuota vai jättäiskö kuitenkin ottamatta. Kassalla kaiken maailman miinus- ja äss-kortit on hukassa, ei tiedetä maksettaisko tällä vai tuolla kortilla ja kuitenkin maksun jälkeen sitten muistetaan, että hei olishan mulla ollut tääkin alennuskortti. Silti jotenkin pitkästä aikaa kassakäyttäytymisellääm veti pohjat tämänpäiväinen onnellinen perhe: iskä, äiskä ja lapset - tyttö ja poika n. 12-14 v. Koko sakki kulki yhdessä symbioosissa kassan läpi, mutta vain äiti toimi. Äiti lastasi viikonlopun jättiruokalastin hihnalle, äiti maksoi ja äiti pakkasi tavarat kasseihin. Muut kolme perheenjäsentä seisoivat tumput suorina katselemassa tapahtumia ja tukkivat siinä samalla tehokkaasti ensin kassahihnan lastauspäädyn ja sitten pakkauspäädyn. Ennustan äiskälle totaalista nytmenihermotjasenkyllähuomaa - burnouttia jossain vaiheessa, iskälle mikähelvettisillenyttuli - syndroomaa ja kersoille uusavutonta tulevaisuutta.

Epätodellinen uutinen tuli korviin tänään, mutta pakko kai se on uskoa, että edellinen työnantajani on itse itsensä eilen konkurssiin hakenut. Tokihan merkit tuohon oli olemassa, vahvimmin silloin viime syksynä kun itse tuolta lähdin "pakoon uppoavaa laivaa", mutta tässä talven mittaan korviini kantautui parempia uutisia työtilanteesta ja homma näytti oikeastaan kauempaa katsottuna aika hyvältä. Vanhojen työkaverien puolesta harmittaa, toki omasta puolesta ei voi olla kun tyytyväinen, että tajusi ottaa vakavasti ne tutut merkit. Yhden konkurssin kun kävimme läpi 2001, mutta silloin pelastuksena oli toinen firma, johon väki siirtyi vanhoina työntekijöinä. Näyttäisi siis olevan noin 9 vuotta se firman kesto...

Pihabongausta 2010

2010-01-31T17:59:00.003+02:00

Tuli osallistuttua toista kertaa Birdlifen pihabongaukseen. Yksinkertaista sinänsä, kun noita pihan tipuja muutenkin seuraillaan, ja toki ruokinta vetää niitä keittiön ikkunan edustalle helposti nähtäville. Laskentaa en kyllä yleensä suorita, vaan lähinnä kirjailen ylös satunnaisemmin piipahtavat lajit. Tänään ei näkynyt mitään erikoisvieraita eikä edes niitä satunnaisempia, ja vakiovieraista myös käpytikka loisti poissaolollaan.

Ruokinnalla on siis tarjolla maapähkinää, auringonkukansiemeniä, kauraa ja talipalloja. Linnut ovat muuttuneet viime aikoina ehkä hiukan varovaisemmiksi, koska naapurin kissanrontti on ottanut pahaksi tavakseen päivystää lintulautojen läheisyydessä. Toki se häädetään pois jos nähdään, mutta viikolla kukaan ei olesitä häätämässä. Laudoille se ei pääse, mutta moni linnuista tykkää keräillä maahan pudonneita ruokia, ja niitä katin on mukava väijyä tiheän kuusen takaa. Tänään kissaa ei näkynyt, onneksi.

Lopullinen tulos, sunnuntai 31.1. klo 12.00-13.00: sinitiainen 23, keltasirkku 13, pikkuvarpunen 10, talitiainen 8, kuusitiainen 2, harakka 2, hömötiainen 1, viherpeippo 1 ja varis 1.

Käpytikkoja liikkuu pihassa vakiona 2, ja viherpeippoja on yleensä keltasirkkuparvessa useampia. Punatulkkuja käy toisinaan 4-6 ja yksittäinen mustarastas on myös nähty useampaan kertaan. Varpushaukka toki kyttää tinttejä, ja naakkojahan on välillä riesaksi asti.

Ninni-hinni

2010-01-30T18:04:00.004+02:00

Pienin uhkaa jäädä sarjasta, vaikkei todellakaan jää marsulassa muista jälkeen. Mira´s Ninuschka eli Ninni (s. 12.5.2009) on luonteeltaan melkoinen rämäpää ja äänekäs pikkumarsu. Rakastaa vanhempien marsujen härnäämistä ja sylittelyä, mutta kirputtaa sylissä ollessaan kättä valitettavan lujaa. Pienet hampaat sattuu.Ninnistä on tosiaan jo selkeästi tullut sylimarsu, joka syliin päästyään ensin hakee vähän asentoa, sitten venyttelee ja haukottelee, ja lysähtää (tai välillä oikein paiskautuu) kyljelleen makaamaan. Sen verran pikkumarsun vilkkautta vielä löytyy, että kovin pitkää ei samassa asennossa jakseta makailla, välillä pitää ryömiä ja tutkia, välillä pestä kuonoa ja välillä tosiaan nuolla tai kirputtaa silittävää kättä. Ujoutta ei nykyään enää juuri löydy, mutta toki kolot ja muut piilopaikat kiinnostavat perimarsumaiseen tapaan.
Ninnillä on hauska tapa liikkua, eli se ei kävele takajaloillaan vaan pomppii. On äärimmäisen harvinaista nähdä sen astelevan edes pari askelta, vaan se liikkuu kanien tapaan. Koska liikkumine on jo alusta asti ollut samanlaista ja Ninni on ollut koko ajan vilkas (välillä vähän ylikin) ja pirteä, niin kyseessä on todennäköisesti vain sen oma omituinen tapa, ei mikään vaurio tai kasvuhäiriö. Ninni todellakin saa välillä totaalisia hepulikohtauksia ja vetää marsurallia pitkin häkkialuetta, ja saa usein vanhatkin innostumaan mukaan. Mikä on tietysti hyvä, saavat tantatkin vähän liikuntaa.

Homma haisee

2010-01-15T21:02:00.002+02:00

Jos ei duunimme yleisestikään mitään kivaa pikkusiistiä paperinpyörittelyä ole, niin joskus sitä joutuu hommiin oikeaan paskakasaan. Tai muuhun keuhkorakkulat mädättävään ilmapiiriin, joka vie ruokahalun pitkäksi aikaa ja saa kaipaamaan avaruusasun kaltaista kokovartalokondomia työvaatteeksi.

Putkiremonteissa asuntoja kolutessa lievimmillään vain se kylpyhuone on jäänyt pitkäksi aikaa huonolle hoidolle. Ja totaaliremonteissa purkuporukka hävittää nopeasti senkin haitan piikkauskoneella. Sen sijaan säästäväisemmin tehtävissä putkistosaneerauksissa ja takuuremonteissa konttaillaan välillä kissankakkalaatikoiden ympärillä vesi silmistä valuen. Pytyn kannen voi sentään lyödä kiinni ja eliminoida ihmisjätösten hajua, mutta etenkin jos kissi on kusaissut useampaan kertaan ohi ja pissi on pinttynyt laattasaumoihin on döfis melkoinen. Ja toki se ihmisosastokin osaa ohi ruikkia, kuten vaikkapa kellastaa pytyn vieressä olevan pyykinpesunkoneen seinän. Ja ei ehkä tarvitsisi erikseen mainita, että kyseinen asukas oli poikamies.

Keittiö on toinen paha paikka. Ja tietysti toinen, johon putkiremonteissa mennään. Vaikka kämppä olisikin muuten ihan siedettävän siisti, saattaa tiskipöydällä ja hellalla olla yllätys, roskiskaapista puhumattakaan. Parhaimmillaan hajut ovat sekoittuneet ihanaksi cocktailiksi, joka tyrmää jo asunnon ovella. Niinkuin sillä eräälläkin sedällä, jonka asunnon ovi oli pakko avata ja tuulettaa ensin puolisen tuntia, vasta sitten pystyi asuntoon menemään töihin. Haju oli sekoitus muhinutta roskapussia, hikeä ja paskaa. Ja eräänä yönä oli tainnut sedältä turahtaa sänkyyn, sillä kun ovi aamulla tuuletusta varten avattiin, niin makeahko vellikakan haju seurasi meitä ylempiin kerroksiin ja pakotti juoksemaan ikkunalle ja avaamaan sen...

Haju voi jäädä, vaikka ihminen lähtee. Toki törkykämpänkin käryt saattavat tapetteihin ja mattoihin tarttua, mutta kun mummo kuolee keittiön lattialle ja makaa siinä kuukauden on mädän haju melkoisesti läsnä, vaikka paikalla on desinfiointipartio käynytkin. Ja vaikka se keittiön lattiamatto on poistettu...tosin lattian tasoitepintaankin oli syöpynyt jokunen reikä, joten ei kai ihmekään, että remonttia tehdessä maalinhajun alta tunki pieni raadonhaju nenään. Toivottavasti seuraava asukas ei joudu sitä kuitenkaan haistelemaan, vaan uusi lattiamatto on peittänyt sen alleen.

Silti se kaikista pahin tähän mennessä on ollut kaksio, jonka olohuoneessa hivenen alkoholisoitunut tupakoiva poikamies oli tehnyt ns. perinteiset, eli sammunut tupakka kädessä sohvalle. Selvisi itse hengissä, ja asunnossakaan ei periaatteessa palanut kuin sohva, mutta se haju, savu ja noki....oman remonttiprojektini alkaessa asunto oli tyhjätty, siivottu ja pohjamaalattu, mutta ei se hajua poistanut. Palaneen vaahtomuovin katku takertui nenään, ei lähtenyt sieltä ulkoilmassa eikä edes vielä kotonakaan. Kaikki haisi palaneelle vaahtomuoville, kaikki maistui palaneelle vaahtomuoville. Asunnossa töitä tehdessä joka lävestä, luukusta ja raosta puski nokea, eli joko kaappien maalaukset oli tehtävä varo-varo-vasti tai sitten oli varauduttava pesemään pensseliä koko ajan. Asuntoon tipahdelleet ulosottoviraston kirjeet tuppasivat muuten hiukan hymyilyttämään - mahtoiko asukkaalle jäädä pienen "vahinkonsa" jäljiltä paljon ulosmitattavaa.

Epäjärjestys palailee pätkittäin

2010-01-11T19:18:00.002+02:00

Tässäkin vuodenvaihteessa oli helppo tehdä se sama lupaus, etten edelleenkään aio järkevöityä. Enkä muuttua säntilliseksi ja niuhoksi, en keskinkertaiseksi keskiluokkaiseksi keskitien kulkijaksi. Jatketaan siis samaa rataa.

Uusi duuni toi jokusia uusia kujeita, vaikka toimenkuva periaatteessa pysyikin samana. Nyt tehdään melkeinpä pelkkää putkiremonttia toisensa perään, eli laatta lentää ja hommat menee putkeen - tai sitten ei. Olen löytänyt itseni useampana päivänä tekemästä loppusiivouksia, ja yllättävän mukavaa vaihtelua sekin on aiempaan ainaiseen valkoisen lateksin levitykseen verrattuna. Tapetointiakin on tullut jo treenattua enemmän kuin aiemmissa puljuissa yhteensä. Tästähän on remonttitaitoisen hyvä jatkaa...

Talvi on pitkästä aikaa oikea, on lunta ja pakkasta. Kauniista koskemattomista hangista on silti täällä turhaa nauttia, siitä pitävät seudun pitkäkorvat huolen. Alapihat on laukkailtu ristiin rastiin, ja etupiha on temuttu ja tampattu ihan kokonaan. Joihinkin kohtiin on kaivettu koloja, kun on yritetty löytää jäätyneen nurmikon rippeitä hangen alta. Ja sen mitä jänöiltä on jäänyt on viimeistellyt oravalauma. Ja onpa autotallin edustalla ollut havaittavissa sorkanjälkikin, eli kohta on piha peuroja täynnä. Ensi talvena nuo suuremmat luonnonotukset kyllä saattavat saada varsinaisen porttikiellon pihaan, sillä tarkoitus olisi aidata koko piha tulevaa perheenjäsentä varten. Oraviahan ei kyllä mikään aita pidättele.

Niin, uusi perheenjäsen. Malli on valittu, samoin merkki. Italialainen neliveto kyseessä. Kasvattaja mitä ilmeisemmin selvillä, sukupuolestakin ainakin toivomus olemassa. Kaikki muu onkin vielä auki, paitsi että tämän vuoden aikana tuo saisi kyllä vihdoinkin tälle tontille muuttaa. Johan sitä on ehditty suunnitellakin...

Sammutettua ja sammaloitunutta

2009-10-11T16:57:00.006+03:00

Hilpaisin liikkeelle ihan muissakin asioissa, ja samalla päätin vilkaista jokusen tiedossa olleen paikan. Aluksi piti mennä katsomaan oliko se lehdessä mainittu palanut talo juuri se, jonka luulin sen olevan. Eli juuri se, joka oli ollut mielessä käydä vilkaisemassa, mutta koskaan ei ollut vaan saanut aikaiseksi siihen pysähtyä. Olihan se.Tyhjää täynnähän se näytti olevan, se mitä nyt ovesta ja ikkunasta kurkkien näki. Aina jotkut prkln lapsoset näissä leikkivät tulitikkujen kanssa.
Matka jatkui, ja nytpä löytyikin hieno huvila puskien keskeltä. Hauskaa kuistia ei saanut kuvattua, piha on niin umpeenkasvanut, ja vain jokunen polku risteilee siellä. Yksi polku kulkee myös kuistille, ja saattaahan olla, että täälläkin paikallinen nuoriso tai epäsosiaalinen aines viettää aikaansa. Sisällä oli ainakin rakentamisaiheista kirjallisuutta.

Ja sitten, valtavahko kivitalo hyvällä paikalla. Katto kyllä alkaa jo sammaloitua ja hiukan hakea uutta muotoa, mutta luulisi tämän silti vielä olevan pelastettavissa, jos tahtoa ja intoa on. Hillokellarin ovi häämöttää, lasi on rikki. Sisällä ehjää ja rikkinäistä pulloa ja hillopurkkia.
Sitten taas kurkistus pensaisiin. Kaunis on, mutta sisäkatot alhaalla, ja vesikaton keskeltäkin puuttuu aika iso pala. Pihaan oli juuttunut Fiat Tipo ja jotain, mikä näytti suurelta proomulta.
Lopuksi takaisin tullessa pyähdyin vielä erään "pitäisi joskus paremmin vilkaista" -paikan kohdalla, ja totesin talon myös aika menetetyksi. Ovessa oli uusi lukko ja katolle vedetty pressu suojaksi, mutta sisätilat näyttivät rikotuista ikkunoista katsottuna lähinnä siltä, että puskutraktori olisi ollut parempi vaihtoehto.

Aattelisit ny ees vähä

2009-10-09T19:47:00.003+03:00

Omassa hommassa huomaa sen saman, minkä monen muunkin "ihmisten ilmoilla" toteutettavan ammatin edustaja joutuu myöntämään: joillakin ei hissi nouse läheskään ylös asti. Tyypillisimmillään meillä se ilmenee niin, että jos vaikkapa maalaat jonkin alueen lattian ja eristät alueen, vedät oranssit vilkkuvalot siihen, kirjoitat tuhat ja yksi varoituskylttiä ja vielä päälle päätteeksi itse ihan selkeästi heilut paikalla sitä työtä tekemässä, niin aina sinne joku tunkee "Mää vaan tästä ihan vähän" tai jopa "Ai kato, oliks tää maalattu". Sitten taas jos ihan vaan pikaisesti meinaat fiksata jotain pientä, niin johan siinä ollaan jonossa ihmettelemässä "Saaks tästä mennä". Joskus toki tulee jo mieleen, että enää ei voi olla kyse tyhmyydestä, vaan silkasta idiotismista, tai sitten ihan vaan vittuilusta. Kuten nyt vaikkapa silloin, kun keskelle keittiötä remontin tieltä nostetusta vessanpöntöstä löytyy tortut.

Jos ei nut case- väen kanssa ole aina helppoa raksalla ei se ole sitä huoltoasemamaailmassakaan. Jos nappaat vain pikaisesti raportin tai korjaat paperitukoksen, niin joka asiakas huolestuu, että tuleeko sitä bensaa. Mutta jos huputat mittarin ja laitat siihen "pois käytöstä" -kyltin, niin aina löytyy joku onnellinen, joka repii hupun pois ja yrittää tankata. Ja joskushan sieltä saattaa jotain tullakin, eri asia vaan sitten mitä se on. Eräskin rekkakuski sai karvaan opetuksen aiheesta, kun huoltoasemalla tehtiin säiliövaihdosta, ja säiliöiden putket oli kyllä jo vaihdettu, mutta mittarin tekstejä ei. Huoltomies ihmetteli huoltokaivossa ollessaan, kun pumppu lähti käyntiin. Siellä oli rekkakuski tosiaan nypännyt hupun pois, ja vihellellen tankkaili. Sitkeästi vielä koitti työmiehelle inttää, että "kyllä sieltä tulee dieseliä, kato nyt, tossa lukee". Lukee mitä lukee, polttoöljyä sinne meni.

Eikä paljon miettinyt eräskään mummo, kun rakenteilla olevalle huoltoasemalla pysäytti ja pihan laidalla kuljetuslavalla olleesta, osin vielä muovitetusta mittarista yritti tankata. Sen rinnalla ne, jotka tunkevat korttinsa sähköttömään, jo paikallaan olevaan mittariin vaikuttavat jo suorastaan ajattelevaisilta. Eräs lähes tyrkkäsi korttinsa asentajan suuhun, kun asentaja juuri kyykki mittarin sisällä sitä kytkemässä. Mutta silti pohjat vetää se herra, joka soitteli hädissään päivystyspuhelimeen automaattiin jumiutuneesta kortista. Päivystäjä meni paikalle todetakseen, että kortti oli työnnetty siihen reikään, josta kuitti tulee ulos. Herra perusteli tekostaan kovasti: "Kyllä se sinne ihan hyvin meni, kun tikulla työnsi". Niinpä.

Igor, Sergei, Ahmed ja Mehmed

2009-09-30T19:49:00.002+03:00

Se "once in a lifetime" -työmaa on nyt koettu. Se on se, jossa Murphyn laki monistuu ja kutsuu lasten ja lastenlastensa lisäksi mukaan vielä pikkuserkkunsa rakastajattarineen. Jossa kukaan ei ymmärrä toisiaan eikä edes halua ymmärtää, pääasia että raha juoksee iloisesti kilisten vain muutaman taskuun.

Räväkkä alku loman jälkeen, töihin räjähtäneeseen kerrostalohelvettiin, joka on kuin suoraan Venäjän slummeista. Ja venäjällä voisi luullakin olevansa, kun joka nurkassa molotetaan tai posmotetaan jotain käsittämätöntä kieltä. Kukaan holomoloista ei ymmärrä suomea, ja koska lähes jokaisella on eri kotimaa ja äidinkieli, niin eivät raukat tunnu ymmärtävän edes toisiaan. No, eipä siinä muuta kuin työkalut kettingeillä ja riippulukoilla kiinni työvaatteisiin, ja yrittämään työntekoa. Pihalla kaivinkone rouhii ison vaahteran ympärystää, tekee jotain putkikaivantoa. Mestarille kommentoi asiasta aika monikin; ei taida vaahtera enää tuulella pysyä pystyssä, kun toiselta puolelta on ihan kaikki juuret katkottu. Mestari uskoo vasta, kun eräänä aamuna puu on kallistunut tielle päin. Sitten tulee sinivilkkumiehiä, eristävät alueen ja lopulta tulee metsurit kaatamaan puun. Puuhommasta siis selvitään säikähdyksellä, ja seuraavaksi päätetään räjäyttää iso kivi kaivannon tieltä. Jysäys on komea, niin komea, että vesiputketkin katkeavat...niitä sitten kaivellaan esiin ja korjaillaan muutama päivä.

Sillä aikaa idän ihmeet tekevät saunoja. Kuuntelen itse, kun mestari yrittää ensin selkeällä suomella ja sen jälkeen hoonosoomella selittää mahorkanpolttajille mikä on alumiinipaperi ja miten se tulee saunaan. Asia kai menee jotenkin perille muuten, mutta jokunen saunan panelointi puretaan, koska papereiden saumat ovat jääneet tiivistämättä. Sen jälkeen puretaan vähän useampi saunan panelointi, koska panelien takana ei ole ilmarakoa. Sitten puretaan taas, koska lauteille olisi syytä olla joku kiinnitysalusta siellä panelin takana. Ja kas kummaa, kun aletaan tekemään lauteita huomataan, että idän pojat ovat mitanneet lauteiden alle takaseinään tulevan valon paikan väärin, ja ylimmäinen laude tulisi niin ylös, ettei siellä mahdu istumaan. Arvatkaas mitä sitten tehdään? Puretaan...

Toki idän pojat myös mysövät huitoessaan kaikki kulmat, seinät, katot ja muut hajalle. Käyttävät kiinnitykseen ruostuvia ruuveja, nehän ovat kosteisiin tiloihin omiaan. Omia työkaluja ei löydy, joten jos kääntää selkänsä, niin lamppu ja/tai pukki lähtee samantien. Jatkojohtokelasta tulee nätisti Igorin omaisuutta, kun suttaa yli sähköliikkeen nimen ja kirjoittaa alle omansa. "Okei okei", vastataan jokaiseen pyyntöön, komentoon ja karjaisuun, ja tehdään juuri niinkuin ei pitänyt tehdä. Hermo menee jokaisella, joka oikeasti yrittää töitä tehdä. Myös mestarilla. Mestari lieventää välillä kiukkuaan iloliemellä, mikä ei välttämättä ole se paras ratkaisu, vaikka hilpeyttä tietysti muissa herättääkin helikopterityylillä pihassa haahuillessaan..."mä olen thän thyömaan vashtaava meshtari..."

Paikalla juoksee liiton miehiä ja työsuojelupiirin miehiä. Nostellaan hemmetinmoisessa kännissä nosturilla tavaroita, turvakenkiä puuttuu, katolla juostaan ilman turvaköysiä ja parvekkeita piikataan pois tyylillä "sahaan omaa oksaani". Ainoa vessa on liian usein poissa käytöstä, hanasta tulee vain jääkylmää vettä jos tulee, ja sisällä ei edelleenkään ole lämpöä, vaikka yöllä mittari painuu pakkasen puolelle. Jos perjantaina jotain kittaa, niin maanantaina se ei vielä ole kuiva. Työmotivaatio alkaa olla huipussaan.

Ja sitten alkaa selvitä se rahojen jemmaaminen omaan poveen. Se pahenee ja pahenee, ja pahenee niin pahaksi, että päätän ottaa ratkaisevan askeleen ja vaihtaa palkanmaksajaa, ennen kuin useampi on uutta paikkaa vailla. Ikävää, suorastaan perseestä olevaa touhua pääurakoitsijalla, mutta helppohan se on jättää rahat itselleen ja inistä muka virheellisistä laskuista. Kirveellä olisi töitä sielläkin päin.

Maastossa metsästäjien riesana

2009-09-27T19:54:00.006+03:00

Ja taas mentiin. Tällä kertaa retkeä leimasi joka suunnasta kuuluva pauke tai koiran haukunta. Muut jahtaa jäniksiä, peuroja tai hirviä - me romuja, raunioita ja hylkyjä.

Alku ei näyttänyt hyvältä, ja ensimmäinen silmään pistänyt mesta hätinä sai pysähtymään. Onneksi pysähdyimme, sillä puskissa piilotellut talo kätki sisäänsä kaikenlaista mielenkiintoista. Laajempaa kuvaraporttia sivuille myöhemmin, tältä näytti huono ensivaikutelma:Mummonmökkejä löytyi lisääkin, mutta joko ne olivat tyhjiä tai kiinni. Pihapiirit toki olivat maalaismaisen kauniita, jokusia kukkia vielä siellä täällä. Tänäänkin taisi lähes joka torpan pihalla olla lahonnut puutarhakeinu.

Vähän suurempi pytinki osui silmään kauempaa, ja kinasimme Metun kanssa hetken siitä onko se tyhjä vai ei. Pakko oli lähteä pikkutietä tarkistamaan, ja ilmeisesti molemmat olivat oikeassa.
Tyhjä se on nyt, mutta remonttia suunnitteilla. Pihalla oli uudet tikkaat ja uusia ikkunapeltejä, sisällä ainakin uudehko jatkojohtokela. Mutta ihan hyvänhän tästä vielä saakin.

Sitten päätimme tehdä pienen kiepauksen vilkaisemaan erästä majataloa, josta kuulin jo aiemmin. Mutta ei ollut siellä meille sijaa...

Ja sitten kiemurreltiin, kinattiin reitistä, ajettiin harhaan ja ties mitä. Saavuimme taas eräälle kauniille koskelle, jossa vanhasta sahasta on jäljellä vielä koneet, ja päätimme nauttia maaseudun rauhasta ja kosken kohinasta. Vaan mitä hemmettiä: paikalle ilmaantui toistakymmentä penskaa vanhempineen. Tosi rauhallista...

Kotiinpäin koukkaisu vielä mutkan kautta. Josko löytyisi se meijeri, josta oli mainosta edellisellä reissulla eräässä talossa? Löytyi, mutta status jäi epäselväksi. Ikkunaa rikki, jotain roinaa sisällä, mutta myös jokunen uudehko lasten polkupyörä ja henkilöauto. Ei kai siinä kukaan asu, mutta olisiko sitten jotain harrastustilaa. Päätimme jatkaa matkaa kotiin tietä, joka on muka ajettu ja tarkistettu.....No mutta työväentalohan se siinä. Ei ihan auki, eikä ihan käytössä. Puuceen olivat vallanneet hämähäkit, ikkunoista kurkkien salin oli vallannut pöly. Pihaa käytetään todennäköisesti hiekoitussoran varastona. Aate on tässäkin tapauksessa haalistunut...

104. Virtavästäräkki

2009-09-24T20:54:00.002+03:00

Pitkä aika on kulunut ilman linturetkiä ja havainnointeja muualla kuin kotipihassa. Ja kotipihassa pyörivät vain ne samat vanhat tutut, ei yhtään muuttavaa uutta tuttavuutta ole näkynyt. Pari valtavaa kurkiauraa sentään lensi pari päivää sitten yli, niitä on aina mukava seurata.

Tiiraakin olen tiiraillut vähemmissä määrin, mutta Siuronkoskella havaittu virtavästäräkki sai kiinnostumaan. Siispä vanhaan tuttuun paikkaan, täällähän se koskikarakin viime keväänä majaili. Hetken aikaa sain katsella pelkkää rantakivillä vaappunutta varista, kunnes tyypillisellä västäräkkimäisellä lentotyylillä lehahti keskelle koskea kiven päälle pieni lintu. Ihan ilman näönvahventimiakin näki, että tavalliseksi västäksi oli liian vaalea. Putkella tipu näkyikin todella hyvin, naaraspuoleinen virtavästäräkki. Pää vaalea, rinta hivenen punaiseen vivahtava ja pylly pyrstön alta sitruunaan vivahtavan keltainen. Seurailin aikani sen touhuja, ja nyt ei näyttänyt hakusessa olevan hyönteiset, vaikka niitäkin paikalla lenteli. Niiden sijaan västä keskittyi nyppimään siemeniä kuivahtaneista heinäkasveista.

Sitruunavästäräkki taitaa puuttua vielä porukasta, nyt on kasassa tavallinen, kelta- ja virta-.

Munamankelilla muusiksi

2009-09-17T20:13:00.003+03:00

Polkupyörä, tuo pirullinen keksintö. Aikoinaan kuulemma toisen maailmansodan melskeissä jokunen suomipoika pelastui ryssän luodeilta, koska veivasivat polkupyörillä ohi ja veli venäläinen ei uskaltanut ampua, kun ei ollut moista kapistusta koskaan nähnyt eikä tiennyt miten vaarallinen se on. Vaara kuitenkin piilee ihan muualla...

Itsekin retro-Ainolla ajelen, eli en ole mikään pyöräilyn vastustaja. Hyvä tapa liikkua, hyvää liikuntaa, kuluttaa vain läskejä. Kypärä toki on syytä olla, ja sen itsekin isken aina päähäni, koska olen yhtä tätiä köyhempi juuri kypärättömyyden takia.

Mutta kun en vaan jumalauta tajua sitä ajotapaa, että suhahdellaan kaupunkiliikenteessä pyörällä täyttä vauhtia välillä ajoradalle, välillä pyörätielle, välillä risteyksen poikki vinosti ja miten nyt vaan parhaiten ehditään. Sekään ei ole mitenkään harvinainen näky, että pyöräilijä vetää tyynesti ajorataa, eikä edes mitenkään reunassa, ja vieressä menee hyväkuntoinen, päällystetty pyörätie. Viimeksi tänään iltapäivällä yksi onnellinen tai onneton reppana veivasi melkein keskellä ajorataa. Kai sinne pyörätielle päästäkseen olisi pitänyt ajaa ainakin viisi metriä ylimääräistä.

Ja viimeksi tänään aamulla meinasin saada yhden sankarin auton nokkaan. Ajelin onneksi suht hitaasti, koska katselin autolle parkkipaikkaa, ja tämä tanopää suhahti pyörällä pusikosta pienen pieneltä polulta, ja tarkoitus oli ylittää ajorata ihan siitä vaan suoraan. Ei mitään suojateita tietenkään. Ehdimme molemmat pysähtyä, onneksi. Tai no, tiedä siitä onnesta, jotain luonnollista karsintaa se kai olisi, kun noita listisi, mutta ikävä jälki niistä auton nokkaan jää. Tämäkin tanopää kehtasi sitten mulkoilla vielä sillä ilmeellä, että olisin ollut syyllinen tapahtuneeseen. Ihan itse oli maksavalla puolella, ja ennen kaikkea sillä puolella, johon sattuu enemmän.

Autonäyttelyissä, joita myös kaupoiksi kutsutaan

2009-09-12T20:53:00.003+03:00

Taloutemme liikkuvuus paranee muutaman päivän kuluttua taas olennaisesti. Auto, mikä ihana tekosyy juosta pitkin kauppoja, selata lehtiä vertailuja etsien ja lopulta ostaa liian kallis ja liian uusi ja vakuutella itselleen ajavansa nyt sitten tällä yksilöllä sen hamaan loppuun asti. Aika näyttää miten nyt käy.

Mutta tuntuu kyllä, ettei tuo Dalai Lama juuri autokauppojen ovia kolkuttele. Tuli pyörittyä monta kauppaa läpi, siippa yksin tai molemmat yhdessä, ja myyjiltä oli turha palvelua odottaa. Vaikka jokainen tutkimamme yksilö oli sopivassa hintaryhmässä, vaikka siinä pyörimme ympärillä, koeistuimme ja mittailimme tavaratilaa, niin myyjät nakottivat juoruilemassa keskenään. Emmekä olleet ainoita, joita ei palveltu, yhtä orpoina piruina siellä kaikki muutkin asiakkaat pyörivät. Hintalappu kuitenkin joka hyrysysystä löytyi, joten ei kai ne mitään näyttelykappaleitakaan olleet.

Sähköpostivastaukset ei juuri vakuuttaneet sen enempää. Selkeisiin kysymyksiin myytävästä autosta ei vastattu. Vaihdokista annetut tarjoukset olivat aika ylimalkaisia, ja iso osa aika hupaisassa linjassa vaihdokkiamme vastaavien myynnissä olleiden yksilöiden hintaan. Toki autokauppa elää sillä, että se ostaa auton sisään halvemmalla kuin myy sen ulos, mutta joku tolkku siinä voitossakin on syytä olla.

Toyota tuntuu tekevän sen poikkeuksen. Itsekseni jouduin pyörimään liikkeessä kymmenisen minuuttia siippaa ja yli yön koeajossa ollutta autoa odotellen, ja sinä aikana kaksi myyjää ehti jo kysymään voiko palvella. Iso osa myyjistä näytti olevan työllistettyjä, ja tarttuivat hanakasti, mutta kuitenkin kohteliaasti ovesta sisään tuleviin ihmisiin. Täällä myyjät ilmeisesti ajattelevat aivan oikein, eli jokainen sisään tuleva on potentiaalinen asiakas. Jos ei nyt, niin kenties myöhemmin.

Niin, se on nyt sitten Toyota. Meillä. Jotka suunnittelivat "avioehtoa", eli listaa asioista, jolloin toinen saa avioeron välittömästi. Ja yksi kohtahan piti olla "toinen haluaa Toyotan". Pari muuta muistan ainakin, ne olivat "hurahtaa uskoon" ja "haluaa Juhani Palmun taulun". Kohta on sitten Rav 4 pihassa, eikä ole aikomustakaan hakea papereita maistraatista. Päinvastoin.

No, ehkä moinen japsikottero on ihan hyvä käyttökapine. Sillä ei ole sielua eikä siihen syty tunnetta.

Lyyti lyllerö

2009-08-30T13:05:00.004+03:00

Helmin kuoltua lauma tuntui tarvitsevan vahvistusta. Ensimmäiset päivät Armilla ja Tricialla menivät hienosti, mutta koska siivosin Helmin hajut ja pissavaivapissat kokonaan pois, niin kaksikko selvästi eksyi toisistaan, kun nurkat eivät enää tuoksuneet tutuille. Armi-parka pelkäsi liikkua alueella, se majoittui vain jomman kumman heinäkasan viereen. Helmi kun oli kolmikosta ollut se rohkein, joka empimättä pyyhälsi aina tutkimaan puhtaita alueita. Kahden pikkumarsun saavuttua tilanne onneksi muuttui.

Pienet saapuivat Jalasjärveltä Mira's -marsulasta. Vanhempi, viiden päivän ikäerolla, on Mira's Lydia eli Lyyti, syntynyt 7.5. 2009. Lyyti on englannincrest, musta dalmatialainen, ja selkäpuoleltaan vähän liiankin tumma, lähes roan. Massupuoli on vaaleampi.
Luonteeltaan Lyyti on ujohko, vaikka antoikin ensivaikutelmanaan rohkean kuvan, kun touhusi kuljetuskopissa aktiivisesti ja pyrki kurkkimaan sieltä ulos. Kotioloissa Lyyti on osoittautunut enemmän Ninnin perässä kulkijaksi, ja piilottautuu mielellään joko kainaloon tai peiton tai tyynyn alle. Innostuessaan marsulassa Lyyti on melkoinen kikottaja Ninnin tapaan, ja pienet pitävätkin välillä melkoista vauhtia yllä yhdessä. Lyyti kuitenkin rauhallisempana sopeutui Armin ja Trician seuraan nopeammin.
Toistaiseksi Lyyti on vaikuttanut "perusmarsulta" vailla turhia konstailuita, mutta toki aika näyttää millainen pikkuneidistä muodostuu. Lähes kaikki ruoka maistuu, ainoastaan lanttua ja selleriä nirsoillaan hiukan. Tähänkin saattaa viimesitään silloin tulla muutos, kun Lyyti siirtyy syömään isojen kanssa, ja huomaa, että jos nirsoilee jää kokonaan ilman.

Pieniä ovat taimet kukkapenkeiksi

2009-08-25T18:35:00.007+03:00

Loma todellakin kului lähinnä puutarhaa tonkiessa, ja tulihan siellä jotain näkyvääkin. Kasvimaan huoltotoimenpiteet veivät alkuloman, ja lopussa oli vasta aikaa keskittyä kukkapenkkeihin. Nyt olisi oikeastaan kukkien hankinnan aika, penkit ammottavat tyhjyyttään, mutta koska olen niitä luvannut mm. äidiltäni käydä "varastamassa" en ole sitten pitänyt asialla kiirettä.

Raivasin parisen vuotta sitten tekemäni penkin ahomansikasta, joka oli vallannut sen totaalisesti. Aluksi en olisi millään viitsinyt tuhota hyvää ja satoisaa pensastoa, mutta alue ei näyttänyt siistiltä. Raastoin siis kaikki rönsyineen pois, ja teen ensi kesänä ahomansikalle ihan oman paikkansa, jossa se saa levitä rauhassa. Raivauksen alta löytyi myös tyhjiä paikkoja, joihin siirsin kukkia, jotka tosin eivät kuvassa vielä edes pilkota...Keskellä penkkiä nakottaa joku pikkukataja, olisiko sitten ollut kiinankatajan joku lajike. Aina pitäisi tallettaa lappu kasvin juurelle...Sen edessä ja oikealla puolella on kuitenkin kääpiökatajaa, vasemmalla puolella talon vanhan kukkapenkin jäännöksistä löytynyt varjohiippa. Varjohiipan takana patjarikkoa. Varjohiipan eteen laitoin kattomehitähteä, ja katajan takana on pikkusydäntä. Keskellä olisi vielä tyhjä kohta...koristepolulle penkin keskellä yrittää kangastuksista huolimatta tupata voikukkaa ja sammaltakin, oikealla sitten kuunliljapenkki, jonka keskellä keiju haaveilee:

Takapihan kivikasakin sai vihdoinkin multaa ympärilleen, ja multa rajauksen pihassa pyörineistä pienistä liuskekivenpaloista. Kivet löytyivät maan sisältä putkikaivausten yhteydessä, ja tokikaan niitä ei voinut enää takaisin putkien päälle survoa, ja kun muutenkin olin miettinyt ,että jonkinlainen iso kivi pihassa olisi ihan kiva, niin ratkaisuhan oli selvä. Kaivurikuski lopuksi tasattuaan pihan siirteli kivet keskemmälle ja asetteli ne rykelmään.
Keskelle olisi tarkoitus hakea ruusupensaan alkua, ja ympärille sitten perennoja valoisuuden mukaan. Kuvassa oikealla oleva puoli on paahteisempi, vasemmalla varjon puolella onkin jo hiukan kuunliljoja. Tällä puolella on nyt omista penkeistä jaettuna ja siirrettynä kaukasianmaksaruohoa ja akileijaa, lisäksi ripottelin tuohon karhunnatan siemeniä ja ostin tarhapäivänliljan, pari dalmatiankurjenpolvea ja purppurakeijunkukan. Toisella puolella on toistaiseksi vasta hopeahärkkiä, mirrinminttua ja pari syysleimua. Siili tarttui mukaan Citymarketin puutarhaosaston tyhjennysmyynnistä. Toivottavasti jo jonkun vuoden päästä tuossa on jotain kukkivaakin, nyt vielä näyttää lähinnä ankealta.

Jokunen ruusukin vielä kukkii, mm. maanpeiteruusu Fairy ja tämä kaunis oranssi:
Kasvimaalla perunaa on enää yhteen syöntikertaan, porkkanassa viimeinen rivi alkamassa. Lehtisalaattia taisin laittaa liikaakin, sillä sitä on runsaasti jäljellä. Purjoja on jo nautittu, ja hyviä ovat. Parsaakin saattaa tulla vielä pari lisää, mikäli säät sallivat. Ensi vuodelle jo suunnittelin, että muutan yhden perunan kolmesta rivistä mesimarjalle. Perunaa riittää vähempikin määrä.

Kelminkulman kansalaisopiston kursseja

2009-08-22T19:02:00.002+03:00

Varustekurssi Viron matkaajille, 36 tuntia

Kurssilla opettelemme ompelemaan samanlaiset tuulipuvut pariskunnan molemmille osapuolille. Lisäksi tutustumme vyölaukkumalleihin ja materiaaleihin sekä vierailemme halpamarketin kenkäosastolla vertailemassa lenkkareita ja avokkaita. Luennoilla opiskelemme mm. viron kielen tärkeimpiä fraaseja, joita tarvitset alkoholi- ja vaateostoksilla, sekä kohotamme kansallista ylemmyydentuntoa.

Kuinka ärsytät kanssashoppailijoita, 40 tuntia

Kurssi keskittyy opettamaan sinulle parhaat tavat toimia tukkona niin kaupan ulko-ovilla, käytävillä kuin kassallakin. Opiskelemme mahdollisimman hidasta liikehdintää mm. pullonpalautusautomaatilla, ja parhaita tapoja kiusata muita ihmisiä ostoskärryjen kanssa. Ryhmätyönä suoritamme harjoitteita mm. eleettömyyden säilyttämiseksi muiden paheksuessa ja treenaamme tarpeeksi halveksuvaa tuhahdusta. Lisäksi kohotamme itsetuntoa psyykkisten harjoitteiden avulla, jotta kehtaat paremmin kiilata jonossa.

Ajattelevasta autoilijasta tientukkeeksi, 36 tuntia

Pääsyvaatimuksena kurssille on B-ajokortti. Opiskelemme pääasiassa teoriapainotteisesti, viimeisellä kerralla on ajotunti. Kurssi antaa valmiudet mahdollisimman hitaaseen kiihdyttämiseen, kuolleessa kulmassa roikkumiseen ja kaistan vaihtoon muita autoilijoita huomioimatta. Kertaamme myös, että kaupan parkkipaikalla on syytä pysähtyä heti alkuunsa valitsemaan paras paikka lähinnä ulko-ovia ja perustelemme, miksi nelikaistaisella ajoradalla on parempi käyttää vasenta kaistaa.

Naapureiden huomaaminen kerrostalossa, 42 tuntia

Kurssi antaa valmiuden täysipainoiseen naapureiden tarkkailuun. Opiskelemme erilaisia tapoja listata ja taulukoida naapureiden tekemisiä, ja tutustumme taloyhtiölakien kiemuroihin ja niiden vapaamuotoiseen soveltamiseen. Teemme myös opintokäyntejä, käymme mm. kangaskaupassa perehtymässä parhaisiin verhokangasmateriaaleihin, jotka kätkevät sisäpuolella olevan, mutta joista näkee hyvin ulos. Saamme myös luennon parhaista halvoista kiikareista ja erilaisista peileistä, joiden avulla näet mutta et näy. HUOM. eläkeläisille alennettu kurssimaksu.

Idiotismin alkeet, 66 tuntia

Kurssilla opitaan hukkaamaan maalaisjärki ja normaali ajattelu. Opit käyttäytymään typerästi täysin normaaleissa tilanteissa ja kurssin jälkeen et osaa käyttää pankkiautomaatteja tai huoltoasemien bensamittareita. Opit myös, että mitään sinulle sanottua ei kannata uskoa, joten jatkossa osaat toimia täysin oman mielesi mukaan missä tahansa tilanteessa. Vahvistamme itsetuntoasi ja hermojesi kestävyyttä, jotta jaksat inttää asiakaspalvelijoille ja muillekin ihmisille.

Peitä nirsoilusi allergialla, 16 tuntia

Eikö porkkana maistu? Etkö halua aina iänikuista ruisleipää? Miksi syödä vain kohteliaisuudesta jotain, josta et pidä, kun voit tekeytyä allergiseksi. Perehdymme eri ruoka-aineallergioiden maailmaan, jotta voisit vakuuttavammin perustella, miksi et halua syödä jotain ruoka-ainetta. Opiskelemme myös hyviä selityksiä sen varalle, että vaikkapa keliaakikoksi tekeydyttyäsi sattuisitkin pitämään oluesta. Lisäksi kasvatamme mielikuvaharjoitteilla itsetuntoasi sen varalle, että joku oikeasti allerginen sattuisi nuhtelemaan sinua teeskentelystä ja oikeasti ruokarajoitteisten elämän vaikeuttamisesta.

Raukat rajat

2009-08-20T20:54:00.006+03:00

Vihdoinkin taitaa olla löytynyt se seutukunta, jossa juuri kukaan ei halua asua. Jatkoimme maanantaista kierrosta, pikkuteitä pitkin eteenpäin, ja tyhjää tyhjää tyhjää tuli vastaan.

Ensin maaseututeiden varrella oli montakin maatilakompleksia, mikä lukittuna, mikä ovi avoinna mutta täynnä apulantasäkkejä. Eräs pienempi talo, jonne emme edes kameraa vaivautuneet raahaamaan herätti hupia: toinen sivu, se julkisivu talosta oli lähes täysin ehjä ja kunnollinen, ja vastakkaisen sivun seinä oli kaatunut sisään. Talon pihalla oli auto, joka olisi ikkunaan laitetun lapun mukaan pitänyt jo muutama päivä sitten hakea pois. Vaikutti vähän siltä, että joku viranomainen oli puuttunut pihan ja talon kuntoon.

Tietä eteenpäin, kohti saamaamme vihjettä. Risteyksen jälkeen piti jo heti pysähtyä.
Hieno se on, eikä siitäkään kukaan enää välitä. Muovikukkia oli melkein joka ikkunalla ja ovessa visusti riippulukko. Jatkoimme matkaa kohti päämäärää, koskea.Koskella todellakin odotti kokoelma tyhjiä rakennuksia. Noin sata vuotta sitten rakennetusta myllystä on vain kivijalka ja rautaosat tallella, ja myllärin torppakin oli toiselta puoleltaan notkahtanut ja toiselta pullistunut. Mutta kauppiaan talo on pystyssä, samoin vanha kyläkauppa. Kumpikaan ei varsinainen koskematon helmi ollut, mutta ihan mielenkiintoisia molemmat. Kauppa on ollut näitä vanhan kunnon tyylin sekatavarakauppoja, jotka myyvät lähes kaikkea persiistä perämoottoriin.

Jatkuu jatkuu. Tulimme vanhaan pihapiiriin, ja sisäännyimme isompaan taloon, jonka ovet olivat kutsuvasti auki. Saavuimme avaraan huoneeseen, ja mietimme jotta onko tämä joku tupa. Kunnes lattialta löytyi lehti, joka oli osoitettu Herra Johtajaopettajalle X:n kansakouluun. Jaa, tämähän onkin koululuokka. Muutakin rekvisiittaa oli paikalla, kuten kirjoja, pari pulpettia, arvostelulappuja, kaunokirjoitusvihkoja ja yksi koulutaulukin:
Rakennuksessa on tosiaan toiminut pienen kylän maalaiskansakoulu, ja toinen pää on toiminut joko opettajan tai keittäjän asuntona. Pihapiirissä oli myös tarkemmin varjeltu, saman ikäluokan pienempi talo, joka on kenties sitten kuulunut johtajaopettajalle. Perinteistä rivireikähuusia emme löytäneet, mutta jotain elukoita ulkorakennuksessa on pidetty. Ja haamukin siellä vaeltaa...Tarkempaa kuvaraporttia tulossa vielä edelliseltä kierrokselta eräästä talosta ja tältä päivältä kosken kaupasta ja sen ympäristöstä sekä koulusta, kunhan kerkeää. Johan ne työtkin taas valitettavasti kohta kutsuu.

Haahuileva Tricia

2009-08-19T13:35:00.004+03:00

Tricia, tarkalleen Tindale's Tricia, tuli meille alkusyksystä 2007. Viivin kuoltua Helmi ja Armi tuntuivat kaipaavan piristystä, ja etenkin kun molemmilla oli ollut virtsatievaivoja en halunnut pitää niitä kovin kauaa kaksin. Tricia oli tullessaan pieni mutta pippurinen, ja oli isompien seuraan päästyään heti kuin kotonaan. Nostin sen ensimmäiseksi yöksi erilliseen häkkiin jotta se saisi syödä rauhassa, mutta aamulla ruoat olivat koskematta ja Tirsku nakotti kulmassa kauhistuneen näköisenä. Mm. Nemille aiemmin tämä käytäntö oli toiminut, mutta Triciaa en sittemmin erottanut kuin hetkeksi omaan rauhaansa syömään.Tricia on syntynyt 30.7.2007 ja sen virallinen väritys on nonself, beige/golden/white tricolour. Goldenia neitiin on tosin tarttunut vain hiukan, mutta sen verran kuitenkin, että siitä voi mainita. Kuten otsikossakin mainitaan on Tirsku luonteeltaan melkoinen haahuilija. Usein tuoreruoka jää kesken, kun Tricia alkaa miettiä ja haaveilla jotain ihan muuta, ja ahne-Armi nappaa loput sen kuonon edestä. Heinää lisätessä Tricia tulee välillä suoraan syömään, mutta välillä se tekee kunniakierroksia pitkin lattiaa ja saattaa käydä tutkimassa peittojen alustoja ennen syömään tuloa. Varsinainen sylilötkö Tricia ei ole, mutta ei myöskään laita hanttiin sylittelyä. Hoitotoimenpiteet sen kanssa joko onnistuvat tai ovat lähes mahdottomia, sillä halutessaan Tirsku osaa luikerrella taitavasti pois otteesta.Tricia on tuoreiden suhteen hiukan nirsokin, ja c-vitamiinia tuoreen päällä on sille turha tarjota, sillä silloin jää herkkuporkkanakin syömättä. Ääntä Tricia ei juuri käytä, toisinaan se saattaa osallistua kerjäyskuoroon, mutta pääasiassa jättää sen homman muiden haltuun. Se on kenties tajunnut, että ruoka tulee huutamattakin.

Alkoholisteja ja kuolleita eläimiä

2009-08-17T19:48:00.005+03:00

Ennen lomaa aina vannoo, että lomalla kiertää, katselee ja kuvaa. Ja loman loppupuolella huomaa, ettei ole käynyt missään. Loman viimeinen viikko oli siis syytä aloittaa maaseutukierroksella Metun kanssa.

Alkuun suuntasimme edellisellä kierroksella tutkimatta jääneelle kauppa/talo -yhdistelmälle.
Ja taas tuli todettua, että mitään ei pitäisi jättää ensi kertaan. Talo oli parin kuukauden aikana lahonnut yllättävää tahtia, katon romahtamisvauhti tuntui suorastaan huolestuttavalta. Lisäksi sisällä oli joku penkonut ja tyhjennellyt kirjahyllyjä lattialle. Se siitä tulee, kun katto vuotaa ja ovi on auki. Tavaraa oli silti monenlaista, kaikki iloisessa kaaoksessa. Harmiksemme vanhasta kaupasta ei ollut merkkinä enää laskukoneen lisäksi mitään muuta, kaupan sisäänkäyntikin oli tukittu sisäpuolelta. Viinaa oli talossa nautittu, ja täytetty lokinpoikanen löytyi. Ja sama linja jatkui koko reissun...

Tästä eteenpäin kohti teitä tuntemattomia. Tuli pientä lukittua torppaa ja isompaa lukittua torppaa, jonka ulkorakennukseen oli kisuparka muumioitunut mahtavan viinapullopinon viereen. Pullot oli ladottu asetelmaan, ja niitä on talon isäntä saanut tovin jos toisenkin juoda, vaikkahan olisi ollut kuinka happo tahansa. Seuraavaksi vastaan tuli parempikuntoinen ja erittäin mielenkiintoinen talo, vaan lukossa tämäkin.Ja matka jatkuu. Etsimme hetken vanhaa rautatieasemaa, mutta eipä osunut silmään. Jonkin matkan päästä löytyi lähinnä parakin näköinen pytinki, jonka ovi repsotti kutsuvasti auki. Lahonneelle kuistille oli kannettu pari nojatuolia, ja tölkki- ja pullokokoelmat alkoivat jo pihalta. Eteistä lukuunottamatta talon lattiat ja katot olivat todella pehmeitä, joten tarkempi tutkiminen sai jäädä. Mitään muuta kuollutta täällä ei ollut kuin tunnelma ja pihalla lahoava Commer.

Vielä reissun viime metreillä osui silmään jotain keskellä peltoa. Meni sinne umpeutunut tiekin, jota tallustimme. Ajoneuvo oli täälläkin parkkeerattu pihaan.
Reipas sisääntyminen ja tuvan ovi auki. Lämmin tunkkainen ilma iski vastaan. Ja ihmetys sekä sen jälkeen pieni pelko persauksiin: miten täällä voi olla näin lämmin. Ulkona ei kuitenkaan ole ollut hellekelejä hetkeen, ja sisällä tuntui olevan lähemmäs 30 astetta. Kunnes kuului naks. Sähköpatteri. Sen jälkeen oli pakko kahteen eukkoon tutkia koko talo ja joka nurkka mahdollisten asukkien varalta. Tyhjää täynnä. Eikä täällä kyllä ihan hetkeen oltu käyty, mutta joku tätä haluaa lämpimänä pitää. Patteri vaan huusi näin kesälläkin sen verran täysillä, että jossain vaiheessa saattaa koko torppa palaa.

Paikassa oli selkeästi asunut ketjupolttaja ja viinakin oli maistunut. Sängyllä oli täytetty kahlaajalintu, se oli tämän paikan kuollut. Tupakantumppien määrä oli todella uskomaton, ja tuhkakuppeina oli käytetty kaikkia mahdollisia astioita. Tila on alunperin ollut pienviljelystila, josta emäntä oli määrätty eläkkeelle, ja sittemmin paikan on asuttanut joku miespuolinen renttu. Nyt sitä asuttavat papanoiden määrästä päätellen hiiret. Ja mikäs siellä lämpimässä talvella melskatessa...

Kusti polkee, välillä nihkeästi

2009-08-07T19:36:00.003+03:00

Suomen Posti - vai Itellako se lienee- kuitenkin tuo "pallo hukassa"-logoinen liikelaitos, ei juuri kehuja kerää. Toki moitteita kuunnellessa helposti unohtuu, että posti kuitenkin toimittaa jo päivittäin jokusen miljoonaa lähetystä ihan oikeinkin. Vaan tuntuu liian monella olevan liikaa tarinoita kerrottavana, ja vielä jonkun Smurffin lain mukaan ne ovat yleensä ne ns. tärkeät postit, jotka hukataan. Mainokset kyllä ilmaantuvat perille.

Oma viimeisin "Kiitos Posti" -episodi sattui heinäkuun alussa. Olin jo joskus aiemmin huomannut, että pankkikorttini on menossa vanhaksi kesäkuun lopussa, mutta asia kuitenkin unohtui, koska jäin luonnollisesti odottamaan uutta pankista saapuvaksi. Kunnes heinäkuun alkupäivinä yritin maksaa, eikä se tietenkään onnistunutkaan. Soitin hiukan "nyt lähti pankki vaihtoon"-asenteella palvelunumeroon, josta täti kertoikin pahoitellen, etten ole ainoa, jolle ilmoitusta kortista ei ole saapunut. Korttini on kyllä postissa, siinä lähimmässä, minua odottamassa, mutta Posti on lahjakkaasti hukannut nivaskan saapumisilmoituksia jonnekin. Sain toki korttini haettua samana päivänä, kun verkkopankkitunnuksilla todistin olevani oma itseni, ja sai pankilta lähetyskoodin. Aiemmin olen mm. vastaanottanut "toisia ilmoituksia" erinäisistä asioista, ensimmäisiä ei ole koskaan tullutkaan. Samoin minut on täysin oikein ja asianmukaisesti tehdyn muuttoilmoituksen yhteydessä merkitty kodittomaksi, ja kaikki uuteen osoitteeseen lähetetty posti oli käännetty takaisin lähettäjälleen tai tuhottu. Silputuista lehdistä ei luonnollisestikaan maksettu korvauksia (yritin kyllä vaatia, mutta ei kuulemma makseta), ja lisäksi jouduin maksamaan viivästyskoron eräästä laskusta, kun Postin selvityksen mukaan siitäkin oli jo episodin jälkeen tullut yksi ilmoitus minulle. Ei ollut tullut, eikä olisi ehtinytkään.

Mutta ei osaa Matkahuoltokaan. Siippa tilasi Punaiseen Paholaiseen, siihen toiseen kesäautoon siis, uudet etupenkit. Tänään kilahti sitten tekstiviesti, että olisivat tuosta paikalliselta matkahuoltoasiamieheltä, asemakioskista, noudettavissa. Sinne sitten utelemaan. Ensinnäkin kioskin tytsy mainitsee paketin painon ääneen, ja sitten etsii sitä 30 kg:n painoista, lähetyskirjankin mukaan "penkit" sisältävää pakettia hyllyistä pyörittelemällä pieniä rahtipusseja ympäri. Kysyy lopulta takahuoneesta, josta huikataan laatikon olevan ulkona. Ulkona se tosiaan oli, vesisateessa. Laatikko oli päältä todella märkä, ja koska maa oli myös kastunut oli syytä olettaa sen olevan altakin märkä. Siippa lähti vähintäänkin se metrinen otsassa hakemaan autoa lähemmäs, ja tuon ilmeestä osasin kyllä tunnistaa, että olikin parempi, ettei se sanonut mitään. Hoidin siis itse (yllättävän) asiallisen reklamaation siitä, että paketissa oleva tavara ei todellakaan ole sateenkestävää, ja että tulemme tarkistamaan sisällön kyllä tarkasti ja palaamaan asiaan, mikäli siinä on jotain huomauttamista. Matkahuollon tytsyn kommentti kuului: "Kun ei meillä oikein nämä isot lähetykset mahdu sisälle"...mahtuisi ne, jos vaivautuisivat hiukan siellä sisällä järjestelemään. Kyseisen ns. matkahuollon onneksi penkit oli pakattu laatikossa tiiviisti muoviin, joten ne olivat kuivia, mutta muovikääreiden päällä oli kyllä vettä, eli paskaa olisi tullut sinne niskaan, jos muoveja ei olisi ollut. Samaan läjään josta oman pakettimme noudimme jäi vielä vino pino pahasti kastuneita isommanpuoleisia pahvilaatikoissa olevia lähetyksiä, eli toivottavasti kukaan ei ollut tilannut mitään ei-vedenkestävää. Paikalla annetun sanallisen reklamaation lisäksi asiasta lähti sitten vielä palaute Matkahuollon oman lomakkeen kautta, eli toivottavasti sieltä pääkallonpaikalta antavat vielä noottia asiakkaiden lähetysten oikeasta käsittelystä.

Myöhemmin tuli vielä mieleen, että oikeassa matkahuollossa taidetaan pyytää henkkarit tai jonkinlainen kuittaus, kun lähetys on noudettu. Meiltä niitä ei kyselty. Tuossakin paketissa kun oli lasku mukana, eli jokuhan sen olisi toki voinut siitä pihaltakin jo napata. Toki jos ilkeä haluaisi olla, niin lähettäisi jonkun sinne kyselemään paketin perään..."Jaa miten niin olette sen jollekin antaneet? Kuka sen on sitten kuitannut noudetuksi? Missä helvetin pihalla se on ollut?"

Kasveja maalta

2009-08-06T21:59:00.006+03:00

Loman alku on kummasti hurahtanut kasvimaan kimpussa. Tarkoitus on ollut tehdä kasvimaa-aitauksesta mahdollisimman helppohoitoinen, ja ennen kaikkea selvitä tulevaisuudessa mahdollisimman vähällä kitkemisellä. Niinpä laitoin polkujen kohdalle suodatinkankaan ja soran, sekä kasvimaan reunoille aidan viereen muovisen rajausnauhan, jotta tuo pihamme pieni pirulainen niittyleinikki ei pääsisi ulkopuolelta tunkemaan rönsyjään niin aktiivisesti. Tältä se nyt sitten näyttää kauempaa katsottuna, Kalle Korpin valvoessa hernepenkkiä:
Takana vasemmalla mansikkaa, sen edessä muutama rivi perunaa. Vasemmalla edempänä sipulia, purjoa, parsakaalia ja kukkakaalia. Oikealla takana myös sipulia ja hernettä, sen eteen piti tulla kurkkua, vaan ei tullutkaan. Edempänä porkkanaa ja punasipulia, siitä eteenpäin retiisiä (syöty jo) ja lehtisalaattia. Etualan pienet "laatikot" on varattu yrteille. Reunoilla nyt enemmänkin koristekasveja, paitsi vasemmassa etukulmassa rehottaa raparperi. Ensi vuodeksi on nyt helppo tehdä paremmat suunnitelmat ja mitoitukset mitä minnekin laittaisi. Tänä vuonna osa alasta jäi vähän tyhjäksi, ja olisin toisaalta kaivannut muitakin salaattilajikkeita.

Kaalinkasvatus täytyy ensi vuonna aloittaa aiemmin ja lisäksi pyrkiä maalle istutetut esikasvatetut taimet suojaamaan. Nyt lehdillä on käynyt turhan kova rouskutus, ja toistaiseksi vasta yksi parsakaali on innostunut kunnolla kukkimaan.
Pienempi parsa ja yksi kukkakaalikin yrittävät, mutta saa nähdä tuleeko niistä mitään. Lehdet ovat turhan reikäisiä, liian maistuvaa. Muihin kasveihin ei ole tuholaiset iskeneet *kopkop*, ja purjo ainakin kasvaa ihan kiitettävästi. Ensimmäiset porkkanat kaivoin maistiaisiksi tänään, ja herneitäkin on jo jonkin verran syöty.
Saatuani alkuviikosta kasvimaan raivaustyöt valmiiksi olen keskittynyt marjapensaisiin. Pihassa oli alkujaan melkoiset määrät puskia, mutta osa jäi autotallin alle, ja suurin osa lopuista maalämpöputkien tielle. Jäljelle jäi vain seitsemän mustaherukkaa (ei mikään suosikkilajikkeeni) ja yksi punaherukka. Lisää haettiin ja istutettiin nyt kolme punaista, yksi valkoinen ja yksi vihreä herukka, punainen ja keltainen karviainen, sekä kaksi pensasmustikkaa. Tyrniäkin olisi tarkoitus hakea, mutta se vaatii hiukan enemmän maan muokkausta, koska viihtyy hiekkaisessa maassa. Monia muitakin mielenkiintoisia marjalajikkeita löytyy, ja niitäkin varmaan jossain vaiheessa kokeilen.

Pensasmustikoille tein turveharkoista kasvualtaan. Kolme pakettia harkkoja, niistä 3,5x1 harkon kokoinen allas, sisälle havu-rodo-multaa ja taimi kumpaankin päähän. Taimien juurelle laitoin reilun kerroksen punaista koristekatetta pitämään mullan kosteana. Pensasmustikka kun viihtyy valoisassa, mutta vaatii myös paljon kosteutta. Saas nähdä, koska on satoa odotettavissa. Ainakin pupuilta nuo täytyy suojata talveksi hyvin, kuten tietysti kaikki muutkin nuoret taimet.

103. Liro

2009-08-06T21:46:00.002+03:00

Iso osa kansasta pakkautui Helsinkiin Madonnan keikalle, me lähdimme etsimään avaruutta Vammalasta Stormin altailta. Vaikka olisi kuinka pitkään kuivaa, niin altailla riittää vettä, sillä kaivosyhtiö pumppaa sitä sinne päivittäin. Haapanoita ja muitakin sorsalintuja oli uimareina, nukkumassa hiekkatöyräällä pää siiven alla, tai imuroimassa pohjasta pikkuolioita. Västiäkin piisasi, sillä pikkuhyönteiset surraavat hiekkakosteikon päällä. Ja västien seassa taaperteli hiukan isompi ja pitkäjalkaisempikin kaveri: liro, vihdoinkin. Melkoisen yleinen kahlaaja, mutta ei ole aiemmin tunnistusvarmasti näkynyt. Altaathan houkuttelevat muuttavia kahlaajia, mutta tälläkään kertaa emme nähneet muita, emme kyllä tosin katselleet kuin yhdestä kohdasta parille altaalle.

101. Merikotka 102. Merilokki

2009-07-30T20:03:00.002+03:00

Haettavana oli autonosia Turusta ja allekirjoittaneelle hihkaistu golfmailasatsi Salosta. Sovittujen hakuaikojen välillä oli sen verran löysää, että päätimme suorittaa ajeluretken Länsi-Turunmaan kaupunkiin, parin lossimatkan päähän mantereesta. Tarkemmin sanottuna siis kävimme Korppoon kärjessä ja tulimme takaisin. Matkalla toki pysähdeltiin.

Jo ensimmäisestä lossista Nauvoon mennessä katselimme kauempana siintänyttä kovin mustaselkäistä lokkia, mutta koska myös selkälokkia näillä seuduilla tapaa, niin tuota ei uskaltanut varmaksi määrittää. Ensimmäinen merimetso lennähti myös yli näillä main, itselleni se on tuttu jo Tampereelta, mutta puoliso ei muistanut moista koskaan havainnoineensa. Nauvossa tie kulki aika lailla pitkin maastoja, merta vilahteli ruohottuneina lahtina vain siellä täällä. Nauvon Salella eväiden osto ja matka jatkui levähdyspaikalle tien varteen. Siitäkin näki pienelle lahdelle, jossa oli kaksi kyhmyjoutsenta.

Eväiden syönnin lomassa huomio kiinnittyi kuitenkin taivaalla lahdekkeen toisella puolella kaartelevaan todella isoon lintuun. Muuten tumma, mutta pää ja pyrstön kärki siintelivät valkoisena. Lintu teki kaarroksia siivet vaakasuorassa levällään ja piti välillä ääntä. Melko varmaksi jo arvailimme, että nyt on kotka kyseessä, ja tarkistus kirjasta varmisti merikotkaksi.

Jatkoimme ajoa ja toisella lossilla Korppoon puolelle. Merimetsoja lenteli täälläkin, mutta lossimatkan aikana lokit edelleen loistivat poissaolollaan. Päätin kuitenkin, että merilokkihan on varmaksi nähtävä, ja nähtiinhän se sitten lopulta siellä Korppoon toisessa "ääripäässä": merikallioilla lekotteli merimetsojen lisäksi myös pataljoona merilokkeja. Niitä harmaajalkaisia, pulleita, isonokkaisia.

Takaisintullessa Salosta vielä Someron läpi ja Torronsuolle. Suo taisi kärsiä kuivuudesta, sillä siellä oli todella hiljaista, ja tornin päällinen kärsi melkoisesta sumupilvestä lentomuurahaisia, eli elämää oli liikaakin. Kun pysyi liikkumatta niin meno rauhoittui, mutta heti kun siirtyi, niin parvi tuli taas pörisemään pään ympärille. Eipä siellä kauaa viitsinyt olla.

Lomalle lompsis

2009-07-26T18:08:00.002+03:00

Viimeiset neljä viikkoa kuluivat tuskastuttavan hitaasti, viimeisen viikon jokainen päivä tuntui kuukaudelta. Seuraavat neljä viikkoa taas suhahtavat ohi kuin siivillä. Mutta se aikahan kuluu kun on kivaa, niinhän se menee.

Loman aluksi oli hyvä mopoilla Rönnvikin viinitilalle. Miljöö on ihan viehättävä, kinkkupiirakka oli loistavaa ja tuotteetkin ihan maukkaita. Toki marjaviineistä voi olla montaa mieltä, jotkut eivät niitä edes viineiksi suostu lukemaan, mutta kyllä ne minun suuhuni sopivat. Takaisin ajellessa vaan apeltani lainattu Aprilia teki tempauksen, joka on kuulemma ihan tyyppivika. Rönnvikistä ajellessa tankki oli lähes täynnä (tässä mopossa on bensamittarikin), mutta yhtäkkiä tankki alkoi hupenemaan aivan liian nopeasti. Pysäytys lopulta huoltoasemalle, ja se pirulainen valutti bensaa alleen. Saatiin se sentään kotiin, mutta vian haku ja etenkin tankin asianmukainen tyhjentäminen ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista. Omassa naku-Hondassa kun näkee kaikki kilkkeet suoraan, mutta tämä muoviluoti vaati melkoisen kuusiokoloruuvien irrottelun ja lasikuitukatteiden sivuun siirron sekä tankin irrotuksen, jotta vika löytyi. Tankista bensapumpulle menevässä letkussa on muovinen liitin, joka oli murtunut kapeimmasta kohdastaan. Lahjakasta. Tosin, italialaisessa ajoneuvossahan nämä eivät ole vikoja vaan ominaisuuksia.

Loman alkamisen huomaa varmaan parhaiten siitä, että sukulaiset aloittavat veisaamaan virttä nro 789 "Oi tulkaa nyt käymään kun olette lomallakin". Tämän kanssa samalla sävelellä kulkee talvinen virsi nro 1265, "Kaipa te nyt ennen joulua vielä tulette käymään". Eikä siinä mitään, että pyydetään, mutta tuntuu, että jo ennen lomaa pitäisi lyödä jokaisen kanssa varmaksi lukkoon koska tullaan ja kuinka kauan ollaan ja mitä syödään ja missä käydään. Itse kun mieluummin säilyttäisi lomalla sen valinnan vapauden, ja tekisi moisia päätöksiä sitten vasta lähempänä, toki yhdessä sopien, mutta kuitenkin hieman spontaanimmin. Ei se mitään lomailua ole, jos kalenteri kädessä ja kello kaulassa painetaan paikasta toiseen. Tai ainakaan minulle se ei sitä ole.

Huudahdin itselleni golfmailasetin. Loppujen lopuksi päätimme jättää alkeiskurssin ensi kevääseen, mutta mailat voi toki ostaa jo nyt ja käydä rangella harjoittelemassa. Jos nyt sitten lomailultaan ehtii.

Nyt poimimaan vadelmia. Niitä tulee paljon.

Hyvässä hoidossa

2009-07-20T19:47:00.004+03:00

Homma vie nykyään turhan taajaan erinäisiin hoitolaitoksiin. Toki niissäkin on remonttia tehtävä, mutta näin huonoilla hermoilla, huonolla pokalla ja huonolla eritteensietokyvyllä varustettu henkilö ei ole sinne oikein omiaan. Toisaalta monesti pääsee huokaisemaan helpotuksesta, kun ei tarvitse mennä sinne vessaan katsomaan mitkä kaikki siellä nyt on pitkin lattiaa, ja muutkin hoidokkien huolenaiheet voi käskeä kertomaan ihan vaan niille hoitajille. Heidän työlleen on pakko nostaa sitä olematonta rautakaupan mainoslippistä, sen verran rankkaa se on.

Tänään tutustuin ensimmäistä kertaa eläissäni ihan oikeaan eristyshuoneeseen. Siis siihen, jonka väitetään olevan pyöreä ja pehmustettu. Tämä oli kyllä melko kulmikas ja kaakeloitu, ja ikkunanpielessä oli mukavan terävä kova kulma, johon ainakin itse hakkaisin päätäni jos tuonne joutuisin. Naapurihuoneena on leposidehuone, mutta lattiaan pultattu sänky oli poistettu. Harmi, mikä loistava paikka se olisi ollut ruokatuntinokosille.

Tämänkertainen paikka on tyhjä, mutta yleensä näihin hommiin tuovat pikantin lisänsä asukkaat, joita parhaiten voisi kuvata termillä "harmiton mutta rasittava". Kun tyyppi kulkee muutaman kymmenen kertaa päivässä ohi, ja joka kerralla sama ihmetys äänessään kysyy: "Mitä sä oikein teet?", ei siihen varmaan jaksaisi lehmänhermoisinkaan remonttireiska vastata. Kun eivät oikein jaksa hoitajatkaan. Ja yleensä on pakko vastata, koska muuten alkaa tivaus ja/tai kiukuttelu. Monillakaan ei ole tietoa ajasta eikä paikasta, ei päivästä eikä omasta nimestä. Jotkut eivät osaa edes puhua, ja hiukan ensin säikähdin eteeni käsiään värisyttämään tullutta ynisevää vanhempaa miestä, kunnes minua valistettiin, että kahvia se vaan haluaa, komenna pois kun ei ole kahviaika. Tottelihan se.

Jotkut tapaukset kyllä ovat hiukan pelottaviakin. Kollegan kanssa tehtiin töitä parina erään hermostuneen nuoren miehen huoneessa lähes vierekkäin. Mies pyöri koko ajan huoneensa ovella, me olimme huoneen perällä. Kollega siinä kai sähläsi jotain, ja suhahti itsekseen hiljaa "voi perkele". Minä vieressä juuri hätinä kuulin sen, mutta silti sen kuuli asukaskin. Nuori mies sai melkoisen hepulin, alkoi lähes kirjaimellisesti hyppiä seinille ja säntäillä pitkin huonetta koko ajan mesoten: "Ei saa manata, tontut kuulee!" Sillä hetkellä ei juuri naurattanut, mutta päästyämme ehjinä huoneesta ulos kyllä kieltämättä hymyilytti. Onhan se tietysti juhannuksen tienoilla jo hyvä pitää nuhteettomia suhteita joulupukkiin, niin saa sitten paljon lahjoja.

Erän vanhempi naishoidokki taas sai melko sanattomaksi. Nainen oli istunut useamman tunnin nojatuolissa, ei liikkunut, ei puhunut, ei tuntunut havainnoivan millään tavalla ympäristöään. Olin työskennellyt naisen lähettyvillä osan aikaa, ja muutenkin kuljeskellut naisen ohi, eikä hän tuntunut minuunkaan kiinnittävän mitään huomioita. Kunnes taas erään kerran ohi kulkiessani nainen havahtui, katsoi minuun ja tokaisi: "Kuule." Minä sitten kysyin, että mitä. Johon nainen: "Joudunko mä vankilaan jos mä katkaisen mun poikaystävältä jalat?" Hetken aikaa olin aika hiljaa, mutta enpä voinut todeta muuta kun: "Kyllä sä varmaan joudut." Nainen totesin tähän pettyneen oloisesti "Ai jaa", ja vajosi taas samaan eleettömään yhden pisteen tuijotukseen. Tuli jotenkin mieleen, että taisin romuttaa pitkään haudotun ja jo melkein aukottomaksi havaitun suunnitelmaan, ja uuden vaihtoehdon miettiminen alkoi heti.

Jaa tartteeks se laittaa kiinnikin?

2009-07-18T21:35:00.003+03:00

Päivä hurahti italialaisten ajoneuvojen kokoontumisessa. Meillekin jo perinteeksi muodostunut tapahtuma kerää melko joukon Alfoja, Fiateja, Lancioita, Vespoja, Moto Guzzeja, Aprilioita, Maserateja ja jokusen Ferrarin sekä satunnaisen Lamborghininkin Tammelaan. Tällä kertaa paikalla oli yksi traktorikin, Fiat luonnollisesti, ja tapahtuman vanhimmasta kalustosta vastasivat 1930-luvun Fiat Topolinot. Ihan uusiakin autoja on paikalla, ja sitten ihan sitä käyttökalustoa sekä harrastepeliä, entisöityä ja viritettyä. Kaikki käy, kunhan valmistusmaa on Italia.

Näissä tapahtumissa pyöriessä tulee väistämättä mieleen, että jonkinlainen ikäraja voisi olla paikallaan. Se kun ei erityisesti mieltä ylennä, että jonkun taapero painaa ensin hiekkatiellä neliveto päällä ja sen jälkeen kahdella jalalla vaappuen suuntaa lääppimään lähimmän auton kylkeä niillä hiekkaisilla käsillään. Vanhemmat myhäilevät vieressä ylpeinä: "kyllä se meidän Joonaspetri-Yrjöolavi vaan hienon auton tuntee", tekemättä elettäkään jälkikasvunsa toimien hillitsemiseksi. Vaikka tietysti jos se oma perhefarmari muistuttaa kaatopaikkaa sisältä ja ulkoa on ehkä vaikea tajuta, että joku on käyttänyt vaivaa ja aikaa ja rahaa siihen autonlaittoon, eikä välttämättä haluaisi fiksattuun ja kiillotettuun maalipintaan naarmuja.

Autoista auton huoltoon. En ole aiemminkaan pitänyt merkkihuoltoja mitenkään erityisen arvossaan, pikemminkin päinvastoin. Ja taas sain asenteelleni uutta vahvistusta. Aiempiin loistaviin minulle kerrottuihin suorituksiin ovat kuuluneet mm. pohjamuovin hukkaaminen huollon yhteydessä ("ei me oo tehty mitään sellasta et se olis tarvinnut irrottaa" - joka öljynvaihdon yhteydessä se nyt vaan on irrotettava), jakohihnan asentaminen väärin ja auton starttaaminen koeajoa varten -> rempattiinkin sitten konetta viikko lisää, auton nahkasisustan öljyäminen - ei kuitenkaan nahanhoitoaineella vaan ihan moottoriöljyllä, vaihdelaatikon hajottaminen koeajolla (onhan se teiniteron kiva revitellä kun on iso kone kerrankin alla), toisen tehomasiinan revittäminen koeajolla omistajan kuunnellessa metrinen elin otsassa touhua viereisessä liikkeessä jne. jne. Omalle kohdalle ei ole sattunut sen pahempaa, ainoastaan Voortin merkkihuolto aikoinaan merkkasi määräaikaishuollossa apulaitehihnan olevan ok, ja vielä erikseen kysyessäni (hihna piti välillä mielestäni hivenen ääntä) väitettiin sen olevan ihan kunnossa. Onneksi tuli tarkistettua itse vähän päästä, hihna oli täynnä pieniä murtumia. Ihan ok vaihtokunnossa siis.

Vaan nytpä anopin auto keksi sylkeä öljyt ulos kesken ajon. Kyseessä on uudehko, noin 60 000 ajettu auto, joten ihan suotavaa moinen ei olisi. Turbodiesel, joten epäiltiin ahdinvikaa tai jonkun letkun katkeamista. Auto hinurilla huoltoon, ei kuitenkaan siihen samaan joka sitä oli aiemmin huoltanut. Vika: öljyproppu jätetty edellisessä huollossa löysälle ja tärissyt ajaessa irti. Taisi tulla huoltomiehelle kahvitauko juuri siinä kiristyksen kohdalla...autoa aiemmin huoltanut liike luonnollisesti maksoi kulut, ja jalosti lupasi vielä alennusta seuraavasta huollosta. Surkea yritys kalastaa menetettyä asiakasta.

Onneksi itsellä ei takuunalaisia ole, joten voi valita huollon laadun mukaan. Merkkihuoltojen ainoa osaaminen tuntuu keskittyvän ison laskun kirjoittamiseen ja ylimääräisten töiden teettämiseen. Vaikka ehkä se asiakas on aina mulkku?

Nemi neppula

2009-07-13T20:24:00.004+03:00

Jane ja Anttu asuivat pitkään kahdestaan. Kuitenkin kaksi on vain kaksi ja kolme on lauma, joten kolmas päätettiin laumaan hankkia keväällä 2007. Katselin pitkään eri kasvattajien poikasia, ja kyselinkin jo parilta, mutta sopivaa ei löytynyt heiltä. Silloisesta Goldhill's, nykyisestä Snoop's -marsulasta löytyi myös tarjokkaita, ja sähköpostikyselyni perusteella meille sopivimmaksi tarjottiin 22.3. 2007 syntynyttä mustaa american crestiä, jonka peppuun on hiukan tullut myös golden-väriä ja kuonoonkin hipaisu valkoista. Saimme itse nimetä marsun, ja jatkoimme sarjakuvallisten linjalla. Tytön nimeksi tuli Goldhill's Nemi Montoya.Anttu-poika haltioitui Nemin saapumisesta. Se nuolla lipsutteli Nemin poskia ja korvia ensimmäiset päivät niin innokkaasti, että otin Nemin yöksi omaan häkkiinsä nukkumaan ja syömään rauhassa. Janekin suhtautui Nemiin ihan asiallisesti, toki osoitti olevansa johtaja, muttei sen kummemmin pikkuista kiusannut. Luonteeltaan Nemi on oikeastaan "perusmarsu" vailla turhia hötkyilyitä. Se on kova tyttö juttelemaan, ja onkin saanut erääksi lempinimekseen Rutikiti, koska usein lattiallakin liikkuessaan ja etenkin sylissä oleillessaan se pitää marsumaista rutikitinää. Myös kerjäysääntä lähtee ihan tarpeeksi.
Nemi rakastaa timotein kukintoja, ja nappaa usein ensimmäisenä isoimman kukinnon uudesta heinätukosta ja kuskaa sen kauemmas syötäväksi kuin paremmankin saaliin. Välillä kukinnoista pitää kinatakin, mutta niiden suhteen Nemi pitää puolensa. Pelletit ja tuoreruoat se saattaa yllättävän helpostikin luovuttaa Janelle. Vaikka Nemi jo parivuotias onkin, se saattaa innostua säntäilemään ja loikkimaan pikkumarsujen tapaan, kun kuulee ruoan saapuvan. Hassu possu monin tavoin.

Marsulan sopraano on vaiennut

2009-07-12T01:26:00.003+03:00

Niin, Helmin aika tuli sitten täyteen heinäkuisena lauantai-iltana. Muutaman viikon Helmi pysyi uusien virtsakivien kanssa iloisena ja pirteänä ja söi hyvin, mutta nyt loppuviikosta se alkoi käydä "mietteliääksi" ja lauantai-iltana sitten tuli se totaalinen syömättömyysmöksähdys. Sen lisäksi, että ruoka ei maistunut, ei pissaakaan tullut kunnolla. Totesimme, että parempi päästää Helmi pois, eikä pitkitetä asiaa enää.

Kukaan ei enää kuikkaa ruokaa korkeimmalla äänellä, eikä ota aurinkoa kesällä. Se nimittäin oli Helmin erikoisharrastus: hakeutua aurinkoläikkään makaamaan kyljelleen. Ja kun kova helle iski, niin Helmi hakeutui peiton alle aurinkoon, jos mahdollista. Mikään lämpö ei tuntunut olevan sille liikaa.

Onneksi marsula ei vaikene kokonaan, vaikka yksi lähteekin. Ja vaikka päätös sinänsä ehkä oli helppo, niin ikävä on kova. Hyvästi Helmi...1.9.2004-11.7.2009.

Kohdehavainnointia perämetsissä

2009-07-05T16:21:00.006+03:00

Auton kunnostus, tai paremminkin entisöinti, vie aina välillä osien- ja tarvikkeidenhakumatkalle ties minne. Jos tarvitsee vuoden -86 autoradion kasettisoittimella, niin se haetaan sieltä missä sitä kohtuumatkan päässä tarjotaan. Samalla voi kierrellä pikkuteillä ja etsiä autiotaloja. Tällä kertaa käytiin niin kummallisessa tiekiepissä, ettei hyvä tosikaan. Ja matkalla tuli jotain tyhjää tavattua, tosin lähempää tuttavuutta ei tehty. Ensi kerralla sitten.

Hiljentyneen kylän keskustassa on aikoinaan ollut kauppa. Tai no, kylässä on edelleen asukkaita ihan sopivasti, mutta palvelut ovat karanneet, kuten niin monesta muustakin vastaavasta paikasta. Tie on joskus ollut hiekkatie ja kulkenut alempana, jolloin kauppaan ei ole tarvinnut kuin astua. Nyt joutuisi laskeutumaan. Pahimmassa puskassa on komeilla pylväillä koristettu sisäänkäynti, ilmeisesti asuinpuolelle.
Pieniä taloja preerialla tapaa toisinaan. Tämänkin varmaan joku rintamamies rakensi ja aktiivisesti maata viljeli, mutta lapsista ei ollut jatkajaksi. Jos niitä edes tuli. Sodankäynti pirtissä on kuitenkin loppunut, ympärillä vieläkin kukkii rypsi.

Pienen tien vierelle, hassun nimiseen paikkaan on jäänyt puskittumaan pihapiiri, jossa parikin taloa. Isommassa oikein autotallikin. Ja se pienempi, taustallaan ulkorakennus:
Pihassa pusikon keskellä kukkii kauniisti joku suuri ja oranssi. Tännekin on palattava uudestaan.

Kukkia, kukkia

2009-07-02T20:57:00.001+03:00

Jalokallioinen kukkii, vihdoinkin:
Aika rentovartiseksi se on kasvanut, kaipaisi selvästi paria tukikeppiä ja lankaa. Mutta maatkoon nyt kivikkokasvien päällä. Kivikoista maksaruohot ovat kukassa, keltaiset komeassa ja myyrien mylläämä valkoinen vähemmän komeassa. Eiköhän sekin siitä leviä. Valkoisen maksaruohon vieressä oli neljä valkoista karpaattienkellotainta, joista myyrät kaatoivat kaksi. Hain keväällä vaurion huomattuani tilalle kaksi uutta, ja lapussa mainostettiin valkoiseksi. Vaan kuinkas sitten kävikään:
Etualan pienempi karpaatti ei tosiaan kovin valkoiselta näytä, kuten ei se toinenkaan keväällä haettu. No, olkoon nyt sitten sininen.

Talon pohjoispuolella rehottaa kukassa taas töyhtöangervo. Hain tälle "huiskulle" nimeä aikoinaan pitkään ja hartaasti. Kuului talon pihaan jo muuttaessamme, ja epäilen sen olevan melkoisen vanhaa alkuperää, ellei jopa talon rakentajan istuttama. Ympäristö on kovin muuttunut lähinnän minun toimestani, mutta angervo on ja pysyy. Ja kukkii komeasti joka vuosi.Kasvimaalla parsa- ja kukkakaali ovat selvästi pitäneet helteistä, ja osa taimista on melkoisen isoja. Avomaankurkku taasen käy edelleen hitaalla. Vain neljä siementä on itänyt, enkä niitä kyllä enää ala lisäämään. Olisi pitänyt siis kurkunkin suhteen jättää mieluummin harvennusvaraa, mutta luotin liikaa siementen itävyyteen. Tai sitten ne muut ottavat loppukirin heinäkuulla. Herneessä on jo nuppuja, samoin kurkkuyrtissä. Kypsiä mansikoita löytyi tänään kourallinen. Lauantaina ostamani kirsikkatomaatti kukkii myös, ja koska ilmojen on luvattu viilenevän täytyisi miettiä sille jotain suojausta. Nyt se kasvaa kukkakaalipenkin nurkassa ihan avomaalla.

Huh hellettä, ei helli täällä.

2009-06-28T20:45:00.003+03:00

Lykkäsi sitten taas paahteen päälle, ja samaa tavaraa tiedossa kai ensi viikollakin. Kunnon suomalaisenhan pitäisi tästä nauttia, ei tokikaan saa valittaa, kun nyt kerrankin niitä etelänmatkakelejä tänne karuun pohjolaankin saadaan. Henkilökohtainen kipurajani nyt vaan alkaa olla se +25, kaikki sen jälkeen on kidutusta. Etenkin, kun nämä helteet tuppaavat jatkumaan ja jatkumaan. Jäähdytysilmastoinnista taloon en kyllä silti innostu, tosin siirreltävä jäähdytin löytyy. Sitä huudatetaan sitten makuuhuoneessa iltasella näillä keleillä jokunen tunti ennen nukkumaanmenoa. Nukkuessa sen käyttö ei onnistu, liikaa kohinaa näin meluherkälle. Sitä paitsi veto ja viima ei kuitenkaan ole hyväksi sekään.

Ilmeisesti tuo suomalaisten asennevamma siihen, että helteestä pitäisi ihan jokaisen nauttia, juontuu tosiaan siihen hemmetinmoiseen rantalomamatkojen hehkuttamiseen. Jos lähdet ulkomaille, pitäisi ilman muuta suunnata "etelään", mikä entivanhaan tarkoitti toki Kanarian saaria, nyttemmin Thaimaata. Montakohan kertaa olen itsekin kohdannut ihmettelyä ja suoranaista närkästystä, kun olen kehdannut lähteä oikein lentokoneella ulkomaille, ja menenkin vain Keski-Eurooppaan kaupunkilomalle, eikä siellä herrajjjumala ole edes lämmintä ja aurinkoista eikä rantoja missä maata. Eikä siellä kaljakaan välttämättä ole niin halpaa, niin mitäs hittoa siellä sitten tekee. No, kieltämättä en kovin usein muutenkaan tunne olevani mikään kovin "perussuomalainen" "juntti".

Minä siis valitan, jos kärsin huonosta olosta, joka johtuu liiasta lämmöstä. Tai ainakaan en todellakaan osallistu siihen "helle hellii"-kuoroon, joka valtaa näinä aikoina joka tiedotusvälineen, työpaikkaruokalan ja torikokouksen. Sen sijaan lähetän isosti sympatiaa niille muille, jotka tukalasta kuumuudesta kärsivät, kuten vaikkapa ne muutenkin heikkokuntoiset vanhukset. Ja nautin taas sitten viileämmistä kesäsäistä (se 20-25 on tosiaan ihan jees), syksyn ihanista sateista ja ennenkaikkea kunnon lumisesta pakkastalvesta.

Mitäkö tässä viikon aikana on tapahtunut....eipä juuri mitään. Suunnistamassa kävin kelistä huolimatta, ja sain komean rakon kantapäähäni. Punoittaa pahaenteisesti, toki osakiitos kelille ja osakiitos rakon huonolle paikalle. Jokainen umpikenkä hankaa siihen, töissä kun ei oikein voi varvastossuissa kuljeskella. Se suunnistuskenkäongelma on edelleen ratkaisematta, en tietenkään muistanut viedä Jalaksia liikkeeseen silloin, ja juoksulenkkarit eivät näemmä toimineet säärisuojien kanssa.

Lomaan vielä neljä viikkoa. Lomalla olisi tarkoitus olla tekemättä mitään, siis lomailla. Nyt jo on kuulunut näitä "mitäs meinaat tehdä lomalla" -kyselyitä, mutta jospa tosiaan en tekisi mitään. Makaisin x-asennossa joko nurmikolla tai olkkarin lattialla, kelistä riippuen, ja söisin valmisruokaa sekä nautiskelisin sivistyneesti välillä hiukan viiniä. Jos jaksaisi voisi vaikka lukea jonkun kirjan. Sopiva suunnitelma, ja mikä parasta: täysin mahdollinen.

Kaikkitännehetimullenyt!

2009-06-21T18:49:00.006+03:00

Juhannussäät eivät oikein innostaneet mihinkään ulkotoimintaan. Vaikka en koekaan olevani sokerista, ja moni yleisölintupaikka on katettu, niin useamman päivän kaatomonsuuniesterinsaavi sai jämähtämään sisälle ja lähes lamautumaan. Vasta tänään sääkin alkoi suosia ja aurinko innostaa liikkeelle.

Matkasimme ensin Hatanpään Arboretumin nurkille, koska siellä satunnaisesti on havaittu harjakoskelo. Viimeinen ilmoitus oli kyllä viikon takaa, mutta ainahan sitä voi yrittää. Myöhässä oleminen näiden harvinaisuuksien suhteen on meille enemmän sääntö kuin poikkeus, tänä keväänä on aiemmin jo jäänyt näkemättä ainakin se punapäänarsku ja keltajalkaviklo. Eikä kyllä saatu harjakoskeloakaan näköpiiriin, vaikka hyvä tovi Pyhäjärveä tulikin seulottua kahden putken voimin. Lokkeja oli kivellä (tyrsk) ja kovin tumma silkkiuikku (nuori?) liikuskeli rantavedessä. Niin tumma yksilö oli, että aluksi luulimme sitä mustakurkku-uikuksi.

Arboretumin lammessa oli luonnollisesti lintuelämää, ja linnuilla paljon kaksijalkaisia kavereita rapisevien pussien kanssa. Rouva Pullasorsa:Poikaspullasorsat:

Pullasorsien seurassa oli pullapuluja ja pullanaakka, sekä "tyypillisen" aggressiivisesti käyttäytynyt pullatelkkä:
Pullaporukan jäljiltä päätimme vihdoinkin toteuttaa pitkään suunnitteilla olleen aikeen: Sääksisäätiö Kangasalla. Varsinaisesti tiedossa ja muistissa ei ollut paikan yleisötornin laatua, ja saimmekin huomata raahanneemme turhaan sinne sekä kameravehkeet että putkikamat. Yleisötornihan on lasitettu, ja lasit tummennettu, jotta kala-altaasta saalistavat linnut eivät havaitsisi tornissa olevia ihmisiä ja häiriintyisi näistä. No, eipä siinä mitään, laskimme tavarat lattialle ja istahdimme tuoleille odottamaan.

Vaan voi jumalauta. Se ensimmäinen sääksi näyttäytyi kyllä kohtuullisen pian. Mutta eipä uskaltanut kalastaa, kun porukkaa lappasi edestakaisin koko ajan. Ilmeisesti nämä tornissa rampanneet puoliapinat kuvittelivat, että kyseessä on joku eläintarhatyyppinen juttu, jossa sääkset ovat häkissä ja niitä pääsee pällistelemään ihan koko ajan. Pitkämielisin pariskunta taisi peräti kaksi minuuttia viihtyä tornissa, sitten piti jo lähteä tömpstömpstömpsöttelemään takaisin "ku ei tääl mitään näy". Parhaasta tai pahimmasta suorituksesta vastasi sitten se isipappa, joka rahtasi paikalle syöttöporsaan kokoisen ja hiukan näköisenkin nahkapokaalin, ja vaivautui jopa verhojen raosta kurkkaamaan sisälle, toetamaan "jaa, ei tääl mitään näy", ja taas mentiin tömpstömpstömps/kiljunkiljunkiljun-möykällä takaisin. Paikkaan pitäisi selkeästi saada joku rajoitus, joko helvetin korkea pääsymaksu ihan kaikille tai sitten joku aikaraja, eli tornissa olisi vietettävä vähintään puoli tuntia jos sinne menee. Pysyisi nämä kaikkitännehetimullenyt-sukupolven kasvatit jossain muualla. Kuten vaikka Särkänniemen eläintarhassa tai Ähtärissä.

Niin, kyllä me sitä kalastustakin sitten näimme, sillä vajaan tunnin odotuksen jälkeen ramppaus laantui, ja sääkset uskaltautuivat kalaan. Sen verran hienolta touhu näytti, että taidamme lomalla vuokrata tuolta kuvauspaikat, ja mennä sinne päiväksi eväiden kanssa kuvaamaan ja katselemaan. Sääksien lisäksi myös lokit viihtyvät paikalla, samoin varislinnut. Kahdella variksella ja selkälokilla olikin jotain kinaa keskenään, varikset nautiskelivat rannalle pudonneita kalanruokia ja selkälokki yritti häätää niitä pois.

Tämän päivän kokemukset, samoin kuin noilla muilla torneilla aiemmin nähdyt tapaukset herättävät kyllä pelkoa lintuharrastuksen ja etenkin lintukuvauksen tulevaisuudesta. Molemmat kun vaativat pitkää pinnaa ja malttia odottamiseen ja hiljentymiseen, ja sitä ei tahdo löytyä edes omalta sukupolvelta, saati sitten niiltä seuraavilta. Koko ajan pitäisi jotain tapahtua, koko ajan pitäisi jonkun toosan möykätä. Kesämökki hommataan luonnon keskeltä, mutta sielläkin paneudutaan telkkarin ääreen tai jos nyt ulos eksytäänkin, niin laitetaan musiikki huutamaan, jottei omat ajatukset ja se hiljaisuus liikaa ahdistaisi. Ei hyvä, ei.

Harmaasirkku Jane

2009-06-20T19:17:00.004+03:00

Jane hankittiin Antun kaveriksi syksyllä 2005. Katselin pitkään eri kasvattajien myytäviä, ja lopulta päädyin kyselemään marsua lähes lähimmältä. Alunperin kyselin samanväristä toista naarasta, mutta se oli jo myyty, ja Jane taas oli jäänyt varauksen peruuntumisen takia kasvattajalle. Niinpä Jane päätyi meille. Jane on viralliselta nimeltään Myway Quality Jane, syntynyt 17.5.2005. Janea on nimitelty vieraiden toimesta "rotan väriseksi", mutta virallisesti sen väri on lilac tan. Eli violettiin vivahtavan harmaa, ruskealla vatsalla ja ruskeilla kaula- ja kuonomerkeillä. Silmät ovat punaiset, kuten kai lilaceilla yleensäkin.
Jane osoittautui rohkeaksi heti alkuunsa, ja samoin se osoitti heti tultuaan, ettei pidä käsittelystä eikä viihdy sylissä. Rohkeus on Janen meille kotiuduttua vain kasvanut, ja muuttunut oikeastaan täysin päättömäksi hullunrohkeudeksi. Janelta tuntuu puuttuvan itsesuojeluvaisto kokonaan. Ainoastaan jos siihen yrittää koskea se väistää, muuten se kiipeää jalan päälle kerjäämään ja kulkee marsulassa jalkojen vieressä ja tuppaa jopa jalan alle. Kaikki käsittelytoimet ovat Janen mielestä edelleen kamalia, ja niitä vastaan pitää rimpuilla ja kiukutella kaikin voimin. Sylimarsua siitä ei saa, eikä toisaalta ole tarviskaan. Jos ei tykkää, niin ei tykkää. Kun kyse ei kuitenkaan ole siitä, että pelkäisi.

Laumassaan Jane on johtaja, ja pitää muita komennuksessa. Jane ei kuitenkaan ole mikään öykkäri, vaikka toki muiden ruokakupit imuroikin tyhjäksi mahdollisuuksien mukaan. Janen lempipaikkoja ovat kaikki pehmeät alustat joissa voi maata joko etukäpälät ojossa tai koko ruho kyljellään.Jane ei niinkään kerjää äänellään vaan liikkeellään. Jotain ruokaan viittavaa kuultuaan se aloittaa malttamattoman teputtamisen pitkin marsulan lattiaa, ja yleensä jatkaa sitä kunnes ruokaa saapuu. Toki se osaa myös kuikata, mutta kovaäänisemmät kaverit vievät sen äänestä voiton. Jane voittaa äänellään ainoastaan silloin, kun se innostuu sirkuttamaan. Janen sirkuttaminen tapahtuu yleensä yöllä, ja usein se osuu kiima-aikaan. Marsun sirkutus kuulostaa kanarianlinnun viserrykseltä, ja sen varsinaista merkitystä ei tiedetä. Useimmat marsut eivät sirkuta koskaan, jotkut saattavat uuteen kotiin muutettuaan tai lauman kokoonpanon vaihduttua sirkutella, ja joillakin se on pysyvämpi tapa. Meillä Jane on ainoa sirkutusta harrastanut, eikä senkään "laulua" ole hetkeen kuultu.

Kiviä siellä, kiviä täällä

2009-06-16T20:31:00.002+03:00

Olihan se ensinnäkin turha toivoa, että pieni möykky Armin alamahassa olisi ollut joku muu kuin virtsakivi. Tai tarkalleen ottaen kaksi pientä kiveä ihan vierekkäin, siksi se tuntui oudon litteältä. Viime viikolla ainoastaan todettiin, tänään oli sitten varsinainen poistoaika. Lääkäri on onneksi yksi niitä harvoja päteviä marsulääkäreitä täällä päin, ja lupasi yrittää ensin ilman nukutusta, ja jos se ei onnistu, niin pikaisen kevyt rauhoitus isofluraanilla. Kivet olivat kuitenkin niin pieniä ja niin lähellä virtsaputken suuta, että niiden poistaminen onnistuisi ilman varsinaista leikkausta. Armi sai pyllyyn paikallispuudutuksen, eli sinänsä poistoyritykset eivät sattuneet, mutta toki ensimmäisiä yrityksiä piti protestoida äänekkäällä Armimaisella kiljunnalla, joka herätti hilpeyttä vastaanottohuoneessakin. Armihan on tosiaan välillä melko teatraalinen äänenkäyttönsä suhteen. Sen verran Armi laittoi hanttiin, että pieni pölläys kaasua tarvittiin, ja kun Armi retkotti rentona sai lääkäri kivet nätisti ulos. Amppu heräili nopeasti, ja oli jo tolpillaan, kun se tuotiin takaisin vastaanottohuoneeseen. Tästä hommasta selvittiin siis hyvin.

Vaan nappasin vielä lähteissä Helmin mukaan. Helmi on sinänsä ollut pirteä ja oma itsensä, mutta hiukan pissausvalituksia on kuulunut, ja tänään tulin havainneeksi testitikulla sen pissassa verta. Nämä oireet eivät sinänsä välttämättä kerro muusta kuin tulehduksesta, ja niitähän Helmillä on ollut elämässään lukuisia. Halusin kuitenkin tarkistuksen senkin kohdalle, koska toisinaan nuo rakon kivet uusivat todella nopeasti leikkauksen jälkeen. Ja niin on nytkin käynyt. Leikkauksesta on hivenen yli kaksi viikkoa, ja rakossa näkyi useampi pieni kivi sekä virtsaputkessa näkyi yksi. Putken kiven lääkäri poisti heti samalla menetelmällä kuin Armiltakin, mutta rakon kiville ei juuri ole mitään tehtävissä. Uusi leikkaus ei kannata, sillä kivet uusisivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä taas.

Mielessä kävi kyllä, että tulenko toinen koppi tyhjänä takaisin. Lääkäri ei kuitenkaan tätä ehdottanut, oli sitä mieltä, että tarkkaillaan nyt ja annetaan antibioottia, koska Helmi on ollut pirteä ja syönyt hyvin. Kivet ovat ainakin toistaiseksi sen kokoisia, että niiden ajautuminen virtsarakosta virtsaputkeen ja tuleminen ulos jopa itsestään on mahdollista, ja putkestahan niitä joka tapauksessa saadaan ulos helposti leikkaamatta. Odotukset eivät silti ole korkealla, jos tuo taas keksii möksähtää syömättömäksi tai jos kivet vaan kasvavat, niin vaihtoehtoja ei enää ole.

Että eipä tullut kovin hauska juhannus.

Pesintää

2009-06-15T20:15:00.008+03:00

En ole oikein päässyt selvyyteen, että tappoivatko kesäkuun alun kylmät kelit pihan kirjosiepoilta poikaset, vai lähtivätkö ne pesistä niin huomaamatta. Joka tapauksessa niiden pönttöjen ympärillä on jo pitkään ollut oudon hiljaista. Talitintti suihkii edelleen ruoanhaussa, ja sen pöntöstä kuuluukin iloinen piipitys lähes koko päivän. Punavarpunenkin pesii pakosti joko pihan pensasaidassa tai ihan tontin lähellä olevassa pajupuskassa, sen verran usein se tontin kulmalla liikkuu, laulaa ja varoittaa.

Lauantain vietin erään kartanon pihapiirissä, autotapahtumassa. Autojen lisäksi tuli toki kiinnitettyä huomiota kartanon upeaan puutarhaan, ja tietysti myös pihan asukkeihin. Myyrät olivat kaivaneet luolaston syreenipensaan alle, ja pikkuinen myyrä vilahtikin illalla ruoanhakumatkaltaan kotiin. Naakat kansoittavat aina kartanopuistoja ja muita vanhojen pihapiirien piippuja ja puita, ja lähellä olleet järvet toivat pihapiiriin myös lokkeja. Peippoja oli toki, ja tiaisia. Pikkuiset sinitiaiset olivat keksineet hyödyntää kartanon päärakennuksen tuuletusräppänöitä, niiden ritilöiden välistä kun pieni tintti juuri ja juuri pujottautuu. Ritilöiden takaa kuuluikin melkoinen piipitys...

Tulossa paikalle:
Pujottautuminen selkä edellä:Ulos sentään mahtuu oikein päin:

Jotain jo pääsee syömäänkin

2009-06-14T14:16:00.003+03:00

Niin, kaipa näitä täytyy alkaa narskutella, muuttuvat kuitenkin puiseviksi ja kitkeriksi, jos liikaa antaa kasvaa.
Samalla, kun retiisien kokotilanteen tarkastin vein vähän "lannoitepuikkoja" parsa- ja kukkakaalille sekä purjolle. Eli siis marsunpapanoita. Mansikka kasvoi aikoinaan hyvin niiden voimalla, joten luulisi sen muillekin kelpaavan. Ainakin jonkun tiedon mukaan kaalikasvit pitäisivät lantavedestä. Kukkakaalin tulevaisuus nyt ei näytä tällä hetkellä kovin mairittelevalta, ainoastaan yksi taimi on rehahtanut iloisempaan kasvuun, ja muut sinnittelevät parin pikku lehden voimin. Parsakaalissa on myös yksi innostunut, mutta myös useampi melkein yhtä iso. Purjot kasvavat lähes kaikki tasaista tahtia, hitaasti mutta varmasti.

Varhaismansikka, Honeoye, on saanut aikaiseksi jo jokusen sormenpään kokoisen raakileen, ja pitäisi kai alkaa miettiä marjojen suojausta linnuilta. Ostin tänä keväänä kokonaan uudet taimet, ja istutin ne muovitettuihin penkkeihin. Yksi rivi on nyt tuota varhaista ja kaksi myöhäisempää Polkaa. Pieniähän nuo taimet vielä ovat ja kukinta suhteellisen vähäistä, eli täytynee ämpärillinen käydä keräämässä jostain mansikkatarhalta. Ostaessamme talon oli pihassa valtava, villiintynyt ja levinnyt mansikkamaa, jonka hoito oli hankalaa. Suunnittelin sen uudistamista jo muutenkin, mutta pari vuotta sitten ensin talvella myyrät mylläsivät sen täysin ja sen jälkeen päätimme olla säästelemättä sitä, ja maalämpöputket kaivettiin tylysti sen poikki.

Vanhalla kunnon alppiruusulla eli rhododendronilla on taas hyvä vuosi.Näitä vaaleanliloja, hyvin vanhoja pensaita on pihassa kaksi. Lisäksi olen laittanut kaksi tainta, valkoisen ja punaisen. Valkoinen näytti yrittäneen kukkia, mutta punainen keskittyy ilmeisesti koon kasvattamiseen tänä vuonna. Nämä vanhatkaan eivät ole joka vuosi kunnolla kukassa, ja osasyy tietysti voi olla laiska hoitajakin, joka ei jaksa niille kantaa lantaa ja vettä.

Juhannukseksi voisi hakea pikku puuhasteltavaa taimimyymälästä, eli jokusen turveharkkopaketin, vähän havu-rodomultaa ja pari pensasmustikan tainta. Ja kenties jotain aluskasvia pensasmustikalle.

Anttu, tukevasti tassujen alla

2009-06-12T20:53:00.004+03:00

Rivendell's Andre eli Anttu saapui meille hivenen yli vuoden ikäisenä, alkuvuodesta 2005. Helmi ei halunnut sopeutua Viivin ja Armin seuraan, ja siksi haimme kastroitavaksi soveltuvaa poikamarsua, jonka sitten ymppäisimme Helmin seuraksi. Olin salaa haaveillut black dalmatian -pojasta, ja kun moinen osui sattumalta etsimään uutta kotia, niin pakkohan se oli meille hakea. Antun silmät ovat "rubiinit", eli näyttävät mustilta, mutta hohtavat punaisina, ja siksi Anttu saa kuvissa salaman kanssa demonimarsun ilmeen.
Anttu on oikein rekisteröity rotumarsu (M608-03), syntynyt 8.12.2003. Rekisteröinnillä ei meille ole merkitystä, koska emme harrasta näyttelyitä emmekä kasvata. Toki se "kilometrin pituinen" sukutaulu on aina mukava saada, koska se kertoo kasvattajan edes jonkinasteisesta vihkiytymisestä asiaan. Edellisessä kodissaan Anttu oli asustellut yksin, kuten kastroimattoman pojan kohtalo yleensä valitettavasti on, ja oli meille tullessaan todella arka. Anttu kastroitiin pari kuukautta meille tulonsa jälkeen, mutta valitettavasti yhteiselo Helminkään kanssa ei onnistunut. Niinpä Anttu sai kaverikseen Janen ja myöhemmin laumaansa vielä Nemin. Nyt Anttu on tukevasti molempien neitien tassujen alla, lauman vanhimmaisena, mutta pohjimmaisena. Vaan eipä tunnu Anttua haittaavan, pääasia, että on tyttöseuraa.

Antun arkuus on karissut matkan varrella, varmasti pääosin rohkeiden laumakaverien ansioista. Edelleenkään Anttu ei pyöri jaloissa kerjäämässä ruokaa kuten muut, mutta saattaa marsulaa siivotessa jopa ensimmäisenä tassutella paikalle katsomaan. Poika myös usein aloittaa omalla puolellaan kerjäyskitinät, tai ainakin jatkaa sinnikkäästi muiden jo luovuttua toivosta "väärän hälytyksen" sattuessa.
Antun toinen alaetuhammas alkoi viime vuoden puolella kasvaa oudon näköisesti, ja loppujen lopuksi se jouduttiin poistamaan, koska röntgenkuvat osoittivat, että juuressakin oli jotain vialla. Anttu on silti pärjännyt kolmellakin taltalla hienosti, vaikka etenkin juuresten syöminen onkin hiukan hidasta. Anttu yleensä eristetäänkin tytöistä ruokailun ajaksi, jotta se saa syödä omat eväänsä rauhassa loppuun.

Viiden vuoden vessaremontti valmis...

2009-06-10T19:20:00.004+03:00

Kävimme eilen uudestaan kokeilemassa golfausta, tällä kertaa omin neuvoin rangella. Toki aiemmin saadut ohjeet ovat muistissa, ja opettaja ystävällisesti valitsi meille mailat kokeiltaviksi, mutta noin muuten olimme omillamme. Alkuun tuntui, että ei tästä mitään tule. Välillä luuli jopa päässeensä jyvälle, kun parikin palloa lensi hienosti 75 metrin lipulle. Ja sitten taas tuli huti...ja toinen huti...Harjoitus tietysti tekee metsurin, tässäkin, joten jokusen kymmenen tuhannen lyönnin jälkeen kai tulisi vähemmän kuokittua nurmea ja enemmän tehtyä osumia.

Kellarikerroksen vessa on viimein käyttövalmis, mitä nyt ovilistat puuttuvat. Ja se maalattu boordi, mutta sen nyt ehtii. Vastahan siitä viitisen vuotta taitaa olla, kun vessa purettiin alkutekijöihinsä. Aika kierrätyskoppi siitä tuli, uutta on vain putkiosat ja hana. Pönttö ja allas ovat vähän käytettyjä, laatat jäivät kylppäristä yli, maalit ovat myös pääosin ylijäämiä ja lasikuitutapetti nyt on luonnollisesti käyttämätöntä, mutta muistaisin senkin jostain ylijäämävarastosta päätyneen. Ainakaan se ei ollut virallisessa paketissa. Pyttyyn voisi hakea vielä uuden hienon kuviokannen, sillä kansi on ainoa, josta näkee, ettei pytty ole uusi. Hinnassahan ei sitten enää juuri ole eroa ottaako perusvalkoisen kannen vai jonkun halvimman pään kuvioidun.

Kellarin vessa-kodinhoitohuone-eteinen -kompleksissa pitäisi vielä maalata lattia ja ovet. Lattiasta osa onkin aiemmin maalattu, mutta se on naarmuuntunut muita remontteja tehdessä, joten parempi vetäistä koko systeemi yli. Ovet on joku ihana edellinen asukas maalannut lateksilla ja telalla, joten ne on varmaankin yksi kerrallaan irrotettava, ja poistettava kaikki maalit sekä hiottava koneella ennen maalausta. Aina olisi helpompaa, jos ei tehtäisi, kun ei osata...

Varasin vanhalle Armi-neidille huomiseksi lääkärin. Oli uutenkin mielessä käyttää se vanhuusiän tarkistuksessa, mutta tuossa sitä kopeloidessani olin taas tuntevinani jotain ylimääräistä sen peräpäässä. Voi olla sormen alla nuljuva verisuonikin, mutta voi olla minimaalisen pieni virtsaputken suulle asettunut kivikin. Kiviähän siltä on poistettu jo kahtena edellisenäkin kesänä, eli sikäli ei olisi mikään uusi ja yllättävä asia. Ikä vaan alkaa asettaa rajoituksia, ja siksi on parempi reagoida heti, kun kivet ovat pieniä, jos siellä nyt sellainen on. Sinänsä leikkauksena putken suulla oleva on helpompi kuin rakossa oleva, mutta se nukutus...

100. Tervapääsky

2009-06-07T19:21:00.002+03:00

No johan on. Olisi sitä mieluusti jonkun ihan uuden tuttavuuden kirjannut sadanneksi sen sijaan, että yhtäkkiä huomaa unohtaneensa kirjata sinne vanhan tutun. Joka tapauksessa katselin tervapääskyjen saalistusta järven yläpuolella, kun yhtäkkiä iski joku paha ajatus siitä, että listalla on vain haarapääsky ja räystäspääsky, ei tervapääskyä. Tarkistin asian, ja näinhän se oli. Onhan näitä tullut katseltua kaupungin taivaallakin, mutta tässä meidän kotikulmillamme en muista havainneeni. Ehkä siksikin se on unohtunut listata.

Tässä joka tapauksessa aakkosjärjestyksessä kaikki sata:

1. fasaani 2. haahka 3. haapana 4. haarapääsky 5. harakka 6. harmaahaikara 7. harmaalokki 8. harmaapäätikka 9. harmaasorsa 10. huuhkaja 11. härkälintu 12. hömötiainen 13. isokoskelo 14. jouhisorsa 15. kaakkuri 16. kalalokki 17. kalasääski 18. kalatiira 19. kanadanhanhi 20. keltasirkku 21. keltavästäräkki 22. kesykyyhky 23. kirjosieppo 24. kiuru 25. korppi 26. koskikara 27. kottarainen 28. kuhankeittäjä 29. kuikka 30. kuningaskalastaja 31. kuovi 32. kurki 33. kuusitiainen 34. kyhmyjoutsen 35. käki 36. käpytikka 37. lapasorsa 38. lapinsirri 39. laulujoutsen 40. merihanhi 41. meriharakka 42. merimetso 43. metsähanhi 44. metsäviklo 45. mustarastas 46. mustavaris 47. naakka 48. naurulokki 49. nokikana 50. nuolihaukka 51. närhi 52. pajusirkku 53. palokärki 54. peippo 55. pensaskerttu 56. pikkulokki 57. pikkutikka 58. pikkuvarpunen 59. punajalkaviklo 60. punakylkirastas 61. punarinta 62. punasotka 63. punatulkku 64. punavarpunen 65. puukiipijä 66. pyrstötiainen 67. rantasipi 68. ristisorsa 69. ruokokerttunen 70. ruskosuohaukka 71. räkättirastas 72. räystäspääsky 73. selkälokki 74. sepelkyyhky 75. silkkiuikku 76. sinisorsa 77. sinitiainen 78. suokukko 79. suosirri 80. taivaanvuohi 81. talitiainen 82. tavi 83. teeri 84. telkkä 85. tervapääsky 86. tikli 87. tilhi 88. tukkasotka 89. tuulihaukka 90. tylli 91. töyhtöhyyppä 92. töyhtötiainen 93. uivelo 94. urpiainen 95. varis 96. varpunen 97. varpushaukka 98. viherpeippo 99. vihervarpunen 100. västäräkki

Ja tämähän on vasta alkua....

Kurkku piilottelee

2009-06-07T13:22:00.006+03:00

Harmittavan vähän ehtii puutarhasta raportoida, mutta jotain nyt aina joskus. Aamupäivästä suoritin pieniä kitkentätoimenpiteitä kasvimaalla, niittyleinikki haluaa vallata ruohosipulipenkin ja peittää kurkkuyrtin sekä köynnöskrassin alleen. Krassi enemmän koristeeksi laitettu, saa kasvaa kasvimaan verkkoaidalla. Krassia kai voisi syödäkin, mutta en ole tullut koskaan maistaneeksi. Kasvimaan toiselle laidalle laitoin kehäkukkaa, osin koristeeksi, osin siksi, että se kuulemma karkottaa jokusia kasvituholaisia.

Kaikki muu osoittaa jo elonmerkkejä, paitsi avomaankurkku. Eiköhän sekin tosin mukaan ehdi, vaikka kylmät säät kylvön jälkeen ovat hidastaneet itämistä. Retiisi on jo ehtinyt pisimmälle, ja hiukan harvensinkin retiisipenkkiä tänään.Mansikat ovat jo sievästi kukassa, ja viime yöksi viritinkin melkein koko kasvimaalle harson. Lämpötila putosi kuitenkin sen verran lähelle nollaa, etten halunnut riskeerata.

Mansikka kukkii myös muualla pihassa. Nimittäin ahomansikka. Ja kukkapenkissä. Olen tarkoituksella varjellut sitä, koska marjat ovat turkasen hyviä, mutta nyt on kohta pakko tehdä asialle jotain. Täytynee perustaa ahomansikkamaa jonnekin, ja koittaa raivata tuolta penkistä edes orvokit ja kääpiökatajat näkyviin.

Kivikkopenkki selvisi osin myyrien viimetalvisesta hyökkäyksestä, osin ei. Etuosa on verheä ja melkein täynnä kasvia, takaosassa valkomaksaruoho koittaa toipua kaivauksista, ja karpaattienkelloja hainkin jo pari lisää syötyjen tilalle. Keskellä korkeana kasvava jalokallioinen on rehahtanut kasvuun. Ostin sen paikalleen viime kesänä, enkä ole vielä nähnyt sen kukkivan. Kuvassa on penkin etualaa, edessä kaukasianmaksaruoho, sen takana oikealla kattomehitähteä ja takana keskellä jalokallioinen. Oikeassa yläkulmassa näkyy vielä heinikkoa, tuo kukkapenkin osa odottaa jatkopalaa syöksytorveen, jotta vesi menisi salaojakaivoon eikä huuhtoisi penkistä multia. Ja pari voikukkaa näemmä yrittää hiipiä salakavalasti kivien välistä.

Kivikkopenkin vieressä osa paahteisen paikan perennoista on täydessä kukassa, kuten kurjenpolvi ja sammalleimu:

Linnunpöntöissä on aktiivista elämää. Loppujen lopuksi kirjosieppo -tuo pieni pirulainen- valtasi kolmesta pöntöstä kaksi, ja vain pienin jäi tinteille. Nyt pöntöistä kuuluu pientä piipitystä, ja vanhemmilla on täysi työ hakea ruokaa nälkäisille kidoille. Siinä saa tintti ja sieppo sukkuloida aika monta kertaa edestakaisin, koko valoisan ajan.

Armi 6 vuotta

2009-06-06T18:53:00.004+03:00

6.6. 2003 putkahti maailmaan Suru-marsulle poikue. Poikueesta kaksi naarasta päätyi silloiseen vasta-avattuun Pirkkalan Faunattareen myyntiin. Olimme jonkun aikaa hakeneet ensimmäisiksi marsuiksi kahta naarasta, ja tämä kaksikko sopi suunnitelmiimme oikein hyvin. Mainittakoon, että enää en eläinkaupasta ostaisi marsua, mutta "aloittelijana" sitä tulee tehtyä kaikenlaista ei-niin-fiksua.

Tietysti olisi kiva, jos otsikko kuuluisi "Viivi ja Armi 6 vuotta", mutta Viivi-marsu valitettavasti kuoli äkillisesti syksyllä 2007. Ensimmäisistä pötkylöistä meillä vaikuttaa siis enää Armi, tuo jättijyrä. Armi sai nimensä B.Virtasen vaimon mukaan, koska osoittautui heti alkuunsa melkoiseksi päällepäsmäriksi.
Armi on tosiaan koko ajan ollut itseoikeutettu laumansa johtaja. Viivi-siskolle se teki asian selväksi heti alkuunsa, ja myöhemmin Helmi tai Triciakaan eivät ole yrittäneet Armin johtajuutta haastaa. Ihmisiin Armi suhtautuu melko arasti, ja protestoi kiinniottoa ja syliinnostoa kiljumalla kuin syötävä. Sylissä kyllä massuttaa tarjottavia ja välillä innostuu nuolemaan sormia. Armi on käyttänyt lauman johtajuutta hyväkseen, eli ahmii ensin innolla omat ruokansa ja jyrää sen jälkeen tyhjentämään myös muiden ruokakupit. Tämä myös hiukan näkyy Armissa, vaikka se myös ilmeisesti perintönä on saanut "isot luut".

Armi on melkoisen tarkka sisustuksesta ja rutiineista. Jos siivotessa laittaa kopin tai pajutunnelin väärään paikkaan, niin Armi huomauttaa asiasta välittömästi ensin järsimällä esinettä, ja sen jälkeen tönimällä sitä kuonollaan oikeaan paikkaan. Vanhemmiten Armi on selvästi laiskistunut entisestään, nykyään sen näkee erittäin usein makaamassa puoliksi kyljellään heinäkasalla, ja samalla se natustaa löytämiään timoteinpäitä. Riippumatto on ajoittain Armin lemppari, ja silloin sinne ei ole muilla asiaa.
Merkkipäiväänsä Armi viettää marsulassa kaikessa rauhassa rutiineista tinkimättä. Saattaa se jonkun ylimääräisen porkkananpalan saada.

Notta perkeles

2009-06-04T16:11:00.002+03:00

Eteläpohojalaanen sanoos, notton niin kiirus nottei kissiäkää kerkiä sanomahan ku pitkähäntääseksi eläämeksi.

Edellisen retken kuvat ovat edelleen muistikortilla, lintuhavainnoinnit jäissä (ja kuumottavaan lukemaan onkin jumahdettu), puutarhaa kastelee kaatosade. Helmi-marsu on toipunut leikkauksesta hyvin (kop KOP), toki uusimisriski on virtsakivissä valitettavan iso. Tuli muuten nähtyä marsun napakin, tuolta kun on joko massunalus ajeltu karvoista paljaaksi, ja siellä navan alla on sitten pieni leikkausjälki. Karvat kasvaa kyllä jo nyt takaisin kohisten, eli Helmiäisestä ei tullut pysyvästi edes puoliskinnyä.

Olen kuluttanut aikaani askartelemalla. Sitä kun keksii, että voisi harrastuksekseen tehdä kaikkea pientä ja sitten vaikka myydä niitä, ja sitten huomaa tekevänsä niitä kiireellä viikkoa ennen, vaikka kuinka olisi ollut aikaa koko talvi. Lisäksi lauantaina suunnittelin viedä kirppisroinaa peräkonttikirppikselle, ja nekin tavarat pitäisi etsiä. Ajattelin kyllä laiskana tehdä vain "koostelaatikoita", eli heittelen kamaa laatikkoon ja laitan lapun 1 e/kpl tai 2 e/kpl jne. Noita jaksa hullukaan moisen parin tunnin jutun takia yksitellen laputtaa.

Niin, se jääkaapin oven kahva. Niitä löytyi jopa huoltoliikkeen hyllystä, hinnaksi olivat lätkäisseet 15 euroa. Odotin kovempaakin hintaa, mutta toisaalta tuohonkin rahaan tulee muoville aika hyvä kilohinta. Täytyy koittaa olla tempomatta tuota uutta kahvaa ihan niin sivuttaisvetoisesti.

Retkeilyä paahteessa

2009-05-30T23:51:00.004+03:00

MissMetun kanssa päätimme viettää moisen aurinkoisen lauantain maaseuturetkellä, autiotaloja bongaten. Odotukset eivät olleet korkealla, mutta loppujen lopuksi ähky meinasi iskeä, kun tyhjää torppaa pukkasi joka suunnasta.

Aloitimme retken vilkaisemalla valkoisen nykykunnon. Vajaa vuosi väliä oli muuttanut tilannetta; lahonneempi pää oli lukittu, ja ehjemmästä oli viety huonekaluja, lähinä lipastoja, pois. Toivottavasti ne oli viety omistajan toimesta, sillä joku paikalla oli riehunutkin...

Valokuva-albumit ja moni muu sälä oli viety pois, samoin hieno suutarin ompelukone. Papereita oli silti jäänyt paikalle, ja niistä selvisi mm., että talon isäntä on ollut syytettynä "väkijuomain vaikutuksen alaisena ajosta" vuonna 1952. Saman paperin mukaan isäntä on "naimisissa, 3 lasta, omistaa 6-tulisijaisen talon, ja harjoittaa yhdellä henkilöautolla ammattimaista liikennettä, ansaiten 200 markkaa päivässä". Hupaisia nuo vanhat sanamuodot.

Jatkoimme eteenpäin, ja vastaan tuli eräältä toiselta "alan" sivustolta tuttu kauppa.

Viihdyimme pihapiirissä pitkän tovin, miljöötä ihmetellen. Se on kumma, miten ennen kauppa kannatti joka kylässä, parhaassa monta. Nyt ei jyrää kuin Kitymarketit ja muut autokeskittymät. Vaikka kaipa se kaupanpito ennen oli enemmän elämäntapa, nykyään siitä pitää saada huima voitto. Ja keskusliike vetää nykyään omansa välistä.

Kaupan jälkeen istahdimme piknikille erään ränsistyneen pihapiirin nurmikolle. Piknikkarointi on turhan aliarvostettua, mikäs sen parempaa kun kiskoa eväitä ihan rauhassa viltillä istuen, ja samalla seurata moninaisia vanhan talon pieniä asukkaita. Kahvitauon jälkeen matka jatkui, ja päädyimme tutkailemaan tarkemmin ennestään tuttua kahden talon pihapiiriä. Kauniskuistisista taloista toiseen pääsi vain kauniille kuistille, mutta toisessa oli avoimien ovien päivät.

Talo vaikutti enemmän rengintuvalta, ja se toinen talo olisi saattanut olla päärakennus. Viimeksi tässä talossa oli asunut vanhempi rouvasihminen, vankasti Jehovan todistaja ja vankasti diabeetikko. Kärsinyt myös ruokahaluttomuudesta, ja vetäissyt siihen vaivaan useamman pullon Leovitania. Ikävää. Talon valtava navetta oli totaalisesti romahtanut, ulkorakennuksetkin lievästi rappiolla.

Matka jatkui jokusen pikkumökin kautta erittäin kauniilla koskella sijainneelle sahalle. Saharakennus oli vuosien saatossa niin sanotusti ottanut osumaa, mutta sahakone oli edelleen tallella. Koski on joskus varmasti ollut vuolaampikin, koska saharänniin ei virrannut yhtään vettä. Koskea ja veden virtausta ihmeteltyämme jatkoimme tietä eteenpäin, ja vastaan tuli oikein söpö pieni mökkipari.

Voi värien kirjoa, se jatkui sisälle asti. Jättiukonputki oli vallannut totaalisesti pihan, mutta onneksi se on vielä tähän aikaan vuodesta melko matalaa. Molempien mökkien ovet olivat periaatteessa auki, mutta toisessa kuistin katto oli romahtanut ja piti ovea kiinni. Toiseen kömmimme eteisen romujen yli vain todetaksemme sen olevan lähes tyhjä. Tai no, oli siellä kohtuullisen hyvää homekasvustoa.

Eikun eteenpäin. Ja hetikohta piti pysähtyä pellonreunaan. Ei ollut talo vaan kuovi.

Tässä vaiheessa kello oli jo sen verran, että piti kotiin suunnata. Vaan mitä hittoa, edelleen tulee vastaan mielenkiintoisia paikkoja. No, tämän päätimme säästää seuraavan retken aloitukseen, vaikka pikaisesti sitä tarkemmin vilkaisimmekin. Jääpä jotain odotettavaa.

Helmi, marsulan sopraano

2009-05-28T21:45:00.004+03:00

Helmi tuli meille kolmantena marsuna joulun alla 2004. Helmi on syntynyt 1.9.2004, ja on viralliselta nimeltään Myway Easy Question. Kutsumanimeksi tuli Helmi, koska se jatkoi "sarjakuvallisten" nimien sarjaa marsulassa, ja virallisemmasta nimestä ei saanut oikein mitään väännettyä. Aiemmat kaksi olivat saaneet nimikseen Viivi ja Armi, ja myöhemmin meille on tullut Nemi. Helmin rotu ja väri on english crested black tan, eli pyörre otsalla, ja musta ruskein merkein.
Helmi ei sopeutunut kahden vanhemman marsun seuraan ihan kitkatta, ja oikeastaan siitä syystä marsulauma paisuikin lopulta kuuteen. Loppujen lopuksi Helmi on asustellut ihan sopuisasti kavereiden kanssa, mutta ensimmäisenä ikävuotenaan se oli melkoinen tuittupää, eikä tuntunut tykkäävän oikein kenestäkään. Helmin "erikoisharrastuksiin" kuuluu nakerrella kaikkea, mikä tielle osuu, ja mm. varomattomasti jätetty peliratin johto meni Helmin toimesta naks poikki. Äänekäs Helmi on, ja sen ääni on kuikkausmassasta tunnistettavissa, sillä se on korkeampi kuin muilla. Selkeä sopraano siis.

Helmi on kärsinyt noin vuoden ikäisesti asti virtsatievaivoista. Vaivat ovat aiheutuneet virtsakiteistä, ne taas puolestaan ilmeisesti jonkinlaisesta kalsiumin imeytymishäiriöstä. Marsuilla tätä asiaa on tutkittu valitettavan vähän, ja niinpä Helmilläkin on pääasiassa pystytty hoitamaan vain seurauksia, muttei syytä. Poistamalla ruokavaliosta kalsiumpitoisimmat on oireilua saatu kuriin, mutta nyt keväällä Helmi on sitten kasvattanut itselleen virtsakiven, joka on alkanut vaivata. Kivi poistetaan ensi maanantaina leikkauksella, mikä ei ole ihan pieni juttu noin pienelle eläimelle, mutta toivottavasti onnistuu. Sen verran pahasti kivi kuitenkin vaivaa, että senkään kanssa Helmi ei pysty enää olemaan.

Kolopallon lumoissa?

2009-05-24T21:01:00.004+03:00

Lintuhavainnointiin en kuitenkaan juuri ehtinyt, päivä hurahti ihan muissa touhuissa. Aamulla ei päässyt sängystä ajoissa ylös, kiitos Histecin, joten lopulta herättyä siirryin suoraan marsulan siivouspuuhiin. Tarkoitus oli siivota koko huone perusteellisesti, mikä tarkoittaa häkkien totaalista tyhjentämistä, niiden hinaamista pois paikoiltaan, lattian pesua niiden alta jne. Meillä kun marsut eivät asu missään pienissä "vankiloissa", vaan niillä on käytännössä viitisen neliötä vapaata tilaa kolmen marsun laumaa kohden (laumoja siis kaksi, ja huone jaettu niille kahtia), ja tämä tila jakautuu häkkiosuuteen, jossa pohjana puupelletti ja haapahake, sekä oleiluosuuteen, jossa pohjana tikkikangas. Marsut sijoitin siivouksen ajaksi olohuoneen lattialle väliaikaisiin aitauksiin, ja väliaikaista ratkaisua toki protestoitiin se, mitä pienillä talttahampailla pystyttiin. Marsulan siivous sujui muuten ihan suunnitelmien mukaan, mutta kun olin saanut toisen häkkipuoliskon lähes kokonaan täytettyä uusilla puruilla nojasin sen kattoon, ja ritiläkatossa riippumattoa pitelevä pyykkipoika napsahti kappaleiksi. Ja meni tosiaan kappaleiksi, pieniä teräviä muovinsiruja pitkin puruja. Ja tietysti väriltään niin haaleita, että osa hukkui puruihin. En uskaltanut jättää niitä sinne, sillä olivan niin sopivan suupalan kokoisia, että nuo uteliaat loppasuut ne imuroivat löytäessään kitaansa. Niinpä jouduin lapioimaan häkin taas tyhjäksi ja käytän nuo muovisirustetut sitten kasvimaan katteena. Mieluummin olen noiden suhteen turvallisuusasioissa liian tarkka.

Siivouksen jälkeen liikkeelle, ruokakaupassa piti käydä. Samalla tuli mieleen käväistä golfkentän "avoimien ovien päivässä", ts. kokeilemassa golfausta ja kuulemassa vähän lajista. Myönnetään, että aihe kiinnosti jo ennestäänkin, eli ei se nyt mikään hetken hurahdus ollut, kun homma alkoi tosiaan kokeilun jälkeen kiinnostaa. Saattaa siis olla, että tässä lähiaikoina joutuu ilmoittautumaan alkeiskurssille ja green cardia suorittamaan.

Illalla nyt sitten käväisin pikaisesti Ekojärvellä. Selkälokit ovat ilmeisesti taas vallanneet saman kiven pesäpaikakseen, ja kurki taitaa hautoa vastarannan suolla. Kurkia ja joutsenia oli enemmänkin paikalla, tosin ne ennemmin kuuli kuin näki. Härkälinnuilla oli jotain omaa kivaa, ajoivat toisiaan takaa, välillä veden päällä ja välillä sukelluksissa. Silkkiuikuilla oli ahkera pesänrakennuspuuha menossa, kokosivat lähinnä lumpeista kekoa keskelle järveä. Onkohan joku vallannut niiltä edellisen, vai ovatko vain muuten myöhään liikkeellä, sillä mitä muuten olen havainnoinut, niin alkavat olla hautomapuuhissa muualla.

Shoppailua ja mopoilua

2009-05-23T20:15:00.002+03:00

En sitten ostanut suunnistuskenkiä, sillä kaupan myyjä oli sitä mieltä, että saattaisivat Jalaksella kyetä tekemään noille vanhoille hankaaville jotain. Toimitan ne siis kauppaan, ja toimittavat ne sieltä eteenpäin. Uudet Jalaksen nastarit, joissa ei ole saumaa kantapäässä kustantavat näemmä 79 e. Täytyy siis investoida niihin, jos eivät saa vanhoja kuntoon. Ostin kylläkin sitten pitkähihaisen paidan sekä säärisuojat, loppuupa ainakin säärien telominen risukossa. Muutenkin tulee helposti mustelmia.

Samalla reissulla yritimme etsiä jääkaappiin uutta kahvaa. Vanha jäi eilen käteen, tosin se oli pitkään jo murtunut ja puoliksi rikki. Mitä tuossa vähän googletin, niin taitaa olla UPOissa tyyppivika tuo kahvan hajoaminen. Myyjäliike ei niitä toimita, antoivat huollon yhteystiedot. Mielenkiintoista kuulla, mitä uusi kahva maksaa, mikäli niitä nyt edes saa. Ei tuo mikään ikäloppu laite kylläkään ole, eli sikäli toivoa vielä voisi olla.

Eilen tuli viimeinkin aloitettua moottoripyöräkausi, eli ehdimme porukan reissulle mukaan. 220 km pyörän selässä ihan "kylmiltään" sai kyllä persuukset puutumaan kiitettävästi. Matkalla tuli vastaan mm. pyörästään bensapumpun rikki saanut prätkähemmo (eipä ollut resursseja auttaa, sori vaan) ja innolla letkaa vetämää lähtenyt tossumopoilija, jonka pikkuvekotin kulki seitsemääkymppiä. Ei ihan laillinen vehje siis, mutta saipa poika varmaan kumarrukset ja kunnioitukset muilta kyseisen pikkukylän mopopojilta, kun oikein isojen pyörien letkan kärkeen kiilasi ja siinä jonkun kilometrin ajeli. Ja me saimme hyvät naurut kahveepaikassa pojan ansiosta...

99. Punavarpunen

2009-05-23T18:22:00.002+03:00

Aina hävettää listata lajeja, joista kerrotaan lintuoppaissa termillä "yleinen". Mutta en edes muista moista aiemmin nähneeni, ja tosiaan monia muita yleisiä varmaan olen nähnyt, mutten tiedostanut. Ja pihassamme kyseistä lajia en ole ainakaan aiemmin nähnyt.

Olin puutarhahommissa, kun joku lintu pyrähti ihan taakseni. Käännyin, ja tipu lennähti kauemmas. Hyvin voimakkaan punainen, päähän ja rintaa keskittyen, mutta selkeästi kokonaisvaltaisesti punaisempi kuin urpiaiset, joita tässä on talvisin liikkunut. Punavarpunen tuli ensimmäisenä mieleen, mutta määritys varmistui vasta, kun hain lintukirjan sisältä. Puolisko oli tietysti mopoilemassa, joten ei lintua nähnyt. Toivottavasti liikkuu tässä vielä, kivan näköinen siivekäshän se on.

Punavarpusesta tuli pihapinna numero 47. Olen laskenut "eliksien" lisäksi ainoastaan pihapinnoja, ja olen rajannut sen pihasta nähtyihin lajeihin, en siis pihassa nähtyihin. Eli kaikki ne lajit on laskettu, jotka ovat näköetäisyydellä talosta tai pihasta menneet.

Huomenna olisi taas tarkoitus jaksaa ja ehtiä paremmin myös lintumaastoihin, joten josko se 100 menisi rikki. Katsotaan.

Hei me mennään Ähtäriin, sinne nalleperheen naapuriin

2009-05-22T23:33:00.003+03:00

Vuonna 1992 matkailin vanhempieni kanssa Ähtärissä. Käyntikohteena oli luonnollisesti eläinpuisto, mutta myös muut alueen kohteet kierrettiin. Paikalla toimi silloin eläinpuiston lisäksi Lännenkylä Bonanza sekä Mini-Suomi, tuo kotimaata pienoiskoossa esitellyt alue. Nykyään toiminnassa on enää eläinpuisto, lännenkylä on asuinkäytössä ja Mini-Suomi rappeutuu paikalleen. Mikä toki ajoi paikalle vielä kerran katsomaan ja vähän kuvaamaankin. Kun nyt kuitenkin uhkailevat golfkentän laajennuksella.

Kaivoin nuo jokuset 1992 otetut kuvat esiin, ja ne vahvistivat muistikuvat siitä, ettei tuo paikka nyt niin kovin hehkeä silloinkaan ollut. Nyt kostean vanerin haju oli lisääntynyt, ja kosteus tekojärvissä vähentynyt. Hilavitkuttimet oli viety pois, Kuopion kauppatori purettu ja palokunta on käyttänyt paloasemaa harjoituskohteenaan maaliskuussa. Joku silti huolehtiikin: vielä parisen viikkoa sitten päärakennukseen oli lähes vapaa pääsy, mutta nyt paikat oli tiiviisti levytetty. Ydinvoimala oli auki, ja Viikkarista puuttui ikkuna. Viikkarin pallomeressä oli pallot, mutta olen hylkyajalta nähnyt myös kuvan, jossa pallot olivat säkeissä. Ehkä ne samat, jotka ovat kantaneet paikalle kaljapulloja, ovat levittäneet pallot takaisin.

Lappia ja armeijan alueita emme löytäneet, tai sitten ne oli jo kaivettu pois. Alueen ympäristössä on jo selvästi kaivettu ja tasailtu, ja tulevaisuudessa kai koko alue tasataan. Tai sitten kaivetaan kuopalle ja kumpareelle, jos hiekkaeste osuu kohdalle. Tosin jonkun löytämäni lehtiartikkelin mukaan teatterirakennus jätettäisiin vielä pystyyn. Ehkä se tiilisenä on sitten kestänyt paremmin ajan hammasta ja joutenoloa. Päärakennus oli tosiaan nyt tiiviisti säpissä, harmi. Siellä kun vielä ainakin parisen viikkoa sitten oli kaikenlaista Santerin seikkailumaan poliisinäyttelyn jäämistöä. Myös polkuautoja oli varastoituna sinne, ja jokunen pelikin taisi olla tallella. Aikoinaan paikalla käydessäni päärakennuksessa oli myös laajahko Fiskarsin saksia esitellyt näyttely.

Kuvasarjaa sivuilla: http://www.hylatyt.net/minisuomi.html

98. Suosirri

2009-05-21T17:31:00.002+03:00

Taas Ahtialaan, ei kuitenkaan aamusta. Vettä ripotteli, mutta se on vain positiivinen asia. Kaikenmaailman häiriköt (lapsiperheet, teinit, hölösuiset lenkkeilijät) pysyvät poissa lintupaikoilta, rauha on taattu. Lokkien joukkoon näytti liittyneen lauma kalatiiroja, ja sinisorsien seurassa viihtyi myös lapasorsa. Suosirri osui silmään ensimmäisenä pikkukahlaajista, ja sen kavereina liikkui myös punajalkavikloja ja tylli. Puoliskolle nuo molemmat olivat uusia lajeja, itse katselin tyllejä joskus viime kesänä Stormin altailla. Lokkisaari alkaa pahasti heinittyä, eli kahlaajien havainnointi vaikeutuu koko ajan. Kaulushaikarankin puhaltelu kuului nyt, eli jostain syystä se vaan viimeksi oli hiljaa. Lokkisaaren takana "vastarannalla" oli runsaasti laulujoutsenia.

Kävimme "häiriköimässä" kaveripariskunnan raksalla, kahvilla Pirkanhovissa ja sitten Toijalaan. Kaulushaikarat kuuluivat taas jo ennen tornia selvästi, vaikka tuuli vaimensikin niiden ääntä. Vastarannalla oli yksinäinen kanadanhanhi, sitä häiriköivät kalalokit ja naurulokit. Pari joutsenta lenteli järvellä, ja nokikanat sekä sinisorsat pulikoivat. Punasotkaparia ei tällä kertaa näkynyt. Tällä tornilla on selkeästi uteliaita tikkoja: tällä kertaa käpytikka tuli noin metrin päähän tornista naputtelemaan pajunoksaa. Viimeksihän pikkutikka liikkui ihan tornin lähipuissa, mutta tällä kertaa pikkutikkaa ei näkynyt. Eikä näkynyt kaulushaikaroitakaan, taaskaan.

Pysähdyimme vielä kotiin mennessä pikaisesti Rätönjärvellä. Kyseessä on lähes umpeenkasvanut järvi tai jonkinlainen peltoalanne, jossa on hiukan avovettä ja paljon kosteikkoa. Haarapääskyjä oli valtavasti hyönteispyynnissä, ja nauru- sekä kalalokit olivat kansoittaneet tämänkin paikan. Lapasorsa ja laulujoutsen luurasivat heinikon kätköistä. Pensaskerttu lauloi meille kauniisti katajasta, kun katselimme järvelle pyörätien reunasta. Tämä paikka vaatii selvästi parempaa tutkintaa.

Eins für mich, eins für dich

2009-05-20T20:14:00.004+03:00

Kerrostalon, vaikka pienenkin, rappukäytävässä työskentely on pääsääntöisesti melko hanurista. Asunnossa sentään häiritsee yleensä vain se asukas, ja julkisemmalla paikalla taas satunnaisempia hölisijöitä ehkä riittääkin, mutta hommasta liikaa "viran puolesta" kiinnostuneita ei niinkään. Vaan menepä kerrostalon rappuun ahertamaan, niin et saa kimppuusi vain sitä joka taloyhtiön pakollista rappupoliisia, vaan myös ne kaikki muut asukkaat. Etenkin, jos kyseessä on osaketalo, haluaa jokainen osakas tietää mitä tehdään, miten noin, miksei näin, kuinkas jos ja mutta kun. Ja tilittää omat maalauskokemuksensa aina jatkosodan ajoilta viime kesään, jolloin talkoilla tehtiin se eno-Elmerin mökki ja "kyllä tuli niin hyvä ettei moni ammattilainenkaan pystyisi juu". Juu juu.

Nytkin todistan taas erään liian kiinnostuneen asukkaan singahtelua rappuun - pois -rappuun -pois, kun joka kolinaa pitää tulla ihmettelemään ja joka välissä tarkistamaan, että "olihan se väri nyt oikea" ja "mitenkäs sitten kai te tuota kunnolla ne hiotte". Tyyppi ampuu välillä kämppänsä ovesta esille kuin Nato-ohjus, mutta harmi vaan, ettei tämä ohjus lähde vaikka sinne maata kiertävälle radalle. Sinne se työrauhan puolesta kuuluisi. Ja jos satut tyypin oven taakse töihin niin, että jonkun jalanjatkon sopivasti siihen asetat ja muutkin tavarat levität, niin tasan varmasti tapaus haluaa tulla juuri silloin ulos. Sitten kun keräät tavarat kasaan, siirrät kaiken ja odotat tyypin tulevan ulos ja sulkevan oven, jotta voisit siirtää tavarat takaisin ja jatkaa hommia, niin sepä jääkin oven rakoon ihmettelemään, eikä olekaan oikeasti lähdössä mihinkään. Kunhan tuli katselemaan...

Pahempi silti on se pelokas mummo, joka hiljaa hiljaa hiipii kardemummantuoksuisessa kämpässään, ja portaasta ääniä kuultuaan hiljaa hiljaa hiipii oven taakse kurkkimaan ovisilmästä. Ja liikettä havaittuaan tempaisee oven auki sillä vauhdilla, että jos ovesta et ota osumaa, niin ilmavirta teilaa kuitenkin. Mummon tarkoitus on pelottaa varkaat ja hiipparit pois rapusta, ja pahaa aavistamaton työntekijä saa tuta mummon rohkeudenpuuskan. Normaalisti jos joutuu oven takana jotain työtä tekemään pystyy yleensä kuuntelemalla ennakoimaan, josko joku sieltä ovesta on tulossa. Ihminen kuitenkin pukeutuu, laittaa kengät jalkaan, keräilee avaimia jne, siis ylipäätään kahisee, rapisee, kolisee hetken aikaa eteisessä. Vaan hiipparimummoa ei kuule. Tutkan tarvisi moisille.

Otsikko ei sinänsä liittynyt mitenkään asiaan, kunhan kuuntelin Rammsteinia suunnistamaan mennessäni, ja tuo jäi soimaan päähän. Suunnistuskengät on edelleen kaupassa, ja sen kyllä huomaa. Lips-lips-lipsuu kalliolla kukkulalla, etenkin jäkälällä ja sammaleella. Ja lenkkari tykkää mossahtaa irti, jos suonsilmäkkeeseen loikkaa. Josko lauantaina, josko ei. Perjantaina suunnitteilla on erään autioituneen matkailukohteen tutkailu, tosin pelkään jo olevani myöhässä. Jyräävät sen nimittäin matalaksi ja muuttavat golfkentäksi. Mutta siitä kenties lisää tuonnempana.

96. Punajalkaviklo 97. Suokukko

2009-05-16T18:44:00.002+03:00

Heti aamusta kohti Ahtialanjärveä. Lokkisaarelle paistoi pahasti valo vastarannan takaa, aurinko oli nousemassa sieltä. Nauru- ja pikkulokit melskasivat tuttuun tapaansa, ja seassa kipitteli joukko kahlaajia. Valitettavasti vastavalo ja (toivottavasti vain toistaiseksi) huono tunnistustaitoni vaikeuttivat lajimäärityksiä, ja seasta pystyin varmuudella erottamaan vain otsikon kaksi lajia. Molemmilla kun on se ominaispiirteensä: toisella nimensä mukaisesti kirkkaanpunaiset jalat, ja toisella tähän aikaan vuodesta komea soidinpuku.

Siirryin Ahtialanjärven tornille, mutta siellä vallitsi outo hiljaisuus. Vain laulujoutsenet häiritsivät "laulullaan" järven rauhaa. Vesi oli matalalla, ja jokunen nokikana, telkkä ja sinisorsa souteli kaislikon lomassa. Kaulushaikaran ääntäkään ei kuulunut, enkä tiedä pesiikö se tänä vuonna täällä.

Päätin singahtaa Toijalaan Terisjärvelle. Moottoritietähän sinne pääsee, ovat yllättävänkin lähellä toisiaan nämä kaksi tornia. Aikoinaan moottoritien loppupätkää suunniteltaessa yksi vaihtoehto oli vetää se Terisjärven lintualueen yli. Onneksi linjaus meni hiukan sivumpaa, mutta silti kohina kuuluu valitettavasti. Jo ennen torniin kiipeämistä kuului pulloon puhaltelua tornin oikealta puolelta. Ja saman tien toinen vastasi vasemmalta. En ole loppujen lopuksikaan varma olisiko kaulushaikaroita voinut olla jopa kolme, sillä tornin vasemmalta puolelta puhaltelu kuului välillä selvästi vaimeampana. Lähemmät puhaltelijat olivat joka tapauksessa tosi lähellä, sillä kuulin jopa niiden hengenvedot, enkä muista moista ääntä aiemmin missään havainneeni, vaikka monessa paikassa tuota pöhinää on ollutkin kuultavissa. Näköhavaintoa ei tälläkään kertaa tullut, eikä siis pinnaa. Kuulopinnoja en kelpuuta.

Tikat olivat kovasti äänessä Terisjärven rantametsissä, ja pikkutikkakoiras kävi ihan tornin lähelläkin naputtelemassa. Käpytikka pyöri kauempana, ja vastarannaltakin kuului koputusta. Västäräkit ja sinitiaiset olivat rohkeita ja uteliaita, tulivat ihan läheltä katsomaan tornissa olijaa. Vesistössä punasotkilla oli jotain kinaa tai soidinmenoa keskenään.

Saiskos luvan?

2009-05-14T20:16:00.002+03:00

Havainnoin vasaran paukkeesta naapurin rakentavan jotain. Piti ohikulkiessa oikein kurkata, ja tuo näemmä laajentaa talonsa yhteydessä olevaa terassia. Eipä siinä mitään, tehkööt minun puolestani, mutta tämän kunnan rakennusviranomaisten mielestä kyseessä on julkisivumuutos, joka vaatii rakennus- tai ainakin toimenpideluvan. Johon taas vaaditaan naapurikuulemiset. Ja koska meiltä ei ole mielipidettä kysytty voisin olettaa, että lupaa ei ole haettu. Minulle aivan yksi ja sama mitä hän tekee ja miten, mutta toivon, ettei kukaan muu ala tuosta napista. Mukavalle miehelle en harmia noin turhasta aiheesta soisi.

Tiedän kyseessä olevan rakennusluvan alainen asia, koska itse kyselin eri tyyppisten pienten rakennelmien luvantarpeesta pari vuotta sitten. Suunnitelmissa kun oli ja on muutaman neliön puuvaja, jonkin verran isompi grillikatos/huvimaja ja erikseen muutaman neliön irrallinen terassi. Näistä ainoastaan terassin kohdalla empivät, kahdelle muulle tuli heti komento: toimenpidelupa. Terassi vaatii luvan kuulemma ilman muuta, jos se tulee taloon kiinni, mutta meidän suunnittelemamme irrallinen pieni "tanssilava", jossa ei ole edes kattoa, on eri asia. Toimistotäti ei osannut tuolloin vastausta antaa, ja me olemme päättäneet sen suhteen olla omapäisiä ja tehdä ilman lupaa. Jos luvan haluavat ja sen vaativat purkamaan, niin nostetaan se sitten sivuun perustusharkoiltaan luvan myöntämisen ajaksi.

Luvantarpeet vaihtelevat kunnittain, ja tämä tuntuu olevan asia, joka ei pääsääntöisesti mene ihmisillä jakeluun. Vaikka se Tuupovaaran tai Takahikiän rakennusviranomainen antaisi tehdä autokatokset ja vastaavat ilman lupaa, niin naapurikunta voi hinkua jotain lippulappua tai ainakin "ilmoitusta rakennustoimenpiteestä" joka koirankopista. Meillekin ties kuinka moni inkui ja vinkui, ettei puuvaja tarvitse lupaa, kun "x:kin teki siihen-ja-siihen kuntaan vajan eikä se tarvinnut". No, nyt ei olla siinä kunnassa, vaan tässä. Kaikkein eniten ärsytti se, kun aikoinaan autotallia rakentaessa tuli myös kommenttia, ettei siihen mitään lupia kannata hakea, ei kai niitä siellä maalla kukaan katso. No, kukaan ei varmaan huomaa, kun vilkasliikenteisen tien varrella olevaan pihaan ilmaantuu noin seitkytneliöinen rakennus, ei ainakaan se kunnan kiinteistörekisterinhoitaja, joka ajaa päivittäin ohi töihinsä. Ja entäs sitten, jos se luvaton autotalli vaikkapa palaa ja siinä sivussa menee pari autoa? Voi vakuutusyhtiöltä olla turha hakea korvauksia, luulen ma.

Toki noita lupia ärsyttää hakea, etenkin pienten rakennelmien yhteydessä. Luvasta kun joutuu maksamaan, ja se haukkaa äkkiä yllättävän ison osan rakennuskustannuksista. Lippujen ja lappujen täyttäminen syö miestä rotan lailla, ja meilläkin tilanne on aina aiemmin ollut se, että naapureita on ollut ties missä, asuneet siis kauempana muualla tai olleet dementoituneena vanhainkodissa jne. Naapurikuulemisia on siis saanut jahdata ja toimittaa välikäsien kautta. Mutta autotalli on valmis ja käytössä, ja puuvajamme on nyt pystyssä ja täynnä puita, molemmat lopputarkastettuja ja luvallisia siis. Huvimaja saa lupansa, kunhan sitä joskus tulevina kesinä aletaan rakentamaan.

Hupaisaa tuon puuvajan kohdalla muuten sinänsä, että jos olisimme tehneet saman kokoisen leikkimökin, emme olisi siihen lupaa tarvinneet. Tätä logiikkaa en ymmärrä, sillä eikö lasten leikkipaikan kuitenkin pitäisi olla tukeva ja turvallinen? Vai onko osaamattomilla ihmisillä matalampi kynnys lähteä tekemään puuvajaa kuin leikkimökkiä?

Jos vielä vaikka tuulihatun...

2009-05-12T20:19:00.002+03:00

Tänään nauratti pappa. Olin töissä erään viraston aulassa, ja viraston toisessa kerroksessa oli alkamassa tilaisuus, jonne lappasi porukkaa. Tuli sitten ovesta pappa mummuineen, ihmettelivät paikkoja ja könysivät hissille ja tilasivat hissin. Juuri hissin kolahdettua alakertaan ulko-ovi avautui, ja sieltä näkyi olevan tulossa muutama henkilö. Pappa nykäisi kiireesti oven auki, ja herkesi mummoa hoputtamaan, että mennääs jo. Mummo jäi katselemaan ovelle, ja totesi, että odotellaan nyt noita, josko tulevat hissiin. Jolloin pappa tarttui mummoa hartiasta ja työnsi mummon hissiin tokaisten lähes kiukkuisesti: "Kyllä ne sieltä pääsee!" No, onhan se toki kamalaa ihan ventovieraiden kanssa hissiin joutua...

Illan vietin "edustustehtävissä" kotikaupungin kekkereillä. Kyseessä oli eräänlainen who is who -tyyppinen tilaisuus. Säästöbudjetti näkyi, aiempina vuosina tarjolla on ollut lämmin ruoka sekä kakkukahvit, nyt oli cocktailpaloja ja alkoholitonta boolia. Viiniä sentään edellisvuosien tapaan riitti. Moisissa bileissä on aina se hauska tai epähauska puolensa, että paikalla on rutkasti henkilöitä, joiden naaman tunnistaa, mutta nimestä tai tittelistä ei ole mitään havaintoa. Jotain herra isoherroja, kaupunginhallitusta tai valtuustoa tai muuten vaan merkittäviä. Ainakin olevinaan. Onneksi säästöbudjetti näkyi myös puheissa, jotka olivat lyhyitä ja ytimekkäitä. Toisaalta ohjelman puuttuminen jätti liikaa aikaa omille höpötyksille, joista merkittävimmiksi nousivat varmaan Kummeli-imitaatiot boolia koskien: "Minä olen karambola, hedelmä kuin vanha viisaus" ja "Otaksää Bruumanni Aku Ankka-juomaa? Me voitas tarjota!" Ai miten niin en kuulunut viralliseen ja p-ntärkeään joukkoon?

Ei sovi ei mahu.

2009-05-09T19:45:00.002+03:00

Lienee kai tyypillistä, että kaikki ikävät asiat iskevät aina samaan aikaan. Sivuaa kenties Murphyn lakia, tai sitten on sen ilmentymä. Joka tapauksessa nyt ei paljon ole ollut aikaa eikä asiaa, jatkosta ei tiedä kukaan.

Jotain hauskaa loppuviikossa oli silti, asiasta vastasi talitiainen. Pariskunta sisustaa pesää eräseen pihan pöntöistä, ja ensin sisään kannettiin tyytyväisinä heinää ja sammalta. Sitten tuli toinen tinteistä ohuen, pitkähkön risun kanssa. No eihän se tietenkään poikittain pöntön suuaukosta mahtunut, vaikka kuinka survottiin. Välillä piti pitää tuumaustauko viereisellä oksalla, ja taas tunkemaan. Risu oli kuitenkin sen verran ohut, että se lopulta taittui keskeltä, ja se saatiin näin osaksi pesää. Seuraavalla kerralla mukana olikin sen verran paksumpi risu, että arvasin heti sen survomisen jäävän kyllä yritykseksi. Kauan silti tintti jaksoi yrittää, ja moneen kertaan ihmetteli oksalla risu nokassaan, että missä mättää. Lopulta ties monennenko punkemiskerran jälkeen risu putosi. Sen jälkeen tuomiset olivatkin taas maltillisempia, kuten heinää. Toivottavasti tintit saavat pitää pönttönsä, sillä sen suuaukko on tintin kokoon melkoisen suuri, ja joku isompikin sen saattaa vielä innostua valtaamaan.

Kaupassa käydessä tuli taas mieleen, että miksi niissä kassalinjastojen päissä olevissa kassinpakkaustasoissa ei voi olla kiipeilykieltoa, kuten vanhaan hyvään aikaan. En usko niiden massankestävyyden kuitenkaan niin radikaalisti parantuneen, koska kyllähän entivanhaankin saatettiin ostaa kerralla kymmenen maitopurkkia ja kilo voita ja neljä perunoita. Onko lapuista siis luovuttu, koska niitä ei kuitenkaan noudatettaisi...se kun saattaa olla curling-vanhemmalle kova paikka, jos joutuu pikku pilttiä kieltämään kiipeämästä ja pikku piltti pahoittaa mielensä. Sinänsä minulle on ihan sama, jos muksu kiipeilee siinä oman vanhempansa tiellä, mutta kun valitettavasti läheskään aina ei asia näin ole. Ja sekin vielä menisi, jos se vanhempi komentaisi piltin pois tieltä siinä vaiheessa, kun "naapurin" pitää päästä pakkaamaan. Mutta kun pääsääntöisesti vanhempi ei reagoi jälkikasvunsa touhuun mitenkään. Se kun kuitenkaan ei olisi sen viereisen laarin asiakkaan tehtävä komennella tuntemattomia mukuloita pois tieltä riekkumasta, jotta voisi sen toiminnon suorittaa, mitä varten kauppaan on tultu. Joskus jopa näkee vanhempia, jotka jo kassajonossa ollessaan päästävät muksun sinne päähän odottamaan, ja siinä välissä saattaa olla useampikin asiakas. Muksu sitten oleilee siellä muiden asiakkaiden tiellä, lääppii muiden ostokset läpi, ja jos ystävällisesti pyydetään siirtymään pois edestä ei joko tee elettäkään (paitsi korkeintaan tuijottaa) tai sitten pillahtaa itkuun ja säntää vanhempien paijattavaksi. Vieras täti/setä kun oli ilkeä ja paha.

Sataa, vihdoinkin

2009-05-04T20:19:00.002+03:00

Sade, mikä ihana asia. Pölyä on ilmassa, niin katupölyä kuin siitepölyäkin, ja sade pesee niitä kivasti pois. Lisäksi maasto on ollut liian kuivaa, ja maastopaloja leimahtelee siellä täällä. Tupakannatsat nyt toki paiskotaan huolettomasti heinikkoon kuten aina ennenkin, mutta lisäksi sen kuivan heinikon ja reippaan tuulen vallitessa on aivan liian monen pösilön mielestä hyvä aika polttaa roskia tai kulottaa. Sitten ihmetellään, että mitenkäs se nyt noin karkasi käsistä. Palamisesta puheen ollen, teineillä on ollut vappunuotio. Onkiniemen kulmat houkuttavat kyllä liikaa näitä "ei meidän kiltti pikku piltti ikinä moista tekisi" -kasvatuksen saaneita tulevaisuuden toivoja. Jos ei pala autiotalo, niin poltetaanpa lintutorni.

Sen verran elämää sade haittasi, etten käynyt tänään lintuja katselemassa, vastoin alkuperäisiä suunnitelmia. Periaatteessa sadesää voi tuoda enemmänkin lajeja esiin, mutta jotenkin aamulla lähtiessä olin vain orientoitunut kuivaan ja lähes aurinkoiseen säähän, ja vaatteet ja muukin varustus olivat sen mukaisia. Ja kun matkan varrelle ei edes osunut yhtään katettua tornia tai muutakaan sadesuojaisaa paikkaa. No, olen katsellut (tai lähinnä kuunnellut) ikkunoista tinttien raivoisaa reviirivarailua. Talitintti paasaa pöntön päällä tityytä kuin henkeä vietäisiin. Sinitiainen yrittää varata kottaraispönttöä, ja varoittaa heti, jos jotain liikkuu näköpiirissä.

Lauantaina täytyneekin pysyä kaukana lintutorneista, kun jokakeväinen tornien taisto tosiorneineen valtaa tornit. Eihän sinne moinen dude uskalla, kun sekoilee aina gavioitten kanssa eikä edes tiedä mikä on plätäri tai mikä clypari. Kutsuvat kyllä kauniisti yleisöä paikalle, mutten silti taida kutsuun vastata. Tai katsoo nyt, jos ei muutakaan ole. Torneilla taiston aikaan vierailleilta taviksilta kuulemani tarinat eivät vaan varsinaisesti houkuta paikalle vaivautumaan.

Hiukan ehkä pinnapainotteiseksi on mennyt lintuaiheiset kirjoitteluni, eli täytyisi parantaa tapansa. En kuitenkaan pidä olennaisimpana asiana pisteiden keräämistä, vaan ihan kokonaisvaltaista havaitsemista. Sitä näkee, kun ensin keväällä muuttolinnut tulevat, ja vähän eksyksissä olevan oloisina hakevat pesäpaikkaa. Sitten rakennetaan pesää, munitaan ja haudotaan. Pienten poikasten kanssa liikutaan, ensin varovasti ja sitten rohkeammin, kunnes joka paikka on täynnä nuoria, usein oudonvärisiä lintuja. Ja sitten on lähdön aika, monella tapaa. Ja kaikkeen liittyvät äänet. Lentokailotukset, soidinmekastus, pesävaroitukset.

Hedelmätkin nyt sitten kuulemma lihottavat. No, onhan se kahvikin ollut vuorotellen terveellistä ja haitallista, eli liekö mitään uutta. Mikään nyt ei tietenkään ylenpalttisesti nautittuna hyväksi ole, mutta toisaalta näitä uutisointeja kuullessaan hiipii mieleen, että uskaltaako sitä sitten mitään syödä, jos jokaista ihan täysin uskoo. Ja joka tapauksessa uskoisin, että edelleen viinirypälerasia on terveellisempi kuin karkkipussi, ja välipalana banaani tai omena voittaa suklaapatukan.

Houruinhoitolan hautuumaalla

2009-05-03T21:09:00.002+03:00

Ei autiotalo, mutta melkoisen hylätty paikka kuitenkin. Kuuluu siihen sarjaan kiinnostavia paikkoja, jotka ovat liian lähellä, jotta niissä saisi aikaiseksi käydä. Yritän niitäkin tässä kesän mittaan kiertää. Yleensä vaan kun otetaan auto alle ja lähdetään porukalla "seikkailemaan", niin kaikki lähistöllä oleva unohtuu.

Väittävät kovasti, että tällä hautausmaalla on "outo", "kylmä" tai jopa "kummitusmainen" tunnelma. Minä en kyllä huomannut mitään outoa, mutta toki olin liikkeellä aurinkoisena iltana. Yöllä pimeässä tietysti on helpompi visioida mentaalipotilaiden nousua kuopistaan. Alueella oli muuten näkyvillä jokusia selkeitä haudankokoisia painumia, joiden kohdalla ei kuitenkaan ollut mitään muistomerkkiä. Arkun luulisi lahotessaan painuvan kasaan ja pikkuhiljaa myös maan pinnan vajoavan. Tosin kuulemani mukaan läheskään kaikkia potilaita ei ole haudattu arkuissa, vaan osa on kuopattu pelkässä säkissä. Säästöbudjettia jo 1900-luvun alkupuoliskolla niille, jotka eivät enää osaa tai voi vaatia parempaa.

Outoa tunnelmaa paikan rauhaan toi varmaankin vain allekirjoittanut. Toki voi näyttää kummalta, kun kulkija ensin polvistuu ja sitten kumartuu lähes jokaisen hautakiven kohdalla. En kuitenkaan ollut suorittamassa mitään outoja rituaaleja tai palvontamenoja, vaan kuvasin paikkaa lähes sammakkoperspektiivistä pienellä jalustalla. Ainakin yksi lenkkeilijä taisi jättää tulematta alueelle mateluni nähtyään. Ehkäpä jo tänä iltana kertoo uutta legendaa paikallisessa pubissa hullujen hautuumaan vihreäpukuisesta kummituksesta.

Tarina ja kuvat täällä.

95. Harmaasorsa

2009-05-02T21:35:00.002+03:00

Matka vei tänään Aitooseen, sieltä piti hakea autonosia siihen projektiin. Matkan varrelle sattui liiankin sopivasti Pälkäneen Kukkolan Vähäjärvi ja sen lintutorni, joten pakkohan siellä oli poiketa. Vähäjärvi on melkoisen umpeenkasvanut, ja sillä on laajat luhta-alueet, joissa tietysti viihtyvät mm. luhtakana ja luhtahuitti. Kumpaakaan en ole nähnyt, molemmista oli eiliseltä havaintoja, joten toki kiinnosti.

Torni on korkea ja huojuva, se kaipaisi selkeästi haruksia. Samoin rappusiin olisi suotavaa saada vähän leveämmät askelmat. Ylhäältä oli kuitenkin hyvät näkymät, ja paikalla oli alkuun runsaasti kurkia. Ne viihtyivät myös välillä tornin lähettyvilläkin, ja jonkinlaisia reviirikiistoja välillä käytiin. Piakkoin kuitenkin suurin osa kurjista poistui, ja sen jälkeen oli aika kiinnittää huomio myös muihin paikalla oleviin lintuihin. Ruskosuohaukka näytti olevan ahkerasti pesänrakennuspuuhissa, ja samaa suunnitteli todennäköisesti myös laulujoutsenpari. Haapanoita ja tukkasotkia oli paljon, joukossaan jokunen härkälintu. Valitettavasti härkälintu ei mainiota mylvintäänsä esitellyt. Kuulin sen ensimmäisen kerran aikoinaan Vammalan Ekojärvellä, ja kieltämättä aika häiriintyneeltä se kuulosti, kun ei ollut mitään tietoa äänen aiheuttajasta. Telkkiäkin paikalla uiskenteli, tottakai, missäpä niitä ei olisi. Ja sitten se, tylsän harmaa sorsapari. Mikäpä muukaan kuin harmaasorsa. Tylsästä värityksestään huolimatta kyseessä ei ole mikään arkinen lintu, vaan Suomessa pesiväksi parimääräksi ilmoitetaan 300-500. Ihan hyvä havainto, siis. Luhtakanaa ja luhtahuittia emme nähneet, vaikka siirryimme tornilta vielä enemmän luhdan puolelle katselemaan. Kuulohavaintoja taas haittasi koko ajan ohi jyrännyt liikenne, järvi kun on ihan Luopioistentiessä kiinni. Joskus aikaisin aamulla uudestaan...

94. Pikkutikka

2009-04-30T15:37:00.003+03:00

En ole vieläkään osannut päättää, mikä on paras tapa nähdä uusi lintulaji. Onko se se, kun raahaa tavarat jonnekin lintutornille kilometrien taivalta, ja näkee siellä jotain. Vai onko se se, kun spontaanisti päättää pyörähtää jossain ajatuksella "käydään nyt, vaikkei siellä kuitenkaan mitään ole", ja löytääkin sieltä jotain uutta. Vai se, kun jossain muuten kuljeksiessaan tapaa jonkun uuden tuttavuuden. Vai se, kun ikkunasta katsoessaan ihan omalla pihalla näkee jonkun.

Pikkutikka kuuluu viimeiseen ryhmään. Olin aamulla kahvittelemassa, ja tapani mukaan katselin ikkunasta ulos. Keittiössämme on pöytä ihan ikkunan edessä ja ikkunan tasalla, siitä on hyvä seurata talvisin ruokinnalla käyviä lintuja, ja kesäisin näkee myös monia pihassa liikkuvia lajeja. Kiinnitin huomioni vaahteran latvukseen ilmestyneeseen lintuun, joka liikkui kuin tikka ja näytti kovin tikalta, mutta oli huomattavasti pienempi kuin pihamme vakiovieras käpytikka. Seurailin lintua aikani, ja kovin tikkamaiselta se vaikutti. Pyrähti kuitenkin talon katon yli jonnekin, ja sen lähtiessä ehdin nähdä vilaukselta selässä valkoista raidoitusta. Kun lintukirjaa selailin, niin tuntomerkit ja koko täsmäsivät pikkutikkaan, mutta varma en uskaltanut olla. Periaatteessa kyllä järkikin sanoi, ettei se mikään muukaan voinut olla, mutku...ulos lähtiessä pidin onneksi silmäni auki, sillä autotallin lähistöllä olevassa pylväässähän se tipu keekoili. Naaraspuolinen pikkutikka.

Pihamme ja sen ympäristö tuntuu vetävän puoleensa tikkoja. Alkuvuosina palokärki oli hyvin yleinen näky pihassa, mutta sitten tuli käpytikka"lauma", ja ilmeisesti karkotti palokärjet hiukan kauemmaksi. Käpytikkoja kävi talvella ruokinnalla kolme hyvinkin säännöllisesti, ja ainakin yksi naaras on vielä keväällä liittynyt joukkoon. Harmaapäätikka asuu jossain lähistöllä, ja on säännöllisen epäsäännöllinen vieras myös pihassa. Muistaisin molempia sukupuolia harmaapäätikkaa nähneeni. Nähtäväksi jää nyt sitten, oliko pikkutikka ohikulkumatkalla, vai jääkö kenties pesimään jonnekin lähistölle. Toki sen puolisokin olisi kiva nähdä.

Vappu tulee, oletko valmis?

2009-04-28T19:12:00.003+03:00

Kirjosieppo ilmestyi tänään pihaan, ja tutkaili ja valikoi itselleen sopivinta pönttöä. Ei tainnut vielä syntyä kauppoja kuitenkaan. Rotalla taas alkaa olla päivät täynnä, tuo pikku kaivurimestari keksi kaivaa pesäkolostonsa etupihalle, ja sijoitti yhden suuaukoista viiden metrin päähän etuovesta. Ei toimi. Sinänsä sen ja laajan sukunsa touhuja olisi mukava seurata, mutta kuitenkin kauempaa. Siispä kaveri on mussutellut urakalla sille tarjottuja vaaleanpunaisia kaurahiutaleita, ja toivottavasti tulokset alkavat näkyä. Mieluummin olisin sen kyllä jollain nopeammalla tavalla listinyt, mutta eipä osunut sopivaa keinoa kohdalle.

Kaupan parkkipaikalla tuli taas nähtyä eräs esimerkki tanopäisestä koiranomistajasta. Jos koira jätetään autoon, niin hälytintä EI laiteta päälle. Koira kun harvemmin jaksaa istua paikallaan koko isännän/emännän ostosreissua, ja liikahtelullaan laukaisee sisätilatutkan, minkä seurauksena hälytin huutaa. Ja kun hälytin kiljuu, menee koira paniikkiin, liikkuu lisää ja huuto jatkuu ja jatkuu. Näitä näkee liian usein. Ja toki kohta ovat edessä ne kuumat ajatkin, jolloin ei koiraa saa jättää autoon, oli hälytin tai ei. Senkin tajuaminen tuntuu olevan liian vaikeaa.

Osuin tänään työkeikalle taannoisen "kultamaa"-kohteen lähettyville, ja pakkohan siellä oli mielenkiinnosta vielä käväistä. Huomenna on kutsuvierasbileet, vappuaattona avajaiset. Aika täyteen olivat tilan saaneet, kaikenlaista laitetta ja tavaraa. Aiemmin mustista seinistä huolimatta avarilta näyttäneet salit olivat kutistuneet luoliksi. No, eräänlaisia luoliahan ne tavallaan ovatkin. Tuskinpa tuonne tulee enää eksyttyä, jos ei sitten työn puolesta jossain vaiheessa. Ei ole minun paikkani, ei.

Vappu iskee päälle kuin yleinen syyttäjä. Herkkuruokakuormat on jo kotiin kannettu, juomat valmiiksi viilenemässä. Torstaina ei siis töistä tultua tarvitse kuin iskeä takamus penkkiin, avata siideri ja pohtia, mitä herkkua ensin söisi. Perinteisesti en ole juhlapyhien syömisiä miettinyt terveellisyyden kannalta, nipottaa voi sitten ne väliajat. Tosin ennen juhlintaa täytyy vielä avata suunnistuskausi. Kengät ovat edelleen kaupassa, mutta onneksi avausrastit ovat helpossa maastossa.

93. Uivelo

2009-04-26T10:54:00.002+03:00

Viikonlopun sää on todellakin suosinut, tosin eilen iltapäivällä noussut reipas tuuli hankaloittaa hiukan havainnointia. Omat silmät ainakin vuotavat herkästi viimassa, ja lisäksi sopiva sivupuhuri tärisyttää putkea.

Eilen käytiin tutustumassa Tampereella Iidesjärven torniin. Vaikka ympäröivät seudut ovat tuttuja, niin itse tornilla en ollut aiemmin käynyt. Kaupungin läheisyys näkyy suosiossa: tornilta lähti väkeä tullessamme, siellä oli väkeä ja sinne tuli sitä lisää. Ja onhan täällä myös nähtävää, sillä heti tornin edustalla on ruovikkoa ja mättäitä, joissa viihtyvät monet lajit. Nyt naurulokit olivat kansoittaneet alueen, ja sen kuuli jo kauas. Nokikanat väistelivät syöksyjä tekeviä lokkeja, ja silkkiuikut, sinisorsat, isokoskelot ja telkät soutelivat kauempana. Yksinäinen lapasorsakoiras kierteli järveä, ja pari kaakkuria sekä härkälintua oli myös paikalla. Harmaasorsapari oli kuulemma aiemmin aamulla nähty paikalla, mutta joko olivat poistuneet tai piilottelivat kaislikon takana.

Tänään suuntasimme aamusta Hämeenkyröön. Siellä eilen havaittua punapäänarskua emme nähneet (saattoi piilotella haapanaparvessa), mutta tavanomaisempi vesilinnusto oli täälläkin hyvin edustettuna. Haapanoiden lisäksi ainakin punasotkia, sinisorsia, tietysti telkkiä, silkkiuikkuja, töyhtöhyyppiä, kuoveja, naurulokkeja, kalalokkeja, taveja, kurkia ja laulujoutsenia oli näkösällä. Kottaraispari oli pohjoisemman Sarkkilan tornin edustalla pesänrakennuspuuhissa.

Sarkkilasta tullessa käväisimme vielä Ilmarinjärvellä. Täälläkin telkät ja silkkiuikut olivat hyvin edustettuina, ja isokoskeloitakin oli runsaasti. Harmaalokkeja, kalalokkeja, naurulokkeja ja ainakin kaksi pikkulokkia löytyi, nokikanat kelluttelivat ja tukkasotkaseurue pyrähteli paikasta toiseen. Ja uivelokin oli päätynyt paikalle. Olen onnistunut toistaiseksi uivelot aina ohittamaan, vaikka olen samana päivänä saattanut olla paikoilla, jossa niitä Tiiran mukaan on nähty. Nyt niitä sitten arvatenkin osuu silmiin joka puolella, kun sen vihdoinkin on kerran nähnyt. Näin on käynyt aika monelle lajille.

Kuikkakin souteli Ilmarinjärvellä, ja kuikat ovat huudelleet muutaman päivän tuossa lähijärvelläkin. Siinä ne eivät ainakaan viime vuonna pesineet, vaan siirtyivät noin kilometrin päähän pienemmälle ja rauhallisemmalle järvelle. Onneksi niiden ääni kantaa sieltäkin.

Tampereen tauti?

2009-04-24T17:20:00.003+03:00

Kuten Aamulehti kertoo, joku luopio poltti taas kerran Santalahdesta autiotalon. Tiedä sitten onko kyseessä aina se sama luopio, vai tilaako joku sama luopio aina jonkun muun luopion paikalle, vai leikkiikö lapsoset näin aktiivisesti tulitikuilla. Liian osuvalta vaan vaikuttaa, kun kyseessä on suojelukohteet, joiden tilalle haluttaisiin rakentaa kerrostaloja. Näinhän niistä on perinteisesti eroon päästy, kun paikalleen tyhjänä lahottaminen on liian hidasta, ja siihen voi se inhottava museovirastokin päästä vielä sanomaan sanansa väliin.

Viimeksi palaneet ovat olleet sieltä pienimmästä päästä, tämä eilinenkin melkoisen vaatimaton mökki.
Tyhjillään ja toistaiseksi pystyssä noilla seuduilla on monia pikkumökkejä, pari isompaa taloa ja jokunen vanha tehdasrakennus. Kaikki suojeltuja, kaikki nykyään purkukunnossa. Toista isommista taloista yritettiin vallata viime vuoden puolella, mutta luonnollisesti valtaajat häädettiin pian ja rakennus tilkittiin kiinni, lahoamaan tyhjillään pystyyn. Sinänsä en valtausta kannata, mutta jos tarkoitus on kuitenkin hankkiutua rakennuksesta eroon, niin sama kai se olisi hitaan lahoamisen ajaksi antaa "hyöty"käyttöönkin.

Jos ei erimielisyydet suojelusta ja kaavoituksesta jätä taloa lahoamaan, niin sitten kinaavat perilliset. Viimeksi tänään sain kuulla painavan sanan eräältä talon osaomistajalta, joka oli muille osakkaille ilmoittanut, että taloa ei sitten suvun ulkopuolelle myydä. Valitteli sitten samaan hengenvetoon, että siellä se nyt taitaa lahota pystyyn. Jääräpäisyyttä on tietysti montaa lajia, ja "nää on mun maita nyt ja aina ja ikuisesti" -tyyppinen lie niitä pahimpia, sen suunnattoman rahanahneuden lisäksi. Ainakin vanhojen talojen tulevaisuuden kannalta.

Bad car day

2009-04-23T16:25:00.002+03:00

Aamun pienet vastoinkäymiset tuntuivat kaikki liittyvän autoon, tavalla tai toisella. Ensin ennen töihin lähtöä havaitsin unohtaneeni eväslaukun eilen autoon. Siellä oli mm. teetermospullo, joka olisi tietysti pitänyt täyttää. En jaksanut enkä oikein ehtinytkään lähteä autotallille sitä kaivamaan, vaan nappasin kaapista toisen. Ja myöhemmin sitten kahvitauolla havaitsin, että aivan kuten pelkäsin, niin teen kaataminen hyvinkin pestyyn kahvitermariin aiheuttaa mukavan sivumaun. Kahviaromista vihreää minttuteetä. Yöh.

Matkaan siis kuitenkin. Muutama kilometri kotoa, auto sanoo "piip piip anna bensaa". No pääseehän sillä sen sata kilometriä vielä, mutta matkaa taitaa olla yhteen suuntaan sen viiskymmentä, eli takaisin tullessa saa jo miettiä, että missä kohden tankkaa. Ja ylipäätään jotenkin sitä vaan kyrsii, jos heti kotoa lähtiessä bensavalo syttyy, mikä tosiaan tarkoittaa pakollista ohjelmaa paluumatkalle. Ja työpäivän aikana toki ehdin unohtaa lahjakkaasti koko asian, ja kotiin lähtiessä tosiaan luulen pääseväni suoraan kotiin, vaan ei: "piip piip anna bensaa" heti kun starttaa, ja uusi "PIIP PIIP BENSA LOPPUU KOHTA" -varoitus kilometrin kuluttua. Pakko oli siis kaartaa jo lähimmälle huoltoasemalle, tiedä mitä se seuraavaksi keksii piipattaa.

Mutta palataanpa vielä aamuun. Kymmenen kilometriä kotoa, tulee leveämpää tietä ja edellä menee kaksi autoa rinnakkain. Ehdin vaan nähdä, että jotain lentää ilmassa ja NAPS! Tuulilasissa on "hieno" pyöreä sormenpään kokoinen jälki. Tanan nastamuumiot. Sitä pitäisi kyetä suhtautumaan tuulilaseihin samanlaisena kulutustavarana kuin vaikkapa renkaat, mutta kaipa tuossa riepoo lähinnä se, että melkeinpä muiden ansiosta se lasi rikkoutuu, ja itse saat sen maksaa. Tai no, onneksi tuli sorruttua vakuutusmyyjän mainoksiin ja otettua lasivakuutus, niin saa tuonkin nyt ilmaiseksi korjattua. Kunhan on ensin tietysti pulittanut vakuutusyhtiölle summan x vuodessa. Tosin toistaiseksi olen edelleen lasivakuutuksen suhteen plussan puolella.

Mitenkään ei sitten enää yllättänyt töistä tankkauksen jälkeen kotiin ajellessa taas lentänyt nasta, joka napsahti lasiin. Jätti onneksi vain pienen pintajäljen. Ja nastanpaiskojan edellä meni maailman raivostuttavin autoilijatyyppi: tasakaasun tallaaja. Joka omalta osaltaan aiheuttikin sen, että olin hiukan liian lähellä edellä menevää. Kun oma nilkka on pään kanssa yhteistyössä ja automaattisesti pitää nopeuden tasaisena oli sitten ylämäkialamäkimikävaan, niin perkele että rasittaa ajaa, kun edellämenevän nopeus sahaa satasen rajoituksella välillä 80-110. Ja tottakai se nousee sinne maksimiin silloin, kun olisi paras ohituspaikka. Eli suoralla tai alamäessä, kun ei ole vastaantulijoita. Mutta hitto kun tulee ylämäki, niin ei voi painaa yhtään kaasua, ei. Tai kun tulee joku vastaan, niin kuskilla tulee jännäkakka housuun, ja vauhti putoaa. Hitaasti ajavia vastaan en henkilökohtaisesti omaa mitään isompia patoutumia, kunhan tosiaan ajavat koko ajan hitaasti, sillä niistä pääsee helposti ohi. Mutta nämä tissiposket vois pysyä kotona tai käyttää taksia.

Vielä pitäisi autoilla tänään. Toivottavasti lasiin ei napsahda hirvi tai vehje ei ala vinkumaan mitään muita litkuja. Tai en unohda illan päätteeksi itseäni autoon. Sekin voisi olla mahdollista.

92. Metsäviklo

2009-04-19T11:48:00.001+03:00

Työt veivät Hämeenkyröön, ja matkalla täytyy tietysti poiketa Sarkkilanjärvellä. Suoritin pikapysähdyksen heti ensimmäisenä päivänä töistä tullessani, ja jo silloin kiinnitin huomoita vanhojen tuttujen töyhtöhyyppien, taivaanvuohien, lokkien, tavien ja sorsien seurassa pyörineeseen musta-valkosävyiseen kahlaajaan. Koska pysähdys oli pakosta pikainen, jäi tarkempi määritys vajaaksi. Palasin paikalle parin päivän päästä, ja lintu löytyi täsmälleen samasta paikasta. Tosin nyt oli lajitoverikin näkyvissä, ja metsäviklojahan ne olivat. Sarkkilanjärven eteläisemmän tornin viereiset pellot olivat kansoittaneet töyhtöhyypät ja isokuovit, ja ruskosuohaukkakin näkyi saalistamassa.

Tänään kävimme vilkaisemassa Ahtialanjärven jäätilanteen. Lokkisaaren puolelta katsottuna järvi oli vielä melkoisen täydellisesti jäässä, ja emme viitsineet lähteä tornille asti. Tornin nurkilla näkyi putkella pari valkohäntäkaurista syömässä. Saarella oli todella valtaisa lauma naurulokkeja, ja ne lähtivät lähes kaikki jotain säikähdettyään valkoisena kirkuvana pyörteenä ilmaan. Hupaisa näky.

Jatkoimme Ahtialanjärveltä vielä Vesilahden puolelle Vähäjärvelle, ja menimme sinne enemmänkin "käydään nyt vaikka siellä juomassa noi kahvit kun jäässä sekin kuitenkin on" -periaatteella. Vähäjärvi olikin pääosin jäässä, mutta sen molemmissa päissä oli sula kohta, ja niissä oli lintuja. Pari joutsenta nukkui jäällä, vieressä uiskenteli sinisorsia, telkkiä ja punasotkia. Toiseen päähän oli keskittynyt nokikanoja, seurana toki sinisorsia, ja myös lokkeja ja variksia löytyi. Ruskosuohaukka näytti palanneen tännekin, se liiteli järveä päästä päähän ruoanhaussa. Vai suunnitteliko kenties jo pesää...

Hopiti hop

2009-04-18T23:18:00.003+03:00

En ole ehtinyt edes lintuja tiiraamaan, tuntuu aika menevän kaikkeen muuhun. Aamulla oli muutama sentti lunta maassa, eli onneksi en ollut suunnitellut puutarhahommiakaan tälle päivälle. Sukujuhlat nimittäin kutsuivat. Sinne ajellessa vastaan tuli tiellä siinä muutaman sentin lumisohjossa moottoripyöräilijä. Oli varmaan hupaisa ajella, kun autokin välillä hiukan haki paikkaansa. Vaikka oli ne talvirenkaatkin alla. Oma pyörä saa pysyä vielä tallissa, katellaan sitten ens kuun puolella.

Eräällä mutkatiellä mennessä mieleen tuli samaisella tiellä jokunen vuosi sitten tapahtunut onnettomuus. Kaksi autoilijaa tuli vastakkaisista suunnista mutkaan, jossa oli puita näkyvyyttä estämässä. Molemmat ajoivat liian keskellä, ja nokkakolarihan siitä tuli. Molemmat loukkaantuivat ilmeisen vakavasti, ja toinen menetti paljon verta, ja hengissä selvitäkseen olisi tarvinnut luovutettua. Vaan kun oli Jehova, niin verta ei saanut antaa. Heitti henkensä, ja toinen osapuoli sai syytteen kuolemantuottamuksesta. Toki syyte on eri asia kuin tuomio, ja tapauksen tuomio ei ole korviini kantautunut. Mutta jos kuolemantuottamustuomio tuli tuosta, niin en nimittäisi tätä oikeusvaltioksi. Jokainen voi toki kuulua ihan mihin hihhuleihin haluaa ja uskoa vaikka siihen suureen kurpitsaan, mutta jos niihin vedoten kieltäytyy ensiaputoimenpiteistä, niin oma mokansa, mitäs läksi.

Huomenna jos taas singahtaisi lintujen perään, ja illalla on tiedossa kokoustamista. Kyläyhdistyshommat on sinänsä mielenkiintoisia, mutta näin kärsimättömälle ihmiselle asioiden byrokraattinen pyörittely ja vuosien valmistelu on kyllä välillä aika puuduttavaa. Poliittisesta urasta ei siis kannata haaveilla näillä hermoilla.

Puuhaa piisaa ettei tänne kerkeä.

2009-04-16T20:42:00.005+03:00

Krookukset ovat nousseet ja auenneet, lähes kaikki. Pupu Pitkäkorva on narskutellut jokusesta lehtiä, mutta toistaiseksi kukat ovat saaneet olla rauhassa. Takapihalla oli jälkiä vähän isommastakin narskuttelijasta, mutta sen hampaisiin ei ole ilmeisesti mikään kasvava joutunut. Syvät sorkanjäljet ovat silti painuneet pehmeään multaan, eli kauriiksi muuttunut peura siellä on tepsutellut. Pahasti juuri hedelmäpuuntaimien lähettyvillä. Taimet oli kyllä huolella suojattu, ja niihin eivät myyrät olleet päässeet käsiksi. Pupu oli suorittanut pientä leikkausta, mutta sen jäljet oli korjattavissa, koska leikata niitä olisi pitänyt kuitenkin. Kirsikassa ja päärynässä oli jo näkyvissä silmun alkuja, luumu ja toinen omenapuu eivät vielä ainakaan osoita elonmerkkejä. Toisen omenapuun myyrät mutustelivat ja jänikset viimeistelivät, kun tyhmä minä luuli sen olevan jo tarpeeksi vanha ja jyrsimille kelpaamaton. Olikin juuri sopivasti ehtinyt omenantekoikään, hyvähän se on tässä välissä matalaksi leikata. Jos nyt sitten edes enää herää henkiin.

Kevätlantaa on heitelty ja suuri suunnittelu käynnissä. Autotallin sivustan keltaisen rinteen loppuunsaattaminen on varmaankin alkukesän hommia, samoin pihapolut pitäisi viimeinkin tehdä valmiiksi, etei tarvitse normaalin suomalaisen sadekesän sattuessa mudassa tarpoa. Ja se terassi...kaasugrilli tarttui tarjouksesta matkaan, eli terassin rakentamista ei voi enää vitkutella. Tuota kun ei parvekkeella käytetä.

Haravoin loput moskat pihasta, ja totesin, että meillä on erikoislaatuinen vaahtera. Se tekee käpyjä:
Tai sitten syyllinen pukeutuu mustaan, punaiseen ja valkoiseen:

Parsa- ja kukkakaali kasvavat sisällä edelleen kohinalla, mutta purjo ei näytä nyt kovin hyvältä. Sen päällä oli vissiin muovi liian kauan, ja sirkkalehdet ottivat siitä nokkiinsa. Uusia purjoja en kyllä enää laita, tuli jo noiden kanssa vähän kiire. Kesäkukkia on myös noussut monenlaisia, ainakin krassia, päivänsineä ja pieniä daalioita on itänyt, ja iso daalia sekä miekkaliljatkin versoavat kovaa tahtia. Ainoastaan lyhtykoiso ei ole velä herännyt. Mutta kaipa sekin vielä ehtii.

Komerourheilua

2009-04-13T17:52:00.002+03:00

Harrastin päivällä vapaapainia lasikuitutapetin kanssa. Kun tapettirullan leveys on metri ja kopin koko 120 x 80, niin ainahan se tarraa johonkin väärään paikkaan tai taittuu tai menee vinoon tai muuta. Isommassa tilassa voi vaan nätisti pudottaa sen alas, ja on tilaa liikutella ja asetella. Mutta kun ei viitsi kantavia seiniä alkaa siirrellä vessakopin tai tuulikaapin suurentamiseksi, ja mitäpä niissä toisaalta lisäneliöillä tekisikään. Lasikuitutapetti ei sinällään kuulu suosikkipintamateriaaleihini, mutta menee noissa talon alimman kerroksen pikkukopeissa, ja samalla vähän tasaa vanhoja kolhittuja, rei'ittyjä ja kymmeneen kertaan maalattuja kiviseiniä.

Tuli siellä kopissa könytessä mieleen, että tällä kertaa sentään kukaan ei tupannut remonttiavuksi. Se on nimittäin kumma, että mitä pienempää tilaa tässä talossa on remontoitu, niin sitä enemmän innokkaita tulijoita olisi ollut. Tai mitä tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa hommaa on tehty, niin sen enemmän sählääjiä on itseään paikalle tyrkyttänyt. Ja vastaavasti toisinpäin: kun olisi oikeasti ollut niille lisäkäsille tarvetta, niin ei tasan kukaan ole tulossa. Tuulikaappiremppaankin piti melkein jo antaumuksella hermostua; ei, me emme tarvitse apua; ei, sinne ei mahdu kuin yksi kerrallaan tekemään; ei, ei tarvita edes ruoanlaittajaa tai seuraneitiä. Ilmeisesti maalaaminen ja laatoittaminen "on niin kivaa" ja "kaikki sitä osaa tehdä", että tarjokkaita moiseen pikku puuhasteluun riittää. Toisaalta muutenkin välillä tulee mieleen, että joillekin kaupungin kerrostalorotille tuttavan maaseutuomakotitalo on kiva talkoopuuhamaa, jonne voi tupata touhuamaan hommia riipinraapin, lähinnä ilmaisten kaljojen, ruokien ja saunomisten toivossa. Talkoot ovat siis tässä taloudessa ylipäätään harvinainen juttu nykyään, hommat kun yleensä tulee helpommin, paremmin ja ihan sillä yhdellä kertaa, kun ne tekee itse. Ja kun itsekin tosiaan mieluummin keskityn nimenomaiseen tekemiseen, en ruoanlaittoon tai muiden tarjottavien haalimiseen.

Pienemmätkin tiet alkavat olla kuivia, lenkkeilykausi pitäisi viimeinkin aloittaa. Enää ei ole kuin huonoja tekosyitä tarjolla. Kun molemmissa suvuissa on vahvana diabetesgeenit ja muutkin elintasosairaudet, niin läskin kanssa ei ole leikkiminen. Hienoista repsahtamista talven aikana on tapahtunut, mutta kaukana ollaan silti pahimmista ajoista. Suunnistuskausikin alkaa tämän kuun lopussa - mistä tulikin mieleeni, että uudet suunnistuskengät pitäisi ostaa. Varsinaiseksi välineuhreiluksi suunnistusta ei voi sanoa, lenkkareillakin pärjäisi, mutta itsestäni tuntuu turvallisemmalta juosta metsässä ja kallioilla, kun on piikkarit jalassa.

91. Metsähanhi

2009-04-13T10:03:00.000+03:00

Huittisten vankilan uusi torni osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi. Toki asiaa tuki jo Tiiraan listatut havainnotkin, mutta paikan päällä ei tarvinnut ihmetellä miksi. Tornista näkee pääosin vankilan pelloille, jotka ovat matalaa entistä järvenpohjaa, ja pellon keskellä kulkee leveä oja. Tornin vieressä on pumppaamo ja siitä isompi laskuoja tornin toisella puolella kulkevaan jokeen. Monenlaista maastoa siis havainnoitavaksi.

Sää vaan oli totaalisen väärä. Pieni sumu tietysti jo haittasi näkyvyyttä, mutta reipas tuuli aukealla pellolla sai putket tärisemään ja silmät vuotamaan vettä. Sen takia paikalla ei todellakaan viitsinyt kovin kauaa viihtyä. Metsähanhia oli valtavasti, ja niiden joukossa olisi hyvinkin todennäköisesti saattanut olla lyhytnokkahanhia ja tundrahanhia, mutta ei tuossa kelissä meidän kalustolla ollut mitään mieltä yrittää niitä sieltä erotella. Kapustarintoja täällä on nähty myös runsaasti, mutta hukkuivat sumussa tehokkaasti. Kuoveja lenteli ja huuteli pari kappaletta, sinisorsia ja taveja oli pellon lammikossa soutelemassa, töyhtöhyypät kaartelivat ja jokunen pienempi lintu, mm. pajusirkku, tuli nähtyä. Ojan rantatörmässä viipotti kärppä, ilmeisesti se pesii jossain törmän koloissa. Täytyy muistaa sitäkin tornilla käydessään seurailla.

Uusi retki tuonne on tehtävä piakkoin, mutta odotan kyllä tuuletonta ja vähän kirkkaampaa.

Liitän oheen vielä kuvan eiliseltä, kuvassa tutkailen Yyterin jäisiä lietteitä:

86. - 90. "Pori on Suomen lintukaupunki"

2009-04-12T18:04:00.000+03:00

Otsikon sanoilla mainostetaan eräälläkin nettisivulla tuota muuttotappiokaupunkia meren rannalla. Kun ei muuta ole, niin on edes lintuja. Ja onhan niitä, sillä Yyterin hiekat ja lietteet sekä muutenkin monipuolinen rannikkoseutu vetävät tietysti pääasiallisesti vesilintuja, mutta myös muita siivekkäitä.

Poriin on pitkä matka ja siksi lähdimme aamulla anivarhain. Aiemminkin olisi voinut lähteä, jos olisi halunnut saavuttaa merenrannan tornit heti aamunkoitteessa, mutta rajansa masokismillakin. Niinpä aurinko pilkisti jo taivaanrannassa, kun kävelimme pitkin kosteikkoja ja pitkospuita Yyterin lietteiden tornille. Lintujen meteli kuului jo kauemmas, ja pääosin siitä vastasi valtava naurulokkiyhdyskunta. Putki yhytti heti erään minulle uuden lajin, eli 86. ristisorsa. Paikalla oli myös kurkia, laulu- ja kyhmyjoutsenia, telkkiä, sinisorsia, haapanoita, selkälokkeja, kalalokkeja, harmaalokkeja, isokoskeloita jne. Suurehko hanhi osui kuvaan, ja sen tarkka laji piti varmistaa ja kirjata vihkoon 87. kanadanhanhi. Olen nähnyt sekä näitä, että valkoposkia joskus, mutta en ole halunnut niitäkään kirjata, koska en ole varmaksi koskaan tiennyt ja muistanut, että kumpi on kumpi. Nyt luulisin jo tunnistavani. Vielä loppuvaiheilla, kun tuntui, että koko sula alue ja jään reunat oli haravoitu, löytyi kaukaa vedestä soutelemasta mustavalkoinen sorsalintu. 88. haahka oli se. Myös jokunen västäräkki nähtiin tällä tornilla, taitaa olla länsirannikon kevät vähän edemmällä. Tältä tornilta palattua kävimme vielä saman parkkipaikan läheisyydessä olevalla toisella tornilla, mutta vasta-aurinkoon on huono katsoa, ja lisäksi ruovikkoalue oli vielä aika jäässä. Töyhtöhyyppiä oli silti runsaasti täällä liikkeellä. Sen verran mielenkiintoisilta nämä seudut näyttivät, että muutaman viikon päästä, kunhan lietteet ovat sulaneet ja kahlaajamuutto alkaa, täytyy suorittaa uusi isku.

Jatkoimme matkaa Preiviikinlahdelle. Jo seuraavalle tornille mentäessä parkkipaikan vierestä lähti 89. punakylkirastas. Taas yksi näitä taviksia...Tältä tornilta lajivalikoima oli aika samaa luokkaa kuin lietteiltäkin, mutta jokunen suuri harmaa hanhi erottui aika nopeasti joukosta, ja kaksi niistä lensi tornin ylikin. Kokonsa ja suuren nokkansa puolesta ne oli helppo tunnistaa: 90. merihanhi. Uutuuksia ei enempää ilmaantunut, mutta erittäin iloinen yllätys oli se, että kuulin ensimmäistä kertaa sitten lapsuusvuosieni taivaanvuohen "mäkätystä". Taivaanvuohet melskasivat jo kahdella ensimmäiselläkin tornilla, mutta täällä yksi innostui oikein tosissaan, ja melkein koko tornissaoloaikamme se kaarteli tornin ympäristössä soidinlentojaan.

Tornin jälkeen käväisimme vielä vanhassa Preiviikin kalasatamassa, mutta se oli melkoisen vahvasti jäässä. Ei siis mitään mainitsemisen arvoista.

Preiviikinlahden tornilla ollessamme tuli taas mieleen, että torneilla tosiaan kannattaa olla silloin, kun järkevä ihminen vielä nukkuu. Kello oli sitten jo sen verran aamupäivässä, että paikalle hyökkäsi seurue, jossa ilmeisesti isovanhemmat olivat ottaneet lapsenlapsilauman mukaan luontoretkelle. Kaunis ajatus, joka saa allekirjoittaneelta vaan valitettavasti karvat pystyyn siinä vaiheessa, kun se älämölö ja riekkuminen alkaa kantautua tornille, ja tajuaa, että ei hitto: nuo tulee tänne. Sinänsä olen ehdottomasti sitä mieltä, että heti liikunnan jälkeen luonto ja linnut ovat parhaita mahdollisia harrastuksia lapselle. Mutta vanhemman/isovanhemman/ muun opastajan olisi aina muistettava se, että leikkipaikat ja sirkukset on erikseen, ja luontopoluilla ja luontotorneilla pidetään suut supussa ja jalat maassa. Pisteet silti tälle isoisälle, joka kyllä kielsi hyppimästä tornissa, mutta valitettavasti vaan putkiin saman tärinäefektin saa aikaan myös ne lavaa koko ajan edestakaisin tamppaavat jalat. Plus sitten se, että mieluummin kuuntelisi linnunlaulua, kuin ikuista nahinaa ja täysin tarpeetonta kiljahtelua. En nyt haluaisi vaikuttaa niin niuholta, että vedän herneet nenään, jos joku tirppa jää sen tärinän takia tunnistamatta. Mutta toisaalta en kyllä ajele sinne tornille ja raahaa niitä vehkeitä sinne paikallekaan ihan vaan sen takia, että saan katsella ja kuunnella jonkun Jormamarkon ja Vilmapettiinan apinaimitaatiota. Kaikelle siis paikkansa, kiitos.

Punarinta on palannut tänään pihapiiriin. Naapuri raivasi pihaansa, eli sen viimekesäinen suojainen kuusenalusta on mennyttä. Meillä on kyllä tuolla yhdellä pihan nurkalla pari tiheää kuusta, eli josko sieltä löytyi uusi. Huomenna voisi mennä tutustumaan Huittisiin vankilan pelloille rakennettuun ihka uuteen torniin. Ja kai se kohta täytyy miettiä, miten juhlistaa sadatta pinnaa.

Myyrien vessoja tyhjentämässä

2009-04-10T19:55:00.000+03:00

Illalla iski aurinko, ja se houkutti ulos. Lintulautojen alla oli röykkiöittäin auringonkukansiementen ja kauran kuoria, ja ne olivat vaivanneet silmää jo hetken. Ruokinta-aikaan niistä ei välitä, mutta kun trafiikki hiljenee, niin asia muuttuu. Haravoin ja lapioin niitä kompostiin kaksi kottikärryllistä tällä kertaa, aiemmin vein jo jonkin verran, ja niitä jäikin vielä hivenen jäiseen maahan. Evästetty on, siis.

Haravointi ei kuulu mielipuuhiini, ja onneksi lehtipuita ei pihassa edes tuhottomasti ole. Vaahteranlehdet pyrin haravoimaan, ne kun maatuvat hitaammin. Koivunlehtien annan olla, ja aina on tähän asti nurmikko koivun allekin noussut. Vaahteranlehtien haravoinnin ajankohdan en ole niin pitänyt väliä, kunhan ne jokseenkin kesän tullen ovat kompostissa. Syksy tai kevät, aivan sama. Jokusia lehtiä olin kasannut kukkapenkkeihin, ja ne haravoin tänään pois. Se ei yllättänyt, että sipulikasvit pukkaavat kasvua, mutta moni perennakin jo talon eteläseinustan penkissä nostaa päätään. Akileijassa ja kurjenpolvessa oli ainakin jo eloa havaittavissa. Ja ilmeisesti pihan valtava myyräyhdyskunta ei ole kuitenkaan isompia tuhoja saanut aikaan, sillä lähes kaikki sipulit tuntuvat heränneen, ja kukkapenkkejä ei ole pahemmin kaiveltu. Mitä nyt sitten tosiaan niitä myyrien vessoja löytyi paristakin kukka-astiasta. Tai ainakin papanakasat oli sitä luokkaa, etten usko edes niinkään pieniaivoisen eläimen kuin peltomyyrän ainakaan ruokakomeroonsa moisia lykkäävän.

Myyränpapanoista päästäänkin myyräkuumeeseen. Moni tuttu mainitsi tuossa, ettei aio keväällä haravoida ilman hengityssuojainta, koska myyriä on niin tuhottomasti. Itse en jaksanut moiseen hysteriaan sortua, vaikken toki noita kakkakasoja myös impannutkaan. Voi tietysti olla, että asenne kostautuu ja parin viikon päästä päivittelen blogia sairaalasta käsin. Myyräkuume on tietysti siitä kavala sairaus, että sen voi sairastaa huomaamattaan, tai siihen voi kuolla. Ja melkein kaikkea siltä väliltä. Sehän on kyllä muistettava, että myyräkuumetta levittää vain metsämyyrä, ja tuo pihojen pikku paholainen on useammin peltomyyrä. Yhtään metsämyyrää en ole tässä talven aikana nähnyt, ainoastaan peltomyyriä, metsähiiriä, päästäisiä ja niitä hemmetin rottia. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö tässä niitä olisi. Jostainhan puoliskokin kyseisen taudin sai muutama vuosi sitten, ja vietti vajaan viikon sairaalassa. Selvisi kuitenkin ilman mitään pysyviä haittoja.

Krookukset aukeavat varmaan huomenna, jos on aurinkoinen päivä. Ensimmäinen sinililja eteläseinustalla kukkii jo, ja se on joku vanha karkulainen. Autotallin viereen tehtyyn "keltaiseen rinteeseen" on kyllä joku hampaineen iskenyt, eli nousevat krookuset on vedetty poikki. Epäilen syylliseksi erästä pitkäkorvaista ja töpöhäntäistä, joka kavereineen viihtyy pihassa liiankin hyvin...

83. Jouhisorsa 84. Kyhmyjoutsen 85. Vihervarpunen

2009-04-10T10:41:00.000+03:00

Aamulla ensi vilkaisu ulos ikkunasta herätti halun painua takaisin petiin. Lunta, prkl. Toisaalta mieleen tuli, että vesilinnut saattavat viihtyä paremmin sulassa vesistössä, kun pellot ovat lumessa. Siispä matkaan.

Ajelimme Nokian Knuutilaan, jossa oli nähty monia hanhia, kyhmyjoutsenia ja uivelokin. Paikan päällä meteli oli kyllä valtava, mutta linnut tietysti kaikki salmessa haavikon takana, eli ei näkyvyyttä. Emme jaksaneet rämpiä rantaan, vaan tyydyimme tarkkailemaan sulia vesiä tornista tunnin verran. Eniten mieltä lämmitti melko läheltä ohi lentäneet laulujoutsenet ja kaksi kurkea. Ensimmäinen näköhavaintoni kurjista tältä keväältä, muuten. Ääniä olen kyllä kuullut jo aiemminkin. Vedessä souteli lähinnä telkkiä, sinisorsia, isokoskeloita ja laulujoutsenia. Yksi harmaahaikara oleili lahden pohjukassa parin "likaisen" joutsenen kanssa.

Matka jatkui kohti Nokian toista lintutornia. Torni itsessään on "yhden miehen torni", pieni ja kiikkerä. Sen ovat rakentaneet terapiatyönä Pitkäniemen sairaalaan potilaat, ja sijainti on siis sairaalan lähistöllä Pyhäjärveen pistävässä niemessä. Niemen päässä on pieni tasainen alue, josta on helpompi havainnoida koko vesialuetta, ja lisäksi alustan tärinä ei haittaa putkeen katsomista, sillä se on juuri tuossa pienessä tornissa suurin ongelma. Niemen toiselle puolelle jää Markluhdanlahti, jossa pesii kesäisin valtava naurulokkikolonia. Naurulokit ovat jo palanneet odottamaan jään sulamista, ja meteli lahdella oli valtava. Kettu juoksi jäällä pakoon lokkiparvea, ja ilmeisesti sen tarkoituksena oli ollut saada lokkipaisti, mutta joutuikin itse takaa-ajetuksi. Muutenkin niemeltä näkyi pääasiallisesti jään reunalla lekottelevia lokkeja, pääasiassa nauru- kala- ja harmaalokkeja, mutta jokunen selkälokkikin oli eksynyt joukkoon. Telkkiä ja nokikanoja oli myös runsaasti, ja keskellä vesialuetta kahden haapanapariskunnan seurassa souteli joku oudomman näköinen pariskunta. Koiras oli väritykseltään selkeä, ja helposti löydettävissä kirjasta. Jouhisorsa siis. Tarkemmin Edeniin päin tirkistellessä pari joutsenlinnuista erottui kyhmyjoutseniksi. Tuli sekin nähtyä.

Kotoa lähtiessä aamulla heitin pari talipalloa telineeseen, koska maahan satanut lumi saattaa vaikeuttaa etenkin muutolta juuri palanneiden ruoanetsintää. Auringonkukansiemeniä ei vieläkään tarvinnut lisätä. Retkeltä palattua teetä ja voileipää syödessä peruslajien sekaan ilmestyi mustavihertävänkirjava lintu, joka ei ihan näyttänyt keltasirkulta. Keltasirkkuhan oli meillä talven yleisin laji, varmaankin kauratarjoilusta johtuen. Vertailin kirjojen kuvia, ja kyllä: tämä oli nyt se vihervarpunen, jota meille oli niin monta kertaa vieraat yrittäneet sekä viherpeipon että keltasirkun nähdessään sille nimeksi tarjota. Lintujen yleisyydestä en osaa sen tarkemmin sanoa, mutta ilmeisesti vihervarpunen on nimenä jotenkin ihmisille tutumpi.

Teiskon mikrokansaa etsimässä

2009-04-08T19:34:00.000+03:00

Eilen olin hiljaa, joten tänään voi olla enemmän äänessä. Tai oikeastaan ajattelin vielä linkittää tähän erään retkiraportin viime syksyltä. C8h11no2 otti ja koosti kuvat ja kirjoitti hienon tarinan siitä, kuinka kuljimme kauniin syksyisen päivän pitkin Teiskoa, ja ehkä jopa löysimme jotain.

Olkaa hyvät.

82. Tikli

2009-04-08T18:59:00.000+03:00

Maalla asumisessa on se hyvä puoli, että lintuja voi ruokkia rauhassa, tarvitsematta piitata mistään kaupungin järjestyssäännöistä, kitisevistä naapureista tai taloyhtiökyylistä. Samoin ainakin tässä meillä on asutusta, peltoa ja järveä, joten lajivalikoima on monipuolinen. En ole hetkeen enää lisännyt lintulaudalle tavaraa, eikä tuo ennen viime lumipyryä laitettu auringonkukansiemen oikein ole huvennutkaan. Luonnon ruoka houkuttaa enemmän, mikä on toki erittäin hyvä juttu. Orava nautiskelee päivittäin maahan pudonneita, ja jokunen muukin ruokailija pyörähtää paikalla.

Silti huomaa, että muuttotulokkaat ja paikkaa vaihtavat viihtyvät tuossa laudan lähistöllä, vaikka eivät välttämättä juuri syömässä käykään. Ilmeisesti laudan ympäristössä tapahtuva lintuliikenne vetää puoleensa ja tuo jonkinlaista turvallisuuden tunnetta. Peipot pyörivät parina ensimmäisenä päivänä lähes koko ajan laudan ympäristön puissa, sittemmin niitä on näkynyt harvemmin.

Tänään töistä tultua huomasin jonkun uuden tuttavuuden vaahteran oksalla. Lintu kuitenkin pyrähti pois nopeasti, eikä lintukirjan selailu oikein tuottanut tulosta. Lähinnä saimme havaittua, että naamassa oli jotain mustaa ja selässä harmahtavaa. Kivitaskukaan ei oikein tuntunut sopivalta, mutta sitä päädyimme veikkaamaan. Nyt myöhemmin lintu tuli kavereineen paremmin näkyviin, ja aiheutti kiivaan lintukirjan selauksen. Tutulta se näytti, mutta en silti sitä olisi tikliksi osannut nimetä. Varmasti olen noitakin aiemmin nähnyt, mutta koska olen päättänyt olla listaamatta lajeja, joita en nähdessäni varmasti ole osannut nimetä, niin tikli päätyy listan sijalle 82.

Parempi tunnistusoppaamme kertoo tiklistä: "Tikliä suunniteltaessa ei väriä eikä mielikuvitusta ole säästelty." Aika erikoinen tapaus se onkin.

Monkey Moonit kultamaassa

2009-04-08T17:37:00.001+03:00

Töistä kaupan kautta kotiin. Kaupan pihaan oli jo ilmestynyt jäätelökioski, ja kesäpihalle kärrätty ensimmäiset rullakolliset orvokkiamppeleita. Toisaalta näin myös pilkkijän kotiin päin ajellessa. No, hullujahan on monenlaisia.

Viivi ja Wagner -sarjakuvassa Wagner toteaa luulleensa lapsena, että jäätelökioskit talvehtivat etelässä. Minä tiedän missä ne talvehtivat ainakin näillä seuduilla, sillä olin muinoin noin viikon työkeikalla kyseisessä paikassa. Talven aikana kioskit huolletaan ja puhdistetaan hyvin. Samassa paikassa saman palvelun saavat myös pehmiskoneet, ja huollon jälkeen ne on testattava. Testaus tehdään aina mansikalla, koska se on kuulemma tarkin lämpötilan ja viskositeetin suhteen. Kun huoltomies testaa noin viidettäkymmenettä pehmiskonetta, alkaa mansikkapehmis pursuta jo korvista. Niinpä meillekin kiikutettiin mansikkapehmiksiä. Hyväähän se oli, mutta rajansa kaikella.

Tällä hetkellä töissä räjähdys taitaa tulla sitä kautta, että homma ei taida valmistua ajallaan. Vaikka "Yhdessä kun tullaan ja yhteen mennään niin kaikki valmistuu aikanaan" sanoi jo Kouhiakin, kun siltatyöläiset lakossa oli. Meillä tosin ei lakkoilla, joka tyypin nimi on nykyään Monkey Moon (sehän on se YK:n pääsihteeri!), ja edes se viinaan hurahtanut sähkäri ei kerkeä annihelenalle kesken päivää, kun pitää kultalamppua ruuvata kiinni. Valitettavasti taidan rikkoa ties mitä sääntöjä, jos kuvia tuolta laitan näkyviin, eli en laita. Mutta erittäin mielenkiintoisia muovisia kultahässäkkävirityksiä tulee seinille ja kattoihin, ledeillä valaistuna. Ja sitä kullanväristä käärmeennahkatapettia. Joka muuten loppui kesken. Joka muuten on tilattava Belgiasta. Great.

Koska olen useampana vuotena yrittänyt tehdä pääsiäisenä lammaspaistia ja tasan yhtä monta kertaa epäonnistunut (saman lopputuloksen olisi saanut paistamalla villasukkaa pari tuntia - yhtä villanmakuinen ja sitkeä), ostin sen sijaan strutsia. Tänään kylläkin sorruin esittelytiskiltä nappaamaan valmista rosmariinilammasta pienen palan, ja kyllä, se oli saatu ihan mureaksi, mutta maistui vain ja ainoastaan sille rosmariinille. Taidan siis vastaisuudessa käyttää lammasta vain lankana, ja ottaa eväät ihan muista lähteistä.

Ei suomenkielistä käyttöohjetta?

2009-04-06T20:00:00.001+03:00

Lähijärvi on edelleen jäässä, mikä tuli havaittua uutta optiikkaa testatessa. Nyt on putkessa satakertainen suurennos, ja lisäksi matkaan tarttui pari taskuun mahtuvaa tarjouskiikaria. Lähijärvi ei ole linnustoltaan mitenkään ihmeellinen, mutta jokusia pesimälajeja sentään löytyy. Mökkejä on vaan sen verran, että aina saa pelätä jonkun syyttävän tirkistelystä, kun putken kanssa rannalla pyörii. Selitäpä siinä sitten vakavalla naamalla, ettei siinä olla tiirailemassa suinkaan vastarannan isännän, vaan silkkiuikun munia.

Putkikaupassa myyjä oli puhelimessa, ja jouduimme sivukorvalla puhelua kuuntelemaan. Luulin ja toivoin ymmärtäneeni puhelun aiheen väärin, mutta valitettavasti en. Joku siellä tosiaan kyseli siihen kyseisen liikkeen myymään yleisimpään ja yksinkertaisimpaan kaukoputkimalliin suomenkielistä käyttöohjetta. Putkessa on peräti kaksi liikkuvaa osaa: suurennus ja tarkennus. Myyjä siinä sitten puuskahti meille putkea ojentaessaan, ettei tässäkään kyllä valitettavasti ole suomenkielistä käyttöohjetta mukana. Syytä tietysti voisi olla. Sen verran ripeään tahtiin tämä maa nimittäin tuntuu amerikkalaistuvan, että olisi hyvä ihan kotomaan kielellä kertoa, ettei vehjettä saa sateen jälkeen kuivata mikrossa tai käyttää auton alla lisätukena renkaita vaihtaessaan. Vaikka kai se yksinkertaisimmankin laitteen käyttö on hankalaa, jos on kaksi vasenta kättä eikä yhtään peukaloa. Tai jos päähän on joutunut vahingossa pelkkää purua.

Töissä sitä ihanaa kiirehässäkkää, joka aina enteilee remonttityömaan valmistumista. Se on muun muassa sitä, kun kolme henkeä tunkee samaan vessakoppiin töihin. Alimpana putkimies ruuvaa lavuaarin viemäriä, keskellä timpuri laittaa vessapaperitelineitä ja muita kilkkeitä, ja ylimpänä koittaa itse maalata kattoa. Tai sitä, että tavarat siirretään tänään toiseen päähän tilaa, kun lattiaa tasoitetaan toisesta, huomenna tavarat siirretään takaisin ja tasoitetaan toinen pää, sitten taas rullataan tavaroita toiseen päähän ja pinnoitetaan lattiaa jne. jne. Tai sitä, että työmaan johtoporras kaljuuntuu päivä päivältä hiuksia päästä repiessään. Tai sitä, että tyhmien vitsien ja suoranaisen vittuilun määrä lisääntyy eksponentiaalisesti päivä päivältä. Tällä viikolla homma onneksi räjähtää. Tavalla tai toisella.

Kutomoa ja kartanoa....

2009-04-05T19:02:00.000+03:00

Palmusunnuntai on hyvä päivä karata kuvaamaan, ei tarvitse kuunnella ovikellon pimputusta ja miettiä antaisiko lapsosille munia vai piilottelisiko. Päätimme puhtaan hakuammunnan sijasta käydä vilkaisemassa muutaman ennestään tiedossa olevan paikan, ja siinä sivussa sitten toki pitää silmät auki.

Ensimmäiseksi eräs hirsinen "erämaa"-ateljee. Kuvasin rakennusta ulkoa jo viime kesänä, eikä mikään näyttänyt muuttuneen.

Talo oli yhtä tiiviisti lukittu kuin aiemminkin. Joku kunnoton oli yrittänyt vääntää ovea auki siinä onnistumatta. Tutustuimme myös piharakennuksiin, toinen niistä oli ilmeisesti jonkinlainen pieni vierasmaja, tai sitten siinä on asuttu ahtaasti ja tämä on ollut varsinainen ateljee. Rannassa oli lisäksi koristeellinen rantasauna, jonka alla asusteli joku. Se joku oli ilmeisesti nauttinut ruoakseen oravan, ainakin kovasti oravan pääkalloa muistuttava esine oleili pesän suuaukon edustalla.

Matka jatkui kohti preeriaa. Olin joskus ohiajaessa havainnut harmaan pienen talon keskellä peltoja, siis todella keskellä. Taloa oli valitettavasti alettu purkaa, mutta silti sen sijainti nauratti. Tuulinen paikka se on ollut, ja nyt vielä enemmän, kun ovia ja ikkunoitakaan ei enää ole. Tämä pieni talo preerialla on siis kohta historiaa.

Tästä matkaa jatkettiin jokusten eiku-josku-mutku -suunnanvaihdosten saattelemana. Käytiin vilkaisemassa Pienen Voimalan tilanne. Ympäristöä oli raivattu ja puita kaadettu, mutta itse voimala oli samassa jamassa. Seuraavaksi pöristeltiin etiäppäin, tiedossa oli talo. Tai oikeastaan se osoittautui kolmen rakennuksen pihapiiriksi, ja sen naapurissakin oli tyhjää. Päärakennuksessa oli varmaankin joskus ollut kauppa.

Taustalla pilkottaa talon koristeellinen ulkorakennus, ja lisäksi pihan oikealla laidalla oli pitkä pitkä pytinki. Sen ovi repsotti auki, ja niin repsotti rakennus muutenkin. Viimeiseksi siinä oli toiminut mattokutomo, ja sen toiminnasta lienee aikaa. Sähkövalo taisi olla ainoa tekninen kapistus, mattopuut olivat kaikki perinteisiä paukutettavia. Siellä on Hertta, Martta ja Kerttu hakanneet kilvan räsymattoa, ja lukeneet tauoilla Elinkeinovapaus -lehteä.

Matka jatkui mutkitellen, ja lopuksi vilkaistiin pikaisesti ja varovasti ulkopuolelta Suomen kenties ainoaa hylättyä kartanoa. Tai no, ei tämä kokonaan kai hylätty ole, jotain korjaussuunnitelmia on viritelty. Kiirettä vaan voisi alkaa pitää, julkisivusta ei murene pelkästään maalit vaan myös puu.
Ja eteenpäin, uusia pikkuteitä haeskellen. Huonosti löytyi tutkimattomia teitä, ja vielä huonommin löytyi niiltä tutkittavaa. Muutkin harrastukset alkoivat painaa päälle, joten nokka kotia kohti ja ensi kerralla parempi onni?

81. Kuningaskalastaja

2009-04-05T18:04:00.000+03:00

Kolmas kerta toden sanoi tässäkin. Aamun reissu ei tuonut mainittavampaa menestystä, sillä luulin tietäväni tarkan paikan ja oletin, että toiselta puolen salmea on parempi näkyvyys, mutta olin väärässä. Periaatteessa linnun olisi nähnyt täältäkin, jos se olisi noussut ruovikon latvaan. Ei noussut. Emme ehtineet kiertää toiselle puolelle salmea, sillä olin lähdössä autiotaloja kuvaamaan. Linnun läsnäolo kyllä varmistui, koska vastarannalla olleen pariskunnan nainen huutaa kailotti miehelleen: "Tuu kattoon! Täällä se on!" Moukkamaista....heh.

Autiotaloreissun jälkeen takaisin, nyt taas toiselle puolelle. Kävelymatkaa piisasi, ja sen varrella vastaan tuli vanhempi pariskunta, joka ystävällisesti antoi vielä ohjeet, kuinka rantaan pääsee suunnilleen kuivin jaloin. Rämmimme sinne läpi pellon ja kaislikon, putken pystytys ja lähes heti onnisti. Todella kaunis värikäs lintu, kuin jalokivi. Välillä se istuskeli kaislalla ja suki höyheniään, välillä suoritti nopean kalastuksen. Ainakin yksi pikkukala joutui saaliiksi.

Melkoinen trafiikki on paikalla, mutta eipä se mikään ihme ole, sillä mikään jokapäiväinen näky kuningaskalastaja ei Suomessa ole. Vanhempi lintukirjamme (v. 2001) kertoo parimääräksi 5-30, vaihtelu eri vuosina on suurta. Tästä tulikin siis ylivoimaisesti listani harvinaisin havainto.

79. Koskikara 80. Isokoskelo

2009-04-04T18:38:00.000+03:00

Hurahdin lintubongaukseen vasta viime vuonna alkukesästä, vaikka linnut ovatkin kiinnostaneet aina. Mutta vasta tuolloin aloin listaamaan lajeja ja tietoisesti hakemaan niitä. Siksi listani on vielä lyhyt, ja sen ulkopuolella on monia yleisiäkin lajeja, joita olen todennäköisesti ja melko varmasti aiemmin nähnyt, mutta joita en välttämättä ole tajunnut tai tiedostanut. Suomessa parhaat bongarit menevät yli neljässäsadassa lajissa, joten 80 on vielä aika vähän...toisaalta myöhästyin jo aloituksessa viime kevään muutosta, joten nyt on varaa parantaa. En kuitenkaan kuulu bongariliittoon, enkä hanki piipparia enkä lähde helikopterilla minkään lajin perään. Jos jotain sopivaa on tarjolla lyhyen matkan päässä, niin saatan mennä katsomaan. Muuten pyrin löytämään uusia lajeja linturetkillä.

Tiira kertoi, että Nokian Haapaniemensalmessa on nähty kuningaskalastaja. Pitihän tilannetta lähteä tarkastamaan, vaikka sumuinen ja sateinen sää ei juuri innostanut. Tai eihän se sade mitään, mutta sumu haittaa näkyvyyttä. Kipusimme Knuutilan torniin, vaikka epäilinkin, ettei tämä tipu näy tornista, vaan se piilottelee jossain rantapuskissa. Torni on näemmä edelleen yhtä huonossa kunnossa: ylempien portaiden alapäähän on viritelty ansaa ja ylätasanteella ei edelleenkään ole portaisiin kaidetta. Joku vielä teloo täällä itsensä. Tornista näkyi ja kuului jokusia laulujoutsenpariskuntia, telkkäpareja ja varislintuja. Isohko haukka liiteli kauempana järven päällä, mutta sen tarkempi laji jäi arvoitukseksi. Kuunneltuamme tovin joutsenia, junaa ja jäätelöautoa päätimme jatkaa matkaa. Kun tarkempi havaintopaikka jäi kirjaamatta ylös ja tarkka kartta ottamatta mukaan, niin moisen tirpan etsiminen rantapuskista on kuin etsisi sitä kuuluisaa neulaa heinäsuovasta.

Seuraavaksi suunnistimme kolmatta kertaa tänä keväänä Siuronkoskelle. Havainnot ovat kertoneet koskikaran viihtyvän täällä talvehtimassa. Kesäksihän tuo mestariuimari suuntaa Pohjois-Norjaan raikkaille tunturipuroille. Kaksi edellistä reissua olivat turhia, mutta nyt koskikara osui putkeen melkein heti. Sen sukeltelua oli kieltämättä hauska katsella. Välillä se kiipesi kivelle hetkeksi, ja hyppäsi siitä taas nokka edellä veteen. Sukeltelu näytti leikittelyltä, vaikka se onkin kovaa työtä; koskikaran ravinto lepäilee virtaavan veden pohjalla.

Tästä oli hyvä suunnata Nokian toiselle puolelle Pyhäjärven laitamille. Tien numero 12 varrella Maatialanlahdella on sulana pieni oja, ja tässä viihtyy myös lintuja. Ensivilkaisulla paikalla näytti olevan pelkkiä telkkiä (heh) ja sinisorsia, mutta kauempana souteli myös joku isompi pariskunta. Selkeän mustavalkoinen koiras ja harmaa, päänsä hennannut naaras. Isokoskelopari, kertoi kirja.

Huomenaamulla saatamme suunnata uudestaan kuningaskalastajan bonguuseen, nyt on tarkempi paikka tiedossa ja sääkin kai pitäisi olla parempi. Muutenkin tästä eteenpäin keväiset viikonloppuaamut kuluvat tiiviisti torneilla ja rannoilla ja luontopoluilla. Knuutilan tornilla käyntikin osoitti taas sen tosiseikan, että varustusta olisi syytä parantaa. Jos putkessa ei "tehot" riitä, niin alkaa kiukuttaa. Maanantaina voisi siis suunnata hakemaan vihdoinkin toisen, isomman kaukoputken, ja pääsiäisenähän sitä okin sitten hyvää aikaa testailla.

Kevät saa - niin minäkin

2009-04-03T20:56:00.000+03:00

Tänään oli pihassa peippoja, kesän väittävät siis olevan lähellä. Muutenkin pihalinnut ovat aktivoituneet ihan eri tavalla viime viikkoina, ja pönttöjen ympärillä näkyy tunnustelevia tiedusteluretkeläisiä. Mietin kuivausrummun keräämien marsunkarvojen viemistä pesänrakennustarpeiksi, mutta odotan ainakin tuuletonta päivää. Myös arempi piharotta oli liikkeellä, mutta sen ruoansaantimahdollisuudet huononevat päivä päivältä. Ja ensi talveksi on tarkoitus estää pihajyrsimiltä ruoansaanti, lintuja toki ruokimme edellistalvien tapaan. Nyt ennätys on samaan aikaan yhdeksän peltomyyrää, rottia ei onneksi ole näkynyt kahta enempää.

Töistä bussilla tullessa havaitsin terassienkin ilmestyneen katukuvaan. Ja joku uskalikko jo istuikin, tosin kahvikupin kanssa. Itse hyödynnän lähinnä talon omia "terasseja", eli kahta parveketta, joista kattamaton on kaakkoon ja katettu lounaaseen. Kiitos vaan rakennuttajalle, 1950-luvun lopun ökytalossa on mukava asua. Perinteisesti "terassikausi" on meillä avattu vappuna parvekegrillauksen muodossa, ja samalla varmaan mennään tänäkin vuonna. Viime vappuna satoi räntää sähkögrilliin, mutta hittojako siitä. Kivaa oli silti. Kesän projekteihin kuuluu kyllä ulkoterassinkin rakentaminen, ja kenties sinne hankitaan oikein kaasugrilli. Sitten jossain hamassa tulevaisuudessa tekaistaan huvimaja/grillikatos, ja siirrytään grillauksessa ihan uuteen ulottuvuuteen.

Ehkä siis pian koittavat ne ajat, kun punaisen paholaisen, eli siis toisen kesäauton, viitsii ottaa ajoon. Toinenhan onkin vaiheessa ja tuskin siirtokilpiä kummempaa tänä kesänä saakaan. Tarkalleen ottaen kokonaan laskien meillä on autoja nyt kuusi, mutta niistä kaksi onneksi on varaosapurkuautoja, jotka lähtevät paaliin heti, kun kaikki tarvittava on saatu irti. Tarkoittaa siis sitä, että vietän vielä jokusen tovin aikaani autonpurkuleskenä. Onneksi omat harrastukset on keksitty.

Paluu blogimaailmaan

2009-04-03T19:20:00.000+03:00

Täällä taas, hei. Ylläpidin muinoin kiukkublogia, mutta en ollut siihen tarpeeksi äkäinen. Tuntui, että aloin toistamaan itseäni, ja kyllästyin. Oravan naksutukset kenties löytyvät vielä in der netistä, tai sitten eivät. Molempi pahempi.

Nyt enemmän elämistä ja olemista. Kiukkuakaan unohtamatta. Lintuja, autiotaloja, autoja, edelleen rakennusmaailman kummallisuuksia ja varmasti muutakin. Vaikka teen paljon käsitöitä, en jaksa käsityöblogeja. Joitain tekosiani saatan silti esitellä, tätä pahoittelen jo etukäteen. Samoin pienet karvaiset perheenjäsenet saattavat päästä toisinaan ääneen. Koittakaa kestää.