Tuli osallistuttua toista kertaa Birdlifen pihabongaukseen. Yksinkertaista sinänsä, kun noita pihan tipuja muutenkin seuraillaan, ja toki ruokinta vetää niitä keittiön ikkunan edustalle helposti nähtäville. Laskentaa en kyllä yleensä suorita, vaan lähinnä kirjailen ylös satunnaisemmin piipahtavat lajit. Tänään ei näkynyt mitään erikoisvieraita eikä edes niitä satunnaisempia, ja vakiovieraista myös käpytikka loisti poissaolollaan.
Ruokinnalla on siis tarjolla maapähkinää, auringonkukansiemeniä, kauraa ja talipalloja. Linnut ovat muuttuneet viime aikoina ehkä hiukan varovaisemmiksi, koska naapurin kissanrontti on ottanut pahaksi tavakseen päivystää lintulautojen läheisyydessä. Toki se häädetään pois jos nähdään, mutta viikolla kukaan ei olesitä häätämässä. Laudoille se ei pääse, mutta moni linnuista tykkää keräillä maahan pudonneita ruokia, ja niitä katin on mukava väijyä tiheän kuusen takaa. Tänään kissaa ei näkynyt, onneksi.
Lopullinen tulos, sunnuntai 31.1. klo 12.00-13.00: sinitiainen 23, keltasirkku 13, pikkuvarpunen 10, talitiainen 8, kuusitiainen 2, harakka 2, hömötiainen 1, viherpeippo 1 ja varis 1.
Käpytikkoja liikkuu pihassa vakiona 2, ja viherpeippoja on yleensä keltasirkkuparvessa useampia. Punatulkkuja käy toisinaan 4-6 ja yksittäinen mustarastas on myös nähty useampaan kertaan. Varpushaukka toki kyttää tinttejä, ja naakkojahan on välillä riesaksi asti.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
lauantai 30. tammikuuta 2010
Ninni-hinni
Pienin uhkaa jäädä sarjasta, vaikkei todellakaan jää marsulassa muista jälkeen. Mira´s Ninuschka eli Ninni (s. 12.5.2009) on luonteeltaan melkoinen rämäpää ja äänekäs pikkumarsu. Rakastaa vanhempien marsujen härnäämistä ja sylittelyä, mutta kirputtaa sylissä ollessaan kättä valitettavan lujaa. Pienet hampaat sattuu.
Ninnistä on tosiaan jo selkeästi tullut sylimarsu, joka syliin päästyään ensin hakee vähän asentoa, sitten venyttelee ja haukottelee, ja lysähtää (tai välillä oikein paiskautuu) kyljelleen makaamaan. Sen verran pikkumarsun vilkkautta vielä löytyy, että kovin pitkää ei samassa asennossa jakseta makailla, välillä pitää ryömiä ja tutkia, välillä pestä kuonoa ja välillä tosiaan nuolla tai kirputtaa silittävää kättä. Ujoutta ei nykyään enää juuri löydy, mutta toki kolot ja muut piilopaikat kiinnostavat perimarsumaiseen tapaan.
Ninnillä on hauska tapa liikkua, eli se ei kävele takajaloillaan vaan pomppii. On äärimmäisen harvinaista nähdä sen astelevan edes pari askelta, vaan se liikkuu kanien tapaan. Koska liikkumine on jo alusta asti ollut samanlaista ja Ninni on ollut koko ajan vilkas (välillä vähän ylikin) ja pirteä, niin kyseessä on todennäköisesti vain sen oma omituinen tapa, ei mikään vaurio tai kasvuhäiriö. Ninni todellakin saa välillä totaalisia hepulikohtauksia ja vetää marsurallia pitkin häkkialuetta, ja saa usein vanhatkin innostumaan mukaan. Mikä on tietysti hyvä, saavat tantatkin vähän liikuntaa.
Ninnistä on tosiaan jo selkeästi tullut sylimarsu, joka syliin päästyään ensin hakee vähän asentoa, sitten venyttelee ja haukottelee, ja lysähtää (tai välillä oikein paiskautuu) kyljelleen makaamaan. Sen verran pikkumarsun vilkkautta vielä löytyy, että kovin pitkää ei samassa asennossa jakseta makailla, välillä pitää ryömiä ja tutkia, välillä pestä kuonoa ja välillä tosiaan nuolla tai kirputtaa silittävää kättä. Ujoutta ei nykyään enää juuri löydy, mutta toki kolot ja muut piilopaikat kiinnostavat perimarsumaiseen tapaan.
Ninnillä on hauska tapa liikkua, eli se ei kävele takajaloillaan vaan pomppii. On äärimmäisen harvinaista nähdä sen astelevan edes pari askelta, vaan se liikkuu kanien tapaan. Koska liikkumine on jo alusta asti ollut samanlaista ja Ninni on ollut koko ajan vilkas (välillä vähän ylikin) ja pirteä, niin kyseessä on todennäköisesti vain sen oma omituinen tapa, ei mikään vaurio tai kasvuhäiriö. Ninni todellakin saa välillä totaalisia hepulikohtauksia ja vetää marsurallia pitkin häkkialuetta, ja saa usein vanhatkin innostumaan mukaan. Mikä on tietysti hyvä, saavat tantatkin vähän liikuntaa.
perjantai 15. tammikuuta 2010
Homma haisee
Jos ei duunimme yleisestikään mitään kivaa pikkusiistiä paperinpyörittelyä ole, niin joskus sitä joutuu hommiin oikeaan paskakasaan. Tai muuhun keuhkorakkulat mädättävään ilmapiiriin, joka vie ruokahalun pitkäksi aikaa ja saa kaipaamaan avaruusasun kaltaista kokovartalokondomia työvaatteeksi.
Putkiremonteissa asuntoja kolutessa lievimmillään vain se kylpyhuone on jäänyt pitkäksi aikaa huonolle hoidolle. Ja totaaliremonteissa purkuporukka hävittää nopeasti senkin haitan piikkauskoneella. Sen sijaan säästäväisemmin tehtävissä putkistosaneerauksissa ja takuuremonteissa konttaillaan välillä kissankakkalaatikoiden ympärillä vesi silmistä valuen. Pytyn kannen voi sentään lyödä kiinni ja eliminoida ihmisjätösten hajua, mutta etenkin jos kissi on kusaissut useampaan kertaan ohi ja pissi on pinttynyt laattasaumoihin on döfis melkoinen. Ja toki se ihmisosastokin osaa ohi ruikkia, kuten vaikkapa kellastaa pytyn vieressä olevan pyykinpesunkoneen seinän. Ja ei ehkä tarvitsisi erikseen mainita, että kyseinen asukas oli poikamies.
Keittiö on toinen paha paikka. Ja tietysti toinen, johon putkiremonteissa mennään. Vaikka kämppä olisikin muuten ihan siedettävän siisti, saattaa tiskipöydällä ja hellalla olla yllätys, roskiskaapista puhumattakaan. Parhaimmillaan hajut ovat sekoittuneet ihanaksi cocktailiksi, joka tyrmää jo asunnon ovella. Niinkuin sillä eräälläkin sedällä, jonka asunnon ovi oli pakko avata ja tuulettaa ensin puolisen tuntia, vasta sitten pystyi asuntoon menemään töihin. Haju oli sekoitus muhinutta roskapussia, hikeä ja paskaa. Ja eräänä yönä oli tainnut sedältä turahtaa sänkyyn, sillä kun ovi aamulla tuuletusta varten avattiin, niin makeahko vellikakan haju seurasi meitä ylempiin kerroksiin ja pakotti juoksemaan ikkunalle ja avaamaan sen...
Haju voi jäädä, vaikka ihminen lähtee. Toki törkykämpänkin käryt saattavat tapetteihin ja mattoihin tarttua, mutta kun mummo kuolee keittiön lattialle ja makaa siinä kuukauden on mädän haju melkoisesti läsnä, vaikka paikalla on desinfiointipartio käynytkin. Ja vaikka se keittiön lattiamatto on poistettu...tosin lattian tasoitepintaankin oli syöpynyt jokunen reikä, joten ei kai ihmekään, että remonttia tehdessä maalinhajun alta tunki pieni raadonhaju nenään. Toivottavasti seuraava asukas ei joudu sitä kuitenkaan haistelemaan, vaan uusi lattiamatto on peittänyt sen alleen.
Silti se kaikista pahin tähän mennessä on ollut kaksio, jonka olohuoneessa hivenen alkoholisoitunut tupakoiva poikamies oli tehnyt ns. perinteiset, eli sammunut tupakka kädessä sohvalle. Selvisi itse hengissä, ja asunnossakaan ei periaatteessa palanut kuin sohva, mutta se haju, savu ja noki....oman remonttiprojektini alkaessa asunto oli tyhjätty, siivottu ja pohjamaalattu, mutta ei se hajua poistanut. Palaneen vaahtomuovin katku takertui nenään, ei lähtenyt sieltä ulkoilmassa eikä edes vielä kotonakaan. Kaikki haisi palaneelle vaahtomuoville, kaikki maistui palaneelle vaahtomuoville. Asunnossa töitä tehdessä joka lävestä, luukusta ja raosta puski nokea, eli joko kaappien maalaukset oli tehtävä varo-varo-vasti tai sitten oli varauduttava pesemään pensseliä koko ajan. Asuntoon tipahdelleet ulosottoviraston kirjeet tuppasivat muuten hiukan hymyilyttämään - mahtoiko asukkaalle jäädä pienen "vahinkonsa" jäljiltä paljon ulosmitattavaa.
Putkiremonteissa asuntoja kolutessa lievimmillään vain se kylpyhuone on jäänyt pitkäksi aikaa huonolle hoidolle. Ja totaaliremonteissa purkuporukka hävittää nopeasti senkin haitan piikkauskoneella. Sen sijaan säästäväisemmin tehtävissä putkistosaneerauksissa ja takuuremonteissa konttaillaan välillä kissankakkalaatikoiden ympärillä vesi silmistä valuen. Pytyn kannen voi sentään lyödä kiinni ja eliminoida ihmisjätösten hajua, mutta etenkin jos kissi on kusaissut useampaan kertaan ohi ja pissi on pinttynyt laattasaumoihin on döfis melkoinen. Ja toki se ihmisosastokin osaa ohi ruikkia, kuten vaikkapa kellastaa pytyn vieressä olevan pyykinpesunkoneen seinän. Ja ei ehkä tarvitsisi erikseen mainita, että kyseinen asukas oli poikamies.
Keittiö on toinen paha paikka. Ja tietysti toinen, johon putkiremonteissa mennään. Vaikka kämppä olisikin muuten ihan siedettävän siisti, saattaa tiskipöydällä ja hellalla olla yllätys, roskiskaapista puhumattakaan. Parhaimmillaan hajut ovat sekoittuneet ihanaksi cocktailiksi, joka tyrmää jo asunnon ovella. Niinkuin sillä eräälläkin sedällä, jonka asunnon ovi oli pakko avata ja tuulettaa ensin puolisen tuntia, vasta sitten pystyi asuntoon menemään töihin. Haju oli sekoitus muhinutta roskapussia, hikeä ja paskaa. Ja eräänä yönä oli tainnut sedältä turahtaa sänkyyn, sillä kun ovi aamulla tuuletusta varten avattiin, niin makeahko vellikakan haju seurasi meitä ylempiin kerroksiin ja pakotti juoksemaan ikkunalle ja avaamaan sen...
Haju voi jäädä, vaikka ihminen lähtee. Toki törkykämpänkin käryt saattavat tapetteihin ja mattoihin tarttua, mutta kun mummo kuolee keittiön lattialle ja makaa siinä kuukauden on mädän haju melkoisesti läsnä, vaikka paikalla on desinfiointipartio käynytkin. Ja vaikka se keittiön lattiamatto on poistettu...tosin lattian tasoitepintaankin oli syöpynyt jokunen reikä, joten ei kai ihmekään, että remonttia tehdessä maalinhajun alta tunki pieni raadonhaju nenään. Toivottavasti seuraava asukas ei joudu sitä kuitenkaan haistelemaan, vaan uusi lattiamatto on peittänyt sen alleen.
Silti se kaikista pahin tähän mennessä on ollut kaksio, jonka olohuoneessa hivenen alkoholisoitunut tupakoiva poikamies oli tehnyt ns. perinteiset, eli sammunut tupakka kädessä sohvalle. Selvisi itse hengissä, ja asunnossakaan ei periaatteessa palanut kuin sohva, mutta se haju, savu ja noki....oman remonttiprojektini alkaessa asunto oli tyhjätty, siivottu ja pohjamaalattu, mutta ei se hajua poistanut. Palaneen vaahtomuovin katku takertui nenään, ei lähtenyt sieltä ulkoilmassa eikä edes vielä kotonakaan. Kaikki haisi palaneelle vaahtomuoville, kaikki maistui palaneelle vaahtomuoville. Asunnossa töitä tehdessä joka lävestä, luukusta ja raosta puski nokea, eli joko kaappien maalaukset oli tehtävä varo-varo-vasti tai sitten oli varauduttava pesemään pensseliä koko ajan. Asuntoon tipahdelleet ulosottoviraston kirjeet tuppasivat muuten hiukan hymyilyttämään - mahtoiko asukkaalle jäädä pienen "vahinkonsa" jäljiltä paljon ulosmitattavaa.
maanantai 11. tammikuuta 2010
Epäjärjestys palailee pätkittäin
Tässäkin vuodenvaihteessa oli helppo tehdä se sama lupaus, etten edelleenkään aio järkevöityä. Enkä muuttua säntilliseksi ja niuhoksi, en keskinkertaiseksi keskiluokkaiseksi keskitien kulkijaksi. Jatketaan siis samaa rataa.
Uusi duuni toi jokusia uusia kujeita, vaikka toimenkuva periaatteessa pysyikin samana. Nyt tehdään melkeinpä pelkkää putkiremonttia toisensa perään, eli laatta lentää ja hommat menee putkeen - tai sitten ei. Olen löytänyt itseni useampana päivänä tekemästä loppusiivouksia, ja yllättävän mukavaa vaihtelua sekin on aiempaan ainaiseen valkoisen lateksin levitykseen verrattuna. Tapetointiakin on tullut jo treenattua enemmän kuin aiemmissa puljuissa yhteensä. Tästähän on remonttitaitoisen hyvä jatkaa...
Talvi on pitkästä aikaa oikea, on lunta ja pakkasta. Kauniista koskemattomista hangista on silti täällä turhaa nauttia, siitä pitävät seudun pitkäkorvat huolen. Alapihat on laukkailtu ristiin rastiin, ja etupiha on temuttu ja tampattu ihan kokonaan. Joihinkin kohtiin on kaivettu koloja, kun on yritetty löytää jäätyneen nurmikon rippeitä hangen alta. Ja sen mitä jänöiltä on jäänyt on viimeistellyt oravalauma. Ja onpa autotallin edustalla ollut havaittavissa sorkanjälkikin, eli kohta on piha peuroja täynnä. Ensi talvena nuo suuremmat luonnonotukset kyllä saattavat saada varsinaisen porttikiellon pihaan, sillä tarkoitus olisi aidata koko piha tulevaa perheenjäsentä varten. Oraviahan ei kyllä mikään aita pidättele.
Niin, uusi perheenjäsen. Malli on valittu, samoin merkki. Italialainen neliveto kyseessä. Kasvattaja mitä ilmeisemmin selvillä, sukupuolestakin ainakin toivomus olemassa. Kaikki muu onkin vielä auki, paitsi että tämän vuoden aikana tuo saisi kyllä vihdoinkin tälle tontille muuttaa. Johan sitä on ehditty suunnitellakin...
Uusi duuni toi jokusia uusia kujeita, vaikka toimenkuva periaatteessa pysyikin samana. Nyt tehdään melkeinpä pelkkää putkiremonttia toisensa perään, eli laatta lentää ja hommat menee putkeen - tai sitten ei. Olen löytänyt itseni useampana päivänä tekemästä loppusiivouksia, ja yllättävän mukavaa vaihtelua sekin on aiempaan ainaiseen valkoisen lateksin levitykseen verrattuna. Tapetointiakin on tullut jo treenattua enemmän kuin aiemmissa puljuissa yhteensä. Tästähän on remonttitaitoisen hyvä jatkaa...
Talvi on pitkästä aikaa oikea, on lunta ja pakkasta. Kauniista koskemattomista hangista on silti täällä turhaa nauttia, siitä pitävät seudun pitkäkorvat huolen. Alapihat on laukkailtu ristiin rastiin, ja etupiha on temuttu ja tampattu ihan kokonaan. Joihinkin kohtiin on kaivettu koloja, kun on yritetty löytää jäätyneen nurmikon rippeitä hangen alta. Ja sen mitä jänöiltä on jäänyt on viimeistellyt oravalauma. Ja onpa autotallin edustalla ollut havaittavissa sorkanjälkikin, eli kohta on piha peuroja täynnä. Ensi talvena nuo suuremmat luonnonotukset kyllä saattavat saada varsinaisen porttikiellon pihaan, sillä tarkoitus olisi aidata koko piha tulevaa perheenjäsentä varten. Oraviahan ei kyllä mikään aita pidättele.
Niin, uusi perheenjäsen. Malli on valittu, samoin merkki. Italialainen neliveto kyseessä. Kasvattaja mitä ilmeisemmin selvillä, sukupuolestakin ainakin toivomus olemassa. Kaikki muu onkin vielä auki, paitsi että tämän vuoden aikana tuo saisi kyllä vihdoinkin tälle tontille muuttaa. Johan sitä on ehditty suunnitellakin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
