lauantai 30. toukokuuta 2009

Retkeilyä paahteessa

MissMetun kanssa päätimme viettää moisen aurinkoisen lauantain maaseuturetkellä, autiotaloja bongaten. Odotukset eivät olleet korkealla, mutta loppujen lopuksi ähky meinasi iskeä, kun tyhjää torppaa pukkasi joka suunnasta.

Aloitimme retken vilkaisemalla valkoisen nykykunnon. Vajaa vuosi väliä oli muuttanut tilannetta; lahonneempi pää oli lukittu, ja ehjemmästä oli viety huonekaluja, lähinä lipastoja, pois. Toivottavasti ne oli viety omistajan toimesta, sillä joku paikalla oli riehunutkin...

Photobucket

Valokuva-albumit ja moni muu sälä oli viety pois, samoin hieno suutarin ompelukone. Papereita oli silti jäänyt paikalle, ja niistä selvisi mm., että talon isäntä on ollut syytettynä "väkijuomain vaikutuksen alaisena ajosta" vuonna 1952. Saman paperin mukaan isäntä on "naimisissa, 3 lasta, omistaa 6-tulisijaisen talon, ja harjoittaa yhdellä henkilöautolla ammattimaista liikennettä, ansaiten 200 markkaa päivässä". Hupaisia nuo vanhat sanamuodot.

Jatkoimme eteenpäin, ja vastaan tuli eräältä toiselta "alan" sivustolta tuttu kauppa.

Photobucket

Viihdyimme pihapiirissä pitkän tovin, miljöötä ihmetellen. Se on kumma, miten ennen kauppa kannatti joka kylässä, parhaassa monta. Nyt ei jyrää kuin Kitymarketit ja muut autokeskittymät. Vaikka kaipa se kaupanpito ennen oli enemmän elämäntapa, nykyään siitä pitää saada huima voitto. Ja keskusliike vetää nykyään omansa välistä.

Kaupan jälkeen istahdimme piknikille erään ränsistyneen pihapiirin nurmikolle. Piknikkarointi on turhan aliarvostettua, mikäs sen parempaa kun kiskoa eväitä ihan rauhassa viltillä istuen, ja samalla seurata moninaisia vanhan talon pieniä asukkaita. Kahvitauon jälkeen matka jatkui, ja päädyimme tutkailemaan tarkemmin ennestään tuttua kahden talon pihapiiriä. Kauniskuistisista taloista toiseen pääsi vain kauniille kuistille, mutta toisessa oli avoimien ovien päivät.

Photobucket

Talo vaikutti enemmän rengintuvalta, ja se toinen talo olisi saattanut olla päärakennus. Viimeksi tässä talossa oli asunut vanhempi rouvasihminen, vankasti Jehovan todistaja ja vankasti diabeetikko. Kärsinyt myös ruokahaluttomuudesta, ja vetäissyt siihen vaivaan useamman pullon Leovitania. Ikävää. Talon valtava navetta oli totaalisesti romahtanut, ulkorakennuksetkin lievästi rappiolla.

Matka jatkui jokusen pikkumökin kautta erittäin kauniilla koskella sijainneelle sahalle. Saharakennus oli vuosien saatossa niin sanotusti ottanut osumaa, mutta sahakone oli edelleen tallella. Koski on joskus varmasti ollut vuolaampikin, koska saharänniin ei virrannut yhtään vettä. Koskea ja veden virtausta ihmeteltyämme jatkoimme tietä eteenpäin, ja vastaan tuli oikein söpö pieni mökkipari.

Photobucket

Voi värien kirjoa, se jatkui sisälle asti. Jättiukonputki oli vallannut totaalisesti pihan, mutta onneksi se on vielä tähän aikaan vuodesta melko matalaa. Molempien mökkien ovet olivat periaatteessa auki, mutta toisessa kuistin katto oli romahtanut ja piti ovea kiinni. Toiseen kömmimme eteisen romujen yli vain todetaksemme sen olevan lähes tyhjä. Tai no, oli siellä kohtuullisen hyvää homekasvustoa.

Eikun eteenpäin. Ja hetikohta piti pysähtyä pellonreunaan. Ei ollut talo vaan kuovi.

Photobucket

Tässä vaiheessa kello oli jo sen verran, että piti kotiin suunnata. Vaan mitä hittoa, edelleen tulee vastaan mielenkiintoisia paikkoja. No, tämän päätimme säästää seuraavan retken aloitukseen, vaikka pikaisesti sitä tarkemmin vilkaisimmekin. Jääpä jotain odotettavaa.
Photobucket

torstai 28. toukokuuta 2009

Helmi, marsulan sopraano

Helmi tuli meille kolmantena marsuna joulun alla 2004. Helmi on syntynyt 1.9.2004, ja on viralliselta nimeltään Myway Easy Question. Kutsumanimeksi tuli Helmi, koska se jatkoi "sarjakuvallisten" nimien sarjaa marsulassa, ja virallisemmasta nimestä ei saanut oikein mitään väännettyä. Aiemmat kaksi olivat saaneet nimikseen Viivi ja Armi, ja myöhemmin meille on tullut Nemi. Helmin rotu ja väri on english crested black tan, eli pyörre otsalla, ja musta ruskein merkein.
Helmi ei sopeutunut kahden vanhemman marsun seuraan ihan kitkatta, ja oikeastaan siitä syystä marsulauma paisuikin lopulta kuuteen. Loppujen lopuksi Helmi on asustellut ihan sopuisasti kavereiden kanssa, mutta ensimmäisenä ikävuotenaan se oli melkoinen tuittupää, eikä tuntunut tykkäävän oikein kenestäkään. Helmin "erikoisharrastuksiin" kuuluu nakerrella kaikkea, mikä tielle osuu, ja mm. varomattomasti jätetty peliratin johto meni Helmin toimesta naks poikki. Äänekäs Helmi on, ja sen ääni on kuikkausmassasta tunnistettavissa, sillä se on korkeampi kuin muilla. Selkeä sopraano siis.


Helmi on kärsinyt noin vuoden ikäisesti asti virtsatievaivoista. Vaivat ovat aiheutuneet virtsakiteistä, ne taas puolestaan ilmeisesti jonkinlaisesta kalsiumin imeytymishäiriöstä. Marsuilla tätä asiaa on tutkittu valitettavan vähän, ja niinpä Helmilläkin on pääasiassa pystytty hoitamaan vain seurauksia, muttei syytä. Poistamalla ruokavaliosta kalsiumpitoisimmat on oireilua saatu kuriin, mutta nyt keväällä Helmi on sitten kasvattanut itselleen virtsakiven, joka on alkanut vaivata. Kivi poistetaan ensi maanantaina leikkauksella, mikä ei ole ihan pieni juttu noin pienelle eläimelle, mutta toivottavasti onnistuu. Sen verran pahasti kivi kuitenkin vaivaa, että senkään kanssa Helmi ei pysty enää olemaan.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Kolopallon lumoissa?

Lintuhavainnointiin en kuitenkaan juuri ehtinyt, päivä hurahti ihan muissa touhuissa. Aamulla ei päässyt sängystä ajoissa ylös, kiitos Histecin, joten lopulta herättyä siirryin suoraan marsulan siivouspuuhiin. Tarkoitus oli siivota koko huone perusteellisesti, mikä tarkoittaa häkkien totaalista tyhjentämistä, niiden hinaamista pois paikoiltaan, lattian pesua niiden alta jne. Meillä kun marsut eivät asu missään pienissä "vankiloissa", vaan niillä on käytännössä viitisen neliötä vapaata tilaa kolmen marsun laumaa kohden (laumoja siis kaksi, ja huone jaettu niille kahtia), ja tämä tila jakautuu häkkiosuuteen, jossa pohjana puupelletti ja haapahake, sekä oleiluosuuteen, jossa pohjana tikkikangas. Marsut sijoitin siivouksen ajaksi olohuoneen lattialle väliaikaisiin aitauksiin, ja väliaikaista ratkaisua toki protestoitiin se, mitä pienillä talttahampailla pystyttiin. Marsulan siivous sujui muuten ihan suunnitelmien mukaan, mutta kun olin saanut toisen häkkipuoliskon lähes kokonaan täytettyä uusilla puruilla nojasin sen kattoon, ja ritiläkatossa riippumattoa pitelevä pyykkipoika napsahti kappaleiksi. Ja meni tosiaan kappaleiksi, pieniä teräviä muovinsiruja pitkin puruja. Ja tietysti väriltään niin haaleita, että osa hukkui puruihin. En uskaltanut jättää niitä sinne, sillä olivan niin sopivan suupalan kokoisia, että nuo uteliaat loppasuut ne imuroivat löytäessään kitaansa. Niinpä jouduin lapioimaan häkin taas tyhjäksi ja käytän nuo muovisirustetut sitten kasvimaan katteena. Mieluummin olen noiden suhteen turvallisuusasioissa liian tarkka.

Siivouksen jälkeen liikkeelle, ruokakaupassa piti käydä. Samalla tuli mieleen käväistä golfkentän "avoimien ovien päivässä", ts. kokeilemassa golfausta ja kuulemassa vähän lajista. Myönnetään, että aihe kiinnosti jo ennestäänkin, eli ei se nyt mikään hetken hurahdus ollut, kun homma alkoi tosiaan kokeilun jälkeen kiinnostaa. Saattaa siis olla, että tässä lähiaikoina joutuu ilmoittautumaan alkeiskurssille ja green cardia suorittamaan.

Illalla nyt sitten käväisin pikaisesti Ekojärvellä. Selkälokit ovat ilmeisesti taas vallanneet saman kiven pesäpaikakseen, ja kurki taitaa hautoa vastarannan suolla. Kurkia ja joutsenia oli enemmänkin paikalla, tosin ne ennemmin kuuli kuin näki. Härkälinnuilla oli jotain omaa kivaa, ajoivat toisiaan takaa, välillä veden päällä ja välillä sukelluksissa. Silkkiuikuilla oli ahkera pesänrakennuspuuha menossa, kokosivat lähinnä lumpeista kekoa keskelle järveä. Onkohan joku vallannut niiltä edellisen, vai ovatko vain muuten myöhään liikkeellä, sillä mitä muuten olen havainnoinut, niin alkavat olla hautomapuuhissa muualla.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Shoppailua ja mopoilua

En sitten ostanut suunnistuskenkiä, sillä kaupan myyjä oli sitä mieltä, että saattaisivat Jalaksella kyetä tekemään noille vanhoille hankaaville jotain. Toimitan ne siis kauppaan, ja toimittavat ne sieltä eteenpäin. Uudet Jalaksen nastarit, joissa ei ole saumaa kantapäässä kustantavat näemmä 79 e. Täytyy siis investoida niihin, jos eivät saa vanhoja kuntoon. Ostin kylläkin sitten pitkähihaisen paidan sekä säärisuojat, loppuupa ainakin säärien telominen risukossa. Muutenkin tulee helposti mustelmia.

Samalla reissulla yritimme etsiä jääkaappiin uutta kahvaa. Vanha jäi eilen käteen, tosin se oli pitkään jo murtunut ja puoliksi rikki. Mitä tuossa vähän googletin, niin taitaa olla UPOissa tyyppivika tuo kahvan hajoaminen. Myyjäliike ei niitä toimita, antoivat huollon yhteystiedot. Mielenkiintoista kuulla, mitä uusi kahva maksaa, mikäli niitä nyt edes saa. Ei tuo mikään ikäloppu laite kylläkään ole, eli sikäli toivoa vielä voisi olla.

Eilen tuli viimeinkin aloitettua moottoripyöräkausi, eli ehdimme porukan reissulle mukaan. 220 km pyörän selässä ihan "kylmiltään" sai kyllä persuukset puutumaan kiitettävästi. Matkalla tuli vastaan mm. pyörästään bensapumpun rikki saanut prätkähemmo (eipä ollut resursseja auttaa, sori vaan) ja innolla letkaa vetämää lähtenyt tossumopoilija, jonka pikkuvekotin kulki seitsemääkymppiä. Ei ihan laillinen vehje siis, mutta saipa poika varmaan kumarrukset ja kunnioitukset muilta kyseisen pikkukylän mopopojilta, kun oikein isojen pyörien letkan kärkeen kiilasi ja siinä jonkun kilometrin ajeli. Ja me saimme hyvät naurut kahveepaikassa pojan ansiosta...

99. Punavarpunen

Aina hävettää listata lajeja, joista kerrotaan lintuoppaissa termillä "yleinen". Mutta en edes muista moista aiemmin nähneeni, ja tosiaan monia muita yleisiä varmaan olen nähnyt, mutten tiedostanut. Ja pihassamme kyseistä lajia en ole ainakaan aiemmin nähnyt.

Olin puutarhahommissa, kun joku lintu pyrähti ihan taakseni. Käännyin, ja tipu lennähti kauemmas. Hyvin voimakkaan punainen, päähän ja rintaa keskittyen, mutta selkeästi kokonaisvaltaisesti punaisempi kuin urpiaiset, joita tässä on talvisin liikkunut. Punavarpunen tuli ensimmäisenä mieleen, mutta määritys varmistui vasta, kun hain lintukirjan sisältä. Puolisko oli tietysti mopoilemassa, joten ei lintua nähnyt. Toivottavasti liikkuu tässä vielä, kivan näköinen siivekäshän se on.

Punavarpusesta tuli pihapinna numero 47. Olen laskenut "eliksien" lisäksi ainoastaan pihapinnoja, ja olen rajannut sen pihasta nähtyihin lajeihin, en siis pihassa nähtyihin. Eli kaikki ne lajit on laskettu, jotka ovat näköetäisyydellä talosta tai pihasta menneet.

Huomenna olisi taas tarkoitus jaksaa ja ehtiä paremmin myös lintumaastoihin, joten josko se 100 menisi rikki. Katsotaan.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Hei me mennään Ähtäriin, sinne nalleperheen naapuriin

Vuonna 1992 matkailin vanhempieni kanssa Ähtärissä. Käyntikohteena oli luonnollisesti eläinpuisto, mutta myös muut alueen kohteet kierrettiin. Paikalla toimi silloin eläinpuiston lisäksi Lännenkylä Bonanza sekä Mini-Suomi, tuo kotimaata pienoiskoossa esitellyt alue. Nykyään toiminnassa on enää eläinpuisto, lännenkylä on asuinkäytössä ja Mini-Suomi rappeutuu paikalleen. Mikä toki ajoi paikalle vielä kerran katsomaan ja vähän kuvaamaankin. Kun nyt kuitenkin uhkailevat golfkentän laajennuksella.

Kaivoin nuo jokuset 1992 otetut kuvat esiin, ja ne vahvistivat muistikuvat siitä, ettei tuo paikka nyt niin kovin hehkeä silloinkaan ollut. Nyt kostean vanerin haju oli lisääntynyt, ja kosteus tekojärvissä vähentynyt. Hilavitkuttimet oli viety pois, Kuopion kauppatori purettu ja palokunta on käyttänyt paloasemaa harjoituskohteenaan maaliskuussa. Joku silti huolehtiikin: vielä parisen viikkoa sitten päärakennukseen oli lähes vapaa pääsy, mutta nyt paikat oli tiiviisti levytetty. Ydinvoimala oli auki, ja Viikkarista puuttui ikkuna. Viikkarin pallomeressä oli pallot, mutta olen hylkyajalta nähnyt myös kuvan, jossa pallot olivat säkeissä. Ehkä ne samat, jotka ovat kantaneet paikalle kaljapulloja, ovat levittäneet pallot takaisin.

Lappia ja armeijan alueita emme löytäneet, tai sitten ne oli jo kaivettu pois. Alueen ympäristössä on jo selvästi kaivettu ja tasailtu, ja tulevaisuudessa kai koko alue tasataan. Tai sitten kaivetaan kuopalle ja kumpareelle, jos hiekkaeste osuu kohdalle. Tosin jonkun löytämäni lehtiartikkelin mukaan teatterirakennus jätettäisiin vielä pystyyn. Ehkä se tiilisenä on sitten kestänyt paremmin ajan hammasta ja joutenoloa. Päärakennus oli tosiaan nyt tiiviisti säpissä, harmi. Siellä kun vielä ainakin parisen viikkoa sitten oli kaikenlaista Santerin seikkailumaan poliisinäyttelyn jäämistöä. Myös polkuautoja oli varastoituna sinne, ja jokunen pelikin taisi olla tallella. Aikoinaan paikalla käydessäni päärakennuksessa oli myös laajahko Fiskarsin saksia esitellyt näyttely.

Kuvasarjaa sivuilla: http://www.hylatyt.net/minisuomi.html

torstai 21. toukokuuta 2009

98. Suosirri

Taas Ahtialaan, ei kuitenkaan aamusta. Vettä ripotteli, mutta se on vain positiivinen asia. Kaikenmaailman häiriköt (lapsiperheet, teinit, hölösuiset lenkkeilijät) pysyvät poissa lintupaikoilta, rauha on taattu. Lokkien joukkoon näytti liittyneen lauma kalatiiroja, ja sinisorsien seurassa viihtyi myös lapasorsa. Suosirri osui silmään ensimmäisenä pikkukahlaajista, ja sen kavereina liikkui myös punajalkavikloja ja tylli. Puoliskolle nuo molemmat olivat uusia lajeja, itse katselin tyllejä joskus viime kesänä Stormin altailla. Lokkisaari alkaa pahasti heinittyä, eli kahlaajien havainnointi vaikeutuu koko ajan. Kaulushaikarankin puhaltelu kuului nyt, eli jostain syystä se vaan viimeksi oli hiljaa. Lokkisaaren takana "vastarannalla" oli runsaasti laulujoutsenia.

Kävimme "häiriköimässä" kaveripariskunnan raksalla, kahvilla Pirkanhovissa ja sitten Toijalaan. Kaulushaikarat kuuluivat taas jo ennen tornia selvästi, vaikka tuuli vaimensikin niiden ääntä. Vastarannalla oli yksinäinen kanadanhanhi, sitä häiriköivät kalalokit ja naurulokit. Pari joutsenta lenteli järvellä, ja nokikanat sekä sinisorsat pulikoivat. Punasotkaparia ei tällä kertaa näkynyt. Tällä tornilla on selkeästi uteliaita tikkoja: tällä kertaa käpytikka tuli noin metrin päähän tornista naputtelemaan pajunoksaa. Viimeksihän pikkutikka liikkui ihan tornin lähipuissa, mutta tällä kertaa pikkutikkaa ei näkynyt. Eikä näkynyt kaulushaikaroitakaan, taaskaan.

Pysähdyimme vielä kotiin mennessä pikaisesti Rätönjärvellä. Kyseessä on lähes umpeenkasvanut järvi tai jonkinlainen peltoalanne, jossa on hiukan avovettä ja paljon kosteikkoa. Haarapääskyjä oli valtavasti hyönteispyynnissä, ja nauru- sekä kalalokit olivat kansoittaneet tämänkin paikan. Lapasorsa ja laulujoutsen luurasivat heinikon kätköistä. Pensaskerttu lauloi meille kauniisti katajasta, kun katselimme järvelle pyörätien reunasta. Tämä paikka vaatii selvästi parempaa tutkintaa.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Eins für mich, eins für dich

Kerrostalon, vaikka pienenkin, rappukäytävässä työskentely on pääsääntöisesti melko hanurista. Asunnossa sentään häiritsee yleensä vain se asukas, ja julkisemmalla paikalla taas satunnaisempia hölisijöitä ehkä riittääkin, mutta hommasta liikaa "viran puolesta" kiinnostuneita ei niinkään. Vaan menepä kerrostalon rappuun ahertamaan, niin et saa kimppuusi vain sitä joka taloyhtiön pakollista rappupoliisia, vaan myös ne kaikki muut asukkaat. Etenkin, jos kyseessä on osaketalo, haluaa jokainen osakas tietää mitä tehdään, miten noin, miksei näin, kuinkas jos ja mutta kun. Ja tilittää omat maalauskokemuksensa aina jatkosodan ajoilta viime kesään, jolloin talkoilla tehtiin se eno-Elmerin mökki ja "kyllä tuli niin hyvä ettei moni ammattilainenkaan pystyisi juu". Juu juu.

Nytkin todistan taas erään liian kiinnostuneen asukkaan singahtelua rappuun - pois -rappuun -pois, kun joka kolinaa pitää tulla ihmettelemään ja joka välissä tarkistamaan, että "olihan se väri nyt oikea" ja "mitenkäs sitten kai te tuota kunnolla ne hiotte". Tyyppi ampuu välillä kämppänsä ovesta esille kuin Nato-ohjus, mutta harmi vaan, ettei tämä ohjus lähde vaikka sinne maata kiertävälle radalle. Sinne se työrauhan puolesta kuuluisi. Ja jos satut tyypin oven taakse töihin niin, että jonkun jalanjatkon sopivasti siihen asetat ja muutkin tavarat levität, niin tasan varmasti tapaus haluaa tulla juuri silloin ulos. Sitten kun keräät tavarat kasaan, siirrät kaiken ja odotat tyypin tulevan ulos ja sulkevan oven, jotta voisit siirtää tavarat takaisin ja jatkaa hommia, niin sepä jääkin oven rakoon ihmettelemään, eikä olekaan oikeasti lähdössä mihinkään. Kunhan tuli katselemaan...

Pahempi silti on se pelokas mummo, joka hiljaa hiljaa hiipii kardemummantuoksuisessa kämpässään, ja portaasta ääniä kuultuaan hiljaa hiljaa hiipii oven taakse kurkkimaan ovisilmästä. Ja liikettä havaittuaan tempaisee oven auki sillä vauhdilla, että jos ovesta et ota osumaa, niin ilmavirta teilaa kuitenkin. Mummon tarkoitus on pelottaa varkaat ja hiipparit pois rapusta, ja pahaa aavistamaton työntekijä saa tuta mummon rohkeudenpuuskan. Normaalisti jos joutuu oven takana jotain työtä tekemään pystyy yleensä kuuntelemalla ennakoimaan, josko joku sieltä ovesta on tulossa. Ihminen kuitenkin pukeutuu, laittaa kengät jalkaan, keräilee avaimia jne, siis ylipäätään kahisee, rapisee, kolisee hetken aikaa eteisessä. Vaan hiipparimummoa ei kuule. Tutkan tarvisi moisille.

Otsikko ei sinänsä liittynyt mitenkään asiaan, kunhan kuuntelin Rammsteinia suunnistamaan mennessäni, ja tuo jäi soimaan päähän. Suunnistuskengät on edelleen kaupassa, ja sen kyllä huomaa. Lips-lips-lipsuu kalliolla kukkulalla, etenkin jäkälällä ja sammaleella. Ja lenkkari tykkää mossahtaa irti, jos suonsilmäkkeeseen loikkaa. Josko lauantaina, josko ei. Perjantaina suunnitteilla on erään autioituneen matkailukohteen tutkailu, tosin pelkään jo olevani myöhässä. Jyräävät sen nimittäin matalaksi ja muuttavat golfkentäksi. Mutta siitä kenties lisää tuonnempana.

lauantai 16. toukokuuta 2009

96. Punajalkaviklo 97. Suokukko

Heti aamusta kohti Ahtialanjärveä. Lokkisaarelle paistoi pahasti valo vastarannan takaa, aurinko oli nousemassa sieltä. Nauru- ja pikkulokit melskasivat tuttuun tapaansa, ja seassa kipitteli joukko kahlaajia. Valitettavasti vastavalo ja (toivottavasti vain toistaiseksi) huono tunnistustaitoni vaikeuttivat lajimäärityksiä, ja seasta pystyin varmuudella erottamaan vain otsikon kaksi lajia. Molemmilla kun on se ominaispiirteensä: toisella nimensä mukaisesti kirkkaanpunaiset jalat, ja toisella tähän aikaan vuodesta komea soidinpuku.

Siirryin Ahtialanjärven tornille, mutta siellä vallitsi outo hiljaisuus. Vain laulujoutsenet häiritsivät "laulullaan" järven rauhaa. Vesi oli matalalla, ja jokunen nokikana, telkkä ja sinisorsa souteli kaislikon lomassa. Kaulushaikaran ääntäkään ei kuulunut, enkä tiedä pesiikö se tänä vuonna täällä.

Päätin singahtaa Toijalaan Terisjärvelle. Moottoritietähän sinne pääsee, ovat yllättävänkin lähellä toisiaan nämä kaksi tornia. Aikoinaan moottoritien loppupätkää suunniteltaessa yksi vaihtoehto oli vetää se Terisjärven lintualueen yli. Onneksi linjaus meni hiukan sivumpaa, mutta silti kohina kuuluu valitettavasti. Jo ennen torniin kiipeämistä kuului pulloon puhaltelua tornin oikealta puolelta. Ja saman tien toinen vastasi vasemmalta. En ole loppujen lopuksikaan varma olisiko kaulushaikaroita voinut olla jopa kolme, sillä tornin vasemmalta puolelta puhaltelu kuului välillä selvästi vaimeampana. Lähemmät puhaltelijat olivat joka tapauksessa tosi lähellä, sillä kuulin jopa niiden hengenvedot, enkä muista moista ääntä aiemmin missään havainneeni, vaikka monessa paikassa tuota pöhinää on ollutkin kuultavissa. Näköhavaintoa ei tälläkään kertaa tullut, eikä siis pinnaa. Kuulopinnoja en kelpuuta.

Tikat olivat kovasti äänessä Terisjärven rantametsissä, ja pikkutikkakoiras kävi ihan tornin lähelläkin naputtelemassa. Käpytikka pyöri kauempana, ja vastarannaltakin kuului koputusta. Västäräkit ja sinitiaiset olivat rohkeita ja uteliaita, tulivat ihan läheltä katsomaan tornissa olijaa. Vesistössä punasotkilla oli jotain kinaa tai soidinmenoa keskenään.

torstai 14. toukokuuta 2009

Saiskos luvan?

Havainnoin vasaran paukkeesta naapurin rakentavan jotain. Piti ohikulkiessa oikein kurkata, ja tuo näemmä laajentaa talonsa yhteydessä olevaa terassia. Eipä siinä mitään, tehkööt minun puolestani, mutta tämän kunnan rakennusviranomaisten mielestä kyseessä on julkisivumuutos, joka vaatii rakennus- tai ainakin toimenpideluvan. Johon taas vaaditaan naapurikuulemiset. Ja koska meiltä ei ole mielipidettä kysytty voisin olettaa, että lupaa ei ole haettu. Minulle aivan yksi ja sama mitä hän tekee ja miten, mutta toivon, ettei kukaan muu ala tuosta napista. Mukavalle miehelle en harmia noin turhasta aiheesta soisi.

Tiedän kyseessä olevan rakennusluvan alainen asia, koska itse kyselin eri tyyppisten pienten rakennelmien luvantarpeesta pari vuotta sitten. Suunnitelmissa kun oli ja on muutaman neliön puuvaja, jonkin verran isompi grillikatos/huvimaja ja erikseen muutaman neliön irrallinen terassi. Näistä ainoastaan terassin kohdalla empivät, kahdelle muulle tuli heti komento: toimenpidelupa. Terassi vaatii luvan kuulemma ilman muuta, jos se tulee taloon kiinni, mutta meidän suunnittelemamme irrallinen pieni "tanssilava", jossa ei ole edes kattoa, on eri asia. Toimistotäti ei osannut tuolloin vastausta antaa, ja me olemme päättäneet sen suhteen olla omapäisiä ja tehdä ilman lupaa. Jos luvan haluavat ja sen vaativat purkamaan, niin nostetaan se sitten sivuun perustusharkoiltaan luvan myöntämisen ajaksi.

Luvantarpeet vaihtelevat kunnittain, ja tämä tuntuu olevan asia, joka ei pääsääntöisesti mene ihmisillä jakeluun. Vaikka se Tuupovaaran tai Takahikiän rakennusviranomainen antaisi tehdä autokatokset ja vastaavat ilman lupaa, niin naapurikunta voi hinkua jotain lippulappua tai ainakin "ilmoitusta rakennustoimenpiteestä" joka koirankopista. Meillekin ties kuinka moni inkui ja vinkui, ettei puuvaja tarvitse lupaa, kun "x:kin teki siihen-ja-siihen kuntaan vajan eikä se tarvinnut". No, nyt ei olla siinä kunnassa, vaan tässä. Kaikkein eniten ärsytti se, kun aikoinaan autotallia rakentaessa tuli myös kommenttia, ettei siihen mitään lupia kannata hakea, ei kai niitä siellä maalla kukaan katso. No, kukaan ei varmaan huomaa, kun vilkasliikenteisen tien varrella olevaan pihaan ilmaantuu noin seitkytneliöinen rakennus, ei ainakaan se kunnan kiinteistörekisterinhoitaja, joka ajaa päivittäin ohi töihinsä. Ja entäs sitten, jos se luvaton autotalli vaikkapa palaa ja siinä sivussa menee pari autoa? Voi vakuutusyhtiöltä olla turha hakea korvauksia, luulen ma.

Toki noita lupia ärsyttää hakea, etenkin pienten rakennelmien yhteydessä. Luvasta kun joutuu maksamaan, ja se haukkaa äkkiä yllättävän ison osan rakennuskustannuksista. Lippujen ja lappujen täyttäminen syö miestä rotan lailla, ja meilläkin tilanne on aina aiemmin ollut se, että naapureita on ollut ties missä, asuneet siis kauempana muualla tai olleet dementoituneena vanhainkodissa jne. Naapurikuulemisia on siis saanut jahdata ja toimittaa välikäsien kautta. Mutta autotalli on valmis ja käytössä, ja puuvajamme on nyt pystyssä ja täynnä puita, molemmat lopputarkastettuja ja luvallisia siis. Huvimaja saa lupansa, kunhan sitä joskus tulevina kesinä aletaan rakentamaan.

Hupaisaa tuon puuvajan kohdalla muuten sinänsä, että jos olisimme tehneet saman kokoisen leikkimökin, emme olisi siihen lupaa tarvinneet. Tätä logiikkaa en ymmärrä, sillä eikö lasten leikkipaikan kuitenkin pitäisi olla tukeva ja turvallinen? Vai onko osaamattomilla ihmisillä matalampi kynnys lähteä tekemään puuvajaa kuin leikkimökkiä?

tiistai 12. toukokuuta 2009

Jos vielä vaikka tuulihatun...

Tänään nauratti pappa. Olin töissä erään viraston aulassa, ja viraston toisessa kerroksessa oli alkamassa tilaisuus, jonne lappasi porukkaa. Tuli sitten ovesta pappa mummuineen, ihmettelivät paikkoja ja könysivät hissille ja tilasivat hissin. Juuri hissin kolahdettua alakertaan ulko-ovi avautui, ja sieltä näkyi olevan tulossa muutama henkilö. Pappa nykäisi kiireesti oven auki, ja herkesi mummoa hoputtamaan, että mennääs jo. Mummo jäi katselemaan ovelle, ja totesi, että odotellaan nyt noita, josko tulevat hissiin. Jolloin pappa tarttui mummoa hartiasta ja työnsi mummon hissiin tokaisten lähes kiukkuisesti: "Kyllä ne sieltä pääsee!" No, onhan se toki kamalaa ihan ventovieraiden kanssa hissiin joutua...

Illan vietin "edustustehtävissä" kotikaupungin kekkereillä. Kyseessä oli eräänlainen who is who -tyyppinen tilaisuus. Säästöbudjetti näkyi, aiempina vuosina tarjolla on ollut lämmin ruoka sekä kakkukahvit, nyt oli cocktailpaloja ja alkoholitonta boolia. Viiniä sentään edellisvuosien tapaan riitti. Moisissa bileissä on aina se hauska tai epähauska puolensa, että paikalla on rutkasti henkilöitä, joiden naaman tunnistaa, mutta nimestä tai tittelistä ei ole mitään havaintoa. Jotain herra isoherroja, kaupunginhallitusta tai valtuustoa tai muuten vaan merkittäviä. Ainakin olevinaan. Onneksi säästöbudjetti näkyi myös puheissa, jotka olivat lyhyitä ja ytimekkäitä. Toisaalta ohjelman puuttuminen jätti liikaa aikaa omille höpötyksille, joista merkittävimmiksi nousivat varmaan Kummeli-imitaatiot boolia koskien: "Minä olen karambola, hedelmä kuin vanha viisaus" ja "Otaksää Bruumanni Aku Ankka-juomaa? Me voitas tarjota!" Ai miten niin en kuulunut viralliseen ja p-ntärkeään joukkoon?

lauantai 9. toukokuuta 2009

Ei sovi ei mahu.

Lienee kai tyypillistä, että kaikki ikävät asiat iskevät aina samaan aikaan. Sivuaa kenties Murphyn lakia, tai sitten on sen ilmentymä. Joka tapauksessa nyt ei paljon ole ollut aikaa eikä asiaa, jatkosta ei tiedä kukaan.

Jotain hauskaa loppuviikossa oli silti, asiasta vastasi talitiainen. Pariskunta sisustaa pesää eräseen pihan pöntöistä, ja ensin sisään kannettiin tyytyväisinä heinää ja sammalta. Sitten tuli toinen tinteistä ohuen, pitkähkön risun kanssa. No eihän se tietenkään poikittain pöntön suuaukosta mahtunut, vaikka kuinka survottiin. Välillä piti pitää tuumaustauko viereisellä oksalla, ja taas tunkemaan. Risu oli kuitenkin sen verran ohut, että se lopulta taittui keskeltä, ja se saatiin näin osaksi pesää. Seuraavalla kerralla mukana olikin sen verran paksumpi risu, että arvasin heti sen survomisen jäävän kyllä yritykseksi. Kauan silti tintti jaksoi yrittää, ja moneen kertaan ihmetteli oksalla risu nokassaan, että missä mättää. Lopulta ties monennenko punkemiskerran jälkeen risu putosi. Sen jälkeen tuomiset olivatkin taas maltillisempia, kuten heinää. Toivottavasti tintit saavat pitää pönttönsä, sillä sen suuaukko on tintin kokoon melkoisen suuri, ja joku isompikin sen saattaa vielä innostua valtaamaan.

Kaupassa käydessä tuli taas mieleen, että miksi niissä kassalinjastojen päissä olevissa kassinpakkaustasoissa ei voi olla kiipeilykieltoa, kuten vanhaan hyvään aikaan. En usko niiden massankestävyyden kuitenkaan niin radikaalisti parantuneen, koska kyllähän entivanhaankin saatettiin ostaa kerralla kymmenen maitopurkkia ja kilo voita ja neljä perunoita. Onko lapuista siis luovuttu, koska niitä ei kuitenkaan noudatettaisi...se kun saattaa olla curling-vanhemmalle kova paikka, jos joutuu pikku pilttiä kieltämään kiipeämästä ja pikku piltti pahoittaa mielensä. Sinänsä minulle on ihan sama, jos muksu kiipeilee siinä oman vanhempansa tiellä, mutta kun valitettavasti läheskään aina ei asia näin ole. Ja sekin vielä menisi, jos se vanhempi komentaisi piltin pois tieltä siinä vaiheessa, kun "naapurin" pitää päästä pakkaamaan. Mutta kun pääsääntöisesti vanhempi ei reagoi jälkikasvunsa touhuun mitenkään. Se kun kuitenkaan ei olisi sen viereisen laarin asiakkaan tehtävä komennella tuntemattomia mukuloita pois tieltä riekkumasta, jotta voisi sen toiminnon suorittaa, mitä varten kauppaan on tultu. Joskus jopa näkee vanhempia, jotka jo kassajonossa ollessaan päästävät muksun sinne päähän odottamaan, ja siinä välissä saattaa olla useampikin asiakas. Muksu sitten oleilee siellä muiden asiakkaiden tiellä, lääppii muiden ostokset läpi, ja jos ystävällisesti pyydetään siirtymään pois edestä ei joko tee elettäkään (paitsi korkeintaan tuijottaa) tai sitten pillahtaa itkuun ja säntää vanhempien paijattavaksi. Vieras täti/setä kun oli ilkeä ja paha.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Sataa, vihdoinkin

Sade, mikä ihana asia. Pölyä on ilmassa, niin katupölyä kuin siitepölyäkin, ja sade pesee niitä kivasti pois. Lisäksi maasto on ollut liian kuivaa, ja maastopaloja leimahtelee siellä täällä. Tupakannatsat nyt toki paiskotaan huolettomasti heinikkoon kuten aina ennenkin, mutta lisäksi sen kuivan heinikon ja reippaan tuulen vallitessa on aivan liian monen pösilön mielestä hyvä aika polttaa roskia tai kulottaa. Sitten ihmetellään, että mitenkäs se nyt noin karkasi käsistä. Palamisesta puheen ollen, teineillä on ollut vappunuotio. Onkiniemen kulmat houkuttavat kyllä liikaa näitä "ei meidän kiltti pikku piltti ikinä moista tekisi" -kasvatuksen saaneita tulevaisuuden toivoja. Jos ei pala autiotalo, niin poltetaanpa lintutorni.

Sen verran elämää sade haittasi, etten käynyt tänään lintuja katselemassa, vastoin alkuperäisiä suunnitelmia. Periaatteessa sadesää voi tuoda enemmänkin lajeja esiin, mutta jotenkin aamulla lähtiessä olin vain orientoitunut kuivaan ja lähes aurinkoiseen säähän, ja vaatteet ja muukin varustus olivat sen mukaisia. Ja kun matkan varrelle ei edes osunut yhtään katettua tornia tai muutakaan sadesuojaisaa paikkaa. No, olen katsellut (tai lähinnä kuunnellut) ikkunoista tinttien raivoisaa reviirivarailua. Talitintti paasaa pöntön päällä tityytä kuin henkeä vietäisiin. Sinitiainen yrittää varata kottaraispönttöä, ja varoittaa heti, jos jotain liikkuu näköpiirissä.

Lauantaina täytyneekin pysyä kaukana lintutorneista, kun jokakeväinen tornien taisto tosiorneineen valtaa tornit. Eihän sinne moinen dude uskalla, kun sekoilee aina gavioitten kanssa eikä edes tiedä mikä on plätäri tai mikä clypari. Kutsuvat kyllä kauniisti yleisöä paikalle, mutten silti taida kutsuun vastata. Tai katsoo nyt, jos ei muutakaan ole. Torneilla taiston aikaan vierailleilta taviksilta kuulemani tarinat eivät vaan varsinaisesti houkuta paikalle vaivautumaan.

Hiukan ehkä pinnapainotteiseksi on mennyt lintuaiheiset kirjoitteluni, eli täytyisi parantaa tapansa. En kuitenkaan pidä olennaisimpana asiana pisteiden keräämistä, vaan ihan kokonaisvaltaista havaitsemista. Sitä näkee, kun ensin keväällä muuttolinnut tulevat, ja vähän eksyksissä olevan oloisina hakevat pesäpaikkaa. Sitten rakennetaan pesää, munitaan ja haudotaan. Pienten poikasten kanssa liikutaan, ensin varovasti ja sitten rohkeammin, kunnes joka paikka on täynnä nuoria, usein oudonvärisiä lintuja. Ja sitten on lähdön aika, monella tapaa. Ja kaikkeen liittyvät äänet. Lentokailotukset, soidinmekastus, pesävaroitukset.

Hedelmätkin nyt sitten kuulemma lihottavat. No, onhan se kahvikin ollut vuorotellen terveellistä ja haitallista, eli liekö mitään uutta. Mikään nyt ei tietenkään ylenpalttisesti nautittuna hyväksi ole, mutta toisaalta näitä uutisointeja kuullessaan hiipii mieleen, että uskaltaako sitä sitten mitään syödä, jos jokaista ihan täysin uskoo. Ja joka tapauksessa uskoisin, että edelleen viinirypälerasia on terveellisempi kuin karkkipussi, ja välipalana banaani tai omena voittaa suklaapatukan.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Houruinhoitolan hautuumaalla

Ei autiotalo, mutta melkoisen hylätty paikka kuitenkin. Kuuluu siihen sarjaan kiinnostavia paikkoja, jotka ovat liian lähellä, jotta niissä saisi aikaiseksi käydä. Yritän niitäkin tässä kesän mittaan kiertää. Yleensä vaan kun otetaan auto alle ja lähdetään porukalla "seikkailemaan", niin kaikki lähistöllä oleva unohtuu.

Väittävät kovasti, että tällä hautausmaalla on "outo", "kylmä" tai jopa "kummitusmainen" tunnelma. Minä en kyllä huomannut mitään outoa, mutta toki olin liikkeellä aurinkoisena iltana. Yöllä pimeässä tietysti on helpompi visioida mentaalipotilaiden nousua kuopistaan. Alueella oli muuten näkyvillä jokusia selkeitä haudankokoisia painumia, joiden kohdalla ei kuitenkaan ollut mitään muistomerkkiä. Arkun luulisi lahotessaan painuvan kasaan ja pikkuhiljaa myös maan pinnan vajoavan. Tosin kuulemani mukaan läheskään kaikkia potilaita ei ole haudattu arkuissa, vaan osa on kuopattu pelkässä säkissä. Säästöbudjettia jo 1900-luvun alkupuoliskolla niille, jotka eivät enää osaa tai voi vaatia parempaa.

Outoa tunnelmaa paikan rauhaan toi varmaankin vain allekirjoittanut. Toki voi näyttää kummalta, kun kulkija ensin polvistuu ja sitten kumartuu lähes jokaisen hautakiven kohdalla. En kuitenkaan ollut suorittamassa mitään outoja rituaaleja tai palvontamenoja, vaan kuvasin paikkaa lähes sammakkoperspektiivistä pienellä jalustalla. Ainakin yksi lenkkeilijä taisi jättää tulematta alueelle mateluni nähtyään. Ehkäpä jo tänä iltana kertoo uutta legendaa paikallisessa pubissa hullujen hautuumaan vihreäpukuisesta kummituksesta.

Tarina ja kuvat täällä.

lauantai 2. toukokuuta 2009

95. Harmaasorsa

Matka vei tänään Aitooseen, sieltä piti hakea autonosia siihen projektiin. Matkan varrelle sattui liiankin sopivasti Pälkäneen Kukkolan Vähäjärvi ja sen lintutorni, joten pakkohan siellä oli poiketa. Vähäjärvi on melkoisen umpeenkasvanut, ja sillä on laajat luhta-alueet, joissa tietysti viihtyvät mm. luhtakana ja luhtahuitti. Kumpaakaan en ole nähnyt, molemmista oli eiliseltä havaintoja, joten toki kiinnosti.

Torni on korkea ja huojuva, se kaipaisi selkeästi haruksia. Samoin rappusiin olisi suotavaa saada vähän leveämmät askelmat. Ylhäältä oli kuitenkin hyvät näkymät, ja paikalla oli alkuun runsaasti kurkia. Ne viihtyivät myös välillä tornin lähettyvilläkin, ja jonkinlaisia reviirikiistoja välillä käytiin. Piakkoin kuitenkin suurin osa kurjista poistui, ja sen jälkeen oli aika kiinnittää huomio myös muihin paikalla oleviin lintuihin. Ruskosuohaukka näytti olevan ahkerasti pesänrakennuspuuhissa, ja samaa suunnitteli todennäköisesti myös laulujoutsenpari. Haapanoita ja tukkasotkia oli paljon, joukossaan jokunen härkälintu. Valitettavasti härkälintu ei mainiota mylvintäänsä esitellyt. Kuulin sen ensimmäisen kerran aikoinaan Vammalan Ekojärvellä, ja kieltämättä aika häiriintyneeltä se kuulosti, kun ei ollut mitään tietoa äänen aiheuttajasta. Telkkiäkin paikalla uiskenteli, tottakai, missäpä niitä ei olisi. Ja sitten se, tylsän harmaa sorsapari. Mikäpä muukaan kuin harmaasorsa. Tylsästä värityksestään huolimatta kyseessä ei ole mikään arkinen lintu, vaan Suomessa pesiväksi parimääräksi ilmoitetaan 300-500. Ihan hyvä havainto, siis. Luhtakanaa ja luhtahuittia emme nähneet, vaikka siirryimme tornilta vielä enemmän luhdan puolelle katselemaan. Kuulohavaintoja taas haittasi koko ajan ohi jyrännyt liikenne, järvi kun on ihan Luopioistentiessä kiinni. Joskus aikaisin aamulla uudestaan...