86. - 90. "Pori on Suomen lintukaupunki"

Otsikon sanoilla mainostetaan eräälläkin nettisivulla tuota muuttotappiokaupunkia meren rannalla. Kun ei muuta ole, niin on edes lintuja. Ja onhan niitä, sillä Yyterin hiekat ja lietteet sekä muutenkin monipuolinen rannikkoseutu vetävät tietysti pääasiallisesti vesilintuja, mutta myös muita siivekkäitä.

Poriin on pitkä matka ja siksi lähdimme aamulla anivarhain. Aiemminkin olisi voinut lähteä, jos olisi halunnut saavuttaa merenrannan tornit heti aamunkoitteessa, mutta rajansa masokismillakin. Niinpä aurinko pilkisti jo taivaanrannassa, kun kävelimme pitkin kosteikkoja ja pitkospuita Yyterin lietteiden tornille. Lintujen meteli kuului jo kauemmas, ja pääosin siitä vastasi valtava naurulokkiyhdyskunta. Putki yhytti heti erään minulle uuden lajin, eli 86. ristisorsa. Paikalla oli myös kurkia, laulu- ja kyhmyjoutsenia, telkkiä, sinisorsia, haapanoita, selkälokkeja, kalalokkeja, harmaalokkeja, isokoskeloita jne. Suurehko hanhi osui kuvaan, ja sen tarkka laji piti varmistaa ja kirjata vihkoon 87. kanadanhanhi. Olen nähnyt sekä näitä, että valkoposkia joskus, mutta en ole halunnut niitäkään kirjata, koska en ole varmaksi koskaan tiennyt ja muistanut, että kumpi on kumpi. Nyt luulisin jo tunnistavani. Vielä loppuvaiheilla, kun tuntui, että koko sula alue ja jään reunat oli haravoitu, löytyi kaukaa vedestä soutelemasta mustavalkoinen sorsalintu. 88. haahka oli se. Myös jokunen västäräkki nähtiin tällä tornilla, taitaa olla länsirannikon kevät vähän edemmällä. Tältä tornilta palattua kävimme vielä saman parkkipaikan läheisyydessä olevalla toisella tornilla, mutta vasta-aurinkoon on huono katsoa, ja lisäksi ruovikkoalue oli vielä aika jäässä. Töyhtöhyyppiä oli silti runsaasti täällä liikkeellä. Sen verran mielenkiintoisilta nämä seudut näyttivät, että muutaman viikon päästä, kunhan lietteet ovat sulaneet ja kahlaajamuutto alkaa, täytyy suorittaa uusi isku.

Jatkoimme matkaa Preiviikinlahdelle. Jo seuraavalle tornille mentäessä parkkipaikan vierestä lähti 89. punakylkirastas. Taas yksi näitä taviksia...Tältä tornilta lajivalikoima oli aika samaa luokkaa kuin lietteiltäkin, mutta jokunen suuri harmaa hanhi erottui aika nopeasti joukosta, ja kaksi niistä lensi tornin ylikin. Kokonsa ja suuren nokkansa puolesta ne oli helppo tunnistaa: 90. merihanhi. Uutuuksia ei enempää ilmaantunut, mutta erittäin iloinen yllätys oli se, että kuulin ensimmäistä kertaa sitten lapsuusvuosieni taivaanvuohen "mäkätystä". Taivaanvuohet melskasivat jo kahdella ensimmäiselläkin tornilla, mutta täällä yksi innostui oikein tosissaan, ja melkein koko tornissaoloaikamme se kaarteli tornin ympäristössä soidinlentojaan.

Tornin jälkeen käväisimme vielä vanhassa Preiviikin kalasatamassa, mutta se oli melkoisen vahvasti jäässä. Ei siis mitään mainitsemisen arvoista.

Preiviikinlahden tornilla ollessamme tuli taas mieleen, että torneilla tosiaan kannattaa olla silloin, kun järkevä ihminen vielä nukkuu. Kello oli sitten jo sen verran aamupäivässä, että paikalle hyökkäsi seurue, jossa ilmeisesti isovanhemmat olivat ottaneet lapsenlapsilauman mukaan luontoretkelle. Kaunis ajatus, joka saa allekirjoittaneelta vaan valitettavasti karvat pystyyn siinä vaiheessa, kun se älämölö ja riekkuminen alkaa kantautua tornille, ja tajuaa, että ei hitto: nuo tulee tänne. Sinänsä olen ehdottomasti sitä mieltä, että heti liikunnan jälkeen luonto ja linnut ovat parhaita mahdollisia harrastuksia lapselle. Mutta vanhemman/isovanhemman/ muun opastajan olisi aina muistettava se, että leikkipaikat ja sirkukset on erikseen, ja luontopoluilla ja luontotorneilla pidetään suut supussa ja jalat maassa. Pisteet silti tälle isoisälle, joka kyllä kielsi hyppimästä tornissa, mutta valitettavasti vaan putkiin saman tärinäefektin saa aikaan myös ne lavaa koko ajan edestakaisin tamppaavat jalat. Plus sitten se, että mieluummin kuuntelisi linnunlaulua, kuin ikuista nahinaa ja täysin tarpeetonta kiljahtelua. En nyt haluaisi vaikuttaa niin niuholta, että vedän herneet nenään, jos joku tirppa jää sen tärinän takia tunnistamatta. Mutta toisaalta en kyllä ajele sinne tornille ja raahaa niitä vehkeitä sinne paikallekaan ihan vaan sen takia, että saan katsella ja kuunnella jonkun Jormamarkon ja Vilmapettiinan apinaimitaatiota. Kaikelle siis paikkansa, kiitos.

Punarinta on palannut tänään pihapiiriin. Naapuri raivasi pihaansa, eli sen viimekesäinen suojainen kuusenalusta on mennyttä. Meillä on kyllä tuolla yhdellä pihan nurkalla pari tiheää kuusta, eli josko sieltä löytyi uusi. Huomenna voisi mennä tutustumaan Huittisiin vankilan pelloille rakennettuun ihka uuteen torniin. Ja kai se kohta täytyy miettiä, miten juhlistaa sadatta pinnaa.