torstai 13. tammikuuta 2011

Hämä-hämä-häkki

Ulos katsoessa tulee mieleen ote turkulaisen päiväkirjasta..."ain vaa tota valkkost paska". Sinänsä mieluummin lunta ja pakkasta kun loskaa ja nollakeliä, mutta rajansa kaikella. Puhuvat jostain ilmastonmuutoksesta, ja jotenkin tuntuu, että se muutos tämän maan säihin on iskenyt, että mennään ääripäästä toiseen ja sama keli kestää ja kestää. Kesällä joko paahtaa monta viikkoa tai sataa kaatamalla vaikka kuinka kauan. Nyt nautitaan maksimaalisesta lumentulosta.

Vuodenvaihde toi seuduille taas perinteisesti lomailevat ryss.. anteeksi, venäläiset, ja se näkyy ja kuuluu. Jos kylän isommassa marketissa laittaa silmät kiinni voisi luulla olevansa Moskovan torilla. Käytöksestä, tai paremminkin käytöksen puutteesta moititaan monesti suomalaisia etelänmatkaajia, mutta ei itänaapurin turistitkaan ihan parhaita arvosanoja saa. Ylimielisyys on valitettavan yleistä, kaupan jonoissa etuilu onnistuu kielimuurin voimin ja autoillessa noita saa tosissaan varoa. Rahaa tietysti tuovat ja tuhlaavat surutta, pari kukkurakärryllistä tavaraa ei ole outo näky.

Töissä viime vuoden puolella säädettiin saunaosastot kuntoon joulusaunojia varten, ja tämän vuoden puolella alkoi sitten asuntojen räjäyttäminen. Pari päivää kului mukavasti muovittaessa ja teipatessa, lattiaan laitettiin suojaa ja tehtiin muoviseiniä eteisen ja olohuoneen välille. Samalla purkuryhmä jo aloitteli kalusteiden poisviennillä, ja muilla pienemmillä ei-niin-pölyisillä hommilla. Eräässä asunnossa oli pienehkö terraario olohuoneen hyllyllä, ja toki se herätti eläinihmisten kiinnostuksen. Terraariossa ei kuitenkaan ollut valoja eikä siellä näkynyt mitään, joten asukki jäi epäselväksi. Kun parin tunnin päästä kylppäristä repäistiin amme paikaltaan kuului sieltä tokaisu: "Onpas iso hämähäkki". Huikkasin takaisin, että kai se on tuolta terraariosta karannut. Kommenttini aiheutti sen suuntaisen mulkaisun, että oli pakko mennä kurkkaamaan ammeen taakse. Siellä nakotti kymmensenttinen musta hämis, selässä hiukan vaaleaa kuviota. Lopulta meitä kolme silmäparia tuijotti otusta miettien, että mahtaako olla oikea vai ei. Käteen muovinen putkenpätkä ja varovaista tönimistä, ei liiku. Vähän reippaampi runttaisu, jos joskus olikin liikkunut niin ei liiku enää. Amme vietiin ulos asunnosta ja lähempi tarkastelu osoitti hämiksen olevan kuminen leluversio, mutta harvinaisen hyvin tehty sellainen. Myöhemmin iltapäivällä terraarioon ilmestyi valo, ja pakkohan sinne oli käydä salaa kurkkaamassa. Oranssi onkimato siellä asustaa.

Tänään kollegan kanssa nautittiin taas Litokolin saumausaineesta. Tiedä sitten onko vika meissä vai tavarassa, mutta ei viehätä. Valkoinen kuivuu melkein käsiin, harmaa ei kuivu ensin millään, mutta kun se kuivuu se alkaa pyöriä murusina laattojen pinnalla. Mikä herättikin hupaisia mielleyhtymiä radiossa sopivasti soineen biisin kanssa.

Hetken biisi: Jenni Vartiainen - Missä muruseni on