Still alive and kickin'

Long time no see ja niin edespäin. Asiaa olisi, etenkin putkiremonteista sitä irtoaa, mutta talouden lisäännyttyä jokusella karvanaamalla on aika ja ajatukset olleet ihan muualla. Nyt ehkä helpottaa, ehkä. Autiotalojen kuvaus on ollut tauolla, mutta asia polttelee ja pahasti. Lintujen bongaus sen sijaan on jäänyt tyystin. Sen takia muutinkin kuvausta, ehkä yritän kuitenkin naputella tuosta rakkaasta työstäni tänne edelleenkin jotain, koska lisääntyvässä määrin 70-luvun taloja aletaan remontoida, ja aihe kiinnostaa etenkin niitä asukasparkoja.

Pysykää kanavalla. Nyt meiltä katosi ääni, toivottavasti katoaa kuvakin.

Hetken biisi: Pitbull ft. Marc Anthony - Rain over me

Eloisaa elokuuta

Edellisellä kerralla olen näemmä valitellut lunta. Ja sään ääripäitä. Ja nythän on menty toista ääripäätä jo jonkin aikaa, tosin sopivasti loman alkuun lämpötilat putosivat parinkympin pintaan. Tässä sopisi pysyä, toki sadettakin saisi välillä tulla. Kotipuutarhurille kuivuus ei ole kiva juttu, ja kun omat viljelysysteemit ovat vieläkin puolitekoisina, niin kasvihuoneessa ainakin vähän nuupahdellaan ja nuokutaan.

Rakensin kasvimaan keväällä ja alkukesästä kokonaan uusiksi, ja osin istuttelut jäivätkin sitten liian myöhäiseen tai kokonaan tekemättä. Nyt on laatikot kasveille, jotteivat hukkuisi rikkaruohoihin, vaan kun tilasin maajussilta niihin multaa sain jotain seulomatonta pellonpohjaa, ja kitkemistä on edelleen riittänyt. Toki laatikosta lähtee paremmin, ja ainakaan pihan pirulainen eli niittyleinikki ei ole laatikoihin kiipeämässä. Kaalikasvit söi pääasiallisesti kirpat, jokunen parsa vielä sinnittelee. Olivat harsotettuina kyllä, mutta jostain ne sinne väliin tuppasivat. Ensi vuonna kokeilen vielä, mutta laitan runsaammin kiinankaalia syötiksi. Purjot ovat poikkeuksellisen komeita, ja porkkanaakin näyttäisi tulevan hyvin. Paria lajia sipulia taitaa myös ilmaantua, ja keräsalaatitkin varmaan ehtivät vielä. Herne ei itänyt kovin hyvin, mutta samaa olen kuullut muidenkin valittavan.

Kasvihuoneessa tosiaan kuivuutta, ensi vuodeksi täytyy hankkia parempaa varjostusta ja tehostaa kastelua. Tomaatteja ja kurkkuja on silti jo jokunen syöty, ja niitä varmasti vielä jonkin verran tulee. Pari pientä paprikapensasta yrittää lykätä yhtä paprikaa kumpikin, katsotaan nyt saako niistä mitään syötäväksi asti. Marjapuolella mansikkaa tuli ihan hyvin, kun sain keväällä mansikkanälvikkäät myrkytettyä, mutta mesimarja ei edelleenkään tehnyt yhtään marjaa. Kukki kyllä runsaasti, mutta kaikki kukat kuivuivat kasaan. Jos ensi vuonnakaan ei tee marjoja täytyy varmaan vaihtaa puskat uusiin. Kaikkitietävä googlekaan ei kertonut minulle missä voisi olla vika. Vattuja kävin tänään juuri marjatilalta keräämässä viitisen kiloa, koska pihan valtavat vattupuskat paleltuivat melkein totaalisesti viime talvena. Ovat kyllä kasvaneet hienosti takaisin, mutta marjoja ei tietenkään tullut, koska ne tulevat vasta vanhempiin versoihin. Nuoret herukkapensaat tekevät mitä tekevät, vanhemmat mustat vähän paremmin, ja tällä hetkellä odotan kieli pitkällä ensimmäisten karhunvatukoiden kypsymistä. Niitä on pensaassa sen verran, että pitäisi niistä jonkun kypsäksikin asti päästä. Karhunvatukkapensas on lisäksi kasvanut kiitettävästi, eli eiköhän sekin ensi vuonna paranna satoaan.

Noin muuten koirat ja koiranäyttelyt vievät aikaa, tosin nyt päätin laittaa näyttelyt tauolle ja odottaa, josko tuo teinikoira aikuistuisi vielä vähän. Muita harrasteita sen kanssa voi toki puuhailla...Marsuja taloudessa enää valitettavasti kuusi, Armi-matroona tuli tiensä päähän heinäkuisena päivänä 8 vuoden 1 kuukauden ja 1 päivän ikäisenä. Kunnioitettava ikä pötkylälle. "Linnustus" on edelleen ollut jäissä, vaikka veri keväällä vetikin lintupaikoille, niin valitettavan monena vapaapäivänä se vaan jäi. Aina olevinaan jotain tärkeämpää...

Hetken biisi: Mohombi - Bumpy Ride

Hämä-hämä-häkki

Ulos katsoessa tulee mieleen ote turkulaisen päiväkirjasta..."ain vaa tota valkkost paska". Sinänsä mieluummin lunta ja pakkasta kun loskaa ja nollakeliä, mutta rajansa kaikella. Puhuvat jostain ilmastonmuutoksesta, ja jotenkin tuntuu, että se muutos tämän maan säihin on iskenyt, että mennään ääripäästä toiseen ja sama keli kestää ja kestää. Kesällä joko paahtaa monta viikkoa tai sataa kaatamalla vaikka kuinka kauan. Nyt nautitaan maksimaalisesta lumentulosta.

Vuodenvaihde toi seuduille taas perinteisesti lomailevat ryss.. anteeksi, venäläiset, ja se näkyy ja kuuluu. Jos kylän isommassa marketissa laittaa silmät kiinni voisi luulla olevansa Moskovan torilla. Käytöksestä, tai paremminkin käytöksen puutteesta moititaan monesti suomalaisia etelänmatkaajia, mutta ei itänaapurin turistitkaan ihan parhaita arvosanoja saa. Ylimielisyys on valitettavan yleistä, kaupan jonoissa etuilu onnistuu kielimuurin voimin ja autoillessa noita saa tosissaan varoa. Rahaa tietysti tuovat ja tuhlaavat surutta, pari kukkurakärryllistä tavaraa ei ole outo näky.

Töissä viime vuoden puolella säädettiin saunaosastot kuntoon joulusaunojia varten, ja tämän vuoden puolella alkoi sitten asuntojen räjäyttäminen. Pari päivää kului mukavasti muovittaessa ja teipatessa, lattiaan laitettiin suojaa ja tehtiin muoviseiniä eteisen ja olohuoneen välille. Samalla purkuryhmä jo aloitteli kalusteiden poisviennillä, ja muilla pienemmillä ei-niin-pölyisillä hommilla. Eräässä asunnossa oli pienehkö terraario olohuoneen hyllyllä, ja toki se herätti eläinihmisten kiinnostuksen. Terraariossa ei kuitenkaan ollut valoja eikä siellä näkynyt mitään, joten asukki jäi epäselväksi. Kun parin tunnin päästä kylppäristä repäistiin amme paikaltaan kuului sieltä tokaisu: "Onpas iso hämähäkki". Huikkasin takaisin, että kai se on tuolta terraariosta karannut. Kommenttini aiheutti sen suuntaisen mulkaisun, että oli pakko mennä kurkkaamaan ammeen taakse. Siellä nakotti kymmensenttinen musta hämis, selässä hiukan vaaleaa kuviota. Lopulta meitä kolme silmäparia tuijotti otusta miettien, että mahtaako olla oikea vai ei. Käteen muovinen putkenpätkä ja varovaista tönimistä, ei liiku. Vähän reippaampi runttaisu, jos joskus olikin liikkunut niin ei liiku enää. Amme vietiin ulos asunnosta ja lähempi tarkastelu osoitti hämiksen olevan kuminen leluversio, mutta harvinaisen hyvin tehty sellainen. Myöhemmin iltapäivällä terraarioon ilmestyi valo, ja pakkohan sinne oli käydä salaa kurkkaamassa. Oranssi onkimato siellä asustaa.

Tänään kollegan kanssa nautittiin taas Litokolin saumausaineesta. Tiedä sitten onko vika meissä vai tavarassa, mutta ei viehätä. Valkoinen kuivuu melkein käsiin, harmaa ei kuivu ensin millään, mutta kun se kuivuu se alkaa pyöriä murusina laattojen pinnalla. Mikä herättikin hupaisia mielleyhtymiä radiossa sopivasti soineen biisin kanssa.

Hetken biisi: Jenni Vartiainen - Missä muruseni on

Töissä tuli vietettyä pari viikkoa kypäräpäiden valtakunnassa, kunnes tänään kävi käsky toisaalle. Tosin välissä suoritin paikkuuta, kun kahvipannu loiskahtaa tapettiseinään ei asiasta selvitä kuin uusimalla tapetti. Onneksi oli viime keväänä remontoimani kämppä, ja tapettia oli jäljellä.

Tuo kypäränpito on yksi näitä älyttömiä säädöksiä, joita rakennusalalle on tullut. Toki tarpeellinen niissä kohteissa, joissa on nosturi paikalla, tai muuten työskennellään useammalla tasolla. Mutta putkiremontissa, jota pääosin tehdään asunnoissa...no, ehkä siinä purkuvaiheessa kyllä, mutta muuten...tiellä se on, ja sen ansiosta etenkin pidemmät hemmot kopauttelevat päätään joka paikkaan. Mutta turvallisuusmääräysten suhteenhan tästä maasta tulee yhä enemmän ja enemmän pikkuamerikka.

Väänsin äsken pari leipomusta isänpäivää varten, jota meillä vietetään jo huomenna lauantaina. Sunnuntaina kun kutsuu taas koiranäyttely. Itse en juurikaan jaksa innostua moisista pakkopullapäivistä, mutta kun muut niitä niin tärkeinä pitävät, niin ei viitsi iloa pilata. Ja kalenteriin kun vilkaisee, niin lisää pakkopullaa tulossa, sillä kohtahan on aika taas aloittaa se jokavuotinen "kai te nyt ennen joulua vielä tulette käymään" -saaga. Enkä tänäkään vuonna usko maailmanloppuun joulun jälkeen.

Hetken biisi: Leevi and the leavings - Onnelliset

Back in business

Jaaha, onpa ollut hiljaista. Pari pitkäkoipista pikkuriiviötä on pitäneet ajatukset tehokkaasti kaikkialla muualla kuin bloggauksessa. Pari, niin, ensinhän sitä mietitään kymmenen vuotta sen yhdenkin ottoa, ja sitten otetaan heti perään toinen. Onpahan seuraa toisilleen ja pysyy tosiaan isäntäväki aktiivisena. Kaikki 7 marsua voivat edelleen paksusti.

Lintubonguulistaan on yksi lisättävä, jopa. Vaikka maastossa on tullut liikuttua enemmän kuin ennen, ei kahden poukkopoukon kanssa juuri ympärilleen katsella. Kaipa ne tuosta rauhoittuvat aikuistuttuaan.

Nykyisessä duunipaikassa on nyt viihdytty vuosi, ja eteenpäin mennään. Taas yksi projekti eli taloyhtiön putkiremontti päättymässä, ja loppukiireetkin melkein ohi. Ja aina kun luulee löytäneensä sen idiooteimman ja hulluimman asukkaan, joka kaikkein parhaiten häiritsee putkiremonttia on seuraavalla mestalla vielä pahempi. Mitähän siis seuraavalla on odotettavissa. Tai seuraavilla, kaksi isoa taloyhtiötä edessä, ja oma hommani todennäköisesti sisältää siirtymistä paikasta toiseen.

Tämän päivän hulvattomiin havaintoihin töissä kuului mm. se, että noin persreiän kokoiseksi mitoitetun "saunan" kiukaan säätönappi on lauteiden alla. Hohdokasta siirtää astinjakkara pois tieltä ja kontata alalauteen alle laittamaan sauna päälle. Samassa kämpässä sekä kylppärin että vessan valaistus on kuin majakassa, kylppärissä neljää erilaista valoa, jotka kaikki saa erikseen tai yhtä aikaa pois ja päälle ja osaa saa vielä himmennettyä. No, mikäs siinä jos on rahaa, vaan kun olisi edes hiukan tolkkua ja käytöstapoja.

Ajattelin lisäillä näihin sattumanvaraisesti "hetken" biisejä, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet soimaan päähän. Syytä ei välttämättä kerrota.

Hetken biisi: Sandra - Maria Magdalena

Pikkubisnestä

Suoritin eilen reippaan kierroksen lähimaastojen kirpputoreilla. Mitään ei suoranaisesti ollut hakusessa, vaikka toki jokunen sarja onkin keräilyssä, ja niitä on hyvä samalla bongailla. Ja satunnaisestihan jotain muutakin mielenkiintoista aina löytyy, vaikka koitankin turhan krääsän keräämistä välttää viimeiseen asti.

Siinä pyöriessä osui silmään muutama mainio liikeidea. Pikkurahoista puhutaan, mutta voittoprosentit toki huimia. Tai no, todennäköisesti näissä mennään kuitenkin linjalle "ei se ole tyhmä joka pyytää vaan..."

1. Viinipullot. Oikeasti vanhat pullot ovat usein mielenkiintoisia ja jokunen meiltäkin löytyy. Samoin Happy cat- pullot ovat keräyksen alla. Mutta sitä näemmä voisi irrotella jokaisesta juomastaan viinipullosta etiketin ja kiikuttaa ne kirppispöytään. Hinnaksi toki vähintään euro, mielellään enemmän. Ainakin jos kyseessä on sininen tai vihreä pullo, niin kaksi euroa on sopiva vähimmäishinta. Sekin hymyilytti Happy cat-pulloissa, että Alkossa tällä hetkellä myynnissä olevaa väriä myytiin kirppiksellä jokseenkin samaan hintaan tai jopa kalliimmalla kuin Alkon hinnasto tuolle määrää. Toisaalta se viini on kyllä niin pahaa, että ehkä siitä voi vähän maksaakin, että joku muu juo sen pois.

2. Muumimukit. Vanhat mukit ovat keräilytavaraa ja sen hintaisiakin, mutta jos mukeja noin huvikseen ja hetken mielijohteesta ostaa, niin kannattaa ensin tsekata tarjonta jostain halpaketjusta. Tämän hetken tuotannon mukeilla tuntui pyynti olevan järjestään enemmän kuin kaupassa, joten tässäkin voisi olla kokeilun paikka....

3. Peltipurkit. Tässäkin pätee se, että vanhat ovat keräilytavaraa ja saattavat maksaa. Mutta tokihan sitä voi laivaristeilyiltä ostella niitä peltipurkkikarkkeja, syödä karkit ja pistää tyhjän purkin myyntiin jokseenkin samalla hinnalla, kun mitä siitä on laivalla maksanut täytenä. Se on sitten eri asia käykö kauppa.

4. Palapelit. Ostaako joku oikeasti normi tuhannen palan palapelejä kirppikseltä kalliimpaan hintaan kun niitä saa vaikkapa Tiimarista tai muista vastaavista kaupoista? Toki kai, jos kuva on just joku tietty hieno, mutta muuten...etenkin kun pääsääntöisesti kirppispalapeleistä ei ole takeita, että löytyykö kaikki palat. Ja se jos mikä syö miestä tai naista kun pala puuttuu.

Pitäisi itsekin yrittää taas välillä saada aikaiseksi pöytä varata, mutta ajattelin nyt kuitenkin välttää ylihinnoittelua ja turhan pienen krääsän kantamista myyntiin. Jos sitten ei vaikka tarvisi kantaa niin paljon tavaraa takaisin.

Onnellinen perhe ja konkurssi

Kaupassa käynti ei kuulu muutenkaan lempipuuhiini, ja kanssa-asiakkaat (tai kenties aasiakkaat) tekevät toisinaan toimituksesta yhtä tuskaa. Tukitaan väylät kun jaaritellaan makkaran ja perunan laadusta, jälkikasvu juoksee hyllyn takaa kärryjen eteen tai alle ja aina joku parkkeeraa juuri sen tarvitsemani tavaran eteen tunniksi miettimään ottaisko tätä vai tuota vai jättäiskö kuitenkin ottamatta. Kassalla kaiken maailman miinus- ja äss-kortit on hukassa, ei tiedetä maksettaisko tällä vai tuolla kortilla ja kuitenkin maksun jälkeen sitten muistetaan, että hei olishan mulla ollut tääkin alennuskortti. Silti jotenkin pitkästä aikaa kassakäyttäytymisellääm veti pohjat tämänpäiväinen onnellinen perhe: iskä, äiskä ja lapset - tyttö ja poika n. 12-14 v. Koko sakki kulki yhdessä symbioosissa kassan läpi, mutta vain äiti toimi. Äiti lastasi viikonlopun jättiruokalastin hihnalle, äiti maksoi ja äiti pakkasi tavarat kasseihin. Muut kolme perheenjäsentä seisoivat tumput suorina katselemassa tapahtumia ja tukkivat siinä samalla tehokkaasti ensin kassahihnan lastauspäädyn ja sitten pakkauspäädyn. Ennustan äiskälle totaalista nytmenihermotjasenkyllähuomaa - burnouttia jossain vaiheessa, iskälle mikähelvettisillenyttuli - syndroomaa ja kersoille uusavutonta tulevaisuutta.

Epätodellinen uutinen tuli korviin tänään, mutta pakko kai se on uskoa, että edellinen työnantajani on itse itsensä eilen konkurssiin hakenut. Tokihan merkit tuohon oli olemassa, vahvimmin silloin viime syksynä kun itse tuolta lähdin "pakoon uppoavaa laivaa", mutta tässä talven mittaan korviini kantautui parempia uutisia työtilanteesta ja homma näytti oikeastaan kauempaa katsottuna aika hyvältä. Vanhojen työkaverien puolesta harmittaa, toki omasta puolesta ei voi olla kun tyytyväinen, että tajusi ottaa vakavasti ne tutut merkit. Yhden konkurssin kun kävimme läpi 2001, mutta silloin pelastuksena oli toinen firma, johon väki siirtyi vanhoina työntekijöinä. Näyttäisi siis olevan noin 9 vuotta se firman kesto...

Epäjärjestys palailee pätkittäin

Tässäkin vuodenvaihteessa oli helppo tehdä se sama lupaus, etten edelleenkään aio järkevöityä. Enkä muuttua säntilliseksi ja niuhoksi, en keskinkertaiseksi keskiluokkaiseksi keskitien kulkijaksi. Jatketaan siis samaa rataa.

Uusi duuni toi jokusia uusia kujeita, vaikka toimenkuva periaatteessa pysyikin samana. Nyt tehdään melkeinpä pelkkää putkiremonttia toisensa perään, eli laatta lentää ja hommat menee putkeen - tai sitten ei. Olen löytänyt itseni useampana päivänä tekemästä loppusiivouksia, ja yllättävän mukavaa vaihtelua sekin on aiempaan ainaiseen valkoisen lateksin levitykseen verrattuna. Tapetointiakin on tullut jo treenattua enemmän kuin aiemmissa puljuissa yhteensä. Tästähän on remonttitaitoisen hyvä jatkaa...

Talvi on pitkästä aikaa oikea, on lunta ja pakkasta. Kauniista koskemattomista hangista on silti täällä turhaa nauttia, siitä pitävät seudun pitkäkorvat huolen. Alapihat on laukkailtu ristiin rastiin, ja etupiha on temuttu ja tampattu ihan kokonaan. Joihinkin kohtiin on kaivettu koloja, kun on yritetty löytää jäätyneen nurmikon rippeitä hangen alta. Ja sen mitä jänöiltä on jäänyt on viimeistellyt oravalauma. Ja onpa autotallin edustalla ollut havaittavissa sorkanjälkikin, eli kohta on piha peuroja täynnä. Ensi talvena nuo suuremmat luonnonotukset kyllä saattavat saada varsinaisen porttikiellon pihaan, sillä tarkoitus olisi aidata koko piha tulevaa perheenjäsentä varten. Oraviahan ei kyllä mikään aita pidättele.

Niin, uusi perheenjäsen. Malli on valittu, samoin merkki. Italialainen neliveto kyseessä. Kasvattaja mitä ilmeisemmin selvillä, sukupuolestakin ainakin toivomus olemassa. Kaikki muu onkin vielä auki, paitsi että tämän vuoden aikana tuo saisi kyllä vihdoinkin tälle tontille muuttaa. Johan sitä on ehditty suunnitellakin...

Munamankelilla muusiksi

Polkupyörä, tuo pirullinen keksintö. Aikoinaan kuulemma toisen maailmansodan melskeissä jokunen suomipoika pelastui ryssän luodeilta, koska veivasivat polkupyörillä ohi ja veli venäläinen ei uskaltanut ampua, kun ei ollut moista kapistusta koskaan nähnyt eikä tiennyt miten vaarallinen se on. Vaara kuitenkin piilee ihan muualla...

Itsekin retro-Ainolla ajelen, eli en ole mikään pyöräilyn vastustaja. Hyvä tapa liikkua, hyvää liikuntaa, kuluttaa vain läskejä. Kypärä toki on syytä olla, ja sen itsekin isken aina päähäni, koska olen yhtä tätiä köyhempi juuri kypärättömyyden takia.

Mutta kun en vaan jumalauta tajua sitä ajotapaa, että suhahdellaan kaupunkiliikenteessä pyörällä täyttä vauhtia välillä ajoradalle, välillä pyörätielle, välillä risteyksen poikki vinosti ja miten nyt vaan parhaiten ehditään. Sekään ei ole mitenkään harvinainen näky, että pyöräilijä vetää tyynesti ajorataa, eikä edes mitenkään reunassa, ja vieressä menee hyväkuntoinen, päällystetty pyörätie. Viimeksi tänään iltapäivällä yksi onnellinen tai onneton reppana veivasi melkein keskellä ajorataa. Kai sinne pyörätielle päästäkseen olisi pitänyt ajaa ainakin viisi metriä ylimääräistä.

Ja viimeksi tänään aamulla meinasin saada yhden sankarin auton nokkaan. Ajelin onneksi suht hitaasti, koska katselin autolle parkkipaikkaa, ja tämä tanopää suhahti pyörällä pusikosta pienen pieneltä polulta, ja tarkoitus oli ylittää ajorata ihan siitä vaan suoraan. Ei mitään suojateita tietenkään. Ehdimme molemmat pysähtyä, onneksi. Tai no, tiedä siitä onnesta, jotain luonnollista karsintaa se kai olisi, kun noita listisi, mutta ikävä jälki niistä auton nokkaan jää. Tämäkin tanopää kehtasi sitten mulkoilla vielä sillä ilmeellä, että olisin ollut syyllinen tapahtuneeseen. Ihan itse oli maksavalla puolella, ja ennen kaikkea sillä puolella, johon sattuu enemmän.

Autonäyttelyissä, joita myös kaupoiksi kutsutaan

Taloutemme liikkuvuus paranee muutaman päivän kuluttua taas olennaisesti. Auto, mikä ihana tekosyy juosta pitkin kauppoja, selata lehtiä vertailuja etsien ja lopulta ostaa liian kallis ja liian uusi ja vakuutella itselleen ajavansa nyt sitten tällä yksilöllä sen hamaan loppuun asti. Aika näyttää miten nyt käy.

Mutta tuntuu kyllä, ettei tuo Dalai Lama juuri autokauppojen ovia kolkuttele. Tuli pyörittyä monta kauppaa läpi, siippa yksin tai molemmat yhdessä, ja myyjiltä oli turha palvelua odottaa. Vaikka jokainen tutkimamme yksilö oli sopivassa hintaryhmässä, vaikka siinä pyörimme ympärillä, koeistuimme ja mittailimme tavaratilaa, niin myyjät nakottivat juoruilemassa keskenään. Emmekä olleet ainoita, joita ei palveltu, yhtä orpoina piruina siellä kaikki muutkin asiakkaat pyörivät. Hintalappu kuitenkin joka hyrysysystä löytyi, joten ei kai ne mitään näyttelykappaleitakaan olleet.

Sähköpostivastaukset ei juuri vakuuttaneet sen enempää. Selkeisiin kysymyksiin myytävästä autosta ei vastattu. Vaihdokista annetut tarjoukset olivat aika ylimalkaisia, ja iso osa aika hupaisassa linjassa vaihdokkiamme vastaavien myynnissä olleiden yksilöiden hintaan. Toki autokauppa elää sillä, että se ostaa auton sisään halvemmalla kuin myy sen ulos, mutta joku tolkku siinä voitossakin on syytä olla.

Toyota tuntuu tekevän sen poikkeuksen. Itsekseni jouduin pyörimään liikkeessä kymmenisen minuuttia siippaa ja yli yön koeajossa ollutta autoa odotellen, ja sinä aikana kaksi myyjää ehti jo kysymään voiko palvella. Iso osa myyjistä näytti olevan työllistettyjä, ja tarttuivat hanakasti, mutta kuitenkin kohteliaasti ovesta sisään tuleviin ihmisiin. Täällä myyjät ilmeisesti ajattelevat aivan oikein, eli jokainen sisään tuleva on potentiaalinen asiakas. Jos ei nyt, niin kenties myöhemmin.

Niin, se on nyt sitten Toyota. Meillä. Jotka suunnittelivat "avioehtoa", eli listaa asioista, jolloin toinen saa avioeron välittömästi. Ja yksi kohtahan piti olla "toinen haluaa Toyotan". Pari muuta muistan ainakin, ne olivat "hurahtaa uskoon" ja "haluaa Juhani Palmun taulun". Kohta on sitten Rav 4 pihassa, eikä ole aikomustakaan hakea papereita maistraatista. Päinvastoin.

No, ehkä moinen japsikottero on ihan hyvä käyttökapine. Sillä ei ole sielua eikä siihen syty tunnetta.

Kusti polkee, välillä nihkeästi

Suomen Posti - vai Itellako se lienee- kuitenkin tuo "pallo hukassa"-logoinen liikelaitos, ei juuri kehuja kerää. Toki moitteita kuunnellessa helposti unohtuu, että posti kuitenkin toimittaa jo päivittäin jokusen miljoonaa lähetystä ihan oikeinkin. Vaan tuntuu liian monella olevan liikaa tarinoita kerrottavana, ja vielä jonkun Smurffin lain mukaan ne ovat yleensä ne ns. tärkeät postit, jotka hukataan. Mainokset kyllä ilmaantuvat perille.

Oma viimeisin "Kiitos Posti" -episodi sattui heinäkuun alussa. Olin jo joskus aiemmin huomannut, että pankkikorttini on menossa vanhaksi kesäkuun lopussa, mutta asia kuitenkin unohtui, koska jäin luonnollisesti odottamaan uutta pankista saapuvaksi. Kunnes heinäkuun alkupäivinä yritin maksaa, eikä se tietenkään onnistunutkaan. Soitin hiukan "nyt lähti pankki vaihtoon"-asenteella palvelunumeroon, josta täti kertoikin pahoitellen, etten ole ainoa, jolle ilmoitusta kortista ei ole saapunut. Korttini on kyllä postissa, siinä lähimmässä, minua odottamassa, mutta Posti on lahjakkaasti hukannut nivaskan saapumisilmoituksia jonnekin. Sain toki korttini haettua samana päivänä, kun verkkopankkitunnuksilla todistin olevani oma itseni, ja sai pankilta lähetyskoodin. Aiemmin olen mm. vastaanottanut "toisia ilmoituksia" erinäisistä asioista, ensimmäisiä ei ole koskaan tullutkaan. Samoin minut on täysin oikein ja asianmukaisesti tehdyn muuttoilmoituksen yhteydessä merkitty kodittomaksi, ja kaikki uuteen osoitteeseen lähetetty posti oli käännetty takaisin lähettäjälleen tai tuhottu. Silputuista lehdistä ei luonnollisestikaan maksettu korvauksia (yritin kyllä vaatia, mutta ei kuulemma makseta), ja lisäksi jouduin maksamaan viivästyskoron eräästä laskusta, kun Postin selvityksen mukaan siitäkin oli jo episodin jälkeen tullut yksi ilmoitus minulle. Ei ollut tullut, eikä olisi ehtinytkään.

Mutta ei osaa Matkahuoltokaan. Siippa tilasi Punaiseen Paholaiseen, siihen toiseen kesäautoon siis, uudet etupenkit. Tänään kilahti sitten tekstiviesti, että olisivat tuosta paikalliselta matkahuoltoasiamieheltä, asemakioskista, noudettavissa. Sinne sitten utelemaan. Ensinnäkin kioskin tytsy mainitsee paketin painon ääneen, ja sitten etsii sitä 30 kg:n painoista, lähetyskirjankin mukaan "penkit" sisältävää pakettia hyllyistä pyörittelemällä pieniä rahtipusseja ympäri. Kysyy lopulta takahuoneesta, josta huikataan laatikon olevan ulkona. Ulkona se tosiaan oli, vesisateessa. Laatikko oli päältä todella märkä, ja koska maa oli myös kastunut oli syytä olettaa sen olevan altakin märkä. Siippa lähti vähintäänkin se metrinen otsassa hakemaan autoa lähemmäs, ja tuon ilmeestä osasin kyllä tunnistaa, että olikin parempi, ettei se sanonut mitään. Hoidin siis itse (yllättävän) asiallisen reklamaation siitä, että paketissa oleva tavara ei todellakaan ole sateenkestävää, ja että tulemme tarkistamaan sisällön kyllä tarkasti ja palaamaan asiaan, mikäli siinä on jotain huomauttamista. Matkahuollon tytsyn kommentti kuului: "Kun ei meillä oikein nämä isot lähetykset mahdu sisälle"...mahtuisi ne, jos vaivautuisivat hiukan siellä sisällä järjestelemään. Kyseisen ns. matkahuollon onneksi penkit oli pakattu laatikossa tiiviisti muoviin, joten ne olivat kuivia, mutta muovikääreiden päällä oli kyllä vettä, eli paskaa olisi tullut sinne niskaan, jos muoveja ei olisi ollut. Samaan läjään josta oman pakettimme noudimme jäi vielä vino pino pahasti kastuneita isommanpuoleisia pahvilaatikoissa olevia lähetyksiä, eli toivottavasti kukaan ei ollut tilannut mitään ei-vedenkestävää. Paikalla annetun sanallisen reklamaation lisäksi asiasta lähti sitten vielä palaute Matkahuollon oman lomakkeen kautta, eli toivottavasti sieltä pääkallonpaikalta antavat vielä noottia asiakkaiden lähetysten oikeasta käsittelystä.

Myöhemmin tuli vielä mieleen, että oikeassa matkahuollossa taidetaan pyytää henkkarit tai jonkinlainen kuittaus, kun lähetys on noudettu. Meiltä niitä ei kyselty. Tuossakin paketissa kun oli lasku mukana, eli jokuhan sen olisi toki voinut siitä pihaltakin jo napata. Toki jos ilkeä haluaisi olla, niin lähettäisi jonkun sinne kyselemään paketin perään..."Jaa miten niin olette sen jollekin antaneet? Kuka sen on sitten kuitannut noudetuksi? Missä helvetin pihalla se on ollut?"

Lomalle lompsis

Viimeiset neljä viikkoa kuluivat tuskastuttavan hitaasti, viimeisen viikon jokainen päivä tuntui kuukaudelta. Seuraavat neljä viikkoa taas suhahtavat ohi kuin siivillä. Mutta se aikahan kuluu kun on kivaa, niinhän se menee.

Loman aluksi oli hyvä mopoilla Rönnvikin viinitilalle. Miljöö on ihan viehättävä, kinkkupiirakka oli loistavaa ja tuotteetkin ihan maukkaita. Toki marjaviineistä voi olla montaa mieltä, jotkut eivät niitä edes viineiksi suostu lukemaan, mutta kyllä ne minun suuhuni sopivat. Takaisin ajellessa vaan apeltani lainattu Aprilia teki tempauksen, joka on kuulemma ihan tyyppivika. Rönnvikistä ajellessa tankki oli lähes täynnä (tässä mopossa on bensamittarikin), mutta yhtäkkiä tankki alkoi hupenemaan aivan liian nopeasti. Pysäytys lopulta huoltoasemalle, ja se pirulainen valutti bensaa alleen. Saatiin se sentään kotiin, mutta vian haku ja etenkin tankin asianmukainen tyhjentäminen ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista. Omassa naku-Hondassa kun näkee kaikki kilkkeet suoraan, mutta tämä muoviluoti vaati melkoisen kuusiokoloruuvien irrottelun ja lasikuitukatteiden sivuun siirron sekä tankin irrotuksen, jotta vika löytyi. Tankista bensapumpulle menevässä letkussa on muovinen liitin, joka oli murtunut kapeimmasta kohdastaan. Lahjakasta. Tosin, italialaisessa ajoneuvossahan nämä eivät ole vikoja vaan ominaisuuksia.

Loman alkamisen huomaa varmaan parhaiten siitä, että sukulaiset aloittavat veisaamaan virttä nro 789 "Oi tulkaa nyt käymään kun olette lomallakin". Tämän kanssa samalla sävelellä kulkee talvinen virsi nro 1265, "Kaipa te nyt ennen joulua vielä tulette käymään". Eikä siinä mitään, että pyydetään, mutta tuntuu, että jo ennen lomaa pitäisi lyödä jokaisen kanssa varmaksi lukkoon koska tullaan ja kuinka kauan ollaan ja mitä syödään ja missä käydään. Itse kun mieluummin säilyttäisi lomalla sen valinnan vapauden, ja tekisi moisia päätöksiä sitten vasta lähempänä, toki yhdessä sopien, mutta kuitenkin hieman spontaanimmin. Ei se mitään lomailua ole, jos kalenteri kädessä ja kello kaulassa painetaan paikasta toiseen. Tai ainakaan minulle se ei sitä ole.

Huudahdin itselleni golfmailasetin. Loppujen lopuksi päätimme jättää alkeiskurssin ensi kevääseen, mutta mailat voi toki ostaa jo nyt ja käydä rangella harjoittelemassa. Jos nyt sitten lomailultaan ehtii.

Nyt poimimaan vadelmia. Niitä tulee paljon.

Jaa tartteeks se laittaa kiinnikin?

Päivä hurahti italialaisten ajoneuvojen kokoontumisessa. Meillekin jo perinteeksi muodostunut tapahtuma kerää melko joukon Alfoja, Fiateja, Lancioita, Vespoja, Moto Guzzeja, Aprilioita, Maserateja ja jokusen Ferrarin sekä satunnaisen Lamborghininkin Tammelaan. Tällä kertaa paikalla oli yksi traktorikin, Fiat luonnollisesti, ja tapahtuman vanhimmasta kalustosta vastasivat 1930-luvun Fiat Topolinot. Ihan uusiakin autoja on paikalla, ja sitten ihan sitä käyttökalustoa sekä harrastepeliä, entisöityä ja viritettyä. Kaikki käy, kunhan valmistusmaa on Italia.

Näissä tapahtumissa pyöriessä tulee väistämättä mieleen, että jonkinlainen ikäraja voisi olla paikallaan. Se kun ei erityisesti mieltä ylennä, että jonkun taapero painaa ensin hiekkatiellä neliveto päällä ja sen jälkeen kahdella jalalla vaappuen suuntaa lääppimään lähimmän auton kylkeä niillä hiekkaisilla käsillään. Vanhemmat myhäilevät vieressä ylpeinä: "kyllä se meidän Joonaspetri-Yrjöolavi vaan hienon auton tuntee", tekemättä elettäkään jälkikasvunsa toimien hillitsemiseksi. Vaikka tietysti jos se oma perhefarmari muistuttaa kaatopaikkaa sisältä ja ulkoa on ehkä vaikea tajuta, että joku on käyttänyt vaivaa ja aikaa ja rahaa siihen autonlaittoon, eikä välttämättä haluaisi fiksattuun ja kiillotettuun maalipintaan naarmuja.

Autoista auton huoltoon. En ole aiemminkaan pitänyt merkkihuoltoja mitenkään erityisen arvossaan, pikemminkin päinvastoin. Ja taas sain asenteelleni uutta vahvistusta. Aiempiin loistaviin minulle kerrottuihin suorituksiin ovat kuuluneet mm. pohjamuovin hukkaaminen huollon yhteydessä ("ei me oo tehty mitään sellasta et se olis tarvinnut irrottaa" - joka öljynvaihdon yhteydessä se nyt vaan on irrotettava), jakohihnan asentaminen väärin ja auton starttaaminen koeajoa varten -> rempattiinkin sitten konetta viikko lisää, auton nahkasisustan öljyäminen - ei kuitenkaan nahanhoitoaineella vaan ihan moottoriöljyllä, vaihdelaatikon hajottaminen koeajolla (onhan se teiniteron kiva revitellä kun on iso kone kerrankin alla), toisen tehomasiinan revittäminen koeajolla omistajan kuunnellessa metrinen elin otsassa touhua viereisessä liikkeessä jne. jne. Omalle kohdalle ei ole sattunut sen pahempaa, ainoastaan Voortin merkkihuolto aikoinaan merkkasi määräaikaishuollossa apulaitehihnan olevan ok, ja vielä erikseen kysyessäni (hihna piti välillä mielestäni hivenen ääntä) väitettiin sen olevan ihan kunnossa. Onneksi tuli tarkistettua itse vähän päästä, hihna oli täynnä pieniä murtumia. Ihan ok vaihtokunnossa siis.

Vaan nytpä anopin auto keksi sylkeä öljyt ulos kesken ajon. Kyseessä on uudehko, noin 60 000 ajettu auto, joten ihan suotavaa moinen ei olisi. Turbodiesel, joten epäiltiin ahdinvikaa tai jonkun letkun katkeamista. Auto hinurilla huoltoon, ei kuitenkaan siihen samaan joka sitä oli aiemmin huoltanut. Vika: öljyproppu jätetty edellisessä huollossa löysälle ja tärissyt ajaessa irti. Taisi tulla huoltomiehelle kahvitauko juuri siinä kiristyksen kohdalla...autoa aiemmin huoltanut liike luonnollisesti maksoi kulut, ja jalosti lupasi vielä alennusta seuraavasta huollosta. Surkea yritys kalastaa menetettyä asiakasta.

Onneksi itsellä ei takuunalaisia ole, joten voi valita huollon laadun mukaan. Merkkihuoltojen ainoa osaaminen tuntuu keskittyvän ison laskun kirjoittamiseen ja ylimääräisten töiden teettämiseen. Vaikka ehkä se asiakas on aina mulkku?

Huh hellettä, ei helli täällä.

Lykkäsi sitten taas paahteen päälle, ja samaa tavaraa tiedossa kai ensi viikollakin. Kunnon suomalaisenhan pitäisi tästä nauttia, ei tokikaan saa valittaa, kun nyt kerrankin niitä etelänmatkakelejä tänne karuun pohjolaankin saadaan. Henkilökohtainen kipurajani nyt vaan alkaa olla se +25, kaikki sen jälkeen on kidutusta. Etenkin, kun nämä helteet tuppaavat jatkumaan ja jatkumaan. Jäähdytysilmastoinnista taloon en kyllä silti innostu, tosin siirreltävä jäähdytin löytyy. Sitä huudatetaan sitten makuuhuoneessa iltasella näillä keleillä jokunen tunti ennen nukkumaanmenoa. Nukkuessa sen käyttö ei onnistu, liikaa kohinaa näin meluherkälle. Sitä paitsi veto ja viima ei kuitenkaan ole hyväksi sekään.

Ilmeisesti tuo suomalaisten asennevamma siihen, että helteestä pitäisi ihan jokaisen nauttia, juontuu tosiaan siihen hemmetinmoiseen rantalomamatkojen hehkuttamiseen. Jos lähdet ulkomaille, pitäisi ilman muuta suunnata "etelään", mikä entivanhaan tarkoitti toki Kanarian saaria, nyttemmin Thaimaata. Montakohan kertaa olen itsekin kohdannut ihmettelyä ja suoranaista närkästystä, kun olen kehdannut lähteä oikein lentokoneella ulkomaille, ja menenkin vain Keski-Eurooppaan kaupunkilomalle, eikä siellä herrajjjumala ole edes lämmintä ja aurinkoista eikä rantoja missä maata. Eikä siellä kaljakaan välttämättä ole niin halpaa, niin mitäs hittoa siellä sitten tekee. No, kieltämättä en kovin usein muutenkaan tunne olevani mikään kovin "perussuomalainen" "juntti".

Minä siis valitan, jos kärsin huonosta olosta, joka johtuu liiasta lämmöstä. Tai ainakaan en todellakaan osallistu siihen "helle hellii"-kuoroon, joka valtaa näinä aikoina joka tiedotusvälineen, työpaikkaruokalan ja torikokouksen. Sen sijaan lähetän isosti sympatiaa niille muille, jotka tukalasta kuumuudesta kärsivät, kuten vaikkapa ne muutenkin heikkokuntoiset vanhukset. Ja nautin taas sitten viileämmistä kesäsäistä (se 20-25 on tosiaan ihan jees), syksyn ihanista sateista ja ennenkaikkea kunnon lumisesta pakkastalvesta.

Mitäkö tässä viikon aikana on tapahtunut....eipä juuri mitään. Suunnistamassa kävin kelistä huolimatta, ja sain komean rakon kantapäähäni. Punoittaa pahaenteisesti, toki osakiitos kelille ja osakiitos rakon huonolle paikalle. Jokainen umpikenkä hankaa siihen, töissä kun ei oikein voi varvastossuissa kuljeskella. Se suunnistuskenkäongelma on edelleen ratkaisematta, en tietenkään muistanut viedä Jalaksia liikkeeseen silloin, ja juoksulenkkarit eivät näemmä toimineet säärisuojien kanssa.

Lomaan vielä neljä viikkoa. Lomalla olisi tarkoitus olla tekemättä mitään, siis lomailla. Nyt jo on kuulunut näitä "mitäs meinaat tehdä lomalla" -kyselyitä, mutta jospa tosiaan en tekisi mitään. Makaisin x-asennossa joko nurmikolla tai olkkarin lattialla, kelistä riippuen, ja söisin valmisruokaa sekä nautiskelisin sivistyneesti välillä hiukan viiniä. Jos jaksaisi voisi vaikka lukea jonkun kirjan. Sopiva suunnitelma, ja mikä parasta: täysin mahdollinen.

Viiden vuoden vessaremontti valmis...

Kävimme eilen uudestaan kokeilemassa golfausta, tällä kertaa omin neuvoin rangella. Toki aiemmin saadut ohjeet ovat muistissa, ja opettaja ystävällisesti valitsi meille mailat kokeiltaviksi, mutta noin muuten olimme omillamme. Alkuun tuntui, että ei tästä mitään tule. Välillä luuli jopa päässeensä jyvälle, kun parikin palloa lensi hienosti 75 metrin lipulle. Ja sitten taas tuli huti...ja toinen huti...Harjoitus tietysti tekee metsurin, tässäkin, joten jokusen kymmenen tuhannen lyönnin jälkeen kai tulisi vähemmän kuokittua nurmea ja enemmän tehtyä osumia.

Kellarikerroksen vessa on viimein käyttövalmis, mitä nyt ovilistat puuttuvat. Ja se maalattu boordi, mutta sen nyt ehtii. Vastahan siitä viitisen vuotta taitaa olla, kun vessa purettiin alkutekijöihinsä. Aika kierrätyskoppi siitä tuli, uutta on vain putkiosat ja hana. Pönttö ja allas ovat vähän käytettyjä, laatat jäivät kylppäristä yli, maalit ovat myös pääosin ylijäämiä ja lasikuitutapetti nyt on luonnollisesti käyttämätöntä, mutta muistaisin senkin jostain ylijäämävarastosta päätyneen. Ainakaan se ei ollut virallisessa paketissa. Pyttyyn voisi hakea vielä uuden hienon kuviokannen, sillä kansi on ainoa, josta näkee, ettei pytty ole uusi. Hinnassahan ei sitten enää juuri ole eroa ottaako perusvalkoisen kannen vai jonkun halvimman pään kuvioidun.

Kellarin vessa-kodinhoitohuone-eteinen -kompleksissa pitäisi vielä maalata lattia ja ovet. Lattiasta osa onkin aiemmin maalattu, mutta se on naarmuuntunut muita remontteja tehdessä, joten parempi vetäistä koko systeemi yli. Ovet on joku ihana edellinen asukas maalannut lateksilla ja telalla, joten ne on varmaankin yksi kerrallaan irrotettava, ja poistettava kaikki maalit sekä hiottava koneella ennen maalausta. Aina olisi helpompaa, jos ei tehtäisi, kun ei osata...

Varasin vanhalle Armi-neidille huomiseksi lääkärin. Oli uutenkin mielessä käyttää se vanhuusiän tarkistuksessa, mutta tuossa sitä kopeloidessani olin taas tuntevinani jotain ylimääräistä sen peräpäässä. Voi olla sormen alla nuljuva verisuonikin, mutta voi olla minimaalisen pieni virtsaputken suulle asettunut kivikin. Kiviähän siltä on poistettu jo kahtena edellisenäkin kesänä, eli sikäli ei olisi mikään uusi ja yllättävä asia. Ikä vaan alkaa asettaa rajoituksia, ja siksi on parempi reagoida heti, kun kivet ovat pieniä, jos siellä nyt sellainen on. Sinänsä leikkauksena putken suulla oleva on helpompi kuin rakossa oleva, mutta se nukutus...

Notta perkeles

Eteläpohojalaanen sanoos, notton niin kiirus nottei kissiäkää kerkiä sanomahan ku pitkähäntääseksi eläämeksi.

Edellisen retken kuvat ovat edelleen muistikortilla, lintuhavainnoinnit jäissä (ja kuumottavaan lukemaan onkin jumahdettu), puutarhaa kastelee kaatosade. Helmi-marsu on toipunut leikkauksesta hyvin (kop KOP), toki uusimisriski on virtsakivissä valitettavan iso. Tuli muuten nähtyä marsun napakin, tuolta kun on joko massunalus ajeltu karvoista paljaaksi, ja siellä navan alla on sitten pieni leikkausjälki. Karvat kasvaa kyllä jo nyt takaisin kohisten, eli Helmiäisestä ei tullut pysyvästi edes puoliskinnyä.

Olen kuluttanut aikaani askartelemalla. Sitä kun keksii, että voisi harrastuksekseen tehdä kaikkea pientä ja sitten vaikka myydä niitä, ja sitten huomaa tekevänsä niitä kiireellä viikkoa ennen, vaikka kuinka olisi ollut aikaa koko talvi. Lisäksi lauantaina suunnittelin viedä kirppisroinaa peräkonttikirppikselle, ja nekin tavarat pitäisi etsiä. Ajattelin kyllä laiskana tehdä vain "koostelaatikoita", eli heittelen kamaa laatikkoon ja laitan lapun 1 e/kpl tai 2 e/kpl jne. Noita jaksa hullukaan moisen parin tunnin jutun takia yksitellen laputtaa.

Niin, se jääkaapin oven kahva. Niitä löytyi jopa huoltoliikkeen hyllystä, hinnaksi olivat lätkäisseet 15 euroa. Odotin kovempaakin hintaa, mutta toisaalta tuohonkin rahaan tulee muoville aika hyvä kilohinta. Täytyy koittaa olla tempomatta tuota uutta kahvaa ihan niin sivuttaisvetoisesti.

Kolopallon lumoissa?

Lintuhavainnointiin en kuitenkaan juuri ehtinyt, päivä hurahti ihan muissa touhuissa. Aamulla ei päässyt sängystä ajoissa ylös, kiitos Histecin, joten lopulta herättyä siirryin suoraan marsulan siivouspuuhiin. Tarkoitus oli siivota koko huone perusteellisesti, mikä tarkoittaa häkkien totaalista tyhjentämistä, niiden hinaamista pois paikoiltaan, lattian pesua niiden alta jne. Meillä kun marsut eivät asu missään pienissä "vankiloissa", vaan niillä on käytännössä viitisen neliötä vapaata tilaa kolmen marsun laumaa kohden (laumoja siis kaksi, ja huone jaettu niille kahtia), ja tämä tila jakautuu häkkiosuuteen, jossa pohjana puupelletti ja haapahake, sekä oleiluosuuteen, jossa pohjana tikkikangas. Marsut sijoitin siivouksen ajaksi olohuoneen lattialle väliaikaisiin aitauksiin, ja väliaikaista ratkaisua toki protestoitiin se, mitä pienillä talttahampailla pystyttiin. Marsulan siivous sujui muuten ihan suunnitelmien mukaan, mutta kun olin saanut toisen häkkipuoliskon lähes kokonaan täytettyä uusilla puruilla nojasin sen kattoon, ja ritiläkatossa riippumattoa pitelevä pyykkipoika napsahti kappaleiksi. Ja meni tosiaan kappaleiksi, pieniä teräviä muovinsiruja pitkin puruja. Ja tietysti väriltään niin haaleita, että osa hukkui puruihin. En uskaltanut jättää niitä sinne, sillä olivan niin sopivan suupalan kokoisia, että nuo uteliaat loppasuut ne imuroivat löytäessään kitaansa. Niinpä jouduin lapioimaan häkin taas tyhjäksi ja käytän nuo muovisirustetut sitten kasvimaan katteena. Mieluummin olen noiden suhteen turvallisuusasioissa liian tarkka.

Siivouksen jälkeen liikkeelle, ruokakaupassa piti käydä. Samalla tuli mieleen käväistä golfkentän "avoimien ovien päivässä", ts. kokeilemassa golfausta ja kuulemassa vähän lajista. Myönnetään, että aihe kiinnosti jo ennestäänkin, eli ei se nyt mikään hetken hurahdus ollut, kun homma alkoi tosiaan kokeilun jälkeen kiinnostaa. Saattaa siis olla, että tässä lähiaikoina joutuu ilmoittautumaan alkeiskurssille ja green cardia suorittamaan.

Illalla nyt sitten käväisin pikaisesti Ekojärvellä. Selkälokit ovat ilmeisesti taas vallanneet saman kiven pesäpaikakseen, ja kurki taitaa hautoa vastarannan suolla. Kurkia ja joutsenia oli enemmänkin paikalla, tosin ne ennemmin kuuli kuin näki. Härkälinnuilla oli jotain omaa kivaa, ajoivat toisiaan takaa, välillä veden päällä ja välillä sukelluksissa. Silkkiuikuilla oli ahkera pesänrakennuspuuha menossa, kokosivat lähinnä lumpeista kekoa keskelle järveä. Onkohan joku vallannut niiltä edellisen, vai ovatko vain muuten myöhään liikkeellä, sillä mitä muuten olen havainnoinut, niin alkavat olla hautomapuuhissa muualla.

Shoppailua ja mopoilua

En sitten ostanut suunnistuskenkiä, sillä kaupan myyjä oli sitä mieltä, että saattaisivat Jalaksella kyetä tekemään noille vanhoille hankaaville jotain. Toimitan ne siis kauppaan, ja toimittavat ne sieltä eteenpäin. Uudet Jalaksen nastarit, joissa ei ole saumaa kantapäässä kustantavat näemmä 79 e. Täytyy siis investoida niihin, jos eivät saa vanhoja kuntoon. Ostin kylläkin sitten pitkähihaisen paidan sekä säärisuojat, loppuupa ainakin säärien telominen risukossa. Muutenkin tulee helposti mustelmia.

Samalla reissulla yritimme etsiä jääkaappiin uutta kahvaa. Vanha jäi eilen käteen, tosin se oli pitkään jo murtunut ja puoliksi rikki. Mitä tuossa vähän googletin, niin taitaa olla UPOissa tyyppivika tuo kahvan hajoaminen. Myyjäliike ei niitä toimita, antoivat huollon yhteystiedot. Mielenkiintoista kuulla, mitä uusi kahva maksaa, mikäli niitä nyt edes saa. Ei tuo mikään ikäloppu laite kylläkään ole, eli sikäli toivoa vielä voisi olla.

Eilen tuli viimeinkin aloitettua moottoripyöräkausi, eli ehdimme porukan reissulle mukaan. 220 km pyörän selässä ihan "kylmiltään" sai kyllä persuukset puutumaan kiitettävästi. Matkalla tuli vastaan mm. pyörästään bensapumpun rikki saanut prätkähemmo (eipä ollut resursseja auttaa, sori vaan) ja innolla letkaa vetämää lähtenyt tossumopoilija, jonka pikkuvekotin kulki seitsemääkymppiä. Ei ihan laillinen vehje siis, mutta saipa poika varmaan kumarrukset ja kunnioitukset muilta kyseisen pikkukylän mopopojilta, kun oikein isojen pyörien letkan kärkeen kiilasi ja siinä jonkun kilometrin ajeli. Ja me saimme hyvät naurut kahveepaikassa pojan ansiosta...

Eins für mich, eins für dich

Kerrostalon, vaikka pienenkin, rappukäytävässä työskentely on pääsääntöisesti melko hanurista. Asunnossa sentään häiritsee yleensä vain se asukas, ja julkisemmalla paikalla taas satunnaisempia hölisijöitä ehkä riittääkin, mutta hommasta liikaa "viran puolesta" kiinnostuneita ei niinkään. Vaan menepä kerrostalon rappuun ahertamaan, niin et saa kimppuusi vain sitä joka taloyhtiön pakollista rappupoliisia, vaan myös ne kaikki muut asukkaat. Etenkin, jos kyseessä on osaketalo, haluaa jokainen osakas tietää mitä tehdään, miten noin, miksei näin, kuinkas jos ja mutta kun. Ja tilittää omat maalauskokemuksensa aina jatkosodan ajoilta viime kesään, jolloin talkoilla tehtiin se eno-Elmerin mökki ja "kyllä tuli niin hyvä ettei moni ammattilainenkaan pystyisi juu". Juu juu.

Nytkin todistan taas erään liian kiinnostuneen asukkaan singahtelua rappuun - pois -rappuun -pois, kun joka kolinaa pitää tulla ihmettelemään ja joka välissä tarkistamaan, että "olihan se väri nyt oikea" ja "mitenkäs sitten kai te tuota kunnolla ne hiotte". Tyyppi ampuu välillä kämppänsä ovesta esille kuin Nato-ohjus, mutta harmi vaan, ettei tämä ohjus lähde vaikka sinne maata kiertävälle radalle. Sinne se työrauhan puolesta kuuluisi. Ja jos satut tyypin oven taakse töihin niin, että jonkun jalanjatkon sopivasti siihen asetat ja muutkin tavarat levität, niin tasan varmasti tapaus haluaa tulla juuri silloin ulos. Sitten kun keräät tavarat kasaan, siirrät kaiken ja odotat tyypin tulevan ulos ja sulkevan oven, jotta voisit siirtää tavarat takaisin ja jatkaa hommia, niin sepä jääkin oven rakoon ihmettelemään, eikä olekaan oikeasti lähdössä mihinkään. Kunhan tuli katselemaan...

Pahempi silti on se pelokas mummo, joka hiljaa hiljaa hiipii kardemummantuoksuisessa kämpässään, ja portaasta ääniä kuultuaan hiljaa hiljaa hiipii oven taakse kurkkimaan ovisilmästä. Ja liikettä havaittuaan tempaisee oven auki sillä vauhdilla, että jos ovesta et ota osumaa, niin ilmavirta teilaa kuitenkin. Mummon tarkoitus on pelottaa varkaat ja hiipparit pois rapusta, ja pahaa aavistamaton työntekijä saa tuta mummon rohkeudenpuuskan. Normaalisti jos joutuu oven takana jotain työtä tekemään pystyy yleensä kuuntelemalla ennakoimaan, josko joku sieltä ovesta on tulossa. Ihminen kuitenkin pukeutuu, laittaa kengät jalkaan, keräilee avaimia jne, siis ylipäätään kahisee, rapisee, kolisee hetken aikaa eteisessä. Vaan hiipparimummoa ei kuule. Tutkan tarvisi moisille.

Otsikko ei sinänsä liittynyt mitenkään asiaan, kunhan kuuntelin Rammsteinia suunnistamaan mennessäni, ja tuo jäi soimaan päähän. Suunnistuskengät on edelleen kaupassa, ja sen kyllä huomaa. Lips-lips-lipsuu kalliolla kukkulalla, etenkin jäkälällä ja sammaleella. Ja lenkkari tykkää mossahtaa irti, jos suonsilmäkkeeseen loikkaa. Josko lauantaina, josko ei. Perjantaina suunnitteilla on erään autioituneen matkailukohteen tutkailu, tosin pelkään jo olevani myöhässä. Jyräävät sen nimittäin matalaksi ja muuttavat golfkentäksi. Mutta siitä kenties lisää tuonnempana.

Saiskos luvan?

Havainnoin vasaran paukkeesta naapurin rakentavan jotain. Piti ohikulkiessa oikein kurkata, ja tuo näemmä laajentaa talonsa yhteydessä olevaa terassia. Eipä siinä mitään, tehkööt minun puolestani, mutta tämän kunnan rakennusviranomaisten mielestä kyseessä on julkisivumuutos, joka vaatii rakennus- tai ainakin toimenpideluvan. Johon taas vaaditaan naapurikuulemiset. Ja koska meiltä ei ole mielipidettä kysytty voisin olettaa, että lupaa ei ole haettu. Minulle aivan yksi ja sama mitä hän tekee ja miten, mutta toivon, ettei kukaan muu ala tuosta napista. Mukavalle miehelle en harmia noin turhasta aiheesta soisi.

Tiedän kyseessä olevan rakennusluvan alainen asia, koska itse kyselin eri tyyppisten pienten rakennelmien luvantarpeesta pari vuotta sitten. Suunnitelmissa kun oli ja on muutaman neliön puuvaja, jonkin verran isompi grillikatos/huvimaja ja erikseen muutaman neliön irrallinen terassi. Näistä ainoastaan terassin kohdalla empivät, kahdelle muulle tuli heti komento: toimenpidelupa. Terassi vaatii luvan kuulemma ilman muuta, jos se tulee taloon kiinni, mutta meidän suunnittelemamme irrallinen pieni "tanssilava", jossa ei ole edes kattoa, on eri asia. Toimistotäti ei osannut tuolloin vastausta antaa, ja me olemme päättäneet sen suhteen olla omapäisiä ja tehdä ilman lupaa. Jos luvan haluavat ja sen vaativat purkamaan, niin nostetaan se sitten sivuun perustusharkoiltaan luvan myöntämisen ajaksi.

Luvantarpeet vaihtelevat kunnittain, ja tämä tuntuu olevan asia, joka ei pääsääntöisesti mene ihmisillä jakeluun. Vaikka se Tuupovaaran tai Takahikiän rakennusviranomainen antaisi tehdä autokatokset ja vastaavat ilman lupaa, niin naapurikunta voi hinkua jotain lippulappua tai ainakin "ilmoitusta rakennustoimenpiteestä" joka koirankopista. Meillekin ties kuinka moni inkui ja vinkui, ettei puuvaja tarvitse lupaa, kun "x:kin teki siihen-ja-siihen kuntaan vajan eikä se tarvinnut". No, nyt ei olla siinä kunnassa, vaan tässä. Kaikkein eniten ärsytti se, kun aikoinaan autotallia rakentaessa tuli myös kommenttia, ettei siihen mitään lupia kannata hakea, ei kai niitä siellä maalla kukaan katso. No, kukaan ei varmaan huomaa, kun vilkasliikenteisen tien varrella olevaan pihaan ilmaantuu noin seitkytneliöinen rakennus, ei ainakaan se kunnan kiinteistörekisterinhoitaja, joka ajaa päivittäin ohi töihinsä. Ja entäs sitten, jos se luvaton autotalli vaikkapa palaa ja siinä sivussa menee pari autoa? Voi vakuutusyhtiöltä olla turha hakea korvauksia, luulen ma.

Toki noita lupia ärsyttää hakea, etenkin pienten rakennelmien yhteydessä. Luvasta kun joutuu maksamaan, ja se haukkaa äkkiä yllättävän ison osan rakennuskustannuksista. Lippujen ja lappujen täyttäminen syö miestä rotan lailla, ja meilläkin tilanne on aina aiemmin ollut se, että naapureita on ollut ties missä, asuneet siis kauempana muualla tai olleet dementoituneena vanhainkodissa jne. Naapurikuulemisia on siis saanut jahdata ja toimittaa välikäsien kautta. Mutta autotalli on valmis ja käytössä, ja puuvajamme on nyt pystyssä ja täynnä puita, molemmat lopputarkastettuja ja luvallisia siis. Huvimaja saa lupansa, kunhan sitä joskus tulevina kesinä aletaan rakentamaan.

Hupaisaa tuon puuvajan kohdalla muuten sinänsä, että jos olisimme tehneet saman kokoisen leikkimökin, emme olisi siihen lupaa tarvinneet. Tätä logiikkaa en ymmärrä, sillä eikö lasten leikkipaikan kuitenkin pitäisi olla tukeva ja turvallinen? Vai onko osaamattomilla ihmisillä matalampi kynnys lähteä tekemään puuvajaa kuin leikkimökkiä?