Kiukkutiput

Putkiremonteissa asuntoja kolutessa eräs pieni, mutta äänekäs ihmisryhmä varastaa monesti ison osan huomiosta...kiukkutipu iskee jälleen. Kiukkutipu on vanhempi naisihminen, asuu yksin. Pääasiassa kiukkutipu on eläkkeellä, mutta hän saattaa olla muustakin syystä jouten. Eli hänellä on aikaa, hänellä on mielestään valtaa, ja hän on aina kiukkuinen.

Kiukkutipun perusasenne koko remonttiin on negatiivinen. Ensin kiukkutipu vänkää remonttia vastaan, ei kylläkään välttämättä kokouksissa vaan pihaparlamenteissa. Aktiivisimmat toki eksyvät kokouksiinkin, ja kiukkuisimmat avaavat äänensä sielläkin. Normi kiukkis kuitenkin tyytyy vain napisemaan grillikatoksella. Kun remonttipäätös tehdään ja tekijä on valittu, olisi mikä tahansa muu firma ollut kiukkutipun mielestä parempi, koska periaatteestahan vaan pitää vängätä vastaan.

Kun sitten kiukkutipulle mennään töihin, on vastassa jo valmiiksi sulkansa puolustusasentoon pörhistänyt akkametso. Kiukkutipu tietää jo etukäteen, heti kun se etujoukko eli purkukatselmusryhmä astuu ovesta sisään, että remontti tulee menemään pieleen. Kun "tulee meteliä, sotkua, laatat on kuitenkin väärät ja vinossa ja huonosti kiinni, uudet putket ihan varmasti vuotaa eikä vanhoissa oo ikinä ollut mitään, naarmuja ja kolhuja tulee joka paikkaan, ei saa rauhassa asua ja tavarat varastetaan ja eikai teillä ole virolaisia töissä vaikkei ne suomalaisetkaan sen parempia ole ja ei tätä remonttia olis edes tarvittu". Mahtava "ennakkoluuloton" asenne jatkuu, ja kun suojauksia tehdään on ne tietysti väärin/niitä on liikaa/liian vähän/väärässä paikassa/liian harvoja/liian tiheitä jne. jne. jne. Homman edetessä aina, AINA löytyy sanomista. Ja koska kiukkutipu ei lähde remontin ajaksi evakkoon, eikä ole edes töissä, hänellä riittää aikaa sanoa.

Kiukkutipua on turha koittaa miellyttää millään tavalla. Jos vaikkapa remontin loppuvaiheilla, pari päivää ennen luovutusta vain parin pikkuhomman puuttuessa ajattelet, että nyt on pölyhommat tehty, otetaanpa suojaseinä pois, niin varmasti saat kiukkutipun silmillesi, kun "nyt se pöly leviää joka paikkaan". Jos taas ajattelet, että annetaanpa seinän olla ihan viime hetkiin asti, ettei kiukkutipun tarvitse hermostua pölystä, niin kommentti kuuluu "eikö ton voisi jo ottaa pois tieltä, ettehän te nyt enää pölytä". Asian kysyminenkään ei ole kovin paljon parempi vaihtoehto, sillä siitäkin kiukkis saa kiukun aikaan. Vastaushan nyt on (kiukkikselle) itsestään selvä, me tyhmät duunarit emme vaan sitä tajua.

Kun päästään vikalistaan asti, on se yleensä kilometrin pituinen. Siihen on vuodatettu kaikki "minä niin mieleni pahoitin" -tyyppiset asiat, on listattu kaikki kolhut ja kulumat koko asumisen ajalta, ja on muistettu mainita kuinka sinä ja sinä päivänä piikkaus alkoi jo kello 6.59, kuinka nyt suhisee ja kolisee ja lirisee muttei ennen...vaikka oikeasti ennenkin kuului, jopa pahemmin, mutta eri kohdasta ja ehkä eri taajuudella.  Listaa sumplitaan ja säädetään niin duunareiden, työmaan mestarin, valvojan ja usein myös isännöitsijän sekä hallituksen puheenjohtajan voimin. Työllistävä tipu siis. Kun lista on saatu valvojaa tyydyttävään kuntoon (kiukkista ei saa koskaan tyytyväiseksi) ja työ asunnossa on julistettu päättyneeksi, et tipun raakunta lopu siihen. Aina kun tipun näet on jotain sanomista. Tipulta sataa puhelua ja myös sähköpostia, jos sellaista osataan käyttää. Joka duunarin pitäisi olla valmis siltä seisomalta ryntäämään kiukkiksen asuntoon korjaamaan mitä milloinkin, jos tipuun vaan sattuu pihalla törmäämään. Tipulle ei mene jakeluun, että työt, vaikka ne olisivat ihan asiaankuuluviakin korjauksia, pitää "tilata" mestarin kautta ja hyväksyttää ensin hänellä. Vielä, kun työma on ohi sataa tipulta puhelua. Ja annas olla, kun vuosiremontteihin päästään...taas muistetaan haukkua kaikki työntekijät ja työn jälki ja paikattavaa riittää tipun mielestä.

Joskus silti on nähty sekin ihme, että kun kiukkiksen asunto on saatu valmiiksi, muuttuu ääni kellossa. Yhtäkkiä "homma on mennytkin hyvin ja on ollut mahtava porukka ja työn jälkikin on niin loistavaa ja pahempaa odotin". Silloin kiukkutipu kantaakin sitten yleensä hyvitystä, tippuu pullaa ja suklaata. Tämän laadun kiukkutiput paljastuvat siis enemmänkin stressikanoiksi, ja kun stressi helpottaa niin mieli paranee. Duunarille kiukkutipu on lähinnä huumorin lähde, ei noista jaksa stressiä repiä eikä itse mieltään pahoittaa, vaikkakin toki kiukkis aina aiheuttaa ylimääräistä työtä lähes jokaiselle. Kuuluu ehkä johonkin taloyhtiövakioon, vastineena toki on paljon niitä helppoja ja mukavia normiasukkeja.

Hetken biisi: Lady Gaga: Poker face

Haiseva, haisevampi, haisevin, ja hänen naapurinsa

Aiemmin joskus muistelin enemmän tai vähemmän pahalta haisseita työkohteita, ja silloin voittajaksi nousi asunto, jossa oli palanut vaahtomuovisohva. Vaan ei niin pahaa hajua, ettei olisi sen ylittäjää...

Meitä varoiteltiin jo taannoin purkukatselmuksen jälkeen, että siinä x-rapussa on sitten vaikka mitä kummallista. On tavaraa keräävä pariskunta, jonka asunnossa kuljetaan kujia tavara- ja lehtikasojen välissä. On joku perhe, joka heti laputti ulko-oveaan, että heille ei saa tulla ennen kellonaikaa x. On joku taiteilija, jonka asunto on vähintäänkin kummallisesti sisustettu...ja on sitten mummo, joka HAISEE.

Jo purkukatselmuksessa olleet miehet kakoivat hajua, ja kauhistelivat mummon sotkuisia nurkkia ja ennenkaikkea liesituulettimen päällä ollutta kärpäsmattoa. Tässä vaiheessa asialle ja hajulle kuitenkin vielä enemmänkin naureskeltiin, että onpa noita nähty, ei kai siinä nyt mitään uutta ole. Vaan kun tuli aika mennä asuntoon oikeasti töihin, niin eipä enää naurattanut. Haju oli jotain sanoinkuvaamatonta, ja se tunki joka huokoseen ja rakoseen ja jäi nenään roikkumaan. Pääasiallisesti haju oli jollain lääkeaineella marinoitua kusta, mutta siihen sekoittui toki ne "normaalit" roskikset ja paskat ja muut. Joku käytti hajua vastaan eteerisiä öljyjä, joku pidätti hengitystä asunnossa ja kävi rapun puolella haukkaamassa happea. Itse totesin parhaaksi aseeksi kemiallisen suodatinmaskin höystettynä Vicks Vaporubilla. Mummosta oltiin yhteydessä isännöitsijään, koska toki moisessa hajussa asuminen (ja jokseenkin kaikkien tuotoksien housuun laskeminen) viittaa jo siihen, ettei elämänhallinta enää ole oikein kohdallaan ja asuinpaikka olisi kenties jossain muualla. Aika paljon päivittelyä ja yhteydenottoja tarvittiin, kunnes mummo kiikutettiin pariksi viikoksi, siis vain väliaikaisesti, jonnekin muualle asumaan. Asunnossa kävi kyllä siivoojakin kuuraamassa paikkoja kloorilla, mutta sen verran oli muovimatto jo marinoitunut, ettei se juurikaan auttanut asiaa. Mummo muutti työn valmistuttua takaisin, ja kieltämättä surku tuli, sillä johonkin nämä ihmiset pitäisi saada asumaan, mutta kun ei ole sosiaalitoimella resursseja niin ei kai sitten ole.

Ei se samainen x-rappu muutenkaan ihan putkeen mennyt. Purkuvaiheessa piti putkien olla jo tyhjät, ja purkumies päästettiin niitä sitten puukkosahaamaan poikki ja kantamaan pihalle. Pari siinä menikin hienosti, seuraavassa linjassa alkoi hetken matkaa sahattuaan vesi lentää. Lensi sitten siihen malliin, että pariin asuntoon päästiin tekemään eteis- ja keittiöremontteja. Romunkerääjäpariskunta veteli hemapaa nenään, kun tavaroita jouduttiin siirtelemään uusien antennijohtojen tieltä, ja taiteilijalla oli ihan omia näkemyksiään monesta asiasta. Ja mitäpä keksi sen perheen isukki, joka niitä aikarajoja yritti asetella heti alkuunsa...vietti erästä viikonloppua ilmeisesti hiukan nestemäisissä merkeissä, ja kun vessa oli jo purettu eikä kellariinkaan jaksanut aina hoippua niitä nesteitä tyhjentämään, niin kusaisipa sitten runsaat määrät keittiön nurkkaan, auki purettuun putkihormiin. Josta ne liemet valuivat alakerran keittiöön, kaappeihin, työtasoille jne, sekä myös saman kämpän eteiseen ja jopa eteismaton alle. Onneksi alakertaan oli muutenkin alkamassa keittiöremontti, joten kusija sai hiukan lievennystä toimistaan, mutta ei desinfiointifirman lasku silti mikään pieni ollut, ja kaikkea muutakin "pientä" herran maksettavaksi päätyi. Kallista kusemista.

Hämä-hämä-häkki

Ulos katsoessa tulee mieleen ote turkulaisen päiväkirjasta..."ain vaa tota valkkost paska". Sinänsä mieluummin lunta ja pakkasta kun loskaa ja nollakeliä, mutta rajansa kaikella. Puhuvat jostain ilmastonmuutoksesta, ja jotenkin tuntuu, että se muutos tämän maan säihin on iskenyt, että mennään ääripäästä toiseen ja sama keli kestää ja kestää. Kesällä joko paahtaa monta viikkoa tai sataa kaatamalla vaikka kuinka kauan. Nyt nautitaan maksimaalisesta lumentulosta.

Vuodenvaihde toi seuduille taas perinteisesti lomailevat ryss.. anteeksi, venäläiset, ja se näkyy ja kuuluu. Jos kylän isommassa marketissa laittaa silmät kiinni voisi luulla olevansa Moskovan torilla. Käytöksestä, tai paremminkin käytöksen puutteesta moititaan monesti suomalaisia etelänmatkaajia, mutta ei itänaapurin turistitkaan ihan parhaita arvosanoja saa. Ylimielisyys on valitettavan yleistä, kaupan jonoissa etuilu onnistuu kielimuurin voimin ja autoillessa noita saa tosissaan varoa. Rahaa tietysti tuovat ja tuhlaavat surutta, pari kukkurakärryllistä tavaraa ei ole outo näky.

Töissä viime vuoden puolella säädettiin saunaosastot kuntoon joulusaunojia varten, ja tämän vuoden puolella alkoi sitten asuntojen räjäyttäminen. Pari päivää kului mukavasti muovittaessa ja teipatessa, lattiaan laitettiin suojaa ja tehtiin muoviseiniä eteisen ja olohuoneen välille. Samalla purkuryhmä jo aloitteli kalusteiden poisviennillä, ja muilla pienemmillä ei-niin-pölyisillä hommilla. Eräässä asunnossa oli pienehkö terraario olohuoneen hyllyllä, ja toki se herätti eläinihmisten kiinnostuksen. Terraariossa ei kuitenkaan ollut valoja eikä siellä näkynyt mitään, joten asukki jäi epäselväksi. Kun parin tunnin päästä kylppäristä repäistiin amme paikaltaan kuului sieltä tokaisu: "Onpas iso hämähäkki". Huikkasin takaisin, että kai se on tuolta terraariosta karannut. Kommenttini aiheutti sen suuntaisen mulkaisun, että oli pakko mennä kurkkaamaan ammeen taakse. Siellä nakotti kymmensenttinen musta hämis, selässä hiukan vaaleaa kuviota. Lopulta meitä kolme silmäparia tuijotti otusta miettien, että mahtaako olla oikea vai ei. Käteen muovinen putkenpätkä ja varovaista tönimistä, ei liiku. Vähän reippaampi runttaisu, jos joskus olikin liikkunut niin ei liiku enää. Amme vietiin ulos asunnosta ja lähempi tarkastelu osoitti hämiksen olevan kuminen leluversio, mutta harvinaisen hyvin tehty sellainen. Myöhemmin iltapäivällä terraarioon ilmestyi valo, ja pakkohan sinne oli käydä salaa kurkkaamassa. Oranssi onkimato siellä asustaa.

Tänään kollegan kanssa nautittiin taas Litokolin saumausaineesta. Tiedä sitten onko vika meissä vai tavarassa, mutta ei viehätä. Valkoinen kuivuu melkein käsiin, harmaa ei kuivu ensin millään, mutta kun se kuivuu se alkaa pyöriä murusina laattojen pinnalla. Mikä herättikin hupaisia mielleyhtymiä radiossa sopivasti soineen biisin kanssa.

Hetken biisi: Jenni Vartiainen - Missä muruseni on

Töissä tuli vietettyä pari viikkoa kypäräpäiden valtakunnassa, kunnes tänään kävi käsky toisaalle. Tosin välissä suoritin paikkuuta, kun kahvipannu loiskahtaa tapettiseinään ei asiasta selvitä kuin uusimalla tapetti. Onneksi oli viime keväänä remontoimani kämppä, ja tapettia oli jäljellä.

Tuo kypäränpito on yksi näitä älyttömiä säädöksiä, joita rakennusalalle on tullut. Toki tarpeellinen niissä kohteissa, joissa on nosturi paikalla, tai muuten työskennellään useammalla tasolla. Mutta putkiremontissa, jota pääosin tehdään asunnoissa...no, ehkä siinä purkuvaiheessa kyllä, mutta muuten...tiellä se on, ja sen ansiosta etenkin pidemmät hemmot kopauttelevat päätään joka paikkaan. Mutta turvallisuusmääräysten suhteenhan tästä maasta tulee yhä enemmän ja enemmän pikkuamerikka.

Väänsin äsken pari leipomusta isänpäivää varten, jota meillä vietetään jo huomenna lauantaina. Sunnuntaina kun kutsuu taas koiranäyttely. Itse en juurikaan jaksa innostua moisista pakkopullapäivistä, mutta kun muut niitä niin tärkeinä pitävät, niin ei viitsi iloa pilata. Ja kalenteriin kun vilkaisee, niin lisää pakkopullaa tulossa, sillä kohtahan on aika taas aloittaa se jokavuotinen "kai te nyt ennen joulua vielä tulette käymään" -saaga. Enkä tänäkään vuonna usko maailmanloppuun joulun jälkeen.

Hetken biisi: Leevi and the leavings - Onnelliset

Back in business

Jaaha, onpa ollut hiljaista. Pari pitkäkoipista pikkuriiviötä on pitäneet ajatukset tehokkaasti kaikkialla muualla kuin bloggauksessa. Pari, niin, ensinhän sitä mietitään kymmenen vuotta sen yhdenkin ottoa, ja sitten otetaan heti perään toinen. Onpahan seuraa toisilleen ja pysyy tosiaan isäntäväki aktiivisena. Kaikki 7 marsua voivat edelleen paksusti.

Lintubonguulistaan on yksi lisättävä, jopa. Vaikka maastossa on tullut liikuttua enemmän kuin ennen, ei kahden poukkopoukon kanssa juuri ympärilleen katsella. Kaipa ne tuosta rauhoittuvat aikuistuttuaan.

Nykyisessä duunipaikassa on nyt viihdytty vuosi, ja eteenpäin mennään. Taas yksi projekti eli taloyhtiön putkiremontti päättymässä, ja loppukiireetkin melkein ohi. Ja aina kun luulee löytäneensä sen idiooteimman ja hulluimman asukkaan, joka kaikkein parhaiten häiritsee putkiremonttia on seuraavalla mestalla vielä pahempi. Mitähän siis seuraavalla on odotettavissa. Tai seuraavilla, kaksi isoa taloyhtiötä edessä, ja oma hommani todennäköisesti sisältää siirtymistä paikasta toiseen.

Tämän päivän hulvattomiin havaintoihin töissä kuului mm. se, että noin persreiän kokoiseksi mitoitetun "saunan" kiukaan säätönappi on lauteiden alla. Hohdokasta siirtää astinjakkara pois tieltä ja kontata alalauteen alle laittamaan sauna päälle. Samassa kämpässä sekä kylppärin että vessan valaistus on kuin majakassa, kylppärissä neljää erilaista valoa, jotka kaikki saa erikseen tai yhtä aikaa pois ja päälle ja osaa saa vielä himmennettyä. No, mikäs siinä jos on rahaa, vaan kun olisi edes hiukan tolkkua ja käytöstapoja.

Ajattelin lisäillä näihin sattumanvaraisesti "hetken" biisejä, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet soimaan päähän. Syytä ei välttämättä kerrota.

Hetken biisi: Sandra - Maria Magdalena

Päivän mietelauseet

Mina olla Hussein. Mina tulla tuolta kauka toinen maa, ensin menna ita ja sitten etela ja sitten tulla minun maa. Mina olla taalla purkamassa kylpyhuone, mina piikkaa kaikki pois. Sitte mina aina huuta putkimies: "Tule tanne akkia, vesi lenta!"

Onnellinen perhe ja konkurssi

Kaupassa käynti ei kuulu muutenkaan lempipuuhiini, ja kanssa-asiakkaat (tai kenties aasiakkaat) tekevät toisinaan toimituksesta yhtä tuskaa. Tukitaan väylät kun jaaritellaan makkaran ja perunan laadusta, jälkikasvu juoksee hyllyn takaa kärryjen eteen tai alle ja aina joku parkkeeraa juuri sen tarvitsemani tavaran eteen tunniksi miettimään ottaisko tätä vai tuota vai jättäiskö kuitenkin ottamatta. Kassalla kaiken maailman miinus- ja äss-kortit on hukassa, ei tiedetä maksettaisko tällä vai tuolla kortilla ja kuitenkin maksun jälkeen sitten muistetaan, että hei olishan mulla ollut tääkin alennuskortti. Silti jotenkin pitkästä aikaa kassakäyttäytymisellääm veti pohjat tämänpäiväinen onnellinen perhe: iskä, äiskä ja lapset - tyttö ja poika n. 12-14 v. Koko sakki kulki yhdessä symbioosissa kassan läpi, mutta vain äiti toimi. Äiti lastasi viikonlopun jättiruokalastin hihnalle, äiti maksoi ja äiti pakkasi tavarat kasseihin. Muut kolme perheenjäsentä seisoivat tumput suorina katselemassa tapahtumia ja tukkivat siinä samalla tehokkaasti ensin kassahihnan lastauspäädyn ja sitten pakkauspäädyn. Ennustan äiskälle totaalista nytmenihermotjasenkyllähuomaa - burnouttia jossain vaiheessa, iskälle mikähelvettisillenyttuli - syndroomaa ja kersoille uusavutonta tulevaisuutta.

Epätodellinen uutinen tuli korviin tänään, mutta pakko kai se on uskoa, että edellinen työnantajani on itse itsensä eilen konkurssiin hakenut. Tokihan merkit tuohon oli olemassa, vahvimmin silloin viime syksynä kun itse tuolta lähdin "pakoon uppoavaa laivaa", mutta tässä talven mittaan korviini kantautui parempia uutisia työtilanteesta ja homma näytti oikeastaan kauempaa katsottuna aika hyvältä. Vanhojen työkaverien puolesta harmittaa, toki omasta puolesta ei voi olla kun tyytyväinen, että tajusi ottaa vakavasti ne tutut merkit. Yhden konkurssin kun kävimme läpi 2001, mutta silloin pelastuksena oli toinen firma, johon väki siirtyi vanhoina työntekijöinä. Näyttäisi siis olevan noin 9 vuotta se firman kesto...

Homma haisee

Jos ei duunimme yleisestikään mitään kivaa pikkusiistiä paperinpyörittelyä ole, niin joskus sitä joutuu hommiin oikeaan paskakasaan. Tai muuhun keuhkorakkulat mädättävään ilmapiiriin, joka vie ruokahalun pitkäksi aikaa ja saa kaipaamaan avaruusasun kaltaista kokovartalokondomia työvaatteeksi.

Putkiremonteissa asuntoja kolutessa lievimmillään vain se kylpyhuone on jäänyt pitkäksi aikaa huonolle hoidolle. Ja totaaliremonteissa purkuporukka hävittää nopeasti senkin haitan piikkauskoneella. Sen sijaan säästäväisemmin tehtävissä putkistosaneerauksissa ja takuuremonteissa konttaillaan välillä kissankakkalaatikoiden ympärillä vesi silmistä valuen. Pytyn kannen voi sentään lyödä kiinni ja eliminoida ihmisjätösten hajua, mutta etenkin jos kissi on kusaissut useampaan kertaan ohi ja pissi on pinttynyt laattasaumoihin on döfis melkoinen. Ja toki se ihmisosastokin osaa ohi ruikkia, kuten vaikkapa kellastaa pytyn vieressä olevan pyykinpesunkoneen seinän. Ja ei ehkä tarvitsisi erikseen mainita, että kyseinen asukas oli poikamies.

Keittiö on toinen paha paikka. Ja tietysti toinen, johon putkiremonteissa mennään. Vaikka kämppä olisikin muuten ihan siedettävän siisti, saattaa tiskipöydällä ja hellalla olla yllätys, roskiskaapista puhumattakaan. Parhaimmillaan hajut ovat sekoittuneet ihanaksi cocktailiksi, joka tyrmää jo asunnon ovella. Niinkuin sillä eräälläkin sedällä, jonka asunnon ovi oli pakko avata ja tuulettaa ensin puolisen tuntia, vasta sitten pystyi asuntoon menemään töihin. Haju oli sekoitus muhinutta roskapussia, hikeä ja paskaa. Ja eräänä yönä oli tainnut sedältä turahtaa sänkyyn, sillä kun ovi aamulla tuuletusta varten avattiin, niin makeahko vellikakan haju seurasi meitä ylempiin kerroksiin ja pakotti juoksemaan ikkunalle ja avaamaan sen...

Haju voi jäädä, vaikka ihminen lähtee. Toki törkykämpänkin käryt saattavat tapetteihin ja mattoihin tarttua, mutta kun mummo kuolee keittiön lattialle ja makaa siinä kuukauden on mädän haju melkoisesti läsnä, vaikka paikalla on desinfiointipartio käynytkin. Ja vaikka se keittiön lattiamatto on poistettu...tosin lattian tasoitepintaankin oli syöpynyt jokunen reikä, joten ei kai ihmekään, että remonttia tehdessä maalinhajun alta tunki pieni raadonhaju nenään. Toivottavasti seuraava asukas ei joudu sitä kuitenkaan haistelemaan, vaan uusi lattiamatto on peittänyt sen alleen.

Silti se kaikista pahin tähän mennessä on ollut kaksio, jonka olohuoneessa hivenen alkoholisoitunut tupakoiva poikamies oli tehnyt ns. perinteiset, eli sammunut tupakka kädessä sohvalle. Selvisi itse hengissä, ja asunnossakaan ei periaatteessa palanut kuin sohva, mutta se haju, savu ja noki....oman remonttiprojektini alkaessa asunto oli tyhjätty, siivottu ja pohjamaalattu, mutta ei se hajua poistanut. Palaneen vaahtomuovin katku takertui nenään, ei lähtenyt sieltä ulkoilmassa eikä edes vielä kotonakaan. Kaikki haisi palaneelle vaahtomuoville, kaikki maistui palaneelle vaahtomuoville. Asunnossa töitä tehdessä joka lävestä, luukusta ja raosta puski nokea, eli joko kaappien maalaukset oli tehtävä varo-varo-vasti tai sitten oli varauduttava pesemään pensseliä koko ajan. Asuntoon tipahdelleet ulosottoviraston kirjeet tuppasivat muuten hiukan hymyilyttämään - mahtoiko asukkaalle jäädä pienen "vahinkonsa" jäljiltä paljon ulosmitattavaa.

Aattelisit ny ees vähä

Omassa hommassa huomaa sen saman, minkä monen muunkin "ihmisten ilmoilla" toteutettavan ammatin edustaja joutuu myöntämään: joillakin ei hissi nouse läheskään ylös asti. Tyypillisimmillään meillä se ilmenee niin, että jos vaikkapa maalaat jonkin alueen lattian ja eristät alueen, vedät oranssit vilkkuvalot siihen, kirjoitat tuhat ja yksi varoituskylttiä ja vielä päälle päätteeksi itse ihan selkeästi heilut paikalla sitä työtä tekemässä, niin aina sinne joku tunkee "Mää vaan tästä ihan vähän" tai jopa "Ai kato, oliks tää maalattu". Sitten taas jos ihan vaan pikaisesti meinaat fiksata jotain pientä, niin johan siinä ollaan jonossa ihmettelemässä "Saaks tästä mennä". Joskus toki tulee jo mieleen, että enää ei voi olla kyse tyhmyydestä, vaan silkasta idiotismista, tai sitten ihan vaan vittuilusta. Kuten nyt vaikkapa silloin, kun keskelle keittiötä remontin tieltä nostetusta vessanpöntöstä löytyy tortut.

Jos ei nut case- väen kanssa ole aina helppoa raksalla ei se ole sitä huoltoasemamaailmassakaan. Jos nappaat vain pikaisesti raportin tai korjaat paperitukoksen, niin joka asiakas huolestuu, että tuleeko sitä bensaa. Mutta jos huputat mittarin ja laitat siihen "pois käytöstä" -kyltin, niin aina löytyy joku onnellinen, joka repii hupun pois ja yrittää tankata. Ja joskushan sieltä saattaa jotain tullakin, eri asia vaan sitten mitä se on. Eräskin rekkakuski sai karvaan opetuksen aiheesta, kun huoltoasemalla tehtiin säiliövaihdosta, ja säiliöiden putket oli kyllä jo vaihdettu, mutta mittarin tekstejä ei. Huoltomies ihmetteli huoltokaivossa ollessaan, kun pumppu lähti käyntiin. Siellä oli rekkakuski tosiaan nypännyt hupun pois, ja vihellellen tankkaili. Sitkeästi vielä koitti työmiehelle inttää, että "kyllä sieltä tulee dieseliä, kato nyt, tossa lukee". Lukee mitä lukee, polttoöljyä sinne meni.

Eikä paljon miettinyt eräskään mummo, kun rakenteilla olevalle huoltoasemalla pysäytti ja pihan laidalla kuljetuslavalla olleesta, osin vielä muovitetusta mittarista yritti tankata. Sen rinnalla ne, jotka tunkevat korttinsa sähköttömään, jo paikallaan olevaan mittariin vaikuttavat jo suorastaan ajattelevaisilta. Eräs lähes tyrkkäsi korttinsa asentajan suuhun, kun asentaja juuri kyykki mittarin sisällä sitä kytkemässä. Mutta silti pohjat vetää se herra, joka soitteli hädissään päivystyspuhelimeen automaattiin jumiutuneesta kortista. Päivystäjä meni paikalle todetakseen, että kortti oli työnnetty siihen reikään, josta kuitti tulee ulos. Herra perusteli tekostaan kovasti: "Kyllä se sinne ihan hyvin meni, kun tikulla työnsi". Niinpä.

Igor, Sergei, Ahmed ja Mehmed

Se "once in a lifetime" -työmaa on nyt koettu. Se on se, jossa Murphyn laki monistuu ja kutsuu lasten ja lastenlastensa lisäksi mukaan vielä pikkuserkkunsa rakastajattarineen. Jossa kukaan ei ymmärrä toisiaan eikä edes halua ymmärtää, pääasia että raha juoksee iloisesti kilisten vain muutaman taskuun.

Räväkkä alku loman jälkeen, töihin räjähtäneeseen kerrostalohelvettiin, joka on kuin suoraan Venäjän slummeista. Ja venäjällä voisi luullakin olevansa, kun joka nurkassa molotetaan tai posmotetaan jotain käsittämätöntä kieltä. Kukaan holomoloista ei ymmärrä suomea, ja koska lähes jokaisella on eri kotimaa ja äidinkieli, niin eivät raukat tunnu ymmärtävän edes toisiaan. No, eipä siinä muuta kuin työkalut kettingeillä ja riippulukoilla kiinni työvaatteisiin, ja yrittämään työntekoa. Pihalla kaivinkone rouhii ison vaahteran ympärystää, tekee jotain putkikaivantoa. Mestarille kommentoi asiasta aika monikin; ei taida vaahtera enää tuulella pysyä pystyssä, kun toiselta puolelta on ihan kaikki juuret katkottu. Mestari uskoo vasta, kun eräänä aamuna puu on kallistunut tielle päin. Sitten tulee sinivilkkumiehiä, eristävät alueen ja lopulta tulee metsurit kaatamaan puun. Puuhommasta siis selvitään säikähdyksellä, ja seuraavaksi päätetään räjäyttää iso kivi kaivannon tieltä. Jysäys on komea, niin komea, että vesiputketkin katkeavat...niitä sitten kaivellaan esiin ja korjaillaan muutama päivä.

Sillä aikaa idän ihmeet tekevät saunoja. Kuuntelen itse, kun mestari yrittää ensin selkeällä suomella ja sen jälkeen hoonosoomella selittää mahorkanpolttajille mikä on alumiinipaperi ja miten se tulee saunaan. Asia kai menee jotenkin perille muuten, mutta jokunen saunan panelointi puretaan, koska papereiden saumat ovat jääneet tiivistämättä. Sen jälkeen puretaan vähän useampi saunan panelointi, koska panelien takana ei ole ilmarakoa. Sitten puretaan taas, koska lauteille olisi syytä olla joku kiinnitysalusta siellä panelin takana. Ja kas kummaa, kun aletaan tekemään lauteita huomataan, että idän pojat ovat mitanneet lauteiden alle takaseinään tulevan valon paikan väärin, ja ylimmäinen laude tulisi niin ylös, ettei siellä mahdu istumaan. Arvatkaas mitä sitten tehdään? Puretaan...

Toki idän pojat myös mysövät huitoessaan kaikki kulmat, seinät, katot ja muut hajalle. Käyttävät kiinnitykseen ruostuvia ruuveja, nehän ovat kosteisiin tiloihin omiaan. Omia työkaluja ei löydy, joten jos kääntää selkänsä, niin lamppu ja/tai pukki lähtee samantien. Jatkojohtokelasta tulee nätisti Igorin omaisuutta, kun suttaa yli sähköliikkeen nimen ja kirjoittaa alle omansa. "Okei okei", vastataan jokaiseen pyyntöön, komentoon ja karjaisuun, ja tehdään juuri niinkuin ei pitänyt tehdä. Hermo menee jokaisella, joka oikeasti yrittää töitä tehdä. Myös mestarilla. Mestari lieventää välillä kiukkuaan iloliemellä, mikä ei välttämättä ole se paras ratkaisu, vaikka hilpeyttä tietysti muissa herättääkin helikopterityylillä pihassa haahuillessaan..."mä olen thän thyömaan vashtaava meshtari..."

Paikalla juoksee liiton miehiä ja työsuojelupiirin miehiä. Nostellaan hemmetinmoisessa kännissä nosturilla tavaroita, turvakenkiä puuttuu, katolla juostaan ilman turvaköysiä ja parvekkeita piikataan pois tyylillä "sahaan omaa oksaani". Ainoa vessa on liian usein poissa käytöstä, hanasta tulee vain jääkylmää vettä jos tulee, ja sisällä ei edelleenkään ole lämpöä, vaikka yöllä mittari painuu pakkasen puolelle. Jos perjantaina jotain kittaa, niin maanantaina se ei vielä ole kuiva. Työmotivaatio alkaa olla huipussaan.

Ja sitten alkaa selvitä se rahojen jemmaaminen omaan poveen. Se pahenee ja pahenee, ja pahenee niin pahaksi, että päätän ottaa ratkaisevan askeleen ja vaihtaa palkanmaksajaa, ennen kuin useampi on uutta paikkaa vailla. Ikävää, suorastaan perseestä olevaa touhua pääurakoitsijalla, mutta helppohan se on jättää rahat itselleen ja inistä muka virheellisistä laskuista. Kirveellä olisi töitä sielläkin päin.

Hyvässä hoidossa

Homma vie nykyään turhan taajaan erinäisiin hoitolaitoksiin. Toki niissäkin on remonttia tehtävä, mutta näin huonoilla hermoilla, huonolla pokalla ja huonolla eritteensietokyvyllä varustettu henkilö ei ole sinne oikein omiaan. Toisaalta monesti pääsee huokaisemaan helpotuksesta, kun ei tarvitse mennä sinne vessaan katsomaan mitkä kaikki siellä nyt on pitkin lattiaa, ja muutkin hoidokkien huolenaiheet voi käskeä kertomaan ihan vaan niille hoitajille. Heidän työlleen on pakko nostaa sitä olematonta rautakaupan mainoslippistä, sen verran rankkaa se on.

Tänään tutustuin ensimmäistä kertaa eläissäni ihan oikeaan eristyshuoneeseen. Siis siihen, jonka väitetään olevan pyöreä ja pehmustettu. Tämä oli kyllä melko kulmikas ja kaakeloitu, ja ikkunanpielessä oli mukavan terävä kova kulma, johon ainakin itse hakkaisin päätäni jos tuonne joutuisin. Naapurihuoneena on leposidehuone, mutta lattiaan pultattu sänky oli poistettu. Harmi, mikä loistava paikka se olisi ollut ruokatuntinokosille.

Tämänkertainen paikka on tyhjä, mutta yleensä näihin hommiin tuovat pikantin lisänsä asukkaat, joita parhaiten voisi kuvata termillä "harmiton mutta rasittava". Kun tyyppi kulkee muutaman kymmenen kertaa päivässä ohi, ja joka kerralla sama ihmetys äänessään kysyy: "Mitä sä oikein teet?", ei siihen varmaan jaksaisi lehmänhermoisinkaan remonttireiska vastata. Kun eivät oikein jaksa hoitajatkaan. Ja yleensä on pakko vastata, koska muuten alkaa tivaus ja/tai kiukuttelu. Monillakaan ei ole tietoa ajasta eikä paikasta, ei päivästä eikä omasta nimestä. Jotkut eivät osaa edes puhua, ja hiukan ensin säikähdin eteeni käsiään värisyttämään tullutta ynisevää vanhempaa miestä, kunnes minua valistettiin, että kahvia se vaan haluaa, komenna pois kun ei ole kahviaika. Tottelihan se.

Jotkut tapaukset kyllä ovat hiukan pelottaviakin. Kollegan kanssa tehtiin töitä parina erään hermostuneen nuoren miehen huoneessa lähes vierekkäin. Mies pyöri koko ajan huoneensa ovella, me olimme huoneen perällä. Kollega siinä kai sähläsi jotain, ja suhahti itsekseen hiljaa "voi perkele". Minä vieressä juuri hätinä kuulin sen, mutta silti sen kuuli asukaskin. Nuori mies sai melkoisen hepulin, alkoi lähes kirjaimellisesti hyppiä seinille ja säntäillä pitkin huonetta koko ajan mesoten: "Ei saa manata, tontut kuulee!" Sillä hetkellä ei juuri naurattanut, mutta päästyämme ehjinä huoneesta ulos kyllä kieltämättä hymyilytti. Onhan se tietysti juhannuksen tienoilla jo hyvä pitää nuhteettomia suhteita joulupukkiin, niin saa sitten paljon lahjoja.

Erän vanhempi naishoidokki taas sai melko sanattomaksi. Nainen oli istunut useamman tunnin nojatuolissa, ei liikkunut, ei puhunut, ei tuntunut havainnoivan millään tavalla ympäristöään. Olin työskennellyt naisen lähettyvillä osan aikaa, ja muutenkin kuljeskellut naisen ohi, eikä hän tuntunut minuunkaan kiinnittävän mitään huomioita. Kunnes taas erään kerran ohi kulkiessani nainen havahtui, katsoi minuun ja tokaisi: "Kuule." Minä sitten kysyin, että mitä. Johon nainen: "Joudunko mä vankilaan jos mä katkaisen mun poikaystävältä jalat?" Hetken aikaa olin aika hiljaa, mutta enpä voinut todeta muuta kun: "Kyllä sä varmaan joudut." Nainen totesin tähän pettyneen oloisesti "Ai jaa", ja vajosi taas samaan eleettömään yhden pisteen tuijotukseen. Tuli jotenkin mieleen, että taisin romuttaa pitkään haudotun ja jo melkein aukottomaksi havaitun suunnitelmaan, ja uuden vaihtoehdon miettiminen alkoi heti.

Eins für mich, eins für dich

Kerrostalon, vaikka pienenkin, rappukäytävässä työskentely on pääsääntöisesti melko hanurista. Asunnossa sentään häiritsee yleensä vain se asukas, ja julkisemmalla paikalla taas satunnaisempia hölisijöitä ehkä riittääkin, mutta hommasta liikaa "viran puolesta" kiinnostuneita ei niinkään. Vaan menepä kerrostalon rappuun ahertamaan, niin et saa kimppuusi vain sitä joka taloyhtiön pakollista rappupoliisia, vaan myös ne kaikki muut asukkaat. Etenkin, jos kyseessä on osaketalo, haluaa jokainen osakas tietää mitä tehdään, miten noin, miksei näin, kuinkas jos ja mutta kun. Ja tilittää omat maalauskokemuksensa aina jatkosodan ajoilta viime kesään, jolloin talkoilla tehtiin se eno-Elmerin mökki ja "kyllä tuli niin hyvä ettei moni ammattilainenkaan pystyisi juu". Juu juu.

Nytkin todistan taas erään liian kiinnostuneen asukkaan singahtelua rappuun - pois -rappuun -pois, kun joka kolinaa pitää tulla ihmettelemään ja joka välissä tarkistamaan, että "olihan se väri nyt oikea" ja "mitenkäs sitten kai te tuota kunnolla ne hiotte". Tyyppi ampuu välillä kämppänsä ovesta esille kuin Nato-ohjus, mutta harmi vaan, ettei tämä ohjus lähde vaikka sinne maata kiertävälle radalle. Sinne se työrauhan puolesta kuuluisi. Ja jos satut tyypin oven taakse töihin niin, että jonkun jalanjatkon sopivasti siihen asetat ja muutkin tavarat levität, niin tasan varmasti tapaus haluaa tulla juuri silloin ulos. Sitten kun keräät tavarat kasaan, siirrät kaiken ja odotat tyypin tulevan ulos ja sulkevan oven, jotta voisit siirtää tavarat takaisin ja jatkaa hommia, niin sepä jääkin oven rakoon ihmettelemään, eikä olekaan oikeasti lähdössä mihinkään. Kunhan tuli katselemaan...

Pahempi silti on se pelokas mummo, joka hiljaa hiljaa hiipii kardemummantuoksuisessa kämpässään, ja portaasta ääniä kuultuaan hiljaa hiljaa hiipii oven taakse kurkkimaan ovisilmästä. Ja liikettä havaittuaan tempaisee oven auki sillä vauhdilla, että jos ovesta et ota osumaa, niin ilmavirta teilaa kuitenkin. Mummon tarkoitus on pelottaa varkaat ja hiipparit pois rapusta, ja pahaa aavistamaton työntekijä saa tuta mummon rohkeudenpuuskan. Normaalisti jos joutuu oven takana jotain työtä tekemään pystyy yleensä kuuntelemalla ennakoimaan, josko joku sieltä ovesta on tulossa. Ihminen kuitenkin pukeutuu, laittaa kengät jalkaan, keräilee avaimia jne, siis ylipäätään kahisee, rapisee, kolisee hetken aikaa eteisessä. Vaan hiipparimummoa ei kuule. Tutkan tarvisi moisille.

Otsikko ei sinänsä liittynyt mitenkään asiaan, kunhan kuuntelin Rammsteinia suunnistamaan mennessäni, ja tuo jäi soimaan päähän. Suunnistuskengät on edelleen kaupassa, ja sen kyllä huomaa. Lips-lips-lipsuu kalliolla kukkulalla, etenkin jäkälällä ja sammaleella. Ja lenkkari tykkää mossahtaa irti, jos suonsilmäkkeeseen loikkaa. Josko lauantaina, josko ei. Perjantaina suunnitteilla on erään autioituneen matkailukohteen tutkailu, tosin pelkään jo olevani myöhässä. Jyräävät sen nimittäin matalaksi ja muuttavat golfkentäksi. Mutta siitä kenties lisää tuonnempana.

Monkey Moonit kultamaassa

Töistä kaupan kautta kotiin. Kaupan pihaan oli jo ilmestynyt jäätelökioski, ja kesäpihalle kärrätty ensimmäiset rullakolliset orvokkiamppeleita. Toisaalta näin myös pilkkijän kotiin päin ajellessa. No, hullujahan on monenlaisia.

Viivi ja Wagner -sarjakuvassa Wagner toteaa luulleensa lapsena, että jäätelökioskit talvehtivat etelässä. Minä tiedän missä ne talvehtivat ainakin näillä seuduilla, sillä olin muinoin noin viikon työkeikalla kyseisessä paikassa. Talven aikana kioskit huolletaan ja puhdistetaan hyvin. Samassa paikassa saman palvelun saavat myös pehmiskoneet, ja huollon jälkeen ne on testattava. Testaus tehdään aina mansikalla, koska se on kuulemma tarkin lämpötilan ja viskositeetin suhteen. Kun huoltomies testaa noin viidettäkymmenettä pehmiskonetta, alkaa mansikkapehmis pursuta jo korvista. Niinpä meillekin kiikutettiin mansikkapehmiksiä. Hyväähän se oli, mutta rajansa kaikella.

Tällä hetkellä töissä räjähdys taitaa tulla sitä kautta, että homma ei taida valmistua ajallaan. Vaikka "Yhdessä kun tullaan ja yhteen mennään niin kaikki valmistuu aikanaan" sanoi jo Kouhiakin, kun siltatyöläiset lakossa oli. Meillä tosin ei lakkoilla, joka tyypin nimi on nykyään Monkey Moon (sehän on se YK:n pääsihteeri!), ja edes se viinaan hurahtanut sähkäri ei kerkeä annihelenalle kesken päivää, kun pitää kultalamppua ruuvata kiinni. Valitettavasti taidan rikkoa ties mitä sääntöjä, jos kuvia tuolta laitan näkyviin, eli en laita. Mutta erittäin mielenkiintoisia muovisia kultahässäkkävirityksiä tulee seinille ja kattoihin, ledeillä valaistuna. Ja sitä kullanväristä käärmeennahkatapettia. Joka muuten loppui kesken. Joka muuten on tilattava Belgiasta. Great.

Koska olen useampana vuotena yrittänyt tehdä pääsiäisenä lammaspaistia ja tasan yhtä monta kertaa epäonnistunut (saman lopputuloksen olisi saanut paistamalla villasukkaa pari tuntia - yhtä villanmakuinen ja sitkeä), ostin sen sijaan strutsia. Tänään kylläkin sorruin esittelytiskiltä nappaamaan valmista rosmariinilammasta pienen palan, ja kyllä, se oli saatu ihan mureaksi, mutta maistui vain ja ainoastaan sille rosmariinille. Taidan siis vastaisuudessa käyttää lammasta vain lankana, ja ottaa eväät ihan muista lähteistä.

Ei suomenkielistä käyttöohjetta?

Lähijärvi on edelleen jäässä, mikä tuli havaittua uutta optiikkaa testatessa. Nyt on putkessa satakertainen suurennos, ja lisäksi matkaan tarttui pari taskuun mahtuvaa tarjouskiikaria. Lähijärvi ei ole linnustoltaan mitenkään ihmeellinen, mutta jokusia pesimälajeja sentään löytyy. Mökkejä on vaan sen verran, että aina saa pelätä jonkun syyttävän tirkistelystä, kun putken kanssa rannalla pyörii. Selitäpä siinä sitten vakavalla naamalla, ettei siinä olla tiirailemassa suinkaan vastarannan isännän, vaan silkkiuikun munia.

Putkikaupassa myyjä oli puhelimessa, ja jouduimme sivukorvalla puhelua kuuntelemaan. Luulin ja toivoin ymmärtäneeni puhelun aiheen väärin, mutta valitettavasti en. Joku siellä tosiaan kyseli siihen kyseisen liikkeen myymään yleisimpään ja yksinkertaisimpaan kaukoputkimalliin suomenkielistä käyttöohjetta. Putkessa on peräti kaksi liikkuvaa osaa: suurennus ja tarkennus. Myyjä siinä sitten puuskahti meille putkea ojentaessaan, ettei tässäkään kyllä valitettavasti ole suomenkielistä käyttöohjetta mukana. Syytä tietysti voisi olla. Sen verran ripeään tahtiin tämä maa nimittäin tuntuu amerikkalaistuvan, että olisi hyvä ihan kotomaan kielellä kertoa, ettei vehjettä saa sateen jälkeen kuivata mikrossa tai käyttää auton alla lisätukena renkaita vaihtaessaan. Vaikka kai se yksinkertaisimmankin laitteen käyttö on hankalaa, jos on kaksi vasenta kättä eikä yhtään peukaloa. Tai jos päähän on joutunut vahingossa pelkkää purua.

Töissä sitä ihanaa kiirehässäkkää, joka aina enteilee remonttityömaan valmistumista. Se on muun muassa sitä, kun kolme henkeä tunkee samaan vessakoppiin töihin. Alimpana putkimies ruuvaa lavuaarin viemäriä, keskellä timpuri laittaa vessapaperitelineitä ja muita kilkkeitä, ja ylimpänä koittaa itse maalata kattoa. Tai sitä, että tavarat siirretään tänään toiseen päähän tilaa, kun lattiaa tasoitetaan toisesta, huomenna tavarat siirretään takaisin ja tasoitetaan toinen pää, sitten taas rullataan tavaroita toiseen päähän ja pinnoitetaan lattiaa jne. jne. Tai sitä, että työmaan johtoporras kaljuuntuu päivä päivältä hiuksia päästä repiessään. Tai sitä, että tyhmien vitsien ja suoranaisen vittuilun määrä lisääntyy eksponentiaalisesti päivä päivältä. Tällä viikolla homma onneksi räjähtää. Tavalla tai toisella.