Lyyti lyllerö

Helmin kuoltua lauma tuntui tarvitsevan vahvistusta. Ensimmäiset päivät Armilla ja Tricialla menivät hienosti, mutta koska siivosin Helmin hajut ja pissavaivapissat kokonaan pois, niin kaksikko selvästi eksyi toisistaan, kun nurkat eivät enää tuoksuneet tutuille. Armi-parka pelkäsi liikkua alueella, se majoittui vain jomman kumman heinäkasan viereen. Helmi kun oli kolmikosta ollut se rohkein, joka empimättä pyyhälsi aina tutkimaan puhtaita alueita. Kahden pikkumarsun saavuttua tilanne onneksi muuttui.

Pienet saapuivat Jalasjärveltä Mira's -marsulasta. Vanhempi, viiden päivän ikäerolla, on Mira's Lydia eli Lyyti, syntynyt 7.5. 2009. Lyyti on englannincrest, musta dalmatialainen, ja selkäpuoleltaan vähän liiankin tumma, lähes roan. Massupuoli on vaaleampi.
Luonteeltaan Lyyti on ujohko, vaikka antoikin ensivaikutelmanaan rohkean kuvan, kun touhusi kuljetuskopissa aktiivisesti ja pyrki kurkkimaan sieltä ulos. Kotioloissa Lyyti on osoittautunut enemmän Ninnin perässä kulkijaksi, ja piilottautuu mielellään joko kainaloon tai peiton tai tyynyn alle. Innostuessaan marsulassa Lyyti on melkoinen kikottaja Ninnin tapaan, ja pienet pitävätkin välillä melkoista vauhtia yllä yhdessä. Lyyti kuitenkin rauhallisempana sopeutui Armin ja Trician seuraan nopeammin.
Toistaiseksi Lyyti on vaikuttanut "perusmarsulta" vailla turhia konstailuita, mutta toki aika näyttää millainen pikkuneidistä muodostuu. Lähes kaikki ruoka maistuu, ainoastaan lanttua ja selleriä nirsoillaan hiukan. Tähänkin saattaa viimesitään silloin tulla muutos, kun Lyyti siirtyy syömään isojen kanssa, ja huomaa, että jos nirsoilee jää kokonaan ilman.

Pieniä ovat taimet kukkapenkeiksi

Loma todellakin kului lähinnä puutarhaa tonkiessa, ja tulihan siellä jotain näkyvääkin. Kasvimaan huoltotoimenpiteet veivät alkuloman, ja lopussa oli vasta aikaa keskittyä kukkapenkkeihin. Nyt olisi oikeastaan kukkien hankinnan aika, penkit ammottavat tyhjyyttään, mutta koska olen niitä luvannut mm. äidiltäni käydä "varastamassa" en ole sitten pitänyt asialla kiirettä.

Raivasin parisen vuotta sitten tekemäni penkin ahomansikasta, joka oli vallannut sen totaalisesti. Aluksi en olisi millään viitsinyt tuhota hyvää ja satoisaa pensastoa, mutta alue ei näyttänyt siistiltä. Raastoin siis kaikki rönsyineen pois, ja teen ensi kesänä ahomansikalle ihan oman paikkansa, jossa se saa levitä rauhassa. Raivauksen alta löytyi myös tyhjiä paikkoja, joihin siirsin kukkia, jotka tosin eivät kuvassa vielä edes pilkota...Keskellä penkkiä nakottaa joku pikkukataja, olisiko sitten ollut kiinankatajan joku lajike. Aina pitäisi tallettaa lappu kasvin juurelle...Sen edessä ja oikealla puolella on kuitenkin kääpiökatajaa, vasemmalla puolella talon vanhan kukkapenkin jäännöksistä löytynyt varjohiippa. Varjohiipan takana patjarikkoa. Varjohiipan eteen laitoin kattomehitähteä, ja katajan takana on pikkusydäntä. Keskellä olisi vielä tyhjä kohta...koristepolulle penkin keskellä yrittää kangastuksista huolimatta tupata voikukkaa ja sammaltakin, oikealla sitten kuunliljapenkki, jonka keskellä keiju haaveilee:

Takapihan kivikasakin sai vihdoinkin multaa ympärilleen, ja multa rajauksen pihassa pyörineistä pienistä liuskekivenpaloista. Kivet löytyivät maan sisältä putkikaivausten yhteydessä, ja tokikaan niitä ei voinut enää takaisin putkien päälle survoa, ja kun muutenkin olin miettinyt ,että jonkinlainen iso kivi pihassa olisi ihan kiva, niin ratkaisuhan oli selvä. Kaivurikuski lopuksi tasattuaan pihan siirteli kivet keskemmälle ja asetteli ne rykelmään.
Keskelle olisi tarkoitus hakea ruusupensaan alkua, ja ympärille sitten perennoja valoisuuden mukaan. Kuvassa oikealla oleva puoli on paahteisempi, vasemmalla varjon puolella onkin jo hiukan kuunliljoja. Tällä puolella on nyt omista penkeistä jaettuna ja siirrettynä kaukasianmaksaruohoa ja akileijaa, lisäksi ripottelin tuohon karhunnatan siemeniä ja ostin tarhapäivänliljan, pari dalmatiankurjenpolvea ja purppurakeijunkukan. Toisella puolella on toistaiseksi vasta hopeahärkkiä, mirrinminttua ja pari syysleimua. Siili tarttui mukaan Citymarketin puutarhaosaston tyhjennysmyynnistä. Toivottavasti jo jonkun vuoden päästä tuossa on jotain kukkivaakin, nyt vielä näyttää lähinnä ankealta.

Jokunen ruusukin vielä kukkii, mm. maanpeiteruusu Fairy ja tämä kaunis oranssi:
Kasvimaalla perunaa on enää yhteen syöntikertaan, porkkanassa viimeinen rivi alkamassa. Lehtisalaattia taisin laittaa liikaakin, sillä sitä on runsaasti jäljellä. Purjoja on jo nautittu, ja hyviä ovat. Parsaakin saattaa tulla vielä pari lisää, mikäli säät sallivat. Ensi vuodelle jo suunnittelin, että muutan yhden perunan kolmesta rivistä mesimarjalle. Perunaa riittää vähempikin määrä.

Kelminkulman kansalaisopiston kursseja

Varustekurssi Viron matkaajille, 36 tuntia

Kurssilla opettelemme ompelemaan samanlaiset tuulipuvut pariskunnan molemmille osapuolille. Lisäksi tutustumme vyölaukkumalleihin ja materiaaleihin sekä vierailemme halpamarketin kenkäosastolla vertailemassa lenkkareita ja avokkaita. Luennoilla opiskelemme mm. viron kielen tärkeimpiä fraaseja, joita tarvitset alkoholi- ja vaateostoksilla, sekä kohotamme kansallista ylemmyydentuntoa.

Kuinka ärsytät kanssashoppailijoita, 40 tuntia

Kurssi keskittyy opettamaan sinulle parhaat tavat toimia tukkona niin kaupan ulko-ovilla, käytävillä kuin kassallakin. Opiskelemme mahdollisimman hidasta liikehdintää mm. pullonpalautusautomaatilla, ja parhaita tapoja kiusata muita ihmisiä ostoskärryjen kanssa. Ryhmätyönä suoritamme harjoitteita mm. eleettömyyden säilyttämiseksi muiden paheksuessa ja treenaamme tarpeeksi halveksuvaa tuhahdusta. Lisäksi kohotamme itsetuntoa psyykkisten harjoitteiden avulla, jotta kehtaat paremmin kiilata jonossa.

Ajattelevasta autoilijasta tientukkeeksi, 36 tuntia

Pääsyvaatimuksena kurssille on B-ajokortti. Opiskelemme pääasiassa teoriapainotteisesti, viimeisellä kerralla on ajotunti. Kurssi antaa valmiudet mahdollisimman hitaaseen kiihdyttämiseen, kuolleessa kulmassa roikkumiseen ja kaistan vaihtoon muita autoilijoita huomioimatta. Kertaamme myös, että kaupan parkkipaikalla on syytä pysähtyä heti alkuunsa valitsemaan paras paikka lähinnä ulko-ovia ja perustelemme, miksi nelikaistaisella ajoradalla on parempi käyttää vasenta kaistaa.

Naapureiden huomaaminen kerrostalossa, 42 tuntia

Kurssi antaa valmiuden täysipainoiseen naapureiden tarkkailuun. Opiskelemme erilaisia tapoja listata ja taulukoida naapureiden tekemisiä, ja tutustumme taloyhtiölakien kiemuroihin ja niiden vapaamuotoiseen soveltamiseen. Teemme myös opintokäyntejä, käymme mm. kangaskaupassa perehtymässä parhaisiin verhokangasmateriaaleihin, jotka kätkevät sisäpuolella olevan, mutta joista näkee hyvin ulos. Saamme myös luennon parhaista halvoista kiikareista ja erilaisista peileistä, joiden avulla näet mutta et näy. HUOM. eläkeläisille alennettu kurssimaksu.

Idiotismin alkeet, 66 tuntia

Kurssilla opitaan hukkaamaan maalaisjärki ja normaali ajattelu. Opit käyttäytymään typerästi täysin normaaleissa tilanteissa ja kurssin jälkeen et osaa käyttää pankkiautomaatteja tai huoltoasemien bensamittareita. Opit myös, että mitään sinulle sanottua ei kannata uskoa, joten jatkossa osaat toimia täysin oman mielesi mukaan missä tahansa tilanteessa. Vahvistamme itsetuntoasi ja hermojesi kestävyyttä, jotta jaksat inttää asiakaspalvelijoille ja muillekin ihmisille.

Peitä nirsoilusi allergialla, 16 tuntia

Eikö porkkana maistu? Etkö halua aina iänikuista ruisleipää? Miksi syödä vain kohteliaisuudesta jotain, josta et pidä, kun voit tekeytyä allergiseksi. Perehdymme eri ruoka-aineallergioiden maailmaan, jotta voisit vakuuttavammin perustella, miksi et halua syödä jotain ruoka-ainetta. Opiskelemme myös hyviä selityksiä sen varalle, että vaikkapa keliaakikoksi tekeydyttyäsi sattuisitkin pitämään oluesta. Lisäksi kasvatamme mielikuvaharjoitteilla itsetuntoasi sen varalle, että joku oikeasti allerginen sattuisi nuhtelemaan sinua teeskentelystä ja oikeasti ruokarajoitteisten elämän vaikeuttamisesta.

Raukat rajat

Vihdoinkin taitaa olla löytynyt se seutukunta, jossa juuri kukaan ei halua asua. Jatkoimme maanantaista kierrosta, pikkuteitä pitkin eteenpäin, ja tyhjää tyhjää tyhjää tuli vastaan.

Ensin maaseututeiden varrella oli montakin maatilakompleksia, mikä lukittuna, mikä ovi avoinna mutta täynnä apulantasäkkejä. Eräs pienempi talo, jonne emme edes kameraa vaivautuneet raahaamaan herätti hupia: toinen sivu, se julkisivu talosta oli lähes täysin ehjä ja kunnollinen, ja vastakkaisen sivun seinä oli kaatunut sisään. Talon pihalla oli auto, joka olisi ikkunaan laitetun lapun mukaan pitänyt jo muutama päivä sitten hakea pois. Vaikutti vähän siltä, että joku viranomainen oli puuttunut pihan ja talon kuntoon.

Tietä eteenpäin, kohti saamaamme vihjettä. Risteyksen jälkeen piti jo heti pysähtyä.
Hieno se on, eikä siitäkään kukaan enää välitä. Muovikukkia oli melkein joka ikkunalla ja ovessa visusti riippulukko. Jatkoimme matkaa kohti päämäärää, koskea.Koskella todellakin odotti kokoelma tyhjiä rakennuksia. Noin sata vuotta sitten rakennetusta myllystä on vain kivijalka ja rautaosat tallella, ja myllärin torppakin oli toiselta puoleltaan notkahtanut ja toiselta pullistunut. Mutta kauppiaan talo on pystyssä, samoin vanha kyläkauppa. Kumpikaan ei varsinainen koskematon helmi ollut, mutta ihan mielenkiintoisia molemmat. Kauppa on ollut näitä vanhan kunnon tyylin sekatavarakauppoja, jotka myyvät lähes kaikkea persiistä perämoottoriin.

Jatkuu jatkuu. Tulimme vanhaan pihapiiriin, ja sisäännyimme isompaan taloon, jonka ovet olivat kutsuvasti auki. Saavuimme avaraan huoneeseen, ja mietimme jotta onko tämä joku tupa. Kunnes lattialta löytyi lehti, joka oli osoitettu Herra Johtajaopettajalle X:n kansakouluun. Jaa, tämähän onkin koululuokka. Muutakin rekvisiittaa oli paikalla, kuten kirjoja, pari pulpettia, arvostelulappuja, kaunokirjoitusvihkoja ja yksi koulutaulukin:
Rakennuksessa on tosiaan toiminut pienen kylän maalaiskansakoulu, ja toinen pää on toiminut joko opettajan tai keittäjän asuntona. Pihapiirissä oli myös tarkemmin varjeltu, saman ikäluokan pienempi talo, joka on kenties sitten kuulunut johtajaopettajalle. Perinteistä rivireikähuusia emme löytäneet, mutta jotain elukoita ulkorakennuksessa on pidetty. Ja haamukin siellä vaeltaa...Tarkempaa kuvaraporttia tulossa vielä edelliseltä kierrokselta eräästä talosta ja tältä päivältä kosken kaupasta ja sen ympäristöstä sekä koulusta, kunhan kerkeää. Johan ne työtkin taas valitettavasti kohta kutsuu.

Haahuileva Tricia

Tricia, tarkalleen Tindale's Tricia, tuli meille alkusyksystä 2007. Viivin kuoltua Helmi ja Armi tuntuivat kaipaavan piristystä, ja etenkin kun molemmilla oli ollut virtsatievaivoja en halunnut pitää niitä kovin kauaa kaksin. Tricia oli tullessaan pieni mutta pippurinen, ja oli isompien seuraan päästyään heti kuin kotonaan. Nostin sen ensimmäiseksi yöksi erilliseen häkkiin jotta se saisi syödä rauhassa, mutta aamulla ruoat olivat koskematta ja Tirsku nakotti kulmassa kauhistuneen näköisenä. Mm. Nemille aiemmin tämä käytäntö oli toiminut, mutta Triciaa en sittemmin erottanut kuin hetkeksi omaan rauhaansa syömään.Tricia on syntynyt 30.7.2007 ja sen virallinen väritys on nonself, beige/golden/white tricolour. Goldenia neitiin on tosin tarttunut vain hiukan, mutta sen verran kuitenkin, että siitä voi mainita. Kuten otsikossakin mainitaan on Tirsku luonteeltaan melkoinen haahuilija. Usein tuoreruoka jää kesken, kun Tricia alkaa miettiä ja haaveilla jotain ihan muuta, ja ahne-Armi nappaa loput sen kuonon edestä. Heinää lisätessä Tricia tulee välillä suoraan syömään, mutta välillä se tekee kunniakierroksia pitkin lattiaa ja saattaa käydä tutkimassa peittojen alustoja ennen syömään tuloa. Varsinainen sylilötkö Tricia ei ole, mutta ei myöskään laita hanttiin sylittelyä. Hoitotoimenpiteet sen kanssa joko onnistuvat tai ovat lähes mahdottomia, sillä halutessaan Tirsku osaa luikerrella taitavasti pois otteesta.Tricia on tuoreiden suhteen hiukan nirsokin, ja c-vitamiinia tuoreen päällä on sille turha tarjota, sillä silloin jää herkkuporkkanakin syömättä. Ääntä Tricia ei juuri käytä, toisinaan se saattaa osallistua kerjäyskuoroon, mutta pääasiassa jättää sen homman muiden haltuun. Se on kenties tajunnut, että ruoka tulee huutamattakin.

Alkoholisteja ja kuolleita eläimiä

Ennen lomaa aina vannoo, että lomalla kiertää, katselee ja kuvaa. Ja loman loppupuolella huomaa, ettei ole käynyt missään. Loman viimeinen viikko oli siis syytä aloittaa maaseutukierroksella Metun kanssa.

Alkuun suuntasimme edellisellä kierroksella tutkimatta jääneelle kauppa/talo -yhdistelmälle.
Ja taas tuli todettua, että mitään ei pitäisi jättää ensi kertaan. Talo oli parin kuukauden aikana lahonnut yllättävää tahtia, katon romahtamisvauhti tuntui suorastaan huolestuttavalta. Lisäksi sisällä oli joku penkonut ja tyhjennellyt kirjahyllyjä lattialle. Se siitä tulee, kun katto vuotaa ja ovi on auki. Tavaraa oli silti monenlaista, kaikki iloisessa kaaoksessa. Harmiksemme vanhasta kaupasta ei ollut merkkinä enää laskukoneen lisäksi mitään muuta, kaupan sisäänkäyntikin oli tukittu sisäpuolelta. Viinaa oli talossa nautittu, ja täytetty lokinpoikanen löytyi. Ja sama linja jatkui koko reissun...

Tästä eteenpäin kohti teitä tuntemattomia. Tuli pientä lukittua torppaa ja isompaa lukittua torppaa, jonka ulkorakennukseen oli kisuparka muumioitunut mahtavan viinapullopinon viereen. Pullot oli ladottu asetelmaan, ja niitä on talon isäntä saanut tovin jos toisenkin juoda, vaikkahan olisi ollut kuinka happo tahansa. Seuraavaksi vastaan tuli parempikuntoinen ja erittäin mielenkiintoinen talo, vaan lukossa tämäkin.Ja matka jatkuu. Etsimme hetken vanhaa rautatieasemaa, mutta eipä osunut silmään. Jonkin matkan päästä löytyi lähinnä parakin näköinen pytinki, jonka ovi repsotti kutsuvasti auki. Lahonneelle kuistille oli kannettu pari nojatuolia, ja tölkki- ja pullokokoelmat alkoivat jo pihalta. Eteistä lukuunottamatta talon lattiat ja katot olivat todella pehmeitä, joten tarkempi tutkiminen sai jäädä. Mitään muuta kuollutta täällä ei ollut kuin tunnelma ja pihalla lahoava Commer.

Vielä reissun viime metreillä osui silmään jotain keskellä peltoa. Meni sinne umpeutunut tiekin, jota tallustimme. Ajoneuvo oli täälläkin parkkeerattu pihaan.
Reipas sisääntyminen ja tuvan ovi auki. Lämmin tunkkainen ilma iski vastaan. Ja ihmetys sekä sen jälkeen pieni pelko persauksiin: miten täällä voi olla näin lämmin. Ulkona ei kuitenkaan ole ollut hellekelejä hetkeen, ja sisällä tuntui olevan lähemmäs 30 astetta. Kunnes kuului naks. Sähköpatteri. Sen jälkeen oli pakko kahteen eukkoon tutkia koko talo ja joka nurkka mahdollisten asukkien varalta. Tyhjää täynnä. Eikä täällä kyllä ihan hetkeen oltu käyty, mutta joku tätä haluaa lämpimänä pitää. Patteri vaan huusi näin kesälläkin sen verran täysillä, että jossain vaiheessa saattaa koko torppa palaa.

Paikassa oli selkeästi asunut ketjupolttaja ja viinakin oli maistunut. Sängyllä oli täytetty kahlaajalintu, se oli tämän paikan kuollut. Tupakantumppien määrä oli todella uskomaton, ja tuhkakuppeina oli käytetty kaikkia mahdollisia astioita. Tila on alunperin ollut pienviljelystila, josta emäntä oli määrätty eläkkeelle, ja sittemmin paikan on asuttanut joku miespuolinen renttu. Nyt sitä asuttavat papanoiden määrästä päätellen hiiret. Ja mikäs siellä lämpimässä talvella melskatessa...

Kusti polkee, välillä nihkeästi

Suomen Posti - vai Itellako se lienee- kuitenkin tuo "pallo hukassa"-logoinen liikelaitos, ei juuri kehuja kerää. Toki moitteita kuunnellessa helposti unohtuu, että posti kuitenkin toimittaa jo päivittäin jokusen miljoonaa lähetystä ihan oikeinkin. Vaan tuntuu liian monella olevan liikaa tarinoita kerrottavana, ja vielä jonkun Smurffin lain mukaan ne ovat yleensä ne ns. tärkeät postit, jotka hukataan. Mainokset kyllä ilmaantuvat perille.

Oma viimeisin "Kiitos Posti" -episodi sattui heinäkuun alussa. Olin jo joskus aiemmin huomannut, että pankkikorttini on menossa vanhaksi kesäkuun lopussa, mutta asia kuitenkin unohtui, koska jäin luonnollisesti odottamaan uutta pankista saapuvaksi. Kunnes heinäkuun alkupäivinä yritin maksaa, eikä se tietenkään onnistunutkaan. Soitin hiukan "nyt lähti pankki vaihtoon"-asenteella palvelunumeroon, josta täti kertoikin pahoitellen, etten ole ainoa, jolle ilmoitusta kortista ei ole saapunut. Korttini on kyllä postissa, siinä lähimmässä, minua odottamassa, mutta Posti on lahjakkaasti hukannut nivaskan saapumisilmoituksia jonnekin. Sain toki korttini haettua samana päivänä, kun verkkopankkitunnuksilla todistin olevani oma itseni, ja sai pankilta lähetyskoodin. Aiemmin olen mm. vastaanottanut "toisia ilmoituksia" erinäisistä asioista, ensimmäisiä ei ole koskaan tullutkaan. Samoin minut on täysin oikein ja asianmukaisesti tehdyn muuttoilmoituksen yhteydessä merkitty kodittomaksi, ja kaikki uuteen osoitteeseen lähetetty posti oli käännetty takaisin lähettäjälleen tai tuhottu. Silputuista lehdistä ei luonnollisestikaan maksettu korvauksia (yritin kyllä vaatia, mutta ei kuulemma makseta), ja lisäksi jouduin maksamaan viivästyskoron eräästä laskusta, kun Postin selvityksen mukaan siitäkin oli jo episodin jälkeen tullut yksi ilmoitus minulle. Ei ollut tullut, eikä olisi ehtinytkään.

Mutta ei osaa Matkahuoltokaan. Siippa tilasi Punaiseen Paholaiseen, siihen toiseen kesäautoon siis, uudet etupenkit. Tänään kilahti sitten tekstiviesti, että olisivat tuosta paikalliselta matkahuoltoasiamieheltä, asemakioskista, noudettavissa. Sinne sitten utelemaan. Ensinnäkin kioskin tytsy mainitsee paketin painon ääneen, ja sitten etsii sitä 30 kg:n painoista, lähetyskirjankin mukaan "penkit" sisältävää pakettia hyllyistä pyörittelemällä pieniä rahtipusseja ympäri. Kysyy lopulta takahuoneesta, josta huikataan laatikon olevan ulkona. Ulkona se tosiaan oli, vesisateessa. Laatikko oli päältä todella märkä, ja koska maa oli myös kastunut oli syytä olettaa sen olevan altakin märkä. Siippa lähti vähintäänkin se metrinen otsassa hakemaan autoa lähemmäs, ja tuon ilmeestä osasin kyllä tunnistaa, että olikin parempi, ettei se sanonut mitään. Hoidin siis itse (yllättävän) asiallisen reklamaation siitä, että paketissa oleva tavara ei todellakaan ole sateenkestävää, ja että tulemme tarkistamaan sisällön kyllä tarkasti ja palaamaan asiaan, mikäli siinä on jotain huomauttamista. Matkahuollon tytsyn kommentti kuului: "Kun ei meillä oikein nämä isot lähetykset mahdu sisälle"...mahtuisi ne, jos vaivautuisivat hiukan siellä sisällä järjestelemään. Kyseisen ns. matkahuollon onneksi penkit oli pakattu laatikossa tiiviisti muoviin, joten ne olivat kuivia, mutta muovikääreiden päällä oli kyllä vettä, eli paskaa olisi tullut sinne niskaan, jos muoveja ei olisi ollut. Samaan läjään josta oman pakettimme noudimme jäi vielä vino pino pahasti kastuneita isommanpuoleisia pahvilaatikoissa olevia lähetyksiä, eli toivottavasti kukaan ei ollut tilannut mitään ei-vedenkestävää. Paikalla annetun sanallisen reklamaation lisäksi asiasta lähti sitten vielä palaute Matkahuollon oman lomakkeen kautta, eli toivottavasti sieltä pääkallonpaikalta antavat vielä noottia asiakkaiden lähetysten oikeasta käsittelystä.

Myöhemmin tuli vielä mieleen, että oikeassa matkahuollossa taidetaan pyytää henkkarit tai jonkinlainen kuittaus, kun lähetys on noudettu. Meiltä niitä ei kyselty. Tuossakin paketissa kun oli lasku mukana, eli jokuhan sen olisi toki voinut siitä pihaltakin jo napata. Toki jos ilkeä haluaisi olla, niin lähettäisi jonkun sinne kyselemään paketin perään..."Jaa miten niin olette sen jollekin antaneet? Kuka sen on sitten kuitannut noudetuksi? Missä helvetin pihalla se on ollut?"

Kasveja maalta

Loman alku on kummasti hurahtanut kasvimaan kimpussa. Tarkoitus on ollut tehdä kasvimaa-aitauksesta mahdollisimman helppohoitoinen, ja ennen kaikkea selvitä tulevaisuudessa mahdollisimman vähällä kitkemisellä. Niinpä laitoin polkujen kohdalle suodatinkankaan ja soran, sekä kasvimaan reunoille aidan viereen muovisen rajausnauhan, jotta tuo pihamme pieni pirulainen niittyleinikki ei pääsisi ulkopuolelta tunkemaan rönsyjään niin aktiivisesti. Tältä se nyt sitten näyttää kauempaa katsottuna, Kalle Korpin valvoessa hernepenkkiä:
Takana vasemmalla mansikkaa, sen edessä muutama rivi perunaa. Vasemmalla edempänä sipulia, purjoa, parsakaalia ja kukkakaalia. Oikealla takana myös sipulia ja hernettä, sen eteen piti tulla kurkkua, vaan ei tullutkaan. Edempänä porkkanaa ja punasipulia, siitä eteenpäin retiisiä (syöty jo) ja lehtisalaattia. Etualan pienet "laatikot" on varattu yrteille. Reunoilla nyt enemmänkin koristekasveja, paitsi vasemmassa etukulmassa rehottaa raparperi. Ensi vuodeksi on nyt helppo tehdä paremmat suunnitelmat ja mitoitukset mitä minnekin laittaisi. Tänä vuonna osa alasta jäi vähän tyhjäksi, ja olisin toisaalta kaivannut muitakin salaattilajikkeita.

Kaalinkasvatus täytyy ensi vuonna aloittaa aiemmin ja lisäksi pyrkiä maalle istutetut esikasvatetut taimet suojaamaan. Nyt lehdillä on käynyt turhan kova rouskutus, ja toistaiseksi vasta yksi parsakaali on innostunut kunnolla kukkimaan.
Pienempi parsa ja yksi kukkakaalikin yrittävät, mutta saa nähdä tuleeko niistä mitään. Lehdet ovat turhan reikäisiä, liian maistuvaa. Muihin kasveihin ei ole tuholaiset iskeneet *kopkop*, ja purjo ainakin kasvaa ihan kiitettävästi. Ensimmäiset porkkanat kaivoin maistiaisiksi tänään, ja herneitäkin on jo jonkin verran syöty.
Saatuani alkuviikosta kasvimaan raivaustyöt valmiiksi olen keskittynyt marjapensaisiin. Pihassa oli alkujaan melkoiset määrät puskia, mutta osa jäi autotallin alle, ja suurin osa lopuista maalämpöputkien tielle. Jäljelle jäi vain seitsemän mustaherukkaa (ei mikään suosikkilajikkeeni) ja yksi punaherukka. Lisää haettiin ja istutettiin nyt kolme punaista, yksi valkoinen ja yksi vihreä herukka, punainen ja keltainen karviainen, sekä kaksi pensasmustikkaa. Tyrniäkin olisi tarkoitus hakea, mutta se vaatii hiukan enemmän maan muokkausta, koska viihtyy hiekkaisessa maassa. Monia muitakin mielenkiintoisia marjalajikkeita löytyy, ja niitäkin varmaan jossain vaiheessa kokeilen.

Pensasmustikoille tein turveharkoista kasvualtaan. Kolme pakettia harkkoja, niistä 3,5x1 harkon kokoinen allas, sisälle havu-rodo-multaa ja taimi kumpaankin päähän. Taimien juurelle laitoin reilun kerroksen punaista koristekatetta pitämään mullan kosteana. Pensasmustikka kun viihtyy valoisassa, mutta vaatii myös paljon kosteutta. Saas nähdä, koska on satoa odotettavissa. Ainakin pupuilta nuo täytyy suojata talveksi hyvin, kuten tietysti kaikki muutkin nuoret taimet.

103. Liro

Iso osa kansasta pakkautui Helsinkiin Madonnan keikalle, me lähdimme etsimään avaruutta Vammalasta Stormin altailta. Vaikka olisi kuinka pitkään kuivaa, niin altailla riittää vettä, sillä kaivosyhtiö pumppaa sitä sinne päivittäin. Haapanoita ja muitakin sorsalintuja oli uimareina, nukkumassa hiekkatöyräällä pää siiven alla, tai imuroimassa pohjasta pikkuolioita. Västiäkin piisasi, sillä pikkuhyönteiset surraavat hiekkakosteikon päällä. Ja västien seassa taaperteli hiukan isompi ja pitkäjalkaisempikin kaveri: liro, vihdoinkin. Melkoisen yleinen kahlaaja, mutta ei ole aiemmin tunnistusvarmasti näkynyt. Altaathan houkuttelevat muuttavia kahlaajia, mutta tälläkään kertaa emme nähneet muita, emme kyllä tosin katselleet kuin yhdestä kohdasta parille altaalle.