Ninni-hinni

Pienin uhkaa jäädä sarjasta, vaikkei todellakaan jää marsulassa muista jälkeen. Mira´s Ninuschka eli Ninni (s. 12.5.2009) on luonteeltaan melkoinen rämäpää ja äänekäs pikkumarsu. Rakastaa vanhempien marsujen härnäämistä ja sylittelyä, mutta kirputtaa sylissä ollessaan kättä valitettavan lujaa. Pienet hampaat sattuu.Ninnistä on tosiaan jo selkeästi tullut sylimarsu, joka syliin päästyään ensin hakee vähän asentoa, sitten venyttelee ja haukottelee, ja lysähtää (tai välillä oikein paiskautuu) kyljelleen makaamaan. Sen verran pikkumarsun vilkkautta vielä löytyy, että kovin pitkää ei samassa asennossa jakseta makailla, välillä pitää ryömiä ja tutkia, välillä pestä kuonoa ja välillä tosiaan nuolla tai kirputtaa silittävää kättä. Ujoutta ei nykyään enää juuri löydy, mutta toki kolot ja muut piilopaikat kiinnostavat perimarsumaiseen tapaan.
Ninnillä on hauska tapa liikkua, eli se ei kävele takajaloillaan vaan pomppii. On äärimmäisen harvinaista nähdä sen astelevan edes pari askelta, vaan se liikkuu kanien tapaan. Koska liikkumine on jo alusta asti ollut samanlaista ja Ninni on ollut koko ajan vilkas (välillä vähän ylikin) ja pirteä, niin kyseessä on todennäköisesti vain sen oma omituinen tapa, ei mikään vaurio tai kasvuhäiriö. Ninni todellakin saa välillä totaalisia hepulikohtauksia ja vetää marsurallia pitkin häkkialuetta, ja saa usein vanhatkin innostumaan mukaan. Mikä on tietysti hyvä, saavat tantatkin vähän liikuntaa.

Lyyti lyllerö

Helmin kuoltua lauma tuntui tarvitsevan vahvistusta. Ensimmäiset päivät Armilla ja Tricialla menivät hienosti, mutta koska siivosin Helmin hajut ja pissavaivapissat kokonaan pois, niin kaksikko selvästi eksyi toisistaan, kun nurkat eivät enää tuoksuneet tutuille. Armi-parka pelkäsi liikkua alueella, se majoittui vain jomman kumman heinäkasan viereen. Helmi kun oli kolmikosta ollut se rohkein, joka empimättä pyyhälsi aina tutkimaan puhtaita alueita. Kahden pikkumarsun saavuttua tilanne onneksi muuttui.

Pienet saapuivat Jalasjärveltä Mira's -marsulasta. Vanhempi, viiden päivän ikäerolla, on Mira's Lydia eli Lyyti, syntynyt 7.5. 2009. Lyyti on englannincrest, musta dalmatialainen, ja selkäpuoleltaan vähän liiankin tumma, lähes roan. Massupuoli on vaaleampi.
Luonteeltaan Lyyti on ujohko, vaikka antoikin ensivaikutelmanaan rohkean kuvan, kun touhusi kuljetuskopissa aktiivisesti ja pyrki kurkkimaan sieltä ulos. Kotioloissa Lyyti on osoittautunut enemmän Ninnin perässä kulkijaksi, ja piilottautuu mielellään joko kainaloon tai peiton tai tyynyn alle. Innostuessaan marsulassa Lyyti on melkoinen kikottaja Ninnin tapaan, ja pienet pitävätkin välillä melkoista vauhtia yllä yhdessä. Lyyti kuitenkin rauhallisempana sopeutui Armin ja Trician seuraan nopeammin.
Toistaiseksi Lyyti on vaikuttanut "perusmarsulta" vailla turhia konstailuita, mutta toki aika näyttää millainen pikkuneidistä muodostuu. Lähes kaikki ruoka maistuu, ainoastaan lanttua ja selleriä nirsoillaan hiukan. Tähänkin saattaa viimesitään silloin tulla muutos, kun Lyyti siirtyy syömään isojen kanssa, ja huomaa, että jos nirsoilee jää kokonaan ilman.

Haahuileva Tricia

Tricia, tarkalleen Tindale's Tricia, tuli meille alkusyksystä 2007. Viivin kuoltua Helmi ja Armi tuntuivat kaipaavan piristystä, ja etenkin kun molemmilla oli ollut virtsatievaivoja en halunnut pitää niitä kovin kauaa kaksin. Tricia oli tullessaan pieni mutta pippurinen, ja oli isompien seuraan päästyään heti kuin kotonaan. Nostin sen ensimmäiseksi yöksi erilliseen häkkiin jotta se saisi syödä rauhassa, mutta aamulla ruoat olivat koskematta ja Tirsku nakotti kulmassa kauhistuneen näköisenä. Mm. Nemille aiemmin tämä käytäntö oli toiminut, mutta Triciaa en sittemmin erottanut kuin hetkeksi omaan rauhaansa syömään.Tricia on syntynyt 30.7.2007 ja sen virallinen väritys on nonself, beige/golden/white tricolour. Goldenia neitiin on tosin tarttunut vain hiukan, mutta sen verran kuitenkin, että siitä voi mainita. Kuten otsikossakin mainitaan on Tirsku luonteeltaan melkoinen haahuilija. Usein tuoreruoka jää kesken, kun Tricia alkaa miettiä ja haaveilla jotain ihan muuta, ja ahne-Armi nappaa loput sen kuonon edestä. Heinää lisätessä Tricia tulee välillä suoraan syömään, mutta välillä se tekee kunniakierroksia pitkin lattiaa ja saattaa käydä tutkimassa peittojen alustoja ennen syömään tuloa. Varsinainen sylilötkö Tricia ei ole, mutta ei myöskään laita hanttiin sylittelyä. Hoitotoimenpiteet sen kanssa joko onnistuvat tai ovat lähes mahdottomia, sillä halutessaan Tirsku osaa luikerrella taitavasti pois otteesta.Tricia on tuoreiden suhteen hiukan nirsokin, ja c-vitamiinia tuoreen päällä on sille turha tarjota, sillä silloin jää herkkuporkkanakin syömättä. Ääntä Tricia ei juuri käytä, toisinaan se saattaa osallistua kerjäyskuoroon, mutta pääasiassa jättää sen homman muiden haltuun. Se on kenties tajunnut, että ruoka tulee huutamattakin.

Nemi neppula

Jane ja Anttu asuivat pitkään kahdestaan. Kuitenkin kaksi on vain kaksi ja kolme on lauma, joten kolmas päätettiin laumaan hankkia keväällä 2007. Katselin pitkään eri kasvattajien poikasia, ja kyselinkin jo parilta, mutta sopivaa ei löytynyt heiltä. Silloisesta Goldhill's, nykyisestä Snoop's -marsulasta löytyi myös tarjokkaita, ja sähköpostikyselyni perusteella meille sopivimmaksi tarjottiin 22.3. 2007 syntynyttä mustaa american crestiä, jonka peppuun on hiukan tullut myös golden-väriä ja kuonoonkin hipaisu valkoista. Saimme itse nimetä marsun, ja jatkoimme sarjakuvallisten linjalla. Tytön nimeksi tuli Goldhill's Nemi Montoya.Anttu-poika haltioitui Nemin saapumisesta. Se nuolla lipsutteli Nemin poskia ja korvia ensimmäiset päivät niin innokkaasti, että otin Nemin yöksi omaan häkkiinsä nukkumaan ja syömään rauhassa. Janekin suhtautui Nemiin ihan asiallisesti, toki osoitti olevansa johtaja, muttei sen kummemmin pikkuista kiusannut. Luonteeltaan Nemi on oikeastaan "perusmarsu" vailla turhia hötkyilyitä. Se on kova tyttö juttelemaan, ja onkin saanut erääksi lempinimekseen Rutikiti, koska usein lattiallakin liikkuessaan ja etenkin sylissä oleillessaan se pitää marsumaista rutikitinää. Myös kerjäysääntä lähtee ihan tarpeeksi.
Nemi rakastaa timotein kukintoja, ja nappaa usein ensimmäisenä isoimman kukinnon uudesta heinätukosta ja kuskaa sen kauemmas syötäväksi kuin paremmankin saaliin. Välillä kukinnoista pitää kinatakin, mutta niiden suhteen Nemi pitää puolensa. Pelletit ja tuoreruoat se saattaa yllättävän helpostikin luovuttaa Janelle. Vaikka Nemi jo parivuotias onkin, se saattaa innostua säntäilemään ja loikkimaan pikkumarsujen tapaan, kun kuulee ruoan saapuvan. Hassu possu monin tavoin.

Marsulan sopraano on vaiennut

Niin, Helmin aika tuli sitten täyteen heinäkuisena lauantai-iltana. Muutaman viikon Helmi pysyi uusien virtsakivien kanssa iloisena ja pirteänä ja söi hyvin, mutta nyt loppuviikosta se alkoi käydä "mietteliääksi" ja lauantai-iltana sitten tuli se totaalinen syömättömyysmöksähdys. Sen lisäksi, että ruoka ei maistunut, ei pissaakaan tullut kunnolla. Totesimme, että parempi päästää Helmi pois, eikä pitkitetä asiaa enää.

Kukaan ei enää kuikkaa ruokaa korkeimmalla äänellä, eikä ota aurinkoa kesällä. Se nimittäin oli Helmin erikoisharrastus: hakeutua aurinkoläikkään makaamaan kyljelleen. Ja kun kova helle iski, niin Helmi hakeutui peiton alle aurinkoon, jos mahdollista. Mikään lämpö ei tuntunut olevan sille liikaa.

Onneksi marsula ei vaikene kokonaan, vaikka yksi lähteekin. Ja vaikka päätös sinänsä ehkä oli helppo, niin ikävä on kova. Hyvästi Helmi...1.9.2004-11.7.2009.

Harmaasirkku Jane

Jane hankittiin Antun kaveriksi syksyllä 2005. Katselin pitkään eri kasvattajien myytäviä, ja lopulta päädyin kyselemään marsua lähes lähimmältä. Alunperin kyselin samanväristä toista naarasta, mutta se oli jo myyty, ja Jane taas oli jäänyt varauksen peruuntumisen takia kasvattajalle. Niinpä Jane päätyi meille. Jane on viralliselta nimeltään Myway Quality Jane, syntynyt 17.5.2005. Janea on nimitelty vieraiden toimesta "rotan väriseksi", mutta virallisesti sen väri on lilac tan. Eli violettiin vivahtavan harmaa, ruskealla vatsalla ja ruskeilla kaula- ja kuonomerkeillä. Silmät ovat punaiset, kuten kai lilaceilla yleensäkin.
Jane osoittautui rohkeaksi heti alkuunsa, ja samoin se osoitti heti tultuaan, ettei pidä käsittelystä eikä viihdy sylissä. Rohkeus on Janen meille kotiuduttua vain kasvanut, ja muuttunut oikeastaan täysin päättömäksi hullunrohkeudeksi. Janelta tuntuu puuttuvan itsesuojeluvaisto kokonaan. Ainoastaan jos siihen yrittää koskea se väistää, muuten se kiipeää jalan päälle kerjäämään ja kulkee marsulassa jalkojen vieressä ja tuppaa jopa jalan alle. Kaikki käsittelytoimet ovat Janen mielestä edelleen kamalia, ja niitä vastaan pitää rimpuilla ja kiukutella kaikin voimin. Sylimarsua siitä ei saa, eikä toisaalta ole tarviskaan. Jos ei tykkää, niin ei tykkää. Kun kyse ei kuitenkaan ole siitä, että pelkäisi.

Laumassaan Jane on johtaja, ja pitää muita komennuksessa. Jane ei kuitenkaan ole mikään öykkäri, vaikka toki muiden ruokakupit imuroikin tyhjäksi mahdollisuuksien mukaan. Janen lempipaikkoja ovat kaikki pehmeät alustat joissa voi maata joko etukäpälät ojossa tai koko ruho kyljellään.Jane ei niinkään kerjää äänellään vaan liikkeellään. Jotain ruokaan viittavaa kuultuaan se aloittaa malttamattoman teputtamisen pitkin marsulan lattiaa, ja yleensä jatkaa sitä kunnes ruokaa saapuu. Toki se osaa myös kuikata, mutta kovaäänisemmät kaverit vievät sen äänestä voiton. Jane voittaa äänellään ainoastaan silloin, kun se innostuu sirkuttamaan. Janen sirkuttaminen tapahtuu yleensä yöllä, ja usein se osuu kiima-aikaan. Marsun sirkutus kuulostaa kanarianlinnun viserrykseltä, ja sen varsinaista merkitystä ei tiedetä. Useimmat marsut eivät sirkuta koskaan, jotkut saattavat uuteen kotiin muutettuaan tai lauman kokoonpanon vaihduttua sirkutella, ja joillakin se on pysyvämpi tapa. Meillä Jane on ainoa sirkutusta harrastanut, eikä senkään "laulua" ole hetkeen kuultu.

Kiviä siellä, kiviä täällä

Olihan se ensinnäkin turha toivoa, että pieni möykky Armin alamahassa olisi ollut joku muu kuin virtsakivi. Tai tarkalleen ottaen kaksi pientä kiveä ihan vierekkäin, siksi se tuntui oudon litteältä. Viime viikolla ainoastaan todettiin, tänään oli sitten varsinainen poistoaika. Lääkäri on onneksi yksi niitä harvoja päteviä marsulääkäreitä täällä päin, ja lupasi yrittää ensin ilman nukutusta, ja jos se ei onnistu, niin pikaisen kevyt rauhoitus isofluraanilla. Kivet olivat kuitenkin niin pieniä ja niin lähellä virtsaputken suuta, että niiden poistaminen onnistuisi ilman varsinaista leikkausta. Armi sai pyllyyn paikallispuudutuksen, eli sinänsä poistoyritykset eivät sattuneet, mutta toki ensimmäisiä yrityksiä piti protestoida äänekkäällä Armimaisella kiljunnalla, joka herätti hilpeyttä vastaanottohuoneessakin. Armihan on tosiaan välillä melko teatraalinen äänenkäyttönsä suhteen. Sen verran Armi laittoi hanttiin, että pieni pölläys kaasua tarvittiin, ja kun Armi retkotti rentona sai lääkäri kivet nätisti ulos. Amppu heräili nopeasti, ja oli jo tolpillaan, kun se tuotiin takaisin vastaanottohuoneeseen. Tästä hommasta selvittiin siis hyvin.

Vaan nappasin vielä lähteissä Helmin mukaan. Helmi on sinänsä ollut pirteä ja oma itsensä, mutta hiukan pissausvalituksia on kuulunut, ja tänään tulin havainneeksi testitikulla sen pissassa verta. Nämä oireet eivät sinänsä välttämättä kerro muusta kuin tulehduksesta, ja niitähän Helmillä on ollut elämässään lukuisia. Halusin kuitenkin tarkistuksen senkin kohdalle, koska toisinaan nuo rakon kivet uusivat todella nopeasti leikkauksen jälkeen. Ja niin on nytkin käynyt. Leikkauksesta on hivenen yli kaksi viikkoa, ja rakossa näkyi useampi pieni kivi sekä virtsaputkessa näkyi yksi. Putken kiven lääkäri poisti heti samalla menetelmällä kuin Armiltakin, mutta rakon kiville ei juuri ole mitään tehtävissä. Uusi leikkaus ei kannata, sillä kivet uusisivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä taas.

Mielessä kävi kyllä, että tulenko toinen koppi tyhjänä takaisin. Lääkäri ei kuitenkaan tätä ehdottanut, oli sitä mieltä, että tarkkaillaan nyt ja annetaan antibioottia, koska Helmi on ollut pirteä ja syönyt hyvin. Kivet ovat ainakin toistaiseksi sen kokoisia, että niiden ajautuminen virtsarakosta virtsaputkeen ja tuleminen ulos jopa itsestään on mahdollista, ja putkestahan niitä joka tapauksessa saadaan ulos helposti leikkaamatta. Odotukset eivät silti ole korkealla, jos tuo taas keksii möksähtää syömättömäksi tai jos kivet vaan kasvavat, niin vaihtoehtoja ei enää ole.

Että eipä tullut kovin hauska juhannus.

Anttu, tukevasti tassujen alla

Rivendell's Andre eli Anttu saapui meille hivenen yli vuoden ikäisenä, alkuvuodesta 2005. Helmi ei halunnut sopeutua Viivin ja Armin seuraan, ja siksi haimme kastroitavaksi soveltuvaa poikamarsua, jonka sitten ymppäisimme Helmin seuraksi. Olin salaa haaveillut black dalmatian -pojasta, ja kun moinen osui sattumalta etsimään uutta kotia, niin pakkohan se oli meille hakea. Antun silmät ovat "rubiinit", eli näyttävät mustilta, mutta hohtavat punaisina, ja siksi Anttu saa kuvissa salaman kanssa demonimarsun ilmeen.
Anttu on oikein rekisteröity rotumarsu (M608-03), syntynyt 8.12.2003. Rekisteröinnillä ei meille ole merkitystä, koska emme harrasta näyttelyitä emmekä kasvata. Toki se "kilometrin pituinen" sukutaulu on aina mukava saada, koska se kertoo kasvattajan edes jonkinasteisesta vihkiytymisestä asiaan. Edellisessä kodissaan Anttu oli asustellut yksin, kuten kastroimattoman pojan kohtalo yleensä valitettavasti on, ja oli meille tullessaan todella arka. Anttu kastroitiin pari kuukautta meille tulonsa jälkeen, mutta valitettavasti yhteiselo Helminkään kanssa ei onnistunut. Niinpä Anttu sai kaverikseen Janen ja myöhemmin laumaansa vielä Nemin. Nyt Anttu on tukevasti molempien neitien tassujen alla, lauman vanhimmaisena, mutta pohjimmaisena. Vaan eipä tunnu Anttua haittaavan, pääasia, että on tyttöseuraa.

Antun arkuus on karissut matkan varrella, varmasti pääosin rohkeiden laumakaverien ansioista. Edelleenkään Anttu ei pyöri jaloissa kerjäämässä ruokaa kuten muut, mutta saattaa marsulaa siivotessa jopa ensimmäisenä tassutella paikalle katsomaan. Poika myös usein aloittaa omalla puolellaan kerjäyskitinät, tai ainakin jatkaa sinnikkäästi muiden jo luovuttua toivosta "väärän hälytyksen" sattuessa.
Antun toinen alaetuhammas alkoi viime vuoden puolella kasvaa oudon näköisesti, ja loppujen lopuksi se jouduttiin poistamaan, koska röntgenkuvat osoittivat, että juuressakin oli jotain vialla. Anttu on silti pärjännyt kolmellakin taltalla hienosti, vaikka etenkin juuresten syöminen onkin hiukan hidasta. Anttu yleensä eristetäänkin tytöistä ruokailun ajaksi, jotta se saa syödä omat eväänsä rauhassa loppuun.

Armi 6 vuotta

6.6. 2003 putkahti maailmaan Suru-marsulle poikue. Poikueesta kaksi naarasta päätyi silloiseen vasta-avattuun Pirkkalan Faunattareen myyntiin. Olimme jonkun aikaa hakeneet ensimmäisiksi marsuiksi kahta naarasta, ja tämä kaksikko sopi suunnitelmiimme oikein hyvin. Mainittakoon, että enää en eläinkaupasta ostaisi marsua, mutta "aloittelijana" sitä tulee tehtyä kaikenlaista ei-niin-fiksua.

Tietysti olisi kiva, jos otsikko kuuluisi "Viivi ja Armi 6 vuotta", mutta Viivi-marsu valitettavasti kuoli äkillisesti syksyllä 2007. Ensimmäisistä pötkylöistä meillä vaikuttaa siis enää Armi, tuo jättijyrä. Armi sai nimensä B.Virtasen vaimon mukaan, koska osoittautui heti alkuunsa melkoiseksi päällepäsmäriksi.
Armi on tosiaan koko ajan ollut itseoikeutettu laumansa johtaja. Viivi-siskolle se teki asian selväksi heti alkuunsa, ja myöhemmin Helmi tai Triciakaan eivät ole yrittäneet Armin johtajuutta haastaa. Ihmisiin Armi suhtautuu melko arasti, ja protestoi kiinniottoa ja syliinnostoa kiljumalla kuin syötävä. Sylissä kyllä massuttaa tarjottavia ja välillä innostuu nuolemaan sormia. Armi on käyttänyt lauman johtajuutta hyväkseen, eli ahmii ensin innolla omat ruokansa ja jyrää sen jälkeen tyhjentämään myös muiden ruokakupit. Tämä myös hiukan näkyy Armissa, vaikka se myös ilmeisesti perintönä on saanut "isot luut".

Armi on melkoisen tarkka sisustuksesta ja rutiineista. Jos siivotessa laittaa kopin tai pajutunnelin väärään paikkaan, niin Armi huomauttaa asiasta välittömästi ensin järsimällä esinettä, ja sen jälkeen tönimällä sitä kuonollaan oikeaan paikkaan. Vanhemmiten Armi on selvästi laiskistunut entisestään, nykyään sen näkee erittäin usein makaamassa puoliksi kyljellään heinäkasalla, ja samalla se natustaa löytämiään timoteinpäitä. Riippumatto on ajoittain Armin lemppari, ja silloin sinne ei ole muilla asiaa.
Merkkipäiväänsä Armi viettää marsulassa kaikessa rauhassa rutiineista tinkimättä. Saattaa se jonkun ylimääräisen porkkananpalan saada.

Helmi, marsulan sopraano

Helmi tuli meille kolmantena marsuna joulun alla 2004. Helmi on syntynyt 1.9.2004, ja on viralliselta nimeltään Myway Easy Question. Kutsumanimeksi tuli Helmi, koska se jatkoi "sarjakuvallisten" nimien sarjaa marsulassa, ja virallisemmasta nimestä ei saanut oikein mitään väännettyä. Aiemmat kaksi olivat saaneet nimikseen Viivi ja Armi, ja myöhemmin meille on tullut Nemi. Helmin rotu ja väri on english crested black tan, eli pyörre otsalla, ja musta ruskein merkein.
Helmi ei sopeutunut kahden vanhemman marsun seuraan ihan kitkatta, ja oikeastaan siitä syystä marsulauma paisuikin lopulta kuuteen. Loppujen lopuksi Helmi on asustellut ihan sopuisasti kavereiden kanssa, mutta ensimmäisenä ikävuotenaan se oli melkoinen tuittupää, eikä tuntunut tykkäävän oikein kenestäkään. Helmin "erikoisharrastuksiin" kuuluu nakerrella kaikkea, mikä tielle osuu, ja mm. varomattomasti jätetty peliratin johto meni Helmin toimesta naks poikki. Äänekäs Helmi on, ja sen ääni on kuikkausmassasta tunnistettavissa, sillä se on korkeampi kuin muilla. Selkeä sopraano siis.


Helmi on kärsinyt noin vuoden ikäisesti asti virtsatievaivoista. Vaivat ovat aiheutuneet virtsakiteistä, ne taas puolestaan ilmeisesti jonkinlaisesta kalsiumin imeytymishäiriöstä. Marsuilla tätä asiaa on tutkittu valitettavan vähän, ja niinpä Helmilläkin on pääasiassa pystytty hoitamaan vain seurauksia, muttei syytä. Poistamalla ruokavaliosta kalsiumpitoisimmat on oireilua saatu kuriin, mutta nyt keväällä Helmi on sitten kasvattanut itselleen virtsakiven, joka on alkanut vaivata. Kivi poistetaan ensi maanantaina leikkauksella, mikä ei ole ihan pieni juttu noin pienelle eläimelle, mutta toivottavasti onnistuu. Sen verran pahasti kivi kuitenkin vaivaa, että senkään kanssa Helmi ei pysty enää olemaan.