Lykkäsi sitten taas paahteen päälle, ja samaa tavaraa tiedossa kai ensi viikollakin. Kunnon suomalaisenhan pitäisi tästä nauttia, ei tokikaan saa valittaa, kun nyt kerrankin niitä etelänmatkakelejä tänne karuun pohjolaankin saadaan. Henkilökohtainen kipurajani nyt vaan alkaa olla se +25, kaikki sen jälkeen on kidutusta. Etenkin, kun nämä helteet tuppaavat jatkumaan ja jatkumaan. Jäähdytysilmastoinnista taloon en kyllä silti innostu, tosin siirreltävä jäähdytin löytyy. Sitä huudatetaan sitten makuuhuoneessa iltasella näillä keleillä jokunen tunti ennen nukkumaanmenoa. Nukkuessa sen käyttö ei onnistu, liikaa kohinaa näin meluherkälle. Sitä paitsi veto ja viima ei kuitenkaan ole hyväksi sekään.
Ilmeisesti tuo suomalaisten asennevamma siihen, että helteestä pitäisi ihan jokaisen nauttia, juontuu tosiaan siihen hemmetinmoiseen rantalomamatkojen hehkuttamiseen. Jos lähdet ulkomaille, pitäisi ilman muuta suunnata "etelään", mikä entivanhaan tarkoitti toki Kanarian saaria, nyttemmin Thaimaata. Montakohan kertaa olen itsekin kohdannut ihmettelyä ja suoranaista närkästystä, kun olen kehdannut lähteä oikein lentokoneella ulkomaille, ja menenkin vain Keski-Eurooppaan kaupunkilomalle, eikä siellä herrajjjumala ole edes lämmintä ja aurinkoista eikä rantoja missä maata. Eikä siellä kaljakaan välttämättä ole niin halpaa, niin mitäs hittoa siellä sitten tekee. No, kieltämättä en kovin usein muutenkaan tunne olevani mikään kovin "perussuomalainen" "juntti".
Minä siis valitan, jos kärsin huonosta olosta, joka johtuu liiasta lämmöstä. Tai ainakaan en todellakaan osallistu siihen "helle hellii"-kuoroon, joka valtaa näinä aikoina joka tiedotusvälineen, työpaikkaruokalan ja torikokouksen. Sen sijaan lähetän isosti sympatiaa niille muille, jotka tukalasta kuumuudesta kärsivät, kuten vaikkapa ne muutenkin heikkokuntoiset vanhukset. Ja nautin taas sitten viileämmistä kesäsäistä (se 20-25 on tosiaan ihan jees), syksyn ihanista sateista ja ennenkaikkea kunnon lumisesta pakkastalvesta.
Mitäkö tässä viikon aikana on tapahtunut....eipä juuri mitään. Suunnistamassa kävin kelistä huolimatta, ja sain komean rakon kantapäähäni. Punoittaa pahaenteisesti, toki osakiitos kelille ja osakiitos rakon huonolle paikalle. Jokainen umpikenkä hankaa siihen, töissä kun ei oikein voi varvastossuissa kuljeskella. Se suunnistuskenkäongelma on edelleen ratkaisematta, en tietenkään muistanut viedä Jalaksia liikkeeseen silloin, ja juoksulenkkarit eivät näemmä toimineet säärisuojien kanssa.
Lomaan vielä neljä viikkoa. Lomalla olisi tarkoitus olla tekemättä mitään, siis lomailla. Nyt jo on kuulunut näitä "mitäs meinaat tehdä lomalla" -kyselyitä, mutta jospa tosiaan en tekisi mitään. Makaisin x-asennossa joko nurmikolla tai olkkarin lattialla, kelistä riippuen, ja söisin valmisruokaa sekä nautiskelisin sivistyneesti välillä hiukan viiniä. Jos jaksaisi voisi vaikka lukea jonkun kirjan. Sopiva suunnitelma, ja mikä parasta: täysin mahdollinen.
sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Kaikkitännehetimullenyt!
Juhannussäät eivät oikein innostaneet mihinkään ulkotoimintaan. Vaikka en koekaan olevani sokerista, ja moni yleisölintupaikka on katettu, niin useamman päivän kaatomonsuuniesterinsaavi sai jämähtämään sisälle ja lähes lamautumaan. Vasta tänään sääkin alkoi suosia ja aurinko innostaa liikkeelle.
Matkasimme ensin Hatanpään Arboretumin nurkille, koska siellä satunnaisesti on havaittu harjakoskelo. Viimeinen ilmoitus oli kyllä viikon takaa, mutta ainahan sitä voi yrittää. Myöhässä oleminen näiden harvinaisuuksien suhteen on meille enemmän sääntö kuin poikkeus, tänä keväänä on aiemmin jo jäänyt näkemättä ainakin se punapäänarsku ja keltajalkaviklo. Eikä kyllä saatu harjakoskeloakaan näköpiiriin, vaikka hyvä tovi Pyhäjärveä tulikin seulottua kahden putken voimin. Lokkeja oli kivellä (tyrsk) ja kovin tumma silkkiuikku (nuori?) liikuskeli rantavedessä. Niin tumma yksilö oli, että aluksi luulimme sitä mustakurkku-uikuksi.
Arboretumin lammessa oli luonnollisesti lintuelämää, ja linnuilla paljon kaksijalkaisia kavereita rapisevien pussien kanssa. Rouva Pullasorsa:
Poikaspullasorsat:
Pullasorsien seurassa oli pullapuluja ja pullanaakka, sekä "tyypillisen" aggressiivisesti käyttäytynyt pullatelkkä:
Pullaporukan jäljiltä päätimme vihdoinkin toteuttaa pitkään suunnitteilla olleen aikeen: Sääksisäätiö Kangasalla. Varsinaisesti tiedossa ja muistissa ei ollut paikan yleisötornin laatua, ja saimmekin huomata raahanneemme turhaan sinne sekä kameravehkeet että putkikamat. Yleisötornihan on lasitettu, ja lasit tummennettu, jotta kala-altaasta saalistavat linnut eivät havaitsisi tornissa olevia ihmisiä ja häiriintyisi näistä. No, eipä siinä mitään, laskimme tavarat lattialle ja istahdimme tuoleille odottamaan.
Vaan voi jumalauta. Se ensimmäinen sääksi näyttäytyi kyllä kohtuullisen pian. Mutta eipä uskaltanut kalastaa, kun porukkaa lappasi edestakaisin koko ajan. Ilmeisesti nämä tornissa rampanneet puoliapinat kuvittelivat, että kyseessä on joku eläintarhatyyppinen juttu, jossa sääkset ovat häkissä ja niitä pääsee pällistelemään ihan koko ajan. Pitkämielisin pariskunta taisi peräti kaksi minuuttia viihtyä tornissa, sitten piti jo lähteä tömpstömpstömpsöttelemään takaisin "ku ei tääl mitään näy". Parhaasta tai pahimmasta suorituksesta vastasi sitten se isipappa, joka rahtasi paikalle syöttöporsaan kokoisen ja hiukan näköisenkin nahkapokaalin, ja vaivautui jopa verhojen raosta kurkkaamaan sisälle, toetamaan "jaa, ei tääl mitään näy", ja taas mentiin tömpstömpstömps/kiljunkiljunkiljun-möykällä takaisin. Paikkaan pitäisi selkeästi saada joku rajoitus, joko helvetin korkea pääsymaksu ihan kaikille tai sitten joku aikaraja, eli tornissa olisi vietettävä vähintään puoli tuntia jos sinne menee. Pysyisi nämä kaikkitännehetimullenyt-sukupolven kasvatit jossain muualla. Kuten vaikka Särkänniemen eläintarhassa tai Ähtärissä.
Niin, kyllä me sitä kalastustakin sitten näimme, sillä vajaan tunnin odotuksen jälkeen ramppaus laantui, ja sääkset uskaltautuivat kalaan. Sen verran hienolta touhu näytti, että taidamme lomalla vuokrata tuolta kuvauspaikat, ja mennä sinne päiväksi eväiden kanssa kuvaamaan ja katselemaan. Sääksien lisäksi myös lokit viihtyvät paikalla, samoin varislinnut. Kahdella variksella ja selkälokilla olikin jotain kinaa keskenään, varikset nautiskelivat rannalle pudonneita kalanruokia ja selkälokki yritti häätää niitä pois.
Tämän päivän kokemukset, samoin kuin noilla muilla torneilla aiemmin nähdyt tapaukset herättävät kyllä pelkoa lintuharrastuksen ja etenkin lintukuvauksen tulevaisuudesta. Molemmat kun vaativat pitkää pinnaa ja malttia odottamiseen ja hiljentymiseen, ja sitä ei tahdo löytyä edes omalta sukupolvelta, saati sitten niiltä seuraavilta. Koko ajan pitäisi jotain tapahtua, koko ajan pitäisi jonkun toosan möykätä. Kesämökki hommataan luonnon keskeltä, mutta sielläkin paneudutaan telkkarin ääreen tai jos nyt ulos eksytäänkin, niin laitetaan musiikki huutamaan, jottei omat ajatukset ja se hiljaisuus liikaa ahdistaisi. Ei hyvä, ei.
Matkasimme ensin Hatanpään Arboretumin nurkille, koska siellä satunnaisesti on havaittu harjakoskelo. Viimeinen ilmoitus oli kyllä viikon takaa, mutta ainahan sitä voi yrittää. Myöhässä oleminen näiden harvinaisuuksien suhteen on meille enemmän sääntö kuin poikkeus, tänä keväänä on aiemmin jo jäänyt näkemättä ainakin se punapäänarsku ja keltajalkaviklo. Eikä kyllä saatu harjakoskeloakaan näköpiiriin, vaikka hyvä tovi Pyhäjärveä tulikin seulottua kahden putken voimin. Lokkeja oli kivellä (tyrsk) ja kovin tumma silkkiuikku (nuori?) liikuskeli rantavedessä. Niin tumma yksilö oli, että aluksi luulimme sitä mustakurkku-uikuksi.
Arboretumin lammessa oli luonnollisesti lintuelämää, ja linnuilla paljon kaksijalkaisia kavereita rapisevien pussien kanssa. Rouva Pullasorsa:
Poikaspullasorsat:
Pullasorsien seurassa oli pullapuluja ja pullanaakka, sekä "tyypillisen" aggressiivisesti käyttäytynyt pullatelkkä:
Pullaporukan jäljiltä päätimme vihdoinkin toteuttaa pitkään suunnitteilla olleen aikeen: Sääksisäätiö Kangasalla. Varsinaisesti tiedossa ja muistissa ei ollut paikan yleisötornin laatua, ja saimmekin huomata raahanneemme turhaan sinne sekä kameravehkeet että putkikamat. Yleisötornihan on lasitettu, ja lasit tummennettu, jotta kala-altaasta saalistavat linnut eivät havaitsisi tornissa olevia ihmisiä ja häiriintyisi näistä. No, eipä siinä mitään, laskimme tavarat lattialle ja istahdimme tuoleille odottamaan.
Vaan voi jumalauta. Se ensimmäinen sääksi näyttäytyi kyllä kohtuullisen pian. Mutta eipä uskaltanut kalastaa, kun porukkaa lappasi edestakaisin koko ajan. Ilmeisesti nämä tornissa rampanneet puoliapinat kuvittelivat, että kyseessä on joku eläintarhatyyppinen juttu, jossa sääkset ovat häkissä ja niitä pääsee pällistelemään ihan koko ajan. Pitkämielisin pariskunta taisi peräti kaksi minuuttia viihtyä tornissa, sitten piti jo lähteä tömpstömpstömpsöttelemään takaisin "ku ei tääl mitään näy". Parhaasta tai pahimmasta suorituksesta vastasi sitten se isipappa, joka rahtasi paikalle syöttöporsaan kokoisen ja hiukan näköisenkin nahkapokaalin, ja vaivautui jopa verhojen raosta kurkkaamaan sisälle, toetamaan "jaa, ei tääl mitään näy", ja taas mentiin tömpstömpstömps/kiljunkiljunkiljun-möykällä takaisin. Paikkaan pitäisi selkeästi saada joku rajoitus, joko helvetin korkea pääsymaksu ihan kaikille tai sitten joku aikaraja, eli tornissa olisi vietettävä vähintään puoli tuntia jos sinne menee. Pysyisi nämä kaikkitännehetimullenyt-sukupolven kasvatit jossain muualla. Kuten vaikka Särkänniemen eläintarhassa tai Ähtärissä.
Niin, kyllä me sitä kalastustakin sitten näimme, sillä vajaan tunnin odotuksen jälkeen ramppaus laantui, ja sääkset uskaltautuivat kalaan. Sen verran hienolta touhu näytti, että taidamme lomalla vuokrata tuolta kuvauspaikat, ja mennä sinne päiväksi eväiden kanssa kuvaamaan ja katselemaan. Sääksien lisäksi myös lokit viihtyvät paikalla, samoin varislinnut. Kahdella variksella ja selkälokilla olikin jotain kinaa keskenään, varikset nautiskelivat rannalle pudonneita kalanruokia ja selkälokki yritti häätää niitä pois.
Tämän päivän kokemukset, samoin kuin noilla muilla torneilla aiemmin nähdyt tapaukset herättävät kyllä pelkoa lintuharrastuksen ja etenkin lintukuvauksen tulevaisuudesta. Molemmat kun vaativat pitkää pinnaa ja malttia odottamiseen ja hiljentymiseen, ja sitä ei tahdo löytyä edes omalta sukupolvelta, saati sitten niiltä seuraavilta. Koko ajan pitäisi jotain tapahtua, koko ajan pitäisi jonkun toosan möykätä. Kesämökki hommataan luonnon keskeltä, mutta sielläkin paneudutaan telkkarin ääreen tai jos nyt ulos eksytäänkin, niin laitetaan musiikki huutamaan, jottei omat ajatukset ja se hiljaisuus liikaa ahdistaisi. Ei hyvä, ei.
lauantai 20. kesäkuuta 2009
Harmaasirkku Jane
Jane hankittiin Antun kaveriksi syksyllä 2005. Katselin pitkään eri kasvattajien myytäviä, ja lopulta päädyin kyselemään marsua lähes lähimmältä. Alunperin kyselin samanväristä toista naarasta, mutta se oli jo myyty, ja Jane taas oli jäänyt varauksen peruuntumisen takia kasvattajalle. Niinpä Jane päätyi meille. Jane on viralliselta nimeltään Myway Quality Jane, syntynyt 17.5.2005. Janea on nimitelty vieraiden toimesta "rotan väriseksi", mutta virallisesti sen väri on lilac tan. Eli violettiin vivahtavan harmaa, ruskealla vatsalla ja ruskeilla kaula- ja kuonomerkeillä. Silmät ovat punaiset, kuten kai lilaceilla yleensäkin.
Jane osoittautui rohkeaksi heti alkuunsa, ja samoin se osoitti heti tultuaan, ettei pidä käsittelystä eikä viihdy sylissä. Rohkeus on Janen meille kotiuduttua vain kasvanut, ja muuttunut oikeastaan täysin päättömäksi hullunrohkeudeksi. Janelta tuntuu puuttuvan itsesuojeluvaisto kokonaan. Ainoastaan jos siihen yrittää koskea se väistää, muuten se kiipeää jalan päälle kerjäämään ja kulkee marsulassa jalkojen vieressä ja tuppaa jopa jalan alle. Kaikki käsittelytoimet ovat Janen mielestä edelleen kamalia, ja niitä vastaan pitää rimpuilla ja kiukutella kaikin voimin. Sylimarsua siitä ei saa, eikä toisaalta ole tarviskaan. Jos ei tykkää, niin ei tykkää. Kun kyse ei kuitenkaan ole siitä, että pelkäisi.
Laumassaan Jane on johtaja, ja pitää muita komennuksessa. Jane ei kuitenkaan ole mikään öykkäri, vaikka toki muiden ruokakupit imuroikin tyhjäksi mahdollisuuksien mukaan. Janen lempipaikkoja ovat kaikki pehmeät alustat joissa voi maata joko etukäpälät ojossa tai koko ruho kyljellään.
Jane ei niinkään kerjää äänellään vaan liikkeellään. Jotain ruokaan viittavaa kuultuaan se aloittaa malttamattoman teputtamisen pitkin marsulan lattiaa, ja yleensä jatkaa sitä kunnes ruokaa saapuu. Toki se osaa myös kuikata, mutta kovaäänisemmät kaverit vievät sen äänestä voiton. Jane voittaa äänellään ainoastaan silloin, kun se innostuu sirkuttamaan. Janen sirkuttaminen tapahtuu yleensä yöllä, ja usein se osuu kiima-aikaan. Marsun sirkutus kuulostaa kanarianlinnun viserrykseltä, ja sen varsinaista merkitystä ei tiedetä. Useimmat marsut eivät sirkuta koskaan, jotkut saattavat uuteen kotiin muutettuaan tai lauman kokoonpanon vaihduttua sirkutella, ja joillakin se on pysyvämpi tapa. Meillä Jane on ainoa sirkutusta harrastanut, eikä senkään "laulua" ole hetkeen kuultu.
Jane osoittautui rohkeaksi heti alkuunsa, ja samoin se osoitti heti tultuaan, ettei pidä käsittelystä eikä viihdy sylissä. Rohkeus on Janen meille kotiuduttua vain kasvanut, ja muuttunut oikeastaan täysin päättömäksi hullunrohkeudeksi. Janelta tuntuu puuttuvan itsesuojeluvaisto kokonaan. Ainoastaan jos siihen yrittää koskea se väistää, muuten se kiipeää jalan päälle kerjäämään ja kulkee marsulassa jalkojen vieressä ja tuppaa jopa jalan alle. Kaikki käsittelytoimet ovat Janen mielestä edelleen kamalia, ja niitä vastaan pitää rimpuilla ja kiukutella kaikin voimin. Sylimarsua siitä ei saa, eikä toisaalta ole tarviskaan. Jos ei tykkää, niin ei tykkää. Kun kyse ei kuitenkaan ole siitä, että pelkäisi.Laumassaan Jane on johtaja, ja pitää muita komennuksessa. Jane ei kuitenkaan ole mikään öykkäri, vaikka toki muiden ruokakupit imuroikin tyhjäksi mahdollisuuksien mukaan. Janen lempipaikkoja ovat kaikki pehmeät alustat joissa voi maata joko etukäpälät ojossa tai koko ruho kyljellään.
Jane ei niinkään kerjää äänellään vaan liikkeellään. Jotain ruokaan viittavaa kuultuaan se aloittaa malttamattoman teputtamisen pitkin marsulan lattiaa, ja yleensä jatkaa sitä kunnes ruokaa saapuu. Toki se osaa myös kuikata, mutta kovaäänisemmät kaverit vievät sen äänestä voiton. Jane voittaa äänellään ainoastaan silloin, kun se innostuu sirkuttamaan. Janen sirkuttaminen tapahtuu yleensä yöllä, ja usein se osuu kiima-aikaan. Marsun sirkutus kuulostaa kanarianlinnun viserrykseltä, ja sen varsinaista merkitystä ei tiedetä. Useimmat marsut eivät sirkuta koskaan, jotkut saattavat uuteen kotiin muutettuaan tai lauman kokoonpanon vaihduttua sirkutella, ja joillakin se on pysyvämpi tapa. Meillä Jane on ainoa sirkutusta harrastanut, eikä senkään "laulua" ole hetkeen kuultu.
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Kiviä siellä, kiviä täällä
Olihan se ensinnäkin turha toivoa, että pieni möykky Armin alamahassa olisi ollut joku muu kuin virtsakivi. Tai tarkalleen ottaen kaksi pientä kiveä ihan vierekkäin, siksi se tuntui oudon litteältä. Viime viikolla ainoastaan todettiin, tänään oli sitten varsinainen poistoaika. Lääkäri on onneksi yksi niitä harvoja päteviä marsulääkäreitä täällä päin, ja lupasi yrittää ensin ilman nukutusta, ja jos se ei onnistu, niin pikaisen kevyt rauhoitus isofluraanilla. Kivet olivat kuitenkin niin pieniä ja niin lähellä virtsaputken suuta, että niiden poistaminen onnistuisi ilman varsinaista leikkausta. Armi sai pyllyyn paikallispuudutuksen, eli sinänsä poistoyritykset eivät sattuneet, mutta toki ensimmäisiä yrityksiä piti protestoida äänekkäällä Armimaisella kiljunnalla, joka herätti hilpeyttä vastaanottohuoneessakin. Armihan on tosiaan välillä melko teatraalinen äänenkäyttönsä suhteen. Sen verran Armi laittoi hanttiin, että pieni pölläys kaasua tarvittiin, ja kun Armi retkotti rentona sai lääkäri kivet nätisti ulos. Amppu heräili nopeasti, ja oli jo tolpillaan, kun se tuotiin takaisin vastaanottohuoneeseen. Tästä hommasta selvittiin siis hyvin.
Vaan nappasin vielä lähteissä Helmin mukaan. Helmi on sinänsä ollut pirteä ja oma itsensä, mutta hiukan pissausvalituksia on kuulunut, ja tänään tulin havainneeksi testitikulla sen pissassa verta. Nämä oireet eivät sinänsä välttämättä kerro muusta kuin tulehduksesta, ja niitähän Helmillä on ollut elämässään lukuisia. Halusin kuitenkin tarkistuksen senkin kohdalle, koska toisinaan nuo rakon kivet uusivat todella nopeasti leikkauksen jälkeen. Ja niin on nytkin käynyt. Leikkauksesta on hivenen yli kaksi viikkoa, ja rakossa näkyi useampi pieni kivi sekä virtsaputkessa näkyi yksi. Putken kiven lääkäri poisti heti samalla menetelmällä kuin Armiltakin, mutta rakon kiville ei juuri ole mitään tehtävissä. Uusi leikkaus ei kannata, sillä kivet uusisivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä taas.
Mielessä kävi kyllä, että tulenko toinen koppi tyhjänä takaisin. Lääkäri ei kuitenkaan tätä ehdottanut, oli sitä mieltä, että tarkkaillaan nyt ja annetaan antibioottia, koska Helmi on ollut pirteä ja syönyt hyvin. Kivet ovat ainakin toistaiseksi sen kokoisia, että niiden ajautuminen virtsarakosta virtsaputkeen ja tuleminen ulos jopa itsestään on mahdollista, ja putkestahan niitä joka tapauksessa saadaan ulos helposti leikkaamatta. Odotukset eivät silti ole korkealla, jos tuo taas keksii möksähtää syömättömäksi tai jos kivet vaan kasvavat, niin vaihtoehtoja ei enää ole.
Että eipä tullut kovin hauska juhannus.
Vaan nappasin vielä lähteissä Helmin mukaan. Helmi on sinänsä ollut pirteä ja oma itsensä, mutta hiukan pissausvalituksia on kuulunut, ja tänään tulin havainneeksi testitikulla sen pissassa verta. Nämä oireet eivät sinänsä välttämättä kerro muusta kuin tulehduksesta, ja niitähän Helmillä on ollut elämässään lukuisia. Halusin kuitenkin tarkistuksen senkin kohdalle, koska toisinaan nuo rakon kivet uusivat todella nopeasti leikkauksen jälkeen. Ja niin on nytkin käynyt. Leikkauksesta on hivenen yli kaksi viikkoa, ja rakossa näkyi useampi pieni kivi sekä virtsaputkessa näkyi yksi. Putken kiven lääkäri poisti heti samalla menetelmällä kuin Armiltakin, mutta rakon kiville ei juuri ole mitään tehtävissä. Uusi leikkaus ei kannata, sillä kivet uusisivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä taas.
Mielessä kävi kyllä, että tulenko toinen koppi tyhjänä takaisin. Lääkäri ei kuitenkaan tätä ehdottanut, oli sitä mieltä, että tarkkaillaan nyt ja annetaan antibioottia, koska Helmi on ollut pirteä ja syönyt hyvin. Kivet ovat ainakin toistaiseksi sen kokoisia, että niiden ajautuminen virtsarakosta virtsaputkeen ja tuleminen ulos jopa itsestään on mahdollista, ja putkestahan niitä joka tapauksessa saadaan ulos helposti leikkaamatta. Odotukset eivät silti ole korkealla, jos tuo taas keksii möksähtää syömättömäksi tai jos kivet vaan kasvavat, niin vaihtoehtoja ei enää ole.
Että eipä tullut kovin hauska juhannus.
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Pesintää
En ole oikein päässyt selvyyteen, että tappoivatko kesäkuun alun kylmät kelit pihan kirjosiepoilta poikaset, vai lähtivätkö ne pesistä niin huomaamatta. Joka tapauksessa niiden pönttöjen ympärillä on jo pitkään ollut oudon hiljaista. Talitintti suihkii edelleen ruoanhaussa, ja sen pöntöstä kuuluukin iloinen piipitys lähes koko päivän. Punavarpunenkin pesii pakosti joko pihan pensasaidassa tai ihan tontin lähellä olevassa pajupuskassa, sen verran usein se tontin kulmalla liikkuu, laulaa ja varoittaa.
Lauantain vietin erään kartanon pihapiirissä, autotapahtumassa. Autojen lisäksi tuli toki kiinnitettyä huomiota kartanon upeaan puutarhaan, ja tietysti myös pihan asukkeihin. Myyrät olivat kaivaneet luolaston syreenipensaan alle, ja pikkuinen myyrä vilahtikin illalla ruoanhakumatkaltaan kotiin. Naakat kansoittavat aina kartanopuistoja ja muita vanhojen pihapiirien piippuja ja puita, ja lähellä olleet järvet toivat pihapiiriin myös lokkeja. Peippoja oli toki, ja tiaisia. Pikkuiset sinitiaiset olivat keksineet hyödyntää kartanon päärakennuksen tuuletusräppänöitä, niiden ritilöiden välistä kun pieni tintti juuri ja juuri pujottautuu. Ritilöiden takaa kuuluikin melkoinen piipitys...
Tulossa paikalle:
Pujottautuminen selkä edellä:
Ulos sentään mahtuu oikein päin:
Lauantain vietin erään kartanon pihapiirissä, autotapahtumassa. Autojen lisäksi tuli toki kiinnitettyä huomiota kartanon upeaan puutarhaan, ja tietysti myös pihan asukkeihin. Myyrät olivat kaivaneet luolaston syreenipensaan alle, ja pikkuinen myyrä vilahtikin illalla ruoanhakumatkaltaan kotiin. Naakat kansoittavat aina kartanopuistoja ja muita vanhojen pihapiirien piippuja ja puita, ja lähellä olleet järvet toivat pihapiiriin myös lokkeja. Peippoja oli toki, ja tiaisia. Pikkuiset sinitiaiset olivat keksineet hyödyntää kartanon päärakennuksen tuuletusräppänöitä, niiden ritilöiden välistä kun pieni tintti juuri ja juuri pujottautuu. Ritilöiden takaa kuuluikin melkoinen piipitys...
Tulossa paikalle:
Pujottautuminen selkä edellä:
Ulos sentään mahtuu oikein päin:
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
Jotain jo pääsee syömäänkin
Niin, kaipa näitä täytyy alkaa narskutella, muuttuvat kuitenkin puiseviksi ja kitkeriksi, jos liikaa antaa kasvaa.
Samalla, kun retiisien kokotilanteen tarkastin vein vähän "lannoitepuikkoja" parsa- ja kukkakaalille sekä purjolle. Eli siis marsunpapanoita. Mansikka kasvoi aikoinaan hyvin niiden voimalla, joten luulisi sen muillekin kelpaavan. Ainakin jonkun tiedon mukaan kaalikasvit pitäisivät lantavedestä. Kukkakaalin tulevaisuus nyt ei näytä tällä hetkellä kovin mairittelevalta, ainoastaan yksi taimi on rehahtanut iloisempaan kasvuun, ja muut sinnittelevät parin pikku lehden voimin. Parsakaalissa on myös yksi innostunut, mutta myös useampi melkein yhtä iso. Purjot kasvavat lähes kaikki tasaista tahtia, hitaasti mutta varmasti.
Varhaismansikka, Honeoye, on saanut aikaiseksi jo jokusen sormenpään kokoisen raakileen, ja pitäisi kai alkaa miettiä marjojen suojausta linnuilta. Ostin tänä keväänä kokonaan uudet taimet, ja istutin ne muovitettuihin penkkeihin. Yksi rivi on nyt tuota varhaista ja kaksi myöhäisempää Polkaa. Pieniähän nuo taimet vielä ovat ja kukinta suhteellisen vähäistä, eli täytynee ämpärillinen käydä keräämässä jostain mansikkatarhalta. Ostaessamme talon oli pihassa valtava, villiintynyt ja levinnyt mansikkamaa, jonka hoito oli hankalaa. Suunnittelin sen uudistamista jo muutenkin, mutta pari vuotta sitten ensin talvella myyrät mylläsivät sen täysin ja sen jälkeen päätimme olla säästelemättä sitä, ja maalämpöputket kaivettiin tylysti sen poikki.
Vanhalla kunnon alppiruusulla eli rhododendronilla on taas hyvä vuosi.
Näitä vaaleanliloja, hyvin vanhoja pensaita on pihassa kaksi. Lisäksi olen laittanut kaksi tainta, valkoisen ja punaisen. Valkoinen näytti yrittäneen kukkia, mutta punainen keskittyy ilmeisesti koon kasvattamiseen tänä vuonna. Nämä vanhatkaan eivät ole joka vuosi kunnolla kukassa, ja osasyy tietysti voi olla laiska hoitajakin, joka ei jaksa niille kantaa lantaa ja vettä.
Juhannukseksi voisi hakea pikku puuhasteltavaa taimimyymälästä, eli jokusen turveharkkopaketin, vähän havu-rodomultaa ja pari pensasmustikan tainta. Ja kenties jotain aluskasvia pensasmustikalle.
Samalla, kun retiisien kokotilanteen tarkastin vein vähän "lannoitepuikkoja" parsa- ja kukkakaalille sekä purjolle. Eli siis marsunpapanoita. Mansikka kasvoi aikoinaan hyvin niiden voimalla, joten luulisi sen muillekin kelpaavan. Ainakin jonkun tiedon mukaan kaalikasvit pitäisivät lantavedestä. Kukkakaalin tulevaisuus nyt ei näytä tällä hetkellä kovin mairittelevalta, ainoastaan yksi taimi on rehahtanut iloisempaan kasvuun, ja muut sinnittelevät parin pikku lehden voimin. Parsakaalissa on myös yksi innostunut, mutta myös useampi melkein yhtä iso. Purjot kasvavat lähes kaikki tasaista tahtia, hitaasti mutta varmasti.Varhaismansikka, Honeoye, on saanut aikaiseksi jo jokusen sormenpään kokoisen raakileen, ja pitäisi kai alkaa miettiä marjojen suojausta linnuilta. Ostin tänä keväänä kokonaan uudet taimet, ja istutin ne muovitettuihin penkkeihin. Yksi rivi on nyt tuota varhaista ja kaksi myöhäisempää Polkaa. Pieniähän nuo taimet vielä ovat ja kukinta suhteellisen vähäistä, eli täytynee ämpärillinen käydä keräämässä jostain mansikkatarhalta. Ostaessamme talon oli pihassa valtava, villiintynyt ja levinnyt mansikkamaa, jonka hoito oli hankalaa. Suunnittelin sen uudistamista jo muutenkin, mutta pari vuotta sitten ensin talvella myyrät mylläsivät sen täysin ja sen jälkeen päätimme olla säästelemättä sitä, ja maalämpöputket kaivettiin tylysti sen poikki.
Vanhalla kunnon alppiruusulla eli rhododendronilla on taas hyvä vuosi.
Näitä vaaleanliloja, hyvin vanhoja pensaita on pihassa kaksi. Lisäksi olen laittanut kaksi tainta, valkoisen ja punaisen. Valkoinen näytti yrittäneen kukkia, mutta punainen keskittyy ilmeisesti koon kasvattamiseen tänä vuonna. Nämä vanhatkaan eivät ole joka vuosi kunnolla kukassa, ja osasyy tietysti voi olla laiska hoitajakin, joka ei jaksa niille kantaa lantaa ja vettä.Juhannukseksi voisi hakea pikku puuhasteltavaa taimimyymälästä, eli jokusen turveharkkopaketin, vähän havu-rodomultaa ja pari pensasmustikan tainta. Ja kenties jotain aluskasvia pensasmustikalle.
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Anttu, tukevasti tassujen alla
Rivendell's Andre eli Anttu saapui meille hivenen yli vuoden ikäisenä, alkuvuodesta 2005. Helmi ei halunnut sopeutua Viivin ja Armin seuraan, ja siksi haimme kastroitavaksi soveltuvaa poikamarsua, jonka sitten ymppäisimme Helmin seuraksi. Olin salaa haaveillut black dalmatian -pojasta, ja kun moinen osui sattumalta etsimään uutta kotia, niin pakkohan se oli meille hakea. Antun silmät ovat "rubiinit", eli näyttävät mustilta, mutta hohtavat punaisina, ja siksi Anttu saa kuvissa salaman kanssa demonimarsun ilmeen.
Anttu on oikein rekisteröity rotumarsu (M608-03), syntynyt 8.12.2003. Rekisteröinnillä ei meille ole merkitystä, koska emme harrasta näyttelyitä emmekä kasvata. Toki se "kilometrin pituinen" sukutaulu on aina mukava saada, koska se kertoo kasvattajan edes jonkinasteisesta vihkiytymisestä asiaan. Edellisessä kodissaan Anttu oli asustellut yksin, kuten kastroimattoman pojan kohtalo yleensä valitettavasti on, ja oli meille tullessaan todella arka. Anttu kastroitiin pari kuukautta meille tulonsa jälkeen, mutta valitettavasti yhteiselo Helminkään kanssa ei onnistunut. Niinpä Anttu sai kaverikseen Janen ja myöhemmin laumaansa vielä Nemin. Nyt Anttu on tukevasti molempien neitien tassujen alla, lauman vanhimmaisena, mutta pohjimmaisena. Vaan eipä tunnu Anttua haittaavan, pääasia, että on tyttöseuraa.
Antun arkuus on karissut matkan varrella, varmasti pääosin rohkeiden laumakaverien ansioista. Edelleenkään Anttu ei pyöri jaloissa kerjäämässä ruokaa kuten muut, mutta saattaa marsulaa siivotessa jopa ensimmäisenä tassutella paikalle katsomaan. Poika myös usein aloittaa omalla puolellaan kerjäyskitinät, tai ainakin jatkaa sinnikkäästi muiden jo luovuttua toivosta "väärän hälytyksen" sattuessa.
Antun toinen alaetuhammas alkoi viime vuoden puolella kasvaa oudon näköisesti, ja loppujen lopuksi se jouduttiin poistamaan, koska röntgenkuvat osoittivat, että juuressakin oli jotain vialla. Anttu on silti pärjännyt kolmellakin taltalla hienosti, vaikka etenkin juuresten syöminen onkin hiukan hidasta. Anttu yleensä eristetäänkin tytöistä ruokailun ajaksi, jotta se saa syödä omat eväänsä rauhassa loppuun.
Anttu on oikein rekisteröity rotumarsu (M608-03), syntynyt 8.12.2003. Rekisteröinnillä ei meille ole merkitystä, koska emme harrasta näyttelyitä emmekä kasvata. Toki se "kilometrin pituinen" sukutaulu on aina mukava saada, koska se kertoo kasvattajan edes jonkinasteisesta vihkiytymisestä asiaan. Edellisessä kodissaan Anttu oli asustellut yksin, kuten kastroimattoman pojan kohtalo yleensä valitettavasti on, ja oli meille tullessaan todella arka. Anttu kastroitiin pari kuukautta meille tulonsa jälkeen, mutta valitettavasti yhteiselo Helminkään kanssa ei onnistunut. Niinpä Anttu sai kaverikseen Janen ja myöhemmin laumaansa vielä Nemin. Nyt Anttu on tukevasti molempien neitien tassujen alla, lauman vanhimmaisena, mutta pohjimmaisena. Vaan eipä tunnu Anttua haittaavan, pääasia, että on tyttöseuraa.Antun arkuus on karissut matkan varrella, varmasti pääosin rohkeiden laumakaverien ansioista. Edelleenkään Anttu ei pyöri jaloissa kerjäämässä ruokaa kuten muut, mutta saattaa marsulaa siivotessa jopa ensimmäisenä tassutella paikalle katsomaan. Poika myös usein aloittaa omalla puolellaan kerjäyskitinät, tai ainakin jatkaa sinnikkäästi muiden jo luovuttua toivosta "väärän hälytyksen" sattuessa.
Antun toinen alaetuhammas alkoi viime vuoden puolella kasvaa oudon näköisesti, ja loppujen lopuksi se jouduttiin poistamaan, koska röntgenkuvat osoittivat, että juuressakin oli jotain vialla. Anttu on silti pärjännyt kolmellakin taltalla hienosti, vaikka etenkin juuresten syöminen onkin hiukan hidasta. Anttu yleensä eristetäänkin tytöistä ruokailun ajaksi, jotta se saa syödä omat eväänsä rauhassa loppuun.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Viiden vuoden vessaremontti valmis...
Kävimme eilen uudestaan kokeilemassa golfausta, tällä kertaa omin neuvoin rangella. Toki aiemmin saadut ohjeet ovat muistissa, ja opettaja ystävällisesti valitsi meille mailat kokeiltaviksi, mutta noin muuten olimme omillamme. Alkuun tuntui, että ei tästä mitään tule. Välillä luuli jopa päässeensä jyvälle, kun parikin palloa lensi hienosti 75 metrin lipulle. Ja sitten taas tuli huti...ja toinen huti...Harjoitus tietysti tekee metsurin, tässäkin, joten jokusen kymmenen tuhannen lyönnin jälkeen kai tulisi vähemmän kuokittua nurmea ja enemmän tehtyä osumia.
Kellarikerroksen vessa on viimein käyttövalmis, mitä nyt ovilistat puuttuvat. Ja se maalattu boordi, mutta sen nyt ehtii. Vastahan siitä viitisen vuotta taitaa olla, kun vessa purettiin alkutekijöihinsä. Aika kierrätyskoppi siitä tuli, uutta on vain putkiosat ja hana. Pönttö ja allas ovat vähän käytettyjä, laatat jäivät kylppäristä yli, maalit ovat myös pääosin ylijäämiä ja lasikuitutapetti nyt on luonnollisesti käyttämätöntä, mutta muistaisin senkin jostain ylijäämävarastosta päätyneen. Ainakaan se ei ollut virallisessa paketissa. Pyttyyn voisi hakea vielä uuden hienon kuviokannen, sillä kansi on ainoa, josta näkee, ettei pytty ole uusi. Hinnassahan ei sitten enää juuri ole eroa ottaako perusvalkoisen kannen vai jonkun halvimman pään kuvioidun.
Kellarin vessa-kodinhoitohuone-eteinen -kompleksissa pitäisi vielä maalata lattia ja ovet. Lattiasta osa onkin aiemmin maalattu, mutta se on naarmuuntunut muita remontteja tehdessä, joten parempi vetäistä koko systeemi yli. Ovet on joku ihana edellinen asukas maalannut lateksilla ja telalla, joten ne on varmaankin yksi kerrallaan irrotettava, ja poistettava kaikki maalit sekä hiottava koneella ennen maalausta. Aina olisi helpompaa, jos ei tehtäisi, kun ei osata...
Varasin vanhalle Armi-neidille huomiseksi lääkärin. Oli uutenkin mielessä käyttää se vanhuusiän tarkistuksessa, mutta tuossa sitä kopeloidessani olin taas tuntevinani jotain ylimääräistä sen peräpäässä. Voi olla sormen alla nuljuva verisuonikin, mutta voi olla minimaalisen pieni virtsaputken suulle asettunut kivikin. Kiviähän siltä on poistettu jo kahtena edellisenäkin kesänä, eli sikäli ei olisi mikään uusi ja yllättävä asia. Ikä vaan alkaa asettaa rajoituksia, ja siksi on parempi reagoida heti, kun kivet ovat pieniä, jos siellä nyt sellainen on. Sinänsä leikkauksena putken suulla oleva on helpompi kuin rakossa oleva, mutta se nukutus...
Kellarikerroksen vessa on viimein käyttövalmis, mitä nyt ovilistat puuttuvat. Ja se maalattu boordi, mutta sen nyt ehtii. Vastahan siitä viitisen vuotta taitaa olla, kun vessa purettiin alkutekijöihinsä. Aika kierrätyskoppi siitä tuli, uutta on vain putkiosat ja hana. Pönttö ja allas ovat vähän käytettyjä, laatat jäivät kylppäristä yli, maalit ovat myös pääosin ylijäämiä ja lasikuitutapetti nyt on luonnollisesti käyttämätöntä, mutta muistaisin senkin jostain ylijäämävarastosta päätyneen. Ainakaan se ei ollut virallisessa paketissa. Pyttyyn voisi hakea vielä uuden hienon kuviokannen, sillä kansi on ainoa, josta näkee, ettei pytty ole uusi. Hinnassahan ei sitten enää juuri ole eroa ottaako perusvalkoisen kannen vai jonkun halvimman pään kuvioidun.
Kellarin vessa-kodinhoitohuone-eteinen -kompleksissa pitäisi vielä maalata lattia ja ovet. Lattiasta osa onkin aiemmin maalattu, mutta se on naarmuuntunut muita remontteja tehdessä, joten parempi vetäistä koko systeemi yli. Ovet on joku ihana edellinen asukas maalannut lateksilla ja telalla, joten ne on varmaankin yksi kerrallaan irrotettava, ja poistettava kaikki maalit sekä hiottava koneella ennen maalausta. Aina olisi helpompaa, jos ei tehtäisi, kun ei osata...
Varasin vanhalle Armi-neidille huomiseksi lääkärin. Oli uutenkin mielessä käyttää se vanhuusiän tarkistuksessa, mutta tuossa sitä kopeloidessani olin taas tuntevinani jotain ylimääräistä sen peräpäässä. Voi olla sormen alla nuljuva verisuonikin, mutta voi olla minimaalisen pieni virtsaputken suulle asettunut kivikin. Kiviähän siltä on poistettu jo kahtena edellisenäkin kesänä, eli sikäli ei olisi mikään uusi ja yllättävä asia. Ikä vaan alkaa asettaa rajoituksia, ja siksi on parempi reagoida heti, kun kivet ovat pieniä, jos siellä nyt sellainen on. Sinänsä leikkauksena putken suulla oleva on helpompi kuin rakossa oleva, mutta se nukutus...
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
100. Tervapääsky
No johan on. Olisi sitä mieluusti jonkun ihan uuden tuttavuuden kirjannut sadanneksi sen sijaan, että yhtäkkiä huomaa unohtaneensa kirjata sinne vanhan tutun. Joka tapauksessa katselin tervapääskyjen saalistusta järven yläpuolella, kun yhtäkkiä iski joku paha ajatus siitä, että listalla on vain haarapääsky ja räystäspääsky, ei tervapääskyä. Tarkistin asian, ja näinhän se oli. Onhan näitä tullut katseltua kaupungin taivaallakin, mutta tässä meidän kotikulmillamme en muista havainneeni. Ehkä siksikin se on unohtunut listata.
Tässä joka tapauksessa aakkosjärjestyksessä kaikki sata:
1. fasaani 2. haahka 3. haapana 4. haarapääsky 5. harakka 6. harmaahaikara 7. harmaalokki 8. harmaapäätikka 9. harmaasorsa 10. huuhkaja 11. härkälintu 12. hömötiainen 13. isokoskelo 14. jouhisorsa 15. kaakkuri 16. kalalokki 17. kalasääski 18. kalatiira 19. kanadanhanhi 20. keltasirkku 21. keltavästäräkki 22. kesykyyhky 23. kirjosieppo 24. kiuru 25. korppi 26. koskikara 27. kottarainen 28. kuhankeittäjä 29. kuikka 30. kuningaskalastaja 31. kuovi 32. kurki 33. kuusitiainen 34. kyhmyjoutsen 35. käki 36. käpytikka 37. lapasorsa 38. lapinsirri 39. laulujoutsen 40. merihanhi 41. meriharakka 42. merimetso 43. metsähanhi 44. metsäviklo 45. mustarastas 46. mustavaris 47. naakka 48. naurulokki 49. nokikana 50. nuolihaukka 51. närhi 52. pajusirkku 53. palokärki 54. peippo 55. pensaskerttu 56. pikkulokki 57. pikkutikka 58. pikkuvarpunen 59. punajalkaviklo 60. punakylkirastas 61. punarinta 62. punasotka 63. punatulkku 64. punavarpunen 65. puukiipijä 66. pyrstötiainen 67. rantasipi 68. ristisorsa 69. ruokokerttunen 70. ruskosuohaukka 71. räkättirastas 72. räystäspääsky 73. selkälokki 74. sepelkyyhky 75. silkkiuikku 76. sinisorsa 77. sinitiainen 78. suokukko 79. suosirri 80. taivaanvuohi 81. talitiainen 82. tavi 83. teeri 84. telkkä 85. tervapääsky 86. tikli 87. tilhi 88. tukkasotka 89. tuulihaukka 90. tylli 91. töyhtöhyyppä 92. töyhtötiainen 93. uivelo 94. urpiainen 95. varis 96. varpunen 97. varpushaukka 98. viherpeippo 99. vihervarpunen 100. västäräkki
Ja tämähän on vasta alkua....
Tässä joka tapauksessa aakkosjärjestyksessä kaikki sata:
1. fasaani 2. haahka 3. haapana 4. haarapääsky 5. harakka 6. harmaahaikara 7. harmaalokki 8. harmaapäätikka 9. harmaasorsa 10. huuhkaja 11. härkälintu 12. hömötiainen 13. isokoskelo 14. jouhisorsa 15. kaakkuri 16. kalalokki 17. kalasääski 18. kalatiira 19. kanadanhanhi 20. keltasirkku 21. keltavästäräkki 22. kesykyyhky 23. kirjosieppo 24. kiuru 25. korppi 26. koskikara 27. kottarainen 28. kuhankeittäjä 29. kuikka 30. kuningaskalastaja 31. kuovi 32. kurki 33. kuusitiainen 34. kyhmyjoutsen 35. käki 36. käpytikka 37. lapasorsa 38. lapinsirri 39. laulujoutsen 40. merihanhi 41. meriharakka 42. merimetso 43. metsähanhi 44. metsäviklo 45. mustarastas 46. mustavaris 47. naakka 48. naurulokki 49. nokikana 50. nuolihaukka 51. närhi 52. pajusirkku 53. palokärki 54. peippo 55. pensaskerttu 56. pikkulokki 57. pikkutikka 58. pikkuvarpunen 59. punajalkaviklo 60. punakylkirastas 61. punarinta 62. punasotka 63. punatulkku 64. punavarpunen 65. puukiipijä 66. pyrstötiainen 67. rantasipi 68. ristisorsa 69. ruokokerttunen 70. ruskosuohaukka 71. räkättirastas 72. räystäspääsky 73. selkälokki 74. sepelkyyhky 75. silkkiuikku 76. sinisorsa 77. sinitiainen 78. suokukko 79. suosirri 80. taivaanvuohi 81. talitiainen 82. tavi 83. teeri 84. telkkä 85. tervapääsky 86. tikli 87. tilhi 88. tukkasotka 89. tuulihaukka 90. tylli 91. töyhtöhyyppä 92. töyhtötiainen 93. uivelo 94. urpiainen 95. varis 96. varpunen 97. varpushaukka 98. viherpeippo 99. vihervarpunen 100. västäräkki
Ja tämähän on vasta alkua....
Kurkku piilottelee
Harmittavan vähän ehtii puutarhasta raportoida, mutta jotain nyt aina joskus. Aamupäivästä suoritin pieniä kitkentätoimenpiteitä kasvimaalla, niittyleinikki haluaa vallata ruohosipulipenkin ja peittää kurkkuyrtin sekä köynnöskrassin alleen. Krassi enemmän koristeeksi laitettu, saa kasvaa kasvimaan verkkoaidalla. Krassia kai voisi syödäkin, mutta en ole tullut koskaan maistaneeksi. Kasvimaan toiselle laidalle laitoin kehäkukkaa, osin koristeeksi, osin siksi, että se kuulemma karkottaa jokusia kasvituholaisia.
Kaikki muu osoittaa jo elonmerkkejä, paitsi avomaankurkku. Eiköhän sekin tosin mukaan ehdi, vaikka kylmät säät kylvön jälkeen ovat hidastaneet itämistä. Retiisi on jo ehtinyt pisimmälle, ja hiukan harvensinkin retiisipenkkiä tänään.
Mansikat ovat jo sievästi kukassa, ja viime yöksi viritinkin melkein koko kasvimaalle harson. Lämpötila putosi kuitenkin sen verran lähelle nollaa, etten halunnut riskeerata.
Mansikka kukkii myös muualla pihassa. Nimittäin ahomansikka. Ja kukkapenkissä. Olen tarkoituksella varjellut sitä, koska marjat ovat turkasen hyviä, mutta nyt on kohta pakko tehdä asialle jotain. Täytynee perustaa ahomansikkamaa jonnekin, ja koittaa raivata tuolta penkistä edes orvokit ja kääpiökatajat näkyviin.
Kivikkopenkki selvisi osin myyrien viimetalvisesta hyökkäyksestä, osin ei. Etuosa on verheä ja melkein täynnä kasvia, takaosassa valkomaksaruoho koittaa toipua kaivauksista, ja karpaattienkelloja hainkin jo pari lisää syötyjen tilalle. Keskellä korkeana kasvava jalokallioinen on rehahtanut kasvuun. Ostin sen paikalleen viime kesänä, enkä ole vielä nähnyt sen kukkivan. Kuvassa on penkin etualaa, edessä kaukasianmaksaruoho, sen takana oikealla kattomehitähteä ja takana keskellä jalokallioinen. Oikeassa yläkulmassa näkyy vielä heinikkoa, tuo kukkapenkin osa odottaa jatkopalaa syöksytorveen, jotta vesi menisi salaojakaivoon eikä huuhtoisi penkistä multia. Ja pari voikukkaa näemmä yrittää hiipiä salakavalasti kivien välistä.
Kivikkopenkin vieressä osa paahteisen paikan perennoista on täydessä kukassa, kuten kurjenpolvi ja sammalleimu:
Linnunpöntöissä on aktiivista elämää. Loppujen lopuksi kirjosieppo -tuo pieni pirulainen- valtasi kolmesta pöntöstä kaksi, ja vain pienin jäi tinteille. Nyt pöntöistä kuuluu pientä piipitystä, ja vanhemmilla on täysi työ hakea ruokaa nälkäisille kidoille. Siinä saa tintti ja sieppo sukkuloida aika monta kertaa edestakaisin, koko valoisan ajan.
Kaikki muu osoittaa jo elonmerkkejä, paitsi avomaankurkku. Eiköhän sekin tosin mukaan ehdi, vaikka kylmät säät kylvön jälkeen ovat hidastaneet itämistä. Retiisi on jo ehtinyt pisimmälle, ja hiukan harvensinkin retiisipenkkiä tänään.
Mansikat ovat jo sievästi kukassa, ja viime yöksi viritinkin melkein koko kasvimaalle harson. Lämpötila putosi kuitenkin sen verran lähelle nollaa, etten halunnut riskeerata.Mansikka kukkii myös muualla pihassa. Nimittäin ahomansikka. Ja kukkapenkissä. Olen tarkoituksella varjellut sitä, koska marjat ovat turkasen hyviä, mutta nyt on kohta pakko tehdä asialle jotain. Täytynee perustaa ahomansikkamaa jonnekin, ja koittaa raivata tuolta penkistä edes orvokit ja kääpiökatajat näkyviin.
Kivikkopenkki selvisi osin myyrien viimetalvisesta hyökkäyksestä, osin ei. Etuosa on verheä ja melkein täynnä kasvia, takaosassa valkomaksaruoho koittaa toipua kaivauksista, ja karpaattienkelloja hainkin jo pari lisää syötyjen tilalle. Keskellä korkeana kasvava jalokallioinen on rehahtanut kasvuun. Ostin sen paikalleen viime kesänä, enkä ole vielä nähnyt sen kukkivan. Kuvassa on penkin etualaa, edessä kaukasianmaksaruoho, sen takana oikealla kattomehitähteä ja takana keskellä jalokallioinen. Oikeassa yläkulmassa näkyy vielä heinikkoa, tuo kukkapenkin osa odottaa jatkopalaa syöksytorveen, jotta vesi menisi salaojakaivoon eikä huuhtoisi penkistä multia. Ja pari voikukkaa näemmä yrittää hiipiä salakavalasti kivien välistä.
Kivikkopenkin vieressä osa paahteisen paikan perennoista on täydessä kukassa, kuten kurjenpolvi ja sammalleimu:
Linnunpöntöissä on aktiivista elämää. Loppujen lopuksi kirjosieppo -tuo pieni pirulainen- valtasi kolmesta pöntöstä kaksi, ja vain pienin jäi tinteille. Nyt pöntöistä kuuluu pientä piipitystä, ja vanhemmilla on täysi työ hakea ruokaa nälkäisille kidoille. Siinä saa tintti ja sieppo sukkuloida aika monta kertaa edestakaisin, koko valoisan ajan.
lauantai 6. kesäkuuta 2009
Armi 6 vuotta
6.6. 2003 putkahti maailmaan Suru-marsulle poikue. Poikueesta kaksi naarasta päätyi silloiseen vasta-avattuun Pirkkalan Faunattareen myyntiin. Olimme jonkun aikaa hakeneet ensimmäisiksi marsuiksi kahta naarasta, ja tämä kaksikko sopi suunnitelmiimme oikein hyvin. Mainittakoon, että enää en eläinkaupasta ostaisi marsua, mutta "aloittelijana" sitä tulee tehtyä kaikenlaista ei-niin-fiksua.
Tietysti olisi kiva, jos otsikko kuuluisi "Viivi ja Armi 6 vuotta", mutta Viivi-marsu valitettavasti kuoli äkillisesti syksyllä 2007. Ensimmäisistä pötkylöistä meillä vaikuttaa siis enää Armi, tuo jättijyrä. Armi sai nimensä B.Virtasen vaimon mukaan, koska osoittautui heti alkuunsa melkoiseksi päällepäsmäriksi.
Armi on tosiaan koko ajan ollut itseoikeutettu laumansa johtaja. Viivi-siskolle se teki asian selväksi heti alkuunsa, ja myöhemmin Helmi tai Triciakaan eivät ole yrittäneet Armin johtajuutta haastaa. Ihmisiin Armi suhtautuu melko arasti, ja protestoi kiinniottoa ja syliinnostoa kiljumalla kuin syötävä. Sylissä kyllä massuttaa tarjottavia ja välillä innostuu nuolemaan sormia. Armi on käyttänyt lauman johtajuutta hyväkseen, eli ahmii ensin innolla omat ruokansa ja jyrää sen jälkeen tyhjentämään myös muiden ruokakupit. Tämä myös hiukan näkyy Armissa, vaikka se myös ilmeisesti perintönä on saanut "isot luut".
Armi on melkoisen tarkka sisustuksesta ja rutiineista. Jos siivotessa laittaa kopin tai pajutunnelin väärään paikkaan, niin Armi huomauttaa asiasta välittömästi ensin järsimällä esinettä, ja sen jälkeen tönimällä sitä kuonollaan oikeaan paikkaan. Vanhemmiten Armi on selvästi laiskistunut entisestään, nykyään sen näkee erittäin usein makaamassa puoliksi kyljellään heinäkasalla, ja samalla se natustaa löytämiään timoteinpäitä. Riippumatto on ajoittain Armin lemppari, ja silloin sinne ei ole muilla asiaa.
Merkkipäiväänsä Armi viettää marsulassa kaikessa rauhassa rutiineista tinkimättä. Saattaa se jonkun ylimääräisen porkkananpalan saada.
Tietysti olisi kiva, jos otsikko kuuluisi "Viivi ja Armi 6 vuotta", mutta Viivi-marsu valitettavasti kuoli äkillisesti syksyllä 2007. Ensimmäisistä pötkylöistä meillä vaikuttaa siis enää Armi, tuo jättijyrä. Armi sai nimensä B.Virtasen vaimon mukaan, koska osoittautui heti alkuunsa melkoiseksi päällepäsmäriksi.
Armi on tosiaan koko ajan ollut itseoikeutettu laumansa johtaja. Viivi-siskolle se teki asian selväksi heti alkuunsa, ja myöhemmin Helmi tai Triciakaan eivät ole yrittäneet Armin johtajuutta haastaa. Ihmisiin Armi suhtautuu melko arasti, ja protestoi kiinniottoa ja syliinnostoa kiljumalla kuin syötävä. Sylissä kyllä massuttaa tarjottavia ja välillä innostuu nuolemaan sormia. Armi on käyttänyt lauman johtajuutta hyväkseen, eli ahmii ensin innolla omat ruokansa ja jyrää sen jälkeen tyhjentämään myös muiden ruokakupit. Tämä myös hiukan näkyy Armissa, vaikka se myös ilmeisesti perintönä on saanut "isot luut".
Armi on melkoisen tarkka sisustuksesta ja rutiineista. Jos siivotessa laittaa kopin tai pajutunnelin väärään paikkaan, niin Armi huomauttaa asiasta välittömästi ensin järsimällä esinettä, ja sen jälkeen tönimällä sitä kuonollaan oikeaan paikkaan. Vanhemmiten Armi on selvästi laiskistunut entisestään, nykyään sen näkee erittäin usein makaamassa puoliksi kyljellään heinäkasalla, ja samalla se natustaa löytämiään timoteinpäitä. Riippumatto on ajoittain Armin lemppari, ja silloin sinne ei ole muilla asiaa.
Merkkipäiväänsä Armi viettää marsulassa kaikessa rauhassa rutiineista tinkimättä. Saattaa se jonkun ylimääräisen porkkananpalan saada.
torstai 4. kesäkuuta 2009
Notta perkeles
Eteläpohojalaanen sanoos, notton niin kiirus nottei kissiäkää kerkiä sanomahan ku pitkähäntääseksi eläämeksi.
Edellisen retken kuvat ovat edelleen muistikortilla, lintuhavainnoinnit jäissä (ja kuumottavaan lukemaan onkin jumahdettu), puutarhaa kastelee kaatosade. Helmi-marsu on toipunut leikkauksesta hyvin (kop KOP), toki uusimisriski on virtsakivissä valitettavan iso. Tuli muuten nähtyä marsun napakin, tuolta kun on joko massunalus ajeltu karvoista paljaaksi, ja siellä navan alla on sitten pieni leikkausjälki. Karvat kasvaa kyllä jo nyt takaisin kohisten, eli Helmiäisestä ei tullut pysyvästi edes puoliskinnyä.
Olen kuluttanut aikaani askartelemalla. Sitä kun keksii, että voisi harrastuksekseen tehdä kaikkea pientä ja sitten vaikka myydä niitä, ja sitten huomaa tekevänsä niitä kiireellä viikkoa ennen, vaikka kuinka olisi ollut aikaa koko talvi. Lisäksi lauantaina suunnittelin viedä kirppisroinaa peräkonttikirppikselle, ja nekin tavarat pitäisi etsiä. Ajattelin kyllä laiskana tehdä vain "koostelaatikoita", eli heittelen kamaa laatikkoon ja laitan lapun 1 e/kpl tai 2 e/kpl jne. Noita jaksa hullukaan moisen parin tunnin jutun takia yksitellen laputtaa.
Niin, se jääkaapin oven kahva. Niitä löytyi jopa huoltoliikkeen hyllystä, hinnaksi olivat lätkäisseet 15 euroa. Odotin kovempaakin hintaa, mutta toisaalta tuohonkin rahaan tulee muoville aika hyvä kilohinta. Täytyy koittaa olla tempomatta tuota uutta kahvaa ihan niin sivuttaisvetoisesti.
Edellisen retken kuvat ovat edelleen muistikortilla, lintuhavainnoinnit jäissä (ja kuumottavaan lukemaan onkin jumahdettu), puutarhaa kastelee kaatosade. Helmi-marsu on toipunut leikkauksesta hyvin (kop KOP), toki uusimisriski on virtsakivissä valitettavan iso. Tuli muuten nähtyä marsun napakin, tuolta kun on joko massunalus ajeltu karvoista paljaaksi, ja siellä navan alla on sitten pieni leikkausjälki. Karvat kasvaa kyllä jo nyt takaisin kohisten, eli Helmiäisestä ei tullut pysyvästi edes puoliskinnyä.
Olen kuluttanut aikaani askartelemalla. Sitä kun keksii, että voisi harrastuksekseen tehdä kaikkea pientä ja sitten vaikka myydä niitä, ja sitten huomaa tekevänsä niitä kiireellä viikkoa ennen, vaikka kuinka olisi ollut aikaa koko talvi. Lisäksi lauantaina suunnittelin viedä kirppisroinaa peräkonttikirppikselle, ja nekin tavarat pitäisi etsiä. Ajattelin kyllä laiskana tehdä vain "koostelaatikoita", eli heittelen kamaa laatikkoon ja laitan lapun 1 e/kpl tai 2 e/kpl jne. Noita jaksa hullukaan moisen parin tunnin jutun takia yksitellen laputtaa.
Niin, se jääkaapin oven kahva. Niitä löytyi jopa huoltoliikkeen hyllystä, hinnaksi olivat lätkäisseet 15 euroa. Odotin kovempaakin hintaa, mutta toisaalta tuohonkin rahaan tulee muoville aika hyvä kilohinta. Täytyy koittaa olla tempomatta tuota uutta kahvaa ihan niin sivuttaisvetoisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
