keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Igor, Sergei, Ahmed ja Mehmed

Se "once in a lifetime" -työmaa on nyt koettu. Se on se, jossa Murphyn laki monistuu ja kutsuu lasten ja lastenlastensa lisäksi mukaan vielä pikkuserkkunsa rakastajattarineen. Jossa kukaan ei ymmärrä toisiaan eikä edes halua ymmärtää, pääasia että raha juoksee iloisesti kilisten vain muutaman taskuun.

Räväkkä alku loman jälkeen, töihin räjähtäneeseen kerrostalohelvettiin, joka on kuin suoraan Venäjän slummeista. Ja venäjällä voisi luullakin olevansa, kun joka nurkassa molotetaan tai posmotetaan jotain käsittämätöntä kieltä. Kukaan holomoloista ei ymmärrä suomea, ja koska lähes jokaisella on eri kotimaa ja äidinkieli, niin eivät raukat tunnu ymmärtävän edes toisiaan. No, eipä siinä muuta kuin työkalut kettingeillä ja riippulukoilla kiinni työvaatteisiin, ja yrittämään työntekoa. Pihalla kaivinkone rouhii ison vaahteran ympärystää, tekee jotain putkikaivantoa. Mestarille kommentoi asiasta aika monikin; ei taida vaahtera enää tuulella pysyä pystyssä, kun toiselta puolelta on ihan kaikki juuret katkottu. Mestari uskoo vasta, kun eräänä aamuna puu on kallistunut tielle päin. Sitten tulee sinivilkkumiehiä, eristävät alueen ja lopulta tulee metsurit kaatamaan puun. Puuhommasta siis selvitään säikähdyksellä, ja seuraavaksi päätetään räjäyttää iso kivi kaivannon tieltä. Jysäys on komea, niin komea, että vesiputketkin katkeavat...niitä sitten kaivellaan esiin ja korjaillaan muutama päivä.

Sillä aikaa idän ihmeet tekevät saunoja. Kuuntelen itse, kun mestari yrittää ensin selkeällä suomella ja sen jälkeen hoonosoomella selittää mahorkanpolttajille mikä on alumiinipaperi ja miten se tulee saunaan. Asia kai menee jotenkin perille muuten, mutta jokunen saunan panelointi puretaan, koska papereiden saumat ovat jääneet tiivistämättä. Sen jälkeen puretaan vähän useampi saunan panelointi, koska panelien takana ei ole ilmarakoa. Sitten puretaan taas, koska lauteille olisi syytä olla joku kiinnitysalusta siellä panelin takana. Ja kas kummaa, kun aletaan tekemään lauteita huomataan, että idän pojat ovat mitanneet lauteiden alle takaseinään tulevan valon paikan väärin, ja ylimmäinen laude tulisi niin ylös, ettei siellä mahdu istumaan. Arvatkaas mitä sitten tehdään? Puretaan...

Toki idän pojat myös mysövät huitoessaan kaikki kulmat, seinät, katot ja muut hajalle. Käyttävät kiinnitykseen ruostuvia ruuveja, nehän ovat kosteisiin tiloihin omiaan. Omia työkaluja ei löydy, joten jos kääntää selkänsä, niin lamppu ja/tai pukki lähtee samantien. Jatkojohtokelasta tulee nätisti Igorin omaisuutta, kun suttaa yli sähköliikkeen nimen ja kirjoittaa alle omansa. "Okei okei", vastataan jokaiseen pyyntöön, komentoon ja karjaisuun, ja tehdään juuri niinkuin ei pitänyt tehdä. Hermo menee jokaisella, joka oikeasti yrittää töitä tehdä. Myös mestarilla. Mestari lieventää välillä kiukkuaan iloliemellä, mikä ei välttämättä ole se paras ratkaisu, vaikka hilpeyttä tietysti muissa herättääkin helikopterityylillä pihassa haahuillessaan..."mä olen thän thyömaan vashtaava meshtari..."

Paikalla juoksee liiton miehiä ja työsuojelupiirin miehiä. Nostellaan hemmetinmoisessa kännissä nosturilla tavaroita, turvakenkiä puuttuu, katolla juostaan ilman turvaköysiä ja parvekkeita piikataan pois tyylillä "sahaan omaa oksaani". Ainoa vessa on liian usein poissa käytöstä, hanasta tulee vain jääkylmää vettä jos tulee, ja sisällä ei edelleenkään ole lämpöä, vaikka yöllä mittari painuu pakkasen puolelle. Jos perjantaina jotain kittaa, niin maanantaina se ei vielä ole kuiva. Työmotivaatio alkaa olla huipussaan.

Ja sitten alkaa selvitä se rahojen jemmaaminen omaan poveen. Se pahenee ja pahenee, ja pahenee niin pahaksi, että päätän ottaa ratkaisevan askeleen ja vaihtaa palkanmaksajaa, ennen kuin useampi on uutta paikkaa vailla. Ikävää, suorastaan perseestä olevaa touhua pääurakoitsijalla, mutta helppohan se on jättää rahat itselleen ja inistä muka virheellisistä laskuista. Kirveellä olisi töitä sielläkin päin.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Maastossa metsästäjien riesana

Ja taas mentiin. Tällä kertaa retkeä leimasi joka suunnasta kuuluva pauke tai koiran haukunta. Muut jahtaa jäniksiä, peuroja tai hirviä - me romuja, raunioita ja hylkyjä.

Alku ei näyttänyt hyvältä, ja ensimmäinen silmään pistänyt mesta hätinä sai pysähtymään. Onneksi pysähdyimme, sillä puskissa piilotellut talo kätki sisäänsä kaikenlaista mielenkiintoista. Laajempaa kuvaraporttia sivuille myöhemmin, tältä näytti huono ensivaikutelma:Mummonmökkejä löytyi lisääkin, mutta joko ne olivat tyhjiä tai kiinni. Pihapiirit toki olivat maalaismaisen kauniita, jokusia kukkia vielä siellä täällä. Tänäänkin taisi lähes joka torpan pihalla olla lahonnut puutarhakeinu.

Vähän suurempi pytinki osui silmään kauempaa, ja kinasimme Metun kanssa hetken siitä onko se tyhjä vai ei. Pakko oli lähteä pikkutietä tarkistamaan, ja ilmeisesti molemmat olivat oikeassa.
Tyhjä se on nyt, mutta remonttia suunnitteilla. Pihalla oli uudet tikkaat ja uusia ikkunapeltejä, sisällä ainakin uudehko jatkojohtokela. Mutta ihan hyvänhän tästä vielä saakin.

Sitten päätimme tehdä pienen kiepauksen vilkaisemaan erästä majataloa, josta kuulin jo aiemmin. Mutta ei ollut siellä meille sijaa...

Ja sitten kiemurreltiin, kinattiin reitistä, ajettiin harhaan ja ties mitä. Saavuimme taas eräälle kauniille koskelle, jossa vanhasta sahasta on jäljellä vielä koneet, ja päätimme nauttia maaseudun rauhasta ja kosken kohinasta. Vaan mitä hemmettiä: paikalle ilmaantui toistakymmentä penskaa vanhempineen. Tosi rauhallista...

Kotiinpäin koukkaisu vielä mutkan kautta. Josko löytyisi se meijeri, josta oli mainosta edellisellä reissulla eräässä talossa? Löytyi, mutta status jäi epäselväksi. Ikkunaa rikki, jotain roinaa sisällä, mutta myös jokunen uudehko lasten polkupyörä ja henkilöauto. Ei kai siinä kukaan asu, mutta olisiko sitten jotain harrastustilaa. Päätimme jatkaa matkaa kotiin tietä, joka on muka ajettu ja tarkistettu.....No mutta työväentalohan se siinä. Ei ihan auki, eikä ihan käytössä. Puuceen olivat vallanneet hämähäkit, ikkunoista kurkkien salin oli vallannut pöly. Pihaa käytetään todennäköisesti hiekoitussoran varastona. Aate on tässäkin tapauksessa haalistunut...

torstai 24. syyskuuta 2009

104. Virtavästäräkki

Pitkä aika on kulunut ilman linturetkiä ja havainnointeja muualla kuin kotipihassa. Ja kotipihassa pyörivät vain ne samat vanhat tutut, ei yhtään muuttavaa uutta tuttavuutta ole näkynyt. Pari valtavaa kurkiauraa sentään lensi pari päivää sitten yli, niitä on aina mukava seurata.

Tiiraakin olen tiiraillut vähemmissä määrin, mutta Siuronkoskella havaittu virtavästäräkki sai kiinnostumaan. Siispä vanhaan tuttuun paikkaan, täällähän se koskikarakin viime keväänä majaili. Hetken aikaa sain katsella pelkkää rantakivillä vaappunutta varista, kunnes tyypillisellä västäräkkimäisellä lentotyylillä lehahti keskelle koskea kiven päälle pieni lintu. Ihan ilman näönvahventimiakin näki, että tavalliseksi västäksi oli liian vaalea. Putkella tipu näkyikin todella hyvin, naaraspuoleinen virtavästäräkki. Pää vaalea, rinta hivenen punaiseen vivahtava ja pylly pyrstön alta sitruunaan vivahtavan keltainen. Seurailin aikani sen touhuja, ja nyt ei näyttänyt hakusessa olevan hyönteiset, vaikka niitäkin paikalla lenteli. Niiden sijaan västä keskittyi nyppimään siemeniä kuivahtaneista heinäkasveista.

Sitruunavästäräkki taitaa puuttua vielä porukasta, nyt on kasassa tavallinen, kelta- ja virta-.

torstai 17. syyskuuta 2009

Munamankelilla muusiksi

Polkupyörä, tuo pirullinen keksintö. Aikoinaan kuulemma toisen maailmansodan melskeissä jokunen suomipoika pelastui ryssän luodeilta, koska veivasivat polkupyörillä ohi ja veli venäläinen ei uskaltanut ampua, kun ei ollut moista kapistusta koskaan nähnyt eikä tiennyt miten vaarallinen se on. Vaara kuitenkin piilee ihan muualla...

Itsekin retro-Ainolla ajelen, eli en ole mikään pyöräilyn vastustaja. Hyvä tapa liikkua, hyvää liikuntaa, kuluttaa vain läskejä. Kypärä toki on syytä olla, ja sen itsekin isken aina päähäni, koska olen yhtä tätiä köyhempi juuri kypärättömyyden takia.

Mutta kun en vaan jumalauta tajua sitä ajotapaa, että suhahdellaan kaupunkiliikenteessä pyörällä täyttä vauhtia välillä ajoradalle, välillä pyörätielle, välillä risteyksen poikki vinosti ja miten nyt vaan parhaiten ehditään. Sekään ei ole mitenkään harvinainen näky, että pyöräilijä vetää tyynesti ajorataa, eikä edes mitenkään reunassa, ja vieressä menee hyväkuntoinen, päällystetty pyörätie. Viimeksi tänään iltapäivällä yksi onnellinen tai onneton reppana veivasi melkein keskellä ajorataa. Kai sinne pyörätielle päästäkseen olisi pitänyt ajaa ainakin viisi metriä ylimääräistä.

Ja viimeksi tänään aamulla meinasin saada yhden sankarin auton nokkaan. Ajelin onneksi suht hitaasti, koska katselin autolle parkkipaikkaa, ja tämä tanopää suhahti pyörällä pusikosta pienen pieneltä polulta, ja tarkoitus oli ylittää ajorata ihan siitä vaan suoraan. Ei mitään suojateita tietenkään. Ehdimme molemmat pysähtyä, onneksi. Tai no, tiedä siitä onnesta, jotain luonnollista karsintaa se kai olisi, kun noita listisi, mutta ikävä jälki niistä auton nokkaan jää. Tämäkin tanopää kehtasi sitten mulkoilla vielä sillä ilmeellä, että olisin ollut syyllinen tapahtuneeseen. Ihan itse oli maksavalla puolella, ja ennen kaikkea sillä puolella, johon sattuu enemmän.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Autonäyttelyissä, joita myös kaupoiksi kutsutaan

Taloutemme liikkuvuus paranee muutaman päivän kuluttua taas olennaisesti. Auto, mikä ihana tekosyy juosta pitkin kauppoja, selata lehtiä vertailuja etsien ja lopulta ostaa liian kallis ja liian uusi ja vakuutella itselleen ajavansa nyt sitten tällä yksilöllä sen hamaan loppuun asti. Aika näyttää miten nyt käy.

Mutta tuntuu kyllä, ettei tuo Dalai Lama juuri autokauppojen ovia kolkuttele. Tuli pyörittyä monta kauppaa läpi, siippa yksin tai molemmat yhdessä, ja myyjiltä oli turha palvelua odottaa. Vaikka jokainen tutkimamme yksilö oli sopivassa hintaryhmässä, vaikka siinä pyörimme ympärillä, koeistuimme ja mittailimme tavaratilaa, niin myyjät nakottivat juoruilemassa keskenään. Emmekä olleet ainoita, joita ei palveltu, yhtä orpoina piruina siellä kaikki muutkin asiakkaat pyörivät. Hintalappu kuitenkin joka hyrysysystä löytyi, joten ei kai ne mitään näyttelykappaleitakaan olleet.

Sähköpostivastaukset ei juuri vakuuttaneet sen enempää. Selkeisiin kysymyksiin myytävästä autosta ei vastattu. Vaihdokista annetut tarjoukset olivat aika ylimalkaisia, ja iso osa aika hupaisassa linjassa vaihdokkiamme vastaavien myynnissä olleiden yksilöiden hintaan. Toki autokauppa elää sillä, että se ostaa auton sisään halvemmalla kuin myy sen ulos, mutta joku tolkku siinä voitossakin on syytä olla.

Toyota tuntuu tekevän sen poikkeuksen. Itsekseni jouduin pyörimään liikkeessä kymmenisen minuuttia siippaa ja yli yön koeajossa ollutta autoa odotellen, ja sinä aikana kaksi myyjää ehti jo kysymään voiko palvella. Iso osa myyjistä näytti olevan työllistettyjä, ja tarttuivat hanakasti, mutta kuitenkin kohteliaasti ovesta sisään tuleviin ihmisiin. Täällä myyjät ilmeisesti ajattelevat aivan oikein, eli jokainen sisään tuleva on potentiaalinen asiakas. Jos ei nyt, niin kenties myöhemmin.

Niin, se on nyt sitten Toyota. Meillä. Jotka suunnittelivat "avioehtoa", eli listaa asioista, jolloin toinen saa avioeron välittömästi. Ja yksi kohtahan piti olla "toinen haluaa Toyotan". Pari muuta muistan ainakin, ne olivat "hurahtaa uskoon" ja "haluaa Juhani Palmun taulun". Kohta on sitten Rav 4 pihassa, eikä ole aikomustakaan hakea papereita maistraatista. Päinvastoin.

No, ehkä moinen japsikottero on ihan hyvä käyttökapine. Sillä ei ole sielua eikä siihen syty tunnetta.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Lyyti lyllerö

Helmin kuoltua lauma tuntui tarvitsevan vahvistusta. Ensimmäiset päivät Armilla ja Tricialla menivät hienosti, mutta koska siivosin Helmin hajut ja pissavaivapissat kokonaan pois, niin kaksikko selvästi eksyi toisistaan, kun nurkat eivät enää tuoksuneet tutuille. Armi-parka pelkäsi liikkua alueella, se majoittui vain jomman kumman heinäkasan viereen. Helmi kun oli kolmikosta ollut se rohkein, joka empimättä pyyhälsi aina tutkimaan puhtaita alueita. Kahden pikkumarsun saavuttua tilanne onneksi muuttui.

Pienet saapuivat Jalasjärveltä Mira's -marsulasta. Vanhempi, viiden päivän ikäerolla, on Mira's Lydia eli Lyyti, syntynyt 7.5. 2009. Lyyti on englannincrest, musta dalmatialainen, ja selkäpuoleltaan vähän liiankin tumma, lähes roan. Massupuoli on vaaleampi.
Luonteeltaan Lyyti on ujohko, vaikka antoikin ensivaikutelmanaan rohkean kuvan, kun touhusi kuljetuskopissa aktiivisesti ja pyrki kurkkimaan sieltä ulos. Kotioloissa Lyyti on osoittautunut enemmän Ninnin perässä kulkijaksi, ja piilottautuu mielellään joko kainaloon tai peiton tai tyynyn alle. Innostuessaan marsulassa Lyyti on melkoinen kikottaja Ninnin tapaan, ja pienet pitävätkin välillä melkoista vauhtia yllä yhdessä. Lyyti kuitenkin rauhallisempana sopeutui Armin ja Trician seuraan nopeammin.
Toistaiseksi Lyyti on vaikuttanut "perusmarsulta" vailla turhia konstailuita, mutta toki aika näyttää millainen pikkuneidistä muodostuu. Lähes kaikki ruoka maistuu, ainoastaan lanttua ja selleriä nirsoillaan hiukan. Tähänkin saattaa viimesitään silloin tulla muutos, kun Lyyti siirtyy syömään isojen kanssa, ja huomaa, että jos nirsoilee jää kokonaan ilman.

tiistai 25. elokuuta 2009

Pieniä ovat taimet kukkapenkeiksi

Loma todellakin kului lähinnä puutarhaa tonkiessa, ja tulihan siellä jotain näkyvääkin. Kasvimaan huoltotoimenpiteet veivät alkuloman, ja lopussa oli vasta aikaa keskittyä kukkapenkkeihin. Nyt olisi oikeastaan kukkien hankinnan aika, penkit ammottavat tyhjyyttään, mutta koska olen niitä luvannut mm. äidiltäni käydä "varastamassa" en ole sitten pitänyt asialla kiirettä.

Raivasin parisen vuotta sitten tekemäni penkin ahomansikasta, joka oli vallannut sen totaalisesti. Aluksi en olisi millään viitsinyt tuhota hyvää ja satoisaa pensastoa, mutta alue ei näyttänyt siistiltä. Raastoin siis kaikki rönsyineen pois, ja teen ensi kesänä ahomansikalle ihan oman paikkansa, jossa se saa levitä rauhassa. Raivauksen alta löytyi myös tyhjiä paikkoja, joihin siirsin kukkia, jotka tosin eivät kuvassa vielä edes pilkota...Keskellä penkkiä nakottaa joku pikkukataja, olisiko sitten ollut kiinankatajan joku lajike. Aina pitäisi tallettaa lappu kasvin juurelle...Sen edessä ja oikealla puolella on kuitenkin kääpiökatajaa, vasemmalla puolella talon vanhan kukkapenkin jäännöksistä löytynyt varjohiippa. Varjohiipan takana patjarikkoa. Varjohiipan eteen laitoin kattomehitähteä, ja katajan takana on pikkusydäntä. Keskellä olisi vielä tyhjä kohta...koristepolulle penkin keskellä yrittää kangastuksista huolimatta tupata voikukkaa ja sammaltakin, oikealla sitten kuunliljapenkki, jonka keskellä keiju haaveilee:

Takapihan kivikasakin sai vihdoinkin multaa ympärilleen, ja multa rajauksen pihassa pyörineistä pienistä liuskekivenpaloista. Kivet löytyivät maan sisältä putkikaivausten yhteydessä, ja tokikaan niitä ei voinut enää takaisin putkien päälle survoa, ja kun muutenkin olin miettinyt ,että jonkinlainen iso kivi pihassa olisi ihan kiva, niin ratkaisuhan oli selvä. Kaivurikuski lopuksi tasattuaan pihan siirteli kivet keskemmälle ja asetteli ne rykelmään.
Keskelle olisi tarkoitus hakea ruusupensaan alkua, ja ympärille sitten perennoja valoisuuden mukaan. Kuvassa oikealla oleva puoli on paahteisempi, vasemmalla varjon puolella onkin jo hiukan kuunliljoja. Tällä puolella on nyt omista penkeistä jaettuna ja siirrettynä kaukasianmaksaruohoa ja akileijaa, lisäksi ripottelin tuohon karhunnatan siemeniä ja ostin tarhapäivänliljan, pari dalmatiankurjenpolvea ja purppurakeijunkukan. Toisella puolella on toistaiseksi vasta hopeahärkkiä, mirrinminttua ja pari syysleimua. Siili tarttui mukaan Citymarketin puutarhaosaston tyhjennysmyynnistä. Toivottavasti jo jonkun vuoden päästä tuossa on jotain kukkivaakin, nyt vielä näyttää lähinnä ankealta.

Jokunen ruusukin vielä kukkii, mm. maanpeiteruusu Fairy ja tämä kaunis oranssi:
Kasvimaalla perunaa on enää yhteen syöntikertaan, porkkanassa viimeinen rivi alkamassa. Lehtisalaattia taisin laittaa liikaakin, sillä sitä on runsaasti jäljellä. Purjoja on jo nautittu, ja hyviä ovat. Parsaakin saattaa tulla vielä pari lisää, mikäli säät sallivat. Ensi vuodelle jo suunnittelin, että muutan yhden perunan kolmesta rivistä mesimarjalle. Perunaa riittää vähempikin määrä.