Kiukkutiput

Putkiremonteissa asuntoja kolutessa eräs pieni, mutta äänekäs ihmisryhmä varastaa monesti ison osan huomiosta...kiukkutipu iskee jälleen. Kiukkutipu on vanhempi naisihminen, asuu yksin. Pääasiassa kiukkutipu on eläkkeellä, mutta hän saattaa olla muustakin syystä jouten. Eli hänellä on aikaa, hänellä on mielestään valtaa, ja hän on aina kiukkuinen.

Kiukkutipun perusasenne koko remonttiin on negatiivinen. Ensin kiukkutipu vänkää remonttia vastaan, ei kylläkään välttämättä kokouksissa vaan pihaparlamenteissa. Aktiivisimmat toki eksyvät kokouksiinkin, ja kiukkuisimmat avaavat äänensä sielläkin. Normi kiukkis kuitenkin tyytyy vain napisemaan grillikatoksella. Kun remonttipäätös tehdään ja tekijä on valittu, olisi mikä tahansa muu firma ollut kiukkutipun mielestä parempi, koska periaatteestahan vaan pitää vängätä vastaan.

Kun sitten kiukkutipulle mennään töihin, on vastassa jo valmiiksi sulkansa puolustusasentoon pörhistänyt akkametso. Kiukkutipu tietää jo etukäteen, heti kun se etujoukko eli purkukatselmusryhmä astuu ovesta sisään, että remontti tulee menemään pieleen. Kun "tulee meteliä, sotkua, laatat on kuitenkin väärät ja vinossa ja huonosti kiinni, uudet putket ihan varmasti vuotaa eikä vanhoissa oo ikinä ollut mitään, naarmuja ja kolhuja tulee joka paikkaan, ei saa rauhassa asua ja tavarat varastetaan ja eikai teillä ole virolaisia töissä vaikkei ne suomalaisetkaan sen parempia ole ja ei tätä remonttia olis edes tarvittu". Mahtava "ennakkoluuloton" asenne jatkuu, ja kun suojauksia tehdään on ne tietysti väärin/niitä on liikaa/liian vähän/väärässä paikassa/liian harvoja/liian tiheitä jne. jne. jne. Homman edetessä aina, AINA löytyy sanomista. Ja koska kiukkutipu ei lähde remontin ajaksi evakkoon, eikä ole edes töissä, hänellä riittää aikaa sanoa.

Kiukkutipua on turha koittaa miellyttää millään tavalla. Jos vaikkapa remontin loppuvaiheilla, pari päivää ennen luovutusta vain parin pikkuhomman puuttuessa ajattelet, että nyt on pölyhommat tehty, otetaanpa suojaseinä pois, niin varmasti saat kiukkutipun silmillesi, kun "nyt se pöly leviää joka paikkaan". Jos taas ajattelet, että annetaanpa seinän olla ihan viime hetkiin asti, ettei kiukkutipun tarvitse hermostua pölystä, niin kommentti kuuluu "eikö ton voisi jo ottaa pois tieltä, ettehän te nyt enää pölytä". Asian kysyminenkään ei ole kovin paljon parempi vaihtoehto, sillä siitäkin kiukkis saa kiukun aikaan. Vastaushan nyt on (kiukkikselle) itsestään selvä, me tyhmät duunarit emme vaan sitä tajua.

Kun päästään vikalistaan asti, on se yleensä kilometrin pituinen. Siihen on vuodatettu kaikki "minä niin mieleni pahoitin" -tyyppiset asiat, on listattu kaikki kolhut ja kulumat koko asumisen ajalta, ja on muistettu mainita kuinka sinä ja sinä päivänä piikkaus alkoi jo kello 6.59, kuinka nyt suhisee ja kolisee ja lirisee muttei ennen...vaikka oikeasti ennenkin kuului, jopa pahemmin, mutta eri kohdasta ja ehkä eri taajuudella.  Listaa sumplitaan ja säädetään niin duunareiden, työmaan mestarin, valvojan ja usein myös isännöitsijän sekä hallituksen puheenjohtajan voimin. Työllistävä tipu siis. Kun lista on saatu valvojaa tyydyttävään kuntoon (kiukkista ei saa koskaan tyytyväiseksi) ja työ asunnossa on julistettu päättyneeksi, et tipun raakunta lopu siihen. Aina kun tipun näet on jotain sanomista. Tipulta sataa puhelua ja myös sähköpostia, jos sellaista osataan käyttää. Joka duunarin pitäisi olla valmis siltä seisomalta ryntäämään kiukkiksen asuntoon korjaamaan mitä milloinkin, jos tipuun vaan sattuu pihalla törmäämään. Tipulle ei mene jakeluun, että työt, vaikka ne olisivat ihan asiaankuuluviakin korjauksia, pitää "tilata" mestarin kautta ja hyväksyttää ensin hänellä. Vielä, kun työma on ohi sataa tipulta puhelua. Ja annas olla, kun vuosiremontteihin päästään...taas muistetaan haukkua kaikki työntekijät ja työn jälki ja paikattavaa riittää tipun mielestä.

Joskus silti on nähty sekin ihme, että kun kiukkiksen asunto on saatu valmiiksi, muuttuu ääni kellossa. Yhtäkkiä "homma on mennytkin hyvin ja on ollut mahtava porukka ja työn jälkikin on niin loistavaa ja pahempaa odotin". Silloin kiukkutipu kantaakin sitten yleensä hyvitystä, tippuu pullaa ja suklaata. Tämän laadun kiukkutiput paljastuvat siis enemmänkin stressikanoiksi, ja kun stressi helpottaa niin mieli paranee. Duunarille kiukkutipu on lähinnä huumorin lähde, ei noista jaksa stressiä repiä eikä itse mieltään pahoittaa, vaikkakin toki kiukkis aina aiheuttaa ylimääräistä työtä lähes jokaiselle. Kuuluu ehkä johonkin taloyhtiövakioon, vastineena toki on paljon niitä helppoja ja mukavia normiasukkeja.

Hetken biisi: Lady Gaga: Poker face

Still alive and kickin'

Long time no see ja niin edespäin. Asiaa olisi, etenkin putkiremonteista sitä irtoaa, mutta talouden lisäännyttyä jokusella karvanaamalla on aika ja ajatukset olleet ihan muualla. Nyt ehkä helpottaa, ehkä. Autiotalojen kuvaus on ollut tauolla, mutta asia polttelee ja pahasti. Lintujen bongaus sen sijaan on jäänyt tyystin. Sen takia muutinkin kuvausta, ehkä yritän kuitenkin naputella tuosta rakkaasta työstäni tänne edelleenkin jotain, koska lisääntyvässä määrin 70-luvun taloja aletaan remontoida, ja aihe kiinnostaa etenkin niitä asukasparkoja.

Pysykää kanavalla. Nyt meiltä katosi ääni, toivottavasti katoaa kuvakin.

Hetken biisi: Pitbull ft. Marc Anthony - Rain over me

Punaiset kynttilänjalat

Sunnuntaiajelulle, ja kohti tuntematonta. Tai no, olihan ne mestat jo aiemmin tiedossa, eli vihiä oli saatu ja Karttapaikkaa pengottu, ja viimeiseksi suunniteltu oli roikkunut listalla jo pitkään.Kohti siis maaseutua, ja melkein heti väärään suuntaan. Kartturille kannattaisi tietysti kertoa mihin mennään, kun ei kerran itsekään ilman karttaa muista. Vikasuunnasta löytyi kyllä yksi hiljainen talo, eli todella suuri vanha notkollaan oleva hirsitalo. Talon ulkopuolella oli puisia rakennustelineitä, ja selkeästi ulkopuolen kunnostusta oli aloiteltu. Kurkistus sisälle osoitti, että remontissa on, mutta ilmeisesti sillä "hiljaa hyvä tulee" -metodilla. Käännös takaisin ja oikeaan suuntaan...vaan remontissa oli sekin talo, jota paikalta haimme.

Hyvä niin, kuvista päätellen se olikin vielä kunnostettavissa.

Matka jatkuu, ja metsätaipaleella tien varrella nukkuu eläin. Mäyrähän se siihen on käynyt pötkölleen...

Mäyrästä vesistölle ja vesistön yli. Jokusia pikkumökkejä ohitellaan, mutta ne ovat jo liian kaatuneita kiinnostaakseen. Punainen vilahdus vasemmalla puolella saa painamaan jarrua, vaikka kartturi väittääkin sen olleen myös joku pieni pahanen. Sitkeästi käännyn ja palaan takaisin, ja eihän se nyt niin pieni olekaan, etteikö sitä voisi vilkaista.

Avoimesta ovesta sisään ja kappas - mummo on jättänyt pääosan tavaroistaan jälkeensä. Mökillä vierähtääkin siis hyvä tovi...mökin pöydällä nakottaa punainen, kolmihaarainen puinen kynttilänjalka, jollaisen muistan nähneeni taannoin jo "Valkoisessa". Lapsuudenkodissakin sellainen oli, mutta aika vähän sitä käytettiin. Kukaan ei kuitenkaan olisi muistanut vahtia, ettei jalka pala kynttilöiden mukana.

Sitten se pitkään odotettu...siellähän se oli missä pitikin, ja edelleen siinä kuosissa kun pitikin.

Sisällä tavarat paikallaan ja keräilyromut kasoissa. Sanomalehtiä siististi niputettuina useammassa nurkassa ja hyvät määrät, pirtissä pinossa kananmunakennoja ja margariinirasioita. Kuivauskaapissa järjetön rivi tyhjiä jogurttipurkkeja. Kirjahyllyssä kuminauhalla niputettuna tyhjiä Burana-pahvipakkauksia...ja pisteenä i:n päällä...tyhjiin puristetut peräpukamavoidetuubitkin on säästetty. Talon sisustus on pääosin lastulevyä, joka on kehittänyt melkoisen tuoksun kosteudessa, ja katon pienistä repeämistä kasvaa sieniä. Sisustuksessa tökkää silmään vain keittiön todella uuden näköinen vuolukivitakka, ja pirtin saman ikäisen näköinen vuolukivihella. Ilmeisesti ne on teetetty juuri ennen talon tyhjenemistä, koska niissä ei ole montaa kertaa tulta pidetty. Ja mikäs se siellä pirtin pöydällä...punainen kolmihaarainen puukynttilänjalka.

Kuvaraporttia näistä ja joistakin vanhemmistakin jutuista tulollaan, kunhan sivuston uudistus valmistuu. Tällä hetkellä vanhat galleriat on tehty uusiksi, ja jokaiseen kohteeseen on lisätty vierailuaika. Seuraavaksi pitäisi koodata, kunhan saan koodausapurin lassottua.

Haiseva, haisevampi, haisevin, ja hänen naapurinsa

Aiemmin joskus muistelin enemmän tai vähemmän pahalta haisseita työkohteita, ja silloin voittajaksi nousi asunto, jossa oli palanut vaahtomuovisohva. Vaan ei niin pahaa hajua, ettei olisi sen ylittäjää...

Meitä varoiteltiin jo taannoin purkukatselmuksen jälkeen, että siinä x-rapussa on sitten vaikka mitä kummallista. On tavaraa keräävä pariskunta, jonka asunnossa kuljetaan kujia tavara- ja lehtikasojen välissä. On joku perhe, joka heti laputti ulko-oveaan, että heille ei saa tulla ennen kellonaikaa x. On joku taiteilija, jonka asunto on vähintäänkin kummallisesti sisustettu...ja on sitten mummo, joka HAISEE.

Jo purkukatselmuksessa olleet miehet kakoivat hajua, ja kauhistelivat mummon sotkuisia nurkkia ja ennenkaikkea liesituulettimen päällä ollutta kärpäsmattoa. Tässä vaiheessa asialle ja hajulle kuitenkin vielä enemmänkin naureskeltiin, että onpa noita nähty, ei kai siinä nyt mitään uutta ole. Vaan kun tuli aika mennä asuntoon oikeasti töihin, niin eipä enää naurattanut. Haju oli jotain sanoinkuvaamatonta, ja se tunki joka huokoseen ja rakoseen ja jäi nenään roikkumaan. Pääasiallisesti haju oli jollain lääkeaineella marinoitua kusta, mutta siihen sekoittui toki ne "normaalit" roskikset ja paskat ja muut. Joku käytti hajua vastaan eteerisiä öljyjä, joku pidätti hengitystä asunnossa ja kävi rapun puolella haukkaamassa happea. Itse totesin parhaaksi aseeksi kemiallisen suodatinmaskin höystettynä Vicks Vaporubilla. Mummosta oltiin yhteydessä isännöitsijään, koska toki moisessa hajussa asuminen (ja jokseenkin kaikkien tuotoksien housuun laskeminen) viittaa jo siihen, ettei elämänhallinta enää ole oikein kohdallaan ja asuinpaikka olisi kenties jossain muualla. Aika paljon päivittelyä ja yhteydenottoja tarvittiin, kunnes mummo kiikutettiin pariksi viikoksi, siis vain väliaikaisesti, jonnekin muualle asumaan. Asunnossa kävi kyllä siivoojakin kuuraamassa paikkoja kloorilla, mutta sen verran oli muovimatto jo marinoitunut, ettei se juurikaan auttanut asiaa. Mummo muutti työn valmistuttua takaisin, ja kieltämättä surku tuli, sillä johonkin nämä ihmiset pitäisi saada asumaan, mutta kun ei ole sosiaalitoimella resursseja niin ei kai sitten ole.

Ei se samainen x-rappu muutenkaan ihan putkeen mennyt. Purkuvaiheessa piti putkien olla jo tyhjät, ja purkumies päästettiin niitä sitten puukkosahaamaan poikki ja kantamaan pihalle. Pari siinä menikin hienosti, seuraavassa linjassa alkoi hetken matkaa sahattuaan vesi lentää. Lensi sitten siihen malliin, että pariin asuntoon päästiin tekemään eteis- ja keittiöremontteja. Romunkerääjäpariskunta veteli hemapaa nenään, kun tavaroita jouduttiin siirtelemään uusien antennijohtojen tieltä, ja taiteilijalla oli ihan omia näkemyksiään monesta asiasta. Ja mitäpä keksi sen perheen isukki, joka niitä aikarajoja yritti asetella heti alkuunsa...vietti erästä viikonloppua ilmeisesti hiukan nestemäisissä merkeissä, ja kun vessa oli jo purettu eikä kellariinkaan jaksanut aina hoippua niitä nesteitä tyhjentämään, niin kusaisipa sitten runsaat määrät keittiön nurkkaan, auki purettuun putkihormiin. Josta ne liemet valuivat alakerran keittiöön, kaappeihin, työtasoille jne, sekä myös saman kämpän eteiseen ja jopa eteismaton alle. Onneksi alakertaan oli muutenkin alkamassa keittiöremontti, joten kusija sai hiukan lievennystä toimistaan, mutta ei desinfiointifirman lasku silti mikään pieni ollut, ja kaikkea muutakin "pientä" herran maksettavaksi päätyi. Kallista kusemista.

Sivuston uudistusta

Retkeilyä ei ole niin järisti tullut harrastettua, sopivien paikkojen tutkailua kyllä jonkin verran. Sivusto on laahannut silti jäljessä jo jonkin aikaa, lähinnä parin koneen- ja ohjelmistonvaihtojen takia ei vaan ole tullut tehtyä uusia gallerioita. Nyt päätin lopulta tekaista homman uusiksi.

Gallerioiden uudistuksen aloitin jo, ja hidastahan se tietysti on, vaikken järisti jaksa kuvia käsitelläkään. Uusiin gallerioihin kuvat tulevat huomattavasti isompina, ensimmäiset versiot kun tuli tehtyä läppärillä jossa oli postimerkin kokoinen näyttö, ja sovitin kuvat silloin sen mukaan. Gallerioihin pääsi myös pesiytymään troijalaisia jossain vaiheessa erään koneen virustorjunnan tiltattua (eipä ole muuten sen jälkeen taloudessa winkkarikoneita nähtykään), ja näistäkin toivottavasti viimeinkin päästään tällä operaatiolla eroon.

Muuten sivut pitäisi saada toimimaan kaikilla näytöillä oikein ja linkityksiä kai pitäisi parantaa. Nythän eri linkkilaatikot hyppivät minne sattuu ja saattavat mennä päällekkäinkin, riippuen koneesta, selaimesta ja näytöstä. Näitä juttuja, joita itsekseen asioita opiskeleva aloitteleva koodaaja ei osaa ottaa huomioon....

Eloisaa elokuuta

Edellisellä kerralla olen näemmä valitellut lunta. Ja sään ääripäitä. Ja nythän on menty toista ääripäätä jo jonkin aikaa, tosin sopivasti loman alkuun lämpötilat putosivat parinkympin pintaan. Tässä sopisi pysyä, toki sadettakin saisi välillä tulla. Kotipuutarhurille kuivuus ei ole kiva juttu, ja kun omat viljelysysteemit ovat vieläkin puolitekoisina, niin kasvihuoneessa ainakin vähän nuupahdellaan ja nuokutaan.

Rakensin kasvimaan keväällä ja alkukesästä kokonaan uusiksi, ja osin istuttelut jäivätkin sitten liian myöhäiseen tai kokonaan tekemättä. Nyt on laatikot kasveille, jotteivat hukkuisi rikkaruohoihin, vaan kun tilasin maajussilta niihin multaa sain jotain seulomatonta pellonpohjaa, ja kitkemistä on edelleen riittänyt. Toki laatikosta lähtee paremmin, ja ainakaan pihan pirulainen eli niittyleinikki ei ole laatikoihin kiipeämässä. Kaalikasvit söi pääasiallisesti kirpat, jokunen parsa vielä sinnittelee. Olivat harsotettuina kyllä, mutta jostain ne sinne väliin tuppasivat. Ensi vuonna kokeilen vielä, mutta laitan runsaammin kiinankaalia syötiksi. Purjot ovat poikkeuksellisen komeita, ja porkkanaakin näyttäisi tulevan hyvin. Paria lajia sipulia taitaa myös ilmaantua, ja keräsalaatitkin varmaan ehtivät vielä. Herne ei itänyt kovin hyvin, mutta samaa olen kuullut muidenkin valittavan.

Kasvihuoneessa tosiaan kuivuutta, ensi vuodeksi täytyy hankkia parempaa varjostusta ja tehostaa kastelua. Tomaatteja ja kurkkuja on silti jo jokunen syöty, ja niitä varmasti vielä jonkin verran tulee. Pari pientä paprikapensasta yrittää lykätä yhtä paprikaa kumpikin, katsotaan nyt saako niistä mitään syötäväksi asti. Marjapuolella mansikkaa tuli ihan hyvin, kun sain keväällä mansikkanälvikkäät myrkytettyä, mutta mesimarja ei edelleenkään tehnyt yhtään marjaa. Kukki kyllä runsaasti, mutta kaikki kukat kuivuivat kasaan. Jos ensi vuonnakaan ei tee marjoja täytyy varmaan vaihtaa puskat uusiin. Kaikkitietävä googlekaan ei kertonut minulle missä voisi olla vika. Vattuja kävin tänään juuri marjatilalta keräämässä viitisen kiloa, koska pihan valtavat vattupuskat paleltuivat melkein totaalisesti viime talvena. Ovat kyllä kasvaneet hienosti takaisin, mutta marjoja ei tietenkään tullut, koska ne tulevat vasta vanhempiin versoihin. Nuoret herukkapensaat tekevät mitä tekevät, vanhemmat mustat vähän paremmin, ja tällä hetkellä odotan kieli pitkällä ensimmäisten karhunvatukoiden kypsymistä. Niitä on pensaassa sen verran, että pitäisi niistä jonkun kypsäksikin asti päästä. Karhunvatukkapensas on lisäksi kasvanut kiitettävästi, eli eiköhän sekin ensi vuonna paranna satoaan.

Noin muuten koirat ja koiranäyttelyt vievät aikaa, tosin nyt päätin laittaa näyttelyt tauolle ja odottaa, josko tuo teinikoira aikuistuisi vielä vähän. Muita harrasteita sen kanssa voi toki puuhailla...Marsuja taloudessa enää valitettavasti kuusi, Armi-matroona tuli tiensä päähän heinäkuisena päivänä 8 vuoden 1 kuukauden ja 1 päivän ikäisenä. Kunnioitettava ikä pötkylälle. "Linnustus" on edelleen ollut jäissä, vaikka veri keväällä vetikin lintupaikoille, niin valitettavan monena vapaapäivänä se vaan jäi. Aina olevinaan jotain tärkeämpää...

Hetken biisi: Mohombi - Bumpy Ride

Hämä-hämä-häkki

Ulos katsoessa tulee mieleen ote turkulaisen päiväkirjasta..."ain vaa tota valkkost paska". Sinänsä mieluummin lunta ja pakkasta kun loskaa ja nollakeliä, mutta rajansa kaikella. Puhuvat jostain ilmastonmuutoksesta, ja jotenkin tuntuu, että se muutos tämän maan säihin on iskenyt, että mennään ääripäästä toiseen ja sama keli kestää ja kestää. Kesällä joko paahtaa monta viikkoa tai sataa kaatamalla vaikka kuinka kauan. Nyt nautitaan maksimaalisesta lumentulosta.

Vuodenvaihde toi seuduille taas perinteisesti lomailevat ryss.. anteeksi, venäläiset, ja se näkyy ja kuuluu. Jos kylän isommassa marketissa laittaa silmät kiinni voisi luulla olevansa Moskovan torilla. Käytöksestä, tai paremminkin käytöksen puutteesta moititaan monesti suomalaisia etelänmatkaajia, mutta ei itänaapurin turistitkaan ihan parhaita arvosanoja saa. Ylimielisyys on valitettavan yleistä, kaupan jonoissa etuilu onnistuu kielimuurin voimin ja autoillessa noita saa tosissaan varoa. Rahaa tietysti tuovat ja tuhlaavat surutta, pari kukkurakärryllistä tavaraa ei ole outo näky.

Töissä viime vuoden puolella säädettiin saunaosastot kuntoon joulusaunojia varten, ja tämän vuoden puolella alkoi sitten asuntojen räjäyttäminen. Pari päivää kului mukavasti muovittaessa ja teipatessa, lattiaan laitettiin suojaa ja tehtiin muoviseiniä eteisen ja olohuoneen välille. Samalla purkuryhmä jo aloitteli kalusteiden poisviennillä, ja muilla pienemmillä ei-niin-pölyisillä hommilla. Eräässä asunnossa oli pienehkö terraario olohuoneen hyllyllä, ja toki se herätti eläinihmisten kiinnostuksen. Terraariossa ei kuitenkaan ollut valoja eikä siellä näkynyt mitään, joten asukki jäi epäselväksi. Kun parin tunnin päästä kylppäristä repäistiin amme paikaltaan kuului sieltä tokaisu: "Onpas iso hämähäkki". Huikkasin takaisin, että kai se on tuolta terraariosta karannut. Kommenttini aiheutti sen suuntaisen mulkaisun, että oli pakko mennä kurkkaamaan ammeen taakse. Siellä nakotti kymmensenttinen musta hämis, selässä hiukan vaaleaa kuviota. Lopulta meitä kolme silmäparia tuijotti otusta miettien, että mahtaako olla oikea vai ei. Käteen muovinen putkenpätkä ja varovaista tönimistä, ei liiku. Vähän reippaampi runttaisu, jos joskus olikin liikkunut niin ei liiku enää. Amme vietiin ulos asunnosta ja lähempi tarkastelu osoitti hämiksen olevan kuminen leluversio, mutta harvinaisen hyvin tehty sellainen. Myöhemmin iltapäivällä terraarioon ilmestyi valo, ja pakkohan sinne oli käydä salaa kurkkaamassa. Oranssi onkimato siellä asustaa.

Tänään kollegan kanssa nautittiin taas Litokolin saumausaineesta. Tiedä sitten onko vika meissä vai tavarassa, mutta ei viehätä. Valkoinen kuivuu melkein käsiin, harmaa ei kuivu ensin millään, mutta kun se kuivuu se alkaa pyöriä murusina laattojen pinnalla. Mikä herättikin hupaisia mielleyhtymiä radiossa sopivasti soineen biisin kanssa.

Hetken biisi: Jenni Vartiainen - Missä muruseni on