lauantai 30. tammikuuta 2010

Ninni-hinni

Pienin uhkaa jäädä sarjasta, vaikkei todellakaan jää marsulassa muista jälkeen. Mira´s Ninuschka eli Ninni (s. 12.5.2009) on luonteeltaan melkoinen rämäpää ja äänekäs pikkumarsu. Rakastaa vanhempien marsujen härnäämistä ja sylittelyä, mutta kirputtaa sylissä ollessaan kättä valitettavan lujaa. Pienet hampaat sattuu.Ninnistä on tosiaan jo selkeästi tullut sylimarsu, joka syliin päästyään ensin hakee vähän asentoa, sitten venyttelee ja haukottelee, ja lysähtää (tai välillä oikein paiskautuu) kyljelleen makaamaan. Sen verran pikkumarsun vilkkautta vielä löytyy, että kovin pitkää ei samassa asennossa jakseta makailla, välillä pitää ryömiä ja tutkia, välillä pestä kuonoa ja välillä tosiaan nuolla tai kirputtaa silittävää kättä. Ujoutta ei nykyään enää juuri löydy, mutta toki kolot ja muut piilopaikat kiinnostavat perimarsumaiseen tapaan.
Ninnillä on hauska tapa liikkua, eli se ei kävele takajaloillaan vaan pomppii. On äärimmäisen harvinaista nähdä sen astelevan edes pari askelta, vaan se liikkuu kanien tapaan. Koska liikkumine on jo alusta asti ollut samanlaista ja Ninni on ollut koko ajan vilkas (välillä vähän ylikin) ja pirteä, niin kyseessä on todennäköisesti vain sen oma omituinen tapa, ei mikään vaurio tai kasvuhäiriö. Ninni todellakin saa välillä totaalisia hepulikohtauksia ja vetää marsurallia pitkin häkkialuetta, ja saa usein vanhatkin innostumaan mukaan. Mikä on tietysti hyvä, saavat tantatkin vähän liikuntaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti