Matkasimme ensin Hatanpään Arboretumin nurkille, koska siellä satunnaisesti on havaittu harjakoskelo. Viimeinen ilmoitus oli kyllä viikon takaa, mutta ainahan sitä voi yrittää. Myöhässä oleminen näiden harvinaisuuksien suhteen on meille enemmän sääntö kuin poikkeus, tänä keväänä on aiemmin jo jäänyt näkemättä ainakin se punapäänarsku ja keltajalkaviklo. Eikä kyllä saatu harjakoskeloakaan näköpiiriin, vaikka hyvä tovi Pyhäjärveä tulikin seulottua kahden putken voimin. Lokkeja oli kivellä (tyrsk) ja kovin tumma silkkiuikku (nuori?) liikuskeli rantavedessä. Niin tumma yksilö oli, että aluksi luulimme sitä mustakurkku-uikuksi.
Arboretumin lammessa oli luonnollisesti lintuelämää, ja linnuilla paljon kaksijalkaisia kavereita rapisevien pussien kanssa. Rouva Pullasorsa:
Poikaspullasorsat:
Pullasorsien seurassa oli pullapuluja ja pullanaakka, sekä "tyypillisen" aggressiivisesti käyttäytynyt pullatelkkä:
Pullaporukan jäljiltä päätimme vihdoinkin toteuttaa pitkään suunnitteilla olleen aikeen: Sääksisäätiö Kangasalla. Varsinaisesti tiedossa ja muistissa ei ollut paikan yleisötornin laatua, ja saimmekin huomata raahanneemme turhaan sinne sekä kameravehkeet että putkikamat. Yleisötornihan on lasitettu, ja lasit tummennettu, jotta kala-altaasta saalistavat linnut eivät havaitsisi tornissa olevia ihmisiä ja häiriintyisi näistä. No, eipä siinä mitään, laskimme tavarat lattialle ja istahdimme tuoleille odottamaan.
Vaan voi jumalauta. Se ensimmäinen sääksi näyttäytyi kyllä kohtuullisen pian. Mutta eipä uskaltanut kalastaa, kun porukkaa lappasi edestakaisin koko ajan. Ilmeisesti nämä tornissa rampanneet puoliapinat kuvittelivat, että kyseessä on joku eläintarhatyyppinen juttu, jossa sääkset ovat häkissä ja niitä pääsee pällistelemään ihan koko ajan. Pitkämielisin pariskunta taisi peräti kaksi minuuttia viihtyä tornissa, sitten piti jo lähteä tömpstömpstömpsöttelemään takaisin "ku ei tääl mitään näy". Parhaasta tai pahimmasta suorituksesta vastasi sitten se isipappa, joka rahtasi paikalle syöttöporsaan kokoisen ja hiukan näköisenkin nahkapokaalin, ja vaivautui jopa verhojen raosta kurkkaamaan sisälle, toetamaan "jaa, ei tääl mitään näy", ja taas mentiin tömpstömpstömps/kiljunkiljunkiljun-möykällä takaisin. Paikkaan pitäisi selkeästi saada joku rajoitus, joko helvetin korkea pääsymaksu ihan kaikille tai sitten joku aikaraja, eli tornissa olisi vietettävä vähintään puoli tuntia jos sinne menee. Pysyisi nämä kaikkitännehetimullenyt-sukupolven kasvatit jossain muualla. Kuten vaikka Särkänniemen eläintarhassa tai Ähtärissä.
Niin, kyllä me sitä kalastustakin sitten näimme, sillä vajaan tunnin odotuksen jälkeen ramppaus laantui, ja sääkset uskaltautuivat kalaan. Sen verran hienolta touhu näytti, että taidamme lomalla vuokrata tuolta kuvauspaikat, ja mennä sinne päiväksi eväiden kanssa kuvaamaan ja katselemaan. Sääksien lisäksi myös lokit viihtyvät paikalla, samoin varislinnut. Kahdella variksella ja selkälokilla olikin jotain kinaa keskenään, varikset nautiskelivat rannalle pudonneita kalanruokia ja selkälokki yritti häätää niitä pois.
Tämän päivän kokemukset, samoin kuin noilla muilla torneilla aiemmin nähdyt tapaukset herättävät kyllä pelkoa lintuharrastuksen ja etenkin lintukuvauksen tulevaisuudesta. Molemmat kun vaativat pitkää pinnaa ja malttia odottamiseen ja hiljentymiseen, ja sitä ei tahdo löytyä edes omalta sukupolvelta, saati sitten niiltä seuraavilta. Koko ajan pitäisi jotain tapahtua, koko ajan pitäisi jonkun toosan möykätä. Kesämökki hommataan luonnon keskeltä, mutta sielläkin paneudutaan telkkarin ääreen tai jos nyt ulos eksytäänkin, niin laitetaan musiikki huutamaan, jottei omat ajatukset ja se hiljaisuus liikaa ahdistaisi. Ei hyvä, ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti