Sataa, vihdoinkin

Sade, mikä ihana asia. Pölyä on ilmassa, niin katupölyä kuin siitepölyäkin, ja sade pesee niitä kivasti pois. Lisäksi maasto on ollut liian kuivaa, ja maastopaloja leimahtelee siellä täällä. Tupakannatsat nyt toki paiskotaan huolettomasti heinikkoon kuten aina ennenkin, mutta lisäksi sen kuivan heinikon ja reippaan tuulen vallitessa on aivan liian monen pösilön mielestä hyvä aika polttaa roskia tai kulottaa. Sitten ihmetellään, että mitenkäs se nyt noin karkasi käsistä. Palamisesta puheen ollen, teineillä on ollut vappunuotio. Onkiniemen kulmat houkuttavat kyllä liikaa näitä "ei meidän kiltti pikku piltti ikinä moista tekisi" -kasvatuksen saaneita tulevaisuuden toivoja. Jos ei pala autiotalo, niin poltetaanpa lintutorni.

Sen verran elämää sade haittasi, etten käynyt tänään lintuja katselemassa, vastoin alkuperäisiä suunnitelmia. Periaatteessa sadesää voi tuoda enemmänkin lajeja esiin, mutta jotenkin aamulla lähtiessä olin vain orientoitunut kuivaan ja lähes aurinkoiseen säähän, ja vaatteet ja muukin varustus olivat sen mukaisia. Ja kun matkan varrelle ei edes osunut yhtään katettua tornia tai muutakaan sadesuojaisaa paikkaa. No, olen katsellut (tai lähinnä kuunnellut) ikkunoista tinttien raivoisaa reviirivarailua. Talitintti paasaa pöntön päällä tityytä kuin henkeä vietäisiin. Sinitiainen yrittää varata kottaraispönttöä, ja varoittaa heti, jos jotain liikkuu näköpiirissä.

Lauantaina täytyneekin pysyä kaukana lintutorneista, kun jokakeväinen tornien taisto tosiorneineen valtaa tornit. Eihän sinne moinen dude uskalla, kun sekoilee aina gavioitten kanssa eikä edes tiedä mikä on plätäri tai mikä clypari. Kutsuvat kyllä kauniisti yleisöä paikalle, mutten silti taida kutsuun vastata. Tai katsoo nyt, jos ei muutakaan ole. Torneilla taiston aikaan vierailleilta taviksilta kuulemani tarinat eivät vaan varsinaisesti houkuta paikalle vaivautumaan.

Hiukan ehkä pinnapainotteiseksi on mennyt lintuaiheiset kirjoitteluni, eli täytyisi parantaa tapansa. En kuitenkaan pidä olennaisimpana asiana pisteiden keräämistä, vaan ihan kokonaisvaltaista havaitsemista. Sitä näkee, kun ensin keväällä muuttolinnut tulevat, ja vähän eksyksissä olevan oloisina hakevat pesäpaikkaa. Sitten rakennetaan pesää, munitaan ja haudotaan. Pienten poikasten kanssa liikutaan, ensin varovasti ja sitten rohkeammin, kunnes joka paikka on täynnä nuoria, usein oudonvärisiä lintuja. Ja sitten on lähdön aika, monella tapaa. Ja kaikkeen liittyvät äänet. Lentokailotukset, soidinmekastus, pesävaroitukset.

Hedelmätkin nyt sitten kuulemma lihottavat. No, onhan se kahvikin ollut vuorotellen terveellistä ja haitallista, eli liekö mitään uutta. Mikään nyt ei tietenkään ylenpalttisesti nautittuna hyväksi ole, mutta toisaalta näitä uutisointeja kuullessaan hiipii mieleen, että uskaltaako sitä sitten mitään syödä, jos jokaista ihan täysin uskoo. Ja joka tapauksessa uskoisin, että edelleen viinirypälerasia on terveellisempi kuin karkkipussi, ja välipalana banaani tai omena voittaa suklaapatukan.