perjantai 22. toukokuuta 2009

Hei me mennään Ähtäriin, sinne nalleperheen naapuriin

Vuonna 1992 matkailin vanhempieni kanssa Ähtärissä. Käyntikohteena oli luonnollisesti eläinpuisto, mutta myös muut alueen kohteet kierrettiin. Paikalla toimi silloin eläinpuiston lisäksi Lännenkylä Bonanza sekä Mini-Suomi, tuo kotimaata pienoiskoossa esitellyt alue. Nykyään toiminnassa on enää eläinpuisto, lännenkylä on asuinkäytössä ja Mini-Suomi rappeutuu paikalleen. Mikä toki ajoi paikalle vielä kerran katsomaan ja vähän kuvaamaankin. Kun nyt kuitenkin uhkailevat golfkentän laajennuksella.

Kaivoin nuo jokuset 1992 otetut kuvat esiin, ja ne vahvistivat muistikuvat siitä, ettei tuo paikka nyt niin kovin hehkeä silloinkaan ollut. Nyt kostean vanerin haju oli lisääntynyt, ja kosteus tekojärvissä vähentynyt. Hilavitkuttimet oli viety pois, Kuopion kauppatori purettu ja palokunta on käyttänyt paloasemaa harjoituskohteenaan maaliskuussa. Joku silti huolehtiikin: vielä parisen viikkoa sitten päärakennukseen oli lähes vapaa pääsy, mutta nyt paikat oli tiiviisti levytetty. Ydinvoimala oli auki, ja Viikkarista puuttui ikkuna. Viikkarin pallomeressä oli pallot, mutta olen hylkyajalta nähnyt myös kuvan, jossa pallot olivat säkeissä. Ehkä ne samat, jotka ovat kantaneet paikalle kaljapulloja, ovat levittäneet pallot takaisin.

Lappia ja armeijan alueita emme löytäneet, tai sitten ne oli jo kaivettu pois. Alueen ympäristössä on jo selvästi kaivettu ja tasailtu, ja tulevaisuudessa kai koko alue tasataan. Tai sitten kaivetaan kuopalle ja kumpareelle, jos hiekkaeste osuu kohdalle. Tosin jonkun löytämäni lehtiartikkelin mukaan teatterirakennus jätettäisiin vielä pystyyn. Ehkä se tiilisenä on sitten kestänyt paremmin ajan hammasta ja joutenoloa. Päärakennus oli tosiaan nyt tiiviisti säpissä, harmi. Siellä kun vielä ainakin parisen viikkoa sitten oli kaikenlaista Santerin seikkailumaan poliisinäyttelyn jäämistöä. Myös polkuautoja oli varastoituna sinne, ja jokunen pelikin taisi olla tallella. Aikoinaan paikalla käydessäni päärakennuksessa oli myös laajahko Fiskarsin saksia esitellyt näyttely.

Kuvasarjaa sivuilla: http://www.hylatyt.net/minisuomi.html

2 kommenttia:

  1. historia häviää vähitellen

    VastaaPoista
  2. penskana tuolla kuljettiin kohta päivittäin kesällä... asuttiin inhan tehtaalla.. muistoissa paikka oli silti tosi huikea. t samppa

    VastaaPoista