79. Koskikara 80. Isokoskelo

Hurahdin lintubongaukseen vasta viime vuonna alkukesästä, vaikka linnut ovatkin kiinnostaneet aina. Mutta vasta tuolloin aloin listaamaan lajeja ja tietoisesti hakemaan niitä. Siksi listani on vielä lyhyt, ja sen ulkopuolella on monia yleisiäkin lajeja, joita olen todennäköisesti ja melko varmasti aiemmin nähnyt, mutta joita en välttämättä ole tajunnut tai tiedostanut. Suomessa parhaat bongarit menevät yli neljässäsadassa lajissa, joten 80 on vielä aika vähän...toisaalta myöhästyin jo aloituksessa viime kevään muutosta, joten nyt on varaa parantaa. En kuitenkaan kuulu bongariliittoon, enkä hanki piipparia enkä lähde helikopterilla minkään lajin perään. Jos jotain sopivaa on tarjolla lyhyen matkan päässä, niin saatan mennä katsomaan. Muuten pyrin löytämään uusia lajeja linturetkillä.

Tiira kertoi, että Nokian Haapaniemensalmessa on nähty kuningaskalastaja. Pitihän tilannetta lähteä tarkastamaan, vaikka sumuinen ja sateinen sää ei juuri innostanut. Tai eihän se sade mitään, mutta sumu haittaa näkyvyyttä. Kipusimme Knuutilan torniin, vaikka epäilinkin, ettei tämä tipu näy tornista, vaan se piilottelee jossain rantapuskissa. Torni on näemmä edelleen yhtä huonossa kunnossa: ylempien portaiden alapäähän on viritelty ansaa ja ylätasanteella ei edelleenkään ole portaisiin kaidetta. Joku vielä teloo täällä itsensä. Tornista näkyi ja kuului jokusia laulujoutsenpariskuntia, telkkäpareja ja varislintuja. Isohko haukka liiteli kauempana järven päällä, mutta sen tarkempi laji jäi arvoitukseksi. Kuunneltuamme tovin joutsenia, junaa ja jäätelöautoa päätimme jatkaa matkaa. Kun tarkempi havaintopaikka jäi kirjaamatta ylös ja tarkka kartta ottamatta mukaan, niin moisen tirpan etsiminen rantapuskista on kuin etsisi sitä kuuluisaa neulaa heinäsuovasta.

Seuraavaksi suunnistimme kolmatta kertaa tänä keväänä Siuronkoskelle. Havainnot ovat kertoneet koskikaran viihtyvän täällä talvehtimassa. Kesäksihän tuo mestariuimari suuntaa Pohjois-Norjaan raikkaille tunturipuroille. Kaksi edellistä reissua olivat turhia, mutta nyt koskikara osui putkeen melkein heti. Sen sukeltelua oli kieltämättä hauska katsella. Välillä se kiipesi kivelle hetkeksi, ja hyppäsi siitä taas nokka edellä veteen. Sukeltelu näytti leikittelyltä, vaikka se onkin kovaa työtä; koskikaran ravinto lepäilee virtaavan veden pohjalla.

Tästä oli hyvä suunnata Nokian toiselle puolelle Pyhäjärven laitamille. Tien numero 12 varrella Maatialanlahdella on sulana pieni oja, ja tässä viihtyy myös lintuja. Ensivilkaisulla paikalla näytti olevan pelkkiä telkkiä (heh) ja sinisorsia, mutta kauempana souteli myös joku isompi pariskunta. Selkeän mustavalkoinen koiras ja harmaa, päänsä hennannut naaras. Isokoskelopari, kertoi kirja.

Huomenaamulla saatamme suunnata uudestaan kuningaskalastajan bonguuseen, nyt on tarkempi paikka tiedossa ja sääkin kai pitäisi olla parempi. Muutenkin tästä eteenpäin keväiset viikonloppuaamut kuluvat tiiviisti torneilla ja rannoilla ja luontopoluilla. Knuutilan tornilla käyntikin osoitti taas sen tosiseikan, että varustusta olisi syytä parantaa. Jos putkessa ei "tehot" riitä, niin alkaa kiukuttaa. Maanantaina voisi siis suunnata hakemaan vihdoinkin toisen, isomman kaukoputken, ja pääsiäisenähän sitä okin sitten hyvää aikaa testailla.