Aamulla ensi vilkaisu ulos ikkunasta herätti halun painua takaisin petiin. Lunta, prkl. Toisaalta mieleen tuli, että vesilinnut saattavat viihtyä paremmin sulassa vesistössä, kun pellot ovat lumessa. Siispä matkaan.
Ajelimme Nokian Knuutilaan, jossa oli nähty monia hanhia, kyhmyjoutsenia ja uivelokin. Paikan päällä meteli oli kyllä valtava, mutta linnut tietysti kaikki salmessa haavikon takana, eli ei näkyvyyttä. Emme jaksaneet rämpiä rantaan, vaan tyydyimme tarkkailemaan sulia vesiä tornista tunnin verran. Eniten mieltä lämmitti melko läheltä ohi lentäneet laulujoutsenet ja kaksi kurkea. Ensimmäinen näköhavaintoni kurjista tältä keväältä, muuten. Ääniä olen kyllä kuullut jo aiemminkin. Vedessä souteli lähinnä telkkiä, sinisorsia, isokoskeloita ja laulujoutsenia. Yksi harmaahaikara oleili lahden pohjukassa parin "likaisen" joutsenen kanssa.
Matka jatkui kohti Nokian toista lintutornia. Torni itsessään on "yhden miehen torni", pieni ja kiikkerä. Sen ovat rakentaneet terapiatyönä Pitkäniemen sairaalaan potilaat, ja sijainti on siis sairaalan lähistöllä Pyhäjärveen pistävässä niemessä. Niemen päässä on pieni tasainen alue, josta on helpompi havainnoida koko vesialuetta, ja lisäksi alustan tärinä ei haittaa putkeen katsomista, sillä se on juuri tuossa pienessä tornissa suurin ongelma. Niemen toiselle puolelle jää Markluhdanlahti, jossa pesii kesäisin valtava naurulokkikolonia. Naurulokit ovat jo palanneet odottamaan jään sulamista, ja meteli lahdella oli valtava. Kettu juoksi jäällä pakoon lokkiparvea, ja ilmeisesti sen tarkoituksena oli ollut saada lokkipaisti, mutta joutuikin itse takaa-ajetuksi. Muutenkin niemeltä näkyi pääasiallisesti jään reunalla lekottelevia lokkeja, pääasiassa nauru- kala- ja harmaalokkeja, mutta jokunen selkälokkikin oli eksynyt joukkoon. Telkkiä ja nokikanoja oli myös runsaasti, ja keskellä vesialuetta kahden haapanapariskunnan seurassa souteli joku oudomman näköinen pariskunta. Koiras oli väritykseltään selkeä, ja helposti löydettävissä kirjasta. Jouhisorsa siis. Tarkemmin Edeniin päin tirkistellessä pari joutsenlinnuista erottui kyhmyjoutseniksi. Tuli sekin nähtyä.
Kotoa lähtiessä aamulla heitin pari talipalloa telineeseen, koska maahan satanut lumi saattaa vaikeuttaa etenkin muutolta juuri palanneiden ruoanetsintää. Auringonkukansiemeniä ei vieläkään tarvinnut lisätä. Retkeltä palattua teetä ja voileipää syödessä peruslajien sekaan ilmestyi mustavihertävänkirjava lintu, joka ei ihan näyttänyt keltasirkulta. Keltasirkkuhan oli meillä talven yleisin laji, varmaankin kauratarjoilusta johtuen. Vertailin kirjojen kuvia, ja kyllä: tämä oli nyt se vihervarpunen, jota meille oli niin monta kertaa vieraat yrittäneet sekä viherpeipon että keltasirkun nähdessään sille nimeksi tarjota. Lintujen yleisyydestä en osaa sen tarkemmin sanoa, mutta ilmeisesti vihervarpunen on nimenä jotenkin ihmisille tutumpi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti