Kutomoa ja kartanoa....

Palmusunnuntai on hyvä päivä karata kuvaamaan, ei tarvitse kuunnella ovikellon pimputusta ja miettiä antaisiko lapsosille munia vai piilottelisiko. Päätimme puhtaan hakuammunnan sijasta käydä vilkaisemassa muutaman ennestään tiedossa olevan paikan, ja siinä sivussa sitten toki pitää silmät auki.

Ensimmäiseksi eräs hirsinen "erämaa"-ateljee. Kuvasin rakennusta ulkoa jo viime kesänä, eikä mikään näyttänyt muuttuneen.

Talo oli yhtä tiiviisti lukittu kuin aiemminkin. Joku kunnoton oli yrittänyt vääntää ovea auki siinä onnistumatta. Tutustuimme myös piharakennuksiin, toinen niistä oli ilmeisesti jonkinlainen pieni vierasmaja, tai sitten siinä on asuttu ahtaasti ja tämä on ollut varsinainen ateljee. Rannassa oli lisäksi koristeellinen rantasauna, jonka alla asusteli joku. Se joku oli ilmeisesti nauttinut ruoakseen oravan, ainakin kovasti oravan pääkalloa muistuttava esine oleili pesän suuaukon edustalla.

Matka jatkui kohti preeriaa. Olin joskus ohiajaessa havainnut harmaan pienen talon keskellä peltoja, siis todella keskellä. Taloa oli valitettavasti alettu purkaa, mutta silti sen sijainti nauratti. Tuulinen paikka se on ollut, ja nyt vielä enemmän, kun ovia ja ikkunoitakaan ei enää ole. Tämä pieni talo preerialla on siis kohta historiaa.

Tästä matkaa jatkettiin jokusten eiku-josku-mutku -suunnanvaihdosten saattelemana. Käytiin vilkaisemassa Pienen Voimalan tilanne. Ympäristöä oli raivattu ja puita kaadettu, mutta itse voimala oli samassa jamassa. Seuraavaksi pöristeltiin etiäppäin, tiedossa oli talo. Tai oikeastaan se osoittautui kolmen rakennuksen pihapiiriksi, ja sen naapurissakin oli tyhjää. Päärakennuksessa oli varmaankin joskus ollut kauppa.


Taustalla pilkottaa talon koristeellinen ulkorakennus, ja lisäksi pihan oikealla laidalla oli pitkä pitkä pytinki. Sen ovi repsotti auki, ja niin repsotti rakennus muutenkin. Viimeiseksi siinä oli toiminut mattokutomo, ja sen toiminnasta lienee aikaa. Sähkövalo taisi olla ainoa tekninen kapistus, mattopuut olivat kaikki perinteisiä paukutettavia. Siellä on Hertta, Martta ja Kerttu hakanneet kilvan räsymattoa, ja lukeneet tauoilla Elinkeinovapaus -lehteä.

Matka jatkui mutkitellen, ja lopuksi vilkaistiin pikaisesti ja varovasti ulkopuolelta Suomen kenties ainoaa hylättyä kartanoa. Tai no, ei tämä kokonaan kai hylätty ole, jotain korjaussuunnitelmia on viritelty. Kiirettä vaan voisi alkaa pitää, julkisivusta ei murene pelkästään maalit vaan myös puu.
Ja eteenpäin, uusia pikkuteitä haeskellen. Huonosti löytyi tutkimattomia teitä, ja vielä huonommin löytyi niiltä tutkittavaa. Muutkin harrastukset alkoivat painaa päälle, joten nokka kotia kohti ja ensi kerralla parempi onni?